Pistelyä käsissä ja jaloissa

Anonyymi

Alkoholia otan nykyään kerran viikossa kunnon kännin. Joskus nuorempana meni parkikin kertaa viikossa. Tätä on jatkunut vajaa 30 vuotta. Ei ole ollut mitään vaivoja tai ongelmia kropassa.

Kävin hakemassa ensimmäisen koronarokoitteen ja kuukausi sen jälkeen kun otin kerran taas viinaa, alkoi seuraavana päiväna jaloissa ja käsissä pistelemään ja puutumaan. Kesti muutaman päivän. Olin sitten vajaan kuukauden ottamatta alkoholia.

Kävin hakemassa toisen koronarokoitteen. Otin muutama päivä sen jälkeen kännit ja seuraavana päiväna alkoi taas puutamaan ja pistelemään jalkoja ja käsiä. Kesti taas pari päivää. On siis pelkästään jalkaterissä ja käsissä puutumiset.

Kävin sitten lääkärissä ja tekivät tutkimuksia ja ottivat verikokeita, mutta kaikki oli kunnossa. Lääkäri arveli että koronarokote ja alkoholin käyttä saattaa vaikuttaa ääreishermostoon.

Tässä on nyt taas oltu muutama viikko ilman alkoholia ja mietityttää uskoltaako sitä milloin ottaa viinaa? Onko muilla alkoholia käyttävillä ollut pistelyä käsissä ja jaloissa ja onko sitten edennyt pahemmaksi siitä kuinka nopeasti?

23

3013

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Alkoholi tosiaan voi vaikuttaa hermostoon ikävällä tavalla.
      Edes rokotteen ei tarvitse välttämättä olla mukana lisäämässä oireilua, pistelyä ym. Vaikka voihan sekin olla mahdollista.

      Itse käytin alkoholia tosi nuoresta lähtien vajaa 20 vuotta eteenpäin runsaammin kuin ns. kohtuukäyttäjä.
      Minulle on tullut polyneuropatia, monihermosairaus.
      Osittaisena aiheuttajana on varmasti myös alkoholi mukana, mutta minulla oli runsasta sekakäyttöä lääkkeiden alkoholin yhdistelmänä. Muutenkaan eivät elintapani ole olleet aivan terveellisimmästä päästä.
      Olen myös huomannut, että alkoholi pahentaa oireita, sen takia sitä ei enää paljoa tule otettua.

      Jos asia ja oireet vaivaavat, niin kannattaisi hakeutua neurologin vastaanotolle, sitä kautta pystyvät tutkimuksin selvittelemään, onko mahdollisia hermostovaurioita, ja jos on niin minkälaisia.

      • Anonyymi

        Lääkäri sanoi, että pitää olla jatkuvaa pistelyä ja puutumusta pari viikkoa ennenkuin pystytään tekemään ENMG-tutkimus. Joten pitää varmaan vaan seurata tilannetta ja jos oireet pahenee, niin mennä käymään.

        Kuinka nopeasti lähti polyneuropatia etenemään? Oliko siinäkin alussa pistelyä ja puutumisia jalkaterissä ja käsissä ja jos oli niin kuinka pitkään ennenkuin eteni polyneuropatiaksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mun on vähän hankala vastata taudin etenemisvauhtia koskeviin kysymyksiin, kun mulla oli ensin tehohoidosta johtuva myopatia, joka sekin jonkinlainen hermostovika.
        Mun polyneuropatia taitaa olla monen tekijän summa, eli on taustalla useampiakin altistaneita tekijöitä.
        Tehohoidon ja polyneuropatian toteamisen välillä oli melkein 10 vuotta. Sinä aikana oli kyllä koko ajan lievää oireilua, etenkin jalkojen puutumista, ja varpaat alkoi kääntyä ns. vasaravarpaiksi.

        Pistely ei mulla ollut kovin paha oire, enemmänkin oli puutumista ja tuntui kuin olisi sukat jaloissa.
        Kuusi vuotta sitten kävelin kadulla, ja ykskaks en tuntenut jalkojani lainkaan, silti käveleminen jatkui. Tuntuihan se aika hassulta.
        Samoihin aikoihin heitteli jalkojen koordinaatio, eli oli vaikea kohdistaa jalkoja esim. kenkiin.

