Miksi kirkollisveroa maksetaan ja mitä sillä rahoitetaan?
Hyvinkäällä oli tuntitolkulla kauneimmat joululaulut muttei sinne päässyt ilman koronapassia. Ovelta käännytettiin.
Thank you JESUS!
Käsittääkseni kirkkoon on aina oikeus tulla kenellä hyvänsä. Olenko siis väärässä?
Minä ja monet muut olemme terveitä. Meillä ei ole flunssamaisia oireita. Me siis emme saa tulla kirkkoon mikäli meillä ei ole koronapassia KOSKA ILMAN SITÄ TARTUTAMME?
Mitähän tähän sanoisi Jeesus?
Jos tällainen menettely jatkuu, voitte iloita yhdessä hieman pienemmässä porukassa. Viis siitä mitä vanhempani ja isovanhempani ovat tehneet kirkon hyväksi Hyvinkäällä. NAUTTIKAA!
t
Te, joiden mielestä on ok eritellä hyvät ja pahat, olette juuri niitä ketä helvetti odottaa. En ole kovinkaan uskovainen, käyn kerran vuodessa kirkossa kuuntelemassa joululaulut. Koska en ole ottanut kiihkeästi tuputettua koronapiikkiä, olen tartuttava enkä ansaitse olla kirkossa?
VMP! Ja juu, ei harmita enää, totesin että kirkko ei ole enää se mihin se on tarkoitettu, ei myöskään usko. Nämä itsensä tärkeäksi tuntevat pastorit eivät ole kuin markkinavoimien sätkynukkeja! Siis kuten Laajasalon piispa jonka ansiosta tuli vähän miinusta, vähän =)).
ENJOY YOURSELVES!
Kristitty ei saa mennä kirkkoon Hyvinkäällä
35
765
Vastaukset
- Anonyymi
Oletko kuullut sellaisesta tappavasta taudista kuin Korona (Covid-19), se tarttuu niin kristittyihin, kuin "pakanoihin". Kirkko yrittää suojella seurakuntalaisia tältä taudilta. niinkuin kaikki muutkin "yhteisöt". On annettu ohjeet ;, maskit, käsidesit, koronapassit, terveenä kirkkoon ,ym. Onko se kamalan vaikeata ymmärtää, meidän täytyisi kaikkien puhaltaa nyt yhteen hiileen, että saataisiin tämä tauti nujerrettua..
- Anonyymi
Koronapassi ei estä taudin leviämistä koska passin kantaja levittää tietämättään sitä lisää. Jopa 3 rokotusta saaneita on jopa sairastunut koronaan, vaikkakin lievästi. Näistä on mediassa alan ammattilaisten taholta kerrottu, joten faktaa tiedoksi. Todellisuudessa maskit, käsidesit ja joukkokokoontumisten välttely on paras ehkäisy tartunnoille.
- Anonyymi
Minkähän selityksen sitten sinäkin annat kun kohta Rokottamattomat ei liiku missään ja Rokotetut pörrää missä vaan ja tartunnat vaan lisääntyy päivä päivältä, Ketä ja Mitä sitten syytetään ??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minkähän selityksen sitten sinäkin annat kun kohta Rokottamattomat ei liiku missään ja Rokotetut pörrää missä vaan ja tartunnat vaan lisääntyy päivä päivältä, Ketä ja Mitä sitten syytetään ??
Ei rokottamattomat sitä niinkään levitä vaan koronapassilla elvistelevät. Jopa 3 kertaa rokotetulla on todettu tartunta. Ainoastaan v. 2020 alkuvuoden tapainen täyssulku maskeineen ja käsidesineen pelastaa Suomen. Vain ruokakauppoihin tulisi päästä. Viikossa juttu olisi kunnossa. Mutta kapakoiden lobbaajat ahneuksissaan sitä ei salli.

"Viikosa juttu olisi kunnossa". Just joo. Kävele peilin ääreen ja möläytä tuo, ja katso miltä idiootin naama näyttää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Viikosa juttu olisi kunnossa". Just joo. Kävele peilin ääreen ja möläytä tuo, ja katso miltä idiootin naama näyttää.
Tuon saman totuuden tiukasta suojauksista kertoi tänään Ylen ykkösaamussa THL.n johtaja. Koronapassilliset liikkuessaan sisätiloissa jopa ilman maskia ovat ne todelliset taudin levittäjät, tosin tiietämättään. Mikään uusi asia tuo ei ollut asioita seuraaville, mutta nyt nähtävästi viimein tulee käyttöön se "hätäjarruna" tunnetut toimenpiteet. En sieltä peilistä nähnyt sinua, joten kerroit perätöntä väittämää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minkähän selityksen sitten sinäkin annat kun kohta Rokottamattomat ei liiku missään ja Rokotetut pörrää missä vaan ja tartunnat vaan lisääntyy päivä päivältä, Ketä ja Mitä sitten syytetään ??
eipä tässä tarvitse kauaa odotella. Rokottamattomat kun eivät pääse baareihin, ravintoloihin ja yökerhoihin, on hyvinkin helppoa nähdä mistä tartunnat tulevat. Onko tämä sulle rakettitiedettä?
- Anonyymi
Siinä olet aivan oikeassa ettei kirkko ole entisenlainen.Siellä rikotaan raamatun käskyä ja vihitään samaa sukupuolta olevia.Tuomiokapitulin pitäisi pidättää jokainen pappi virantoimituksesta joka näin tekee.Mitä sitten tulee koronapassin vaatimiseen,niin siinähän kirkko on täysin oikeassa.Rokotuta itsesi,hanki passi ja lopeta lapsellinen rutina.
- Anonyymi
Tottavie,kirkko ei ole paikka jossa pappi voi vihkiä näitä Lätty-Liisoja ja Vaseliini Veijoja perverssiin liittoon. Kai niitä jossain on vielä tunkioita jossa toimenpiteen voi suorittaa. Kesällä olin ristiäisissä jossa naispastori seremonian jälkeen kahvitilaisuudessa kävi kertomaan vihkineensä edellisenä päivänä hinttiparin. Lapsen isälle riitti kerrasta. Pastoriska ohjattiin ovelle samantien,eikä kukaan paikallaolleista ollut erimieltä. Varmaan Nutturalyyli seuraavan kerran miettii mitä suustaan laukoo.
- Anonyymi
Jos leikkii suvaitsevaista, niin pitää suvaista ja kestää erilaiset mielipiteet. Usein nämä suvakit eivät oikeasti tiedä mitä normaalit kansalaiset asioista ajattelee ja keskenänsä puhuvat. Kesällä kun torilla puhuttiin aiheeseen liittyvää suoraan normaalien keskustelijoiden kanssa, niin ryhmään liittyi vanhempi täti. Hän oli kuulluut juttua vierestä ja kun hänen takiaan "virallistimme" puhekieltä, niin komento kävi hänen taholtaan "puhu suoraan vaan, niin sitä on puhuttu vuosikymmenetkin". Otimme opiksemme ja puhuttiin taas suoraan.

siis mitä tarkoitit? Mainitsin siitä että jos kyse on koronasta ja siitä pääseeko ilman koronapassia kirkkoon, mitä helvettiä siihen liitty seksuaalinen suuntautuminen? Kunnon tehosekoitin olet, en paremmin voi sanoa! Et ole varmaan koskaan saanut mitään koulutusta tai ohjeita miten nettikeskusteluihin osallistutaan. TROLLI!

Mitä ihmettä höpötät??? Voiko suvakki olla itse suvaitsematon? Näyttää siltä että suvakkina itseään pitävät ovat itse jyrkimpiä suvaitsemattomia. Eivät kestä toisten mielipiteitä lainkaan. Tosin ei tämä mikään uusi asia ole.
- Anonyymi
On kyllä hyvä, että kirjollakin löytyy sen verta järkeä, kun koronapassia kysyvät.
Jos tuota ei ymmärrä, niin luulisi jo je Jessenkin jättävän taivaan portin ulkopuolelle.
Sielläkin kuulemma kyselevät tuota koronapassia nykyisin.- Anonyymi
Siinä se onkin uskovaisilla hirmu kauhukuva, kun taivaan porteilla kysytään koronapassia ja ilman joutuu helvettiin, heh heh.
- Anonyymi
Eroakirkosta. Miksi maksat kirkollisveroja, jos et edes pääse kirkkoon ja koronapassilliset seurakuntaan kuulumattomat pääsevät tai jopa passittomat pakolaiset, joita seurakunnat tiloissaan ovat piilotelleet. Tasan ei käy nallekarkit vihervasemmistolaisessa totaliarismihimmeliharjoitteessa, nyky-Suomessa A. D. 2021.
- Anonyymi
Aionkin erota. Ei ole syytä enää kuulua kirkkoon jos sinne ei pääse ilman että ottaa pakolla kehoonsa jotain mikä sinne ei kuulu.
- Anonyymi
Rokottamattomat pääsevät kirkkoon ruumisarkussa noin 50 kertas todennäköisemmin kuin rokotetut.
- Anonyymi
Olipas tämän ketjun avaajalla pinna tiukalla ja ruuvit löysällä. Paatoksella kirjoiteusta tekstistä näki, ettei hän ole mieltänyt sivistyneen yhteiskunnan antaman turvan ja yksilöltä edellytetyn vastuun yhteensovittamista. Anarkia ei juuri milloinkaan ole saanut asioita toimimaan pidemmän päälle. Yllättävää, että myös nuoremmissa ikäluokissa paranoidiset oireet saaneet saavat julistaa horinoitaan vapaasti. Aiemmin hulluja siedettiin, mutta heidän horinoitaan ei tietenkään huomioitu. Lopultahan heidät laitettiin kaulakahleella seinään. Siis he, joita sanottiin seinähulluiksi. Nykyään tieteen/lääketieteen faktojen kieltäjät saavat liikkua vapaana.
- Anonyymi
Vain jossain maaseutupitäjissä siunataan vainajat kirkossa. Melkein aina siunauskappelissa. Tämä ihan vaan opasteeksi vastaisen varalle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olipas tämän ketjun avaajalla pinna tiukalla ja ruuvit löysällä. Paatoksella kirjoiteusta tekstistä näki, ettei hän ole mieltänyt sivistyneen yhteiskunnan antaman turvan ja yksilöltä edellytetyn vastuun yhteensovittamista. Anarkia ei juuri milloinkaan ole saanut asioita toimimaan pidemmän päälle. Yllättävää, että myös nuoremmissa ikäluokissa paranoidiset oireet saaneet saavat julistaa horinoitaan vapaasti. Aiemmin hulluja siedettiin, mutta heidän horinoitaan ei tietenkään huomioitu. Lopultahan heidät laitettiin kaulakahleella seinään. Siis he, joita sanottiin seinähulluiksi. Nykyään tieteen/lääketieteen faktojen kieltäjät saavat liikkua vapaana.
Jeesus rakastaa varmaankin sinua =)

no huhhuh! Olipas tässä, sanoisinko sekaisin olevan ihmisen kommentti.
- Anonyymi
Kuka haluaa Hyvinkäällä kirkkoon????
- Anonyymi
Kirkollisvero loppuu kun eroat kirkosta. Mikä estää erota? Itse eronnut ajat sitten. Kirkkoja Kaupunki lehti on netti luettavissa kuin saatavilla paperi versiona: Alepan eteisen lehti teline. Citymarket ,KKK kaupan lehtiteline. Ei se uskonto mihinkään katoa sydämestä jos kirkosta eroaa. Ei ne kysy kirkon ovilla kuulutko kirkkoon?Tai kirkon kerhoissa Ikään katsomatta,kulutko korkoon: Sanovat Tervetuloa kerhot.Hauta lakikin on mutunut. Kuolema hautaminen sama hinta olit kirkossa tai ei. Ihan oikein se.
- Anonyymi
ohhoh, onko todella näin että sama hinta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ohhoh, onko todella näin että sama hinta?
Kirkkoon kuulumattomat haudataan pystyyn, menee vähemmän maata.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirkkoon kuulumattomat haudataan pystyyn, menee vähemmän maata.
Vanhempasi ovat varmaan todella ylpeitä sinusta!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanhempasi ovat varmaan todella ylpeitä sinusta!
Kehuvat realistiseksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanhempasi ovat varmaan todella ylpeitä sinusta!
He ovat jo kuolleet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ohhoh, onko todella näin että sama hinta?
se on muuten kalliimpaa. Miksi valehtelet?
- Anonyymi
Saako menna, jos on uskonnoton?
- Anonyymi
Totta kai saa mennä. Voit mennä sinne vaikka lämmittelemään, kukaan ei käske ulos.
- Anonyymi
Joutaisi kyllä lopettaa kaikki uskonnot ja kirkot sulkea, niistä ei ole enää muuta kuin harmia kaikille.
- Anonyymi
Pitäisikö mielestäsi kirkostakin tehdä tartuntapesäke?
- Anonyymi
Sehän on jo sitä siinä kuin muutkin kokoontumispaikat
- Anonyymi
Johan se on. Ja kiitos etten ollut siellä, koska teidän kesken on helvetinmoinen omicronsirkus. Älkäähän käyttäkö liikaa verorahoja hoitoonne!
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.32879651 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit02340Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662216- 1771886
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161462- 1121307
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91301Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181731260RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601240Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421107