Rokottamattomat yhä tiukemmin ulos yhteiskunnasta!

Rokotevastainen lössi ollaan sulkemassa nopeasti kokonaan ulos yhteiskunnasta. Useiden ammattiryhmien pakkorokotuksia valmistellaan, koronapassi koskee kohta kaikkia yhteiskunnan toimintoja ja liikuntapalveluja, mm. jo uimahallejakin mikä on hyvä. Rokottamattomille käy mahdottomaksi käydä töissä, harrastaa mitään, eivätkä pääse edes baareihin. Nyt kannattaa todella ruveta miettimään enemmistön tahtoon taipumista, joka ainoa suomalainen on velvollinen ottamaan vastuullisesti rokotteensa. Kyllä se kaikkia koskeva rokotepakkokin tarvittaessa lakiin saadaan hyvin äkkiä, siinä ei sitten kukaan pääse itkemään enää ihmisoikeuksistaan.
24<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Pakkokoronarokottamiset olisi vaarallinen tie.

Pakkokoronarokotuksen seurauksena ihmisnen menettää luottamuksen yhteiskuntaan. Silloin moni ajautuu kostamaan yhteiskunnalle mm. erilaisilla vahingoilla, joista on yhteiskunnalle haittaa. Ryssänmaalta ja paskastanioista ja sosialistimaista voi käydä katsomassa miltä näyttää, kun puuttuu luottamus yhteiskuntaan.

Äänestä

Jos koronarokottamattomia testattaisiin yhtä löyhästi, tai koronarokotettuja yhtä kattavasti, tilastot "vakavien" tauti tapausten osalta voisi olla hyvinkin erinäköisiä. Nyt erityisesti koronarokottamattomia päätyy tilastoitavaksi koronan takia sairaalahoidossa oleviksi, vaikka syy sairaalakäyntiin ei edes olisi koronaoireet.

- kaikki koronarokottamattomat testataan sairaalaan saapuessa (syystä riippumatta)

- täysin koronarokotetut testataan vain, jos heillä on selviä koronaoireita

https://hoito-ohjeet.fi/OhjepankkiVSSHP/Covid-19 koronavirusinfektion diagnostiikka ja hoito VSSHPssä.pdf

Kun lisäksi tiedetään, että iso osa koronatartunnoista on oireettomia tai hyvin lieväoireisia, niin onhan tuo selvää, että sairaaloissa löytyy "rokottamattomien epidemia".

Äänestä

Menkää piikille!

Äänestä

Vaikea ymmärtää noita kieltoja, kun ottaa huomioon ettei rokote estä tartunnan saamista ja muiden tartuttamista. Mielestäni siinä katoaa pohja kaikilta kielloilta. Jos sitten tarkoitus on suojella rokottamattomia, niin eikö se ole jokaisen oma valinta? Ja tuosta terveydenhuollon rasittumisesta, niin on siellä sairaalassa myös rokotettuja. Monessa maassa jo selvä enemmistö sairaaloiden potilaista on rokotettuja, ja sama on luultavasti pian edessä myös Suomessa kun rokotteiden teho hiipuu, Eli ei rokottamattomia voi oikein syyttää siitäkään. Mutta on vaan niin helppo tehdä rokottamattomista syntipukkeja, kun itse hillutaan täyteen ahdetuissa yökerhoissa aamuun asti.

Äänestä

Kommunismi tiukentaa otettaan.

Äänestä
  • Se aatteen tyyli on pakottaa ihmiset ajattelemaan asioita samalla tavalla.

    Äänestä

  • Jaa. Minäkin olen lukenut että monessa maassa ei pääse mihinkään kuin koronapassilla. Taitaa itävallassakik olla ihan muut päättäjät kuin sosialistit. Mutta mutua on kiva heitellä.