        Aika pian mulle tehtiin ENMG ekan kerran, jossa polyneuropatia todettiin.
        Eka kerta ei ollut lainkaan kivulias, mutta kun toisen kerran tehtiin pari vuotta ekan jälkeen, niin sattui tosi kovaa. Tuli jo mieleen, etten enää ikinä suostu siihen.

        Toteamisesta on nyt kulunut reilut kuusi vuotta, puutumista on edelleen, kylmä-kuuma tunto on kadonnut sääristä alaspäin, hermokipua on jonkin verran, asentotunto rentona ollessa on kadonnut käsistä ja jaloista kokonaan jo 3-4 vuotta sitten, tavarat putoilee käsistä ( nimenomaan kevyemmät ). Kädet ovat muuten pysyneet suht hyvässä kunnossa.
        Akillesheijasteet ( eli refleksit akillesjänteiden kohdilta ) ovat kokonaan poissa, polvissa vielä jäljellä.
        Lihasten nykimistä on ajoittain voimakastakin, etupäässä jaloissa. Nyt viime aikoina on alkanut joskus iltaisin sätkähtelemään koko alaruumis ( selästä alaspäin ), kun rentoudun sänkyyn nukkumaan mennessä.

        Jalkoja kun tutkitaan, niin usein tehdään sellaisella terävällä tikulla vetoliike jalkapohjassa, joka ei todellakaan tunnu mukavalta tällaisissa jaloissa. Siinä testissä on tarkoituksena katsoa, mihin suuntaan varpaat kääntyy tikulla vedon seurauksena, no mulla ei varpaisiin tule siinä mitään eloa, pysyvät paikallaan.

        Jalat ovat sillä tavalla tosi arat, että tekee häijyä astua esim. johdon päälle sukkasilleen, tai jonkin muun pienen, terävämmänkin päälle. Enää en ulkona kävele paljain jaloin metriäkään, tuntuu niin pahalta.
        Parin viime vuoden aikana on myös voimat jaloista vähentyneet pikkuhiljaa. Kipeytyy myös nopeasti kävellessä vähänkin pidempää matkaa.

        Mulla ei ole kait kovin nopeasti kuitenkaan edennyt tämä sairaus. Yli neljään vuoteen ei ole tehty mitään tutkimuksiakaan. Tosin ei tästä ole missään ollut puhettakaan lääkäreiden kanssa.
        Ekan ja toisen ENMG:n välillä kun oli kaksi vuotta, niin jo siinä ajassa oli lievästi mennyt huonommaksi.

        Ikävä sairaus siitä syystä, kun ei voi tietää eteneekö, ja jos, niin mihin tahtiin.
        Ajoittain mulle kävellessä tulee tunne, että kuinkakohan kauan enää kävelen, kun jalat tuntuu joskus niin oudoilta.

        Mulla tää on polyneuropatia, mutta näitä neuropatioita on useampiakin erilaisia, eli ei kannata verrata omia oireita mun sairauteen, etenkään kun sulla ei ole vielä mitään tietoa mistään, edes tutkimuksista.
        Toivotaan, että sunkin kohdalla selviää jossain vaiheessa, mistä on kyse.

        Kyllä nyt kannattaisi ottaa vaan järki käteen ja lopettaa se terveytensä tuhoaminen. Selvin päin elämä on parempaa kaikille. Alkoherra tuo vain murheita elämäänbja terveys ravistus ja aivot lahoaa !
        "Ei ole viisas kenkään joka siitä hoipertelee" ja varsinkaan juopottelee. Juopettelua on kaikki yli lasillinen ja sekin jos se jokapäiväinen tapa.
        Kannattaa lopettaa kun on noin hyvä tilaisuus!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mun on vähän hankala vastata taudin etenemisvauhtia koskeviin kysymyksiin, kun mulla oli ensin tehohoidosta johtuva myopatia, joka sekin jonkinlainen hermostovika.
        Mun polyneuropatia taitaa olla monen tekijän summa, eli on taustalla useampiakin altistaneita tekijöitä.
        Tehohoidon ja polyneuropatian toteamisen välillä oli melkein 10 vuotta. Sinä aikana oli kyllä koko ajan lievää oireilua, etenkin jalkojen puutumista, ja varpaat alkoi kääntyä ns. vasaravarpaiksi.

        Pistely ei mulla ollut kovin paha oire, enemmänkin oli puutumista ja tuntui kuin olisi sukat jaloissa.
        Kuusi vuotta sitten kävelin kadulla, ja ykskaks en tuntenut jalkojani lainkaan, silti käveleminen jatkui. Tuntuihan se aika hassulta.
        Samoihin aikoihin heitteli jalkojen koordinaatio, eli oli vaikea kohdistaa jalkoja esim. kenkiin.

        Aika pian mulle tehtiin ENMG ekan kerran, jossa polyneuropatia todettiin.
        Eka kerta ei ollut lainkaan kivulias, mutta kun toisen kerran tehtiin pari vuotta ekan jälkeen, niin sattui tosi kovaa. Tuli jo mieleen, etten enää ikinä suostu siihen.

        Toteamisesta on nyt kulunut reilut kuusi vuotta, puutumista on edelleen, kylmä-kuuma tunto on kadonnut sääristä alaspäin, hermokipua on jonkin verran, asentotunto rentona ollessa on kadonnut käsistä ja jaloista kokonaan jo 3-4 vuotta sitten, tavarat putoilee käsistä ( nimenomaan kevyemmät ). Kädet ovat muuten pysyneet suht hyvässä kunnossa.
        Akillesheijasteet ( eli refleksit akillesjänteiden kohdilta ) ovat kokonaan poissa, polvissa vielä jäljellä.
        Lihasten nykimistä on ajoittain voimakastakin, etupäässä jaloissa. Nyt viime aikoina on alkanut joskus iltaisin sätkähtelemään koko alaruumis ( selästä alaspäin ), kun rentoudun sänkyyn nukkumaan mennessä.

        Jalkoja kun tutkitaan, niin usein tehdään sellaisella terävällä tikulla vetoliike jalkapohjassa, joka ei todellakaan tunnu mukavalta tällaisissa jaloissa. Siinä testissä on tarkoituksena katsoa, mihin suuntaan varpaat kääntyy tikulla vedon seurauksena, no mulla ei varpaisiin tule siinä mitään eloa, pysyvät paikallaan.

        Jalat ovat sillä tavalla tosi arat, että tekee häijyä astua esim. johdon päälle sukkasilleen, tai jonkin muun pienen, terävämmänkin päälle. Enää en ulkona kävele paljain jaloin metriäkään, tuntuu niin pahalta.
        Parin viime vuoden aikana on myös voimat jaloista vähentyneet pikkuhiljaa. Kipeytyy myös nopeasti kävellessä vähänkin pidempää matkaa.

        Mulla ei ole kait kovin nopeasti kuitenkaan edennyt tämä sairaus. Yli neljään vuoteen ei ole tehty mitään tutkimuksiakaan. Tosin ei tästä ole missään ollut puhettakaan lääkäreiden kanssa.
        Ekan ja toisen ENMG:n välillä kun oli kaksi vuotta, niin jo siinä ajassa oli lievästi mennyt huonommaksi.

        Ikävä sairaus siitä syystä, kun ei voi tietää eteneekö, ja jos, niin mihin tahtiin.
        Ajoittain mulle kävellessä tulee tunne, että kuinkakohan kauan enää kävelen, kun jalat tuntuu joskus niin oudoilta.

        Mulla tää on polyneuropatia, mutta näitä neuropatioita on useampiakin erilaisia, eli ei kannata verrata omia oireita mun sairauteen, etenkään kun sulla ei ole vielä mitään tietoa mistään, edes tutkimuksista.
        Toivotaan, että sunkin kohdalla selviää jossain vaiheessa, mistä on kyse.

        Sinulla on siis ihan todettu polyneuropatia?

        Minulla ihan samat vaivat, mutta lääkäreiden mielestä ei mitään vikaa, ei kannata tutkia enempää.

        Noissa oireissa on niin tuttua. Muutamia esimerkkejä:

        "Jalat ovat sillä tavalla tosi arat, että tekee häijyä astua esim. johdon päälle sukkasilleen, tai jonkin muun pienen, terävämmänkin päälle."

        Minulla sama juttu. Jos astuu avojaloin tai sukkasillaan johdon päälle, sattuu niin hemmetisti. Muutenkin päkiät niin hellinä, että paljon viitsisi kävellä.

        "Akillesheijasteet ( eli refleksit akillesjänteiden kohdilta ) ovat kokonaan poissa, polvissa vielä jäljellä."

        Minullakaan ei akillesjänteessä minkäänlaista refleksiä. Lääkäri oikein hakkasi sitä vasarallaan, melkein raivokkaasti. Näytti, että sitä ihan "hatutti", kun ei mitään refleksiä. Mutta jaloissa ei mitään vikaa!

        "Toteamisesta on nyt kulunut reilut kuusi vuotta, puutumista on edelleen, kylmä-kuuma tunto on kadonnut sääristä alaspäin, hermokipua on jonkin verran, asentotunto rentona ollessa on kadonnut käsistä ja jaloista kokonaan jo 3-4 vuotta sitten, ..."

        Minulla juuri tuota puutumista, kylmä- ja kuumatunto heikentynyt. Kun käyn suihkussa, vesi on ensin kylmää ja lämpenee sitten, mutta en itse tunne veden lämpötilaa pohkeiden alapuolelta. Hermokivusta en tiedä, jalat puutuneet ja varpaiden ja jalkaterän ympärillä kuin puristussiteet. Asentotunto heikentynyt.

        Mutta KYS:in "erikoislääkärin" mielestä jaloissani ei mitään vikaa. Minä ilmeisesti vain kuvittelen. Nyt vasemman jalkani nilkka on jäykkä ja hellä kuin olisi nyrjähtänyt ja käveleminen vaikeaa. Mutta turha kai mennä lääkäriin, kun mitään ei kuitenkaan muka ole vikana...
        Oikeastaan kyllä tiedän, miksi minulla EI SAA olla mitään sairauksia... :)

        Tuo on kyllä harmi, ettei lääkäri ota mitään kantaa, mutta niinhän se vaikuttaa nykyään olevan vähän joka asiassa, jos menee jostain syystä lääkäriin.
        Minunkin polyneuropatia oikeastaan vain todettiin, annettiin diagnoosi ja se siitä.
        Ei paljon kerrottu koko sairaudesta, eikä tietenkään lääkärikäynnin yhteydessä saman tien tullut niin kysymyksiäkään mieleen.
        Yksi yleislääkäri sanoi myöhemmin, että kannattaisi pitää lihaksista hyvää huolta, voimat pysyisivät ehkä pidempään.
        No, eipä kai tälle kauheasti pysty tekemäänkään, hermosto heikkenee pikkuhiljaa, etenemisen tahtiahan ei kukaan pysty kertomaan.
        Mahdollisten kipujen takia määräisivät niitä hermokipulääkkeitä, olen ne jo vuosia sitten kokeillut, eikä niistä ollut kuin haittaa.
        Onnekseni sairauteni ei sietämättömiä kipuja aiheuta, ainakaan vielä ei ole niin tehnyt ja toivon, että näin tulee olemaan jatkossakin.

    • Anonyymi

      Unohtui aloituksessa sanoa, että on myös muulloinkin kun alkoholin oton jälkeen pistellyt ja puutunut jalat ja kädet. Pahinta on kuitenkin ollut pari päivää alkoholin oton jälkeen.

      Eilen lueskelin amerikkalaista keskustelupalstaa ja siellä on ihmisillä ollut samanlaisia oireita kuin minulla ja ovat saaneet oireet koronapiikin jälkeen. Kestäneet joillain kuukausia. Joten saattaa ollakin enemmän koronapiikin aiheuttamaa, kuin alkoholin. Tosin alkoholin käyttä pahentaa oireita.

      • Anonyymi

        Ei varmaan johdu koronarokotteesta. Ei kannata luottaa varsinkaan amerikkalaisiin keskustelupalstoihin, monet amerikkalaiset ovat vielä salaliittohörhöjä.

        Paremminkin alkoholin aiheuttamaa neuropatiaa. Kannattaisi ostaa B-vitamiinipurkki ihan ruokakaupasta ja ostaa erityisesti B12-vitamiinia.

        Jos neuropatia on alkoholin aiheuttama, ei ne vitamiinit paljoa auta.
        Olisi hyvä pidättäytyä alkoholista kokonaan, jos haluaa, ettei vaiva pahene turhan nopeasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei varmaan johdu koronarokotteesta. Ei kannata luottaa varsinkaan amerikkalaisiin keskustelupalstoihin, monet amerikkalaiset ovat vielä salaliittohörhöjä.

        Paremminkin alkoholin aiheuttamaa neuropatiaa. Kannattaisi ostaa B-vitamiinipurkki ihan ruokakaupasta ja ostaa erityisesti B12-vitamiinia.

        Pliiing, klo on 1.58 a.m , kaikki ok ja kok alex

    • Anonyymi

      Ystävälläni todettiin harvinainen hermostosairaus, jota alkoholin järjetön suurkulutus oli kuulemma pahentanut. Kun vielä pystyi puhumaan, hän valitti juurikin raajojen rankasta puutumisesta.

      :(

    • Anonyymi

      röökin polton lopettaminen aiheutti mulla pistelyä.

    • Anonyymi

      Tuleeko teillä kylmältä tuntuvaa pistelyä saunoessa? Se ilmeisesti viittaa sydänvikaan, koska en tarvitse kummoisiakaan löylyjä, kun jo alkaa kauttaaltaan kylmän tuntuinen pistely.

      Mulla todettiin alkoholismin aiheuttama vakava sydänsairaus.

    • Anonyymi

      Viina on hermomyrkky.
      Eli kippis vaan.

    • Anonyymi

      Lopeta hyvä mies/nainen ryyppääminen.

    • Anonyymi

      Olet kuitenkin alkoholin suhteen väärin käyttäjä. Sekä pahennukseksi muille puhumalla sopimattomasti vakavasta asiasta. Olet alkoholisti.

    • Anonyymi

      Rokotteen jälkeen ei kannata Alkoon mennä pariin viikkoon.

      • Anonyymi

        Tunnen muutamia, jotka ovat menneet rokotteen saatuaan suoraan baariin kaljalle.

    • Anonyymi

      Olisi kiva kuulla miten keskustelun aloittaja voi tänä päivänä. Kiinnostaisi kun itselläni on ollut pitkään samoja oireita ja vaikka alkoholia onkin tullut nautittua elämän aikana välillä runsaastikin, niin ongelmat alkoivat aivan selkeästi toisen rokoteannoksen jälkeen.

    • Anonyymi

      Kunnon kännin ?
      Aiis katkaiset sillä käynnillä aivojesi toiminnan kerran viikossa. Onko tuollaisia vielä nykyaikanakin olemassa jolla on tuollainen ajatus viinan käytöstä .
      Valistuneet ihmiset eivät edes ajattelisi mitään ” kunnon känniä” sillä mitä se antaa ihmiselle . Mutta saithan ihan itse päättää miten paljon tärvelet kehoasi.
      En ole vuosi kymmeniin edes kuullut jonkun puhuvan mistään kunnon kännistä Lapsellista sinänsä. Eikö tietoisuus viinan vaikutuksista ole sinun kohdallasi opittu edes ja miten se vaikuttaa sinun sisäelimiisi . Ei leuhkimaan kunnn kännillämole mitään jota kukaan edes jaksaisi kuunnella . Joten lyhyesti sanottuna törvelet oman itsesi koska et ole tietoinen asioista Se on sinun valintasi

    • Anonyymi

      Mikä siinä alkoholissa on niin ihmeellistä että sitä oikein pitää miettiä josko vois ottaa
      ” kunnon kännit ” en luullut että vielä on ihmisiä jotka juovat itsensä tilaan mikä ei ole hyväksi aivoille eikä sisäelimille , ja puhut siitä ihan niinkuin se olisi jokin normaali asia
      Että ottaa jonkun kunnon kännin. Sitä se ei ole
      Aivot ja sisä elimet ovat kovalla koetuksella kun juodaan näitä kunnon kännejä

    • Anonyymi

      Pilaa myös läheisten elämän jos vielä joku jaksaa katsella tuota touhua.

      • Anonyymi

        Saarnamiehelle sopii Luxemburg likööri aamulla ja enne maatemenoo vinetto on the Rocky.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3840
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      78
      2027
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      546
      1626
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      85
      1298
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1097
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1018
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      898
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      873
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      854
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      808
    Aihe