    Äänestä

on niin huono takuu että ei ole uskallusta .
jos tuotteessa on vastuuvakuutus on parempi muuten ei .

kukan ei pysty kiristämään ihmisiä koekaniiniksi.

Äänestä
  • EU:sta vuodettu sopimus Pfizerin kanssa paljasti, että
    - Pfizerilla on täysi vastuuvapaus
    - EU hyväksyi Pfizerin vaatimuksen, ettei rokote-eriin lisätä tunnisteita, joilla yksittäinen rokote voidaan jäljittää valmistuserään

    Äänestä

Rokotepassin omaavat rokotetut levittävät koronaa tehokkaammin kuin rokottamattomat joten passit ja pakkorokotteet ovat perusteettomia ja sitä kautta laittomia?🤦🤦🤦

Äänestä
  • Mutta eipä tuo haittaa. Kannattaisiko ottaa se rokote jos ahistaa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta eipä tuo haittaa. Kannattaisiko ottaa se rokote jos ahistaa?

    Näin juuri. Tai hyväksyä ettei mihinkään pääse

    Äänestä

Rokottamattomille pitäisi perustaa oma leirintäalue Novosibirskiin.
Tukehtumalla kuolleet säilyisivät viileässä siististi pinottuina.

Äänestä
  • koronahan leviää vaikka rokottomat istuu kotona niin kuin lukemat kertoo,

    Äänestä

  • Hyvä idea

    Äänestä

Rokotevastainen pölhöporukka on sulkemassa itseään yhä enemmän ulos yhteiskunnasta ja hyvä niin. Eiväthän nuo syrjäytyneet luuserit ja koulupudokkaat, eläkeläiset sekä sekopäisen harhaiset mt-ongelmaiset missään työelämässä ole.

Äänestä

Rokotetut ovat rokottamattomia omikronia vastaan.

😃

Äänestä

Rokotetta ei ole olemassa koronaan on vaan geeniterapiaa mikä aihettaa kuolemaa ja vakavia sairauksia😂🤣

Äänestä

Rokottamattomat vois siirtää jollekin saarelle pariksi viikoksi niin ehkä ne sitten älyäisi ottaa sen piikin.

Äänestä

Vaikka rokote voit saada viruksen päätyä sairaalaan

Äänestä

Ja sitten aloittaja heräsi toinen peukku suussa ja toinen pepussa. Puutumisen takia kädet ovat vaihtaneet yön aikana useasti paikkaansa vuoronperään. Se on sellasta, kun herää kakanmaku suussa ja oksentaa unensa tänne aloitukseen.

Äänestä

Mitä merkitystä tällä yhteiskunnalla enää on? Naisten läträäminen toistensa pillulla ja miesten kullin veivaus peräsuolta myöten laillistettu kuvastaen päättäjien ammattiosaamista ja olematonta arvomaailmaa.

Äänestä

Kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin on kirjattu oikeus koskemattomuuteen ja vapauteen. Mihin tahansa lääketieteelliseen toimenpiteeseen vaaditaan tietoinen vapaaehtoinen suostumus.

Äänestä

No loppupeleissä katsotaan kuka suljetaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Rokotevastainen lössi ollaan sulkemassa nopeasti kokonaan ulos yhteiskunnasta. Useiden ammattiryhmien pakkorokotuksia valmistellaan, koronapassi koskee kohta kaikkia yhteiskunnan toimintoja ja liikuntapalveluja, mm. jo uimahallejakin mikä on hyvä. Rokottamattomille käy mahdottomaksi käydä töissä, harrastaa mitään, eivätkä pääse edes baareihin. Nyt kannattaa todella ruveta miettimään enemmistön tahtoon taipumista, joka ainoa suomalainen on velvollinen ottamaan vastuullisesti rokotteensa. Kyllä se kaikkia koskeva rokotepakkokin tarvittaessa lakiin saadaan hyvin äkkiä, siinä ei sitten kukaan pääse itkemään enää ihmisoikeuksistaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu