Suomalaista maahanmuuttopolitiikkaa

Vihervasemmisto aikoo tehdä Suomesta valtion jonne mistä tahansa ja kuka tahansa voi tulla oleskelemaan sekä nauttimaan maamme tarjoamista vastikkeestomista tulonsiirroista. Mitään raja-aikaa oleskelulle ei tule eikä ketään palauteta takasin lähtömaahansa. Sillä ei ole enää merkitystä että pakeneeko kotimaansa vainoa vai heikompaa sosiaaliturvaa tai onko saanut siellä rikostuomion jota pakenee. Onneksi seuraava porvarihallitus voi muuttaa tämän hulluuden.
4268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Eräällä Annella on hyvä perse

Äänestä

"Onneksi seuraava porvarihallitus voi muuttaa tämän hulluuden."
-
Tahti tulee vain kiihtymään jos Orpon paskapäälauma pääsee puikkoihin.

Halpiksia pukkaa urakalla maahan jotta kokkareäänestäjät tekevät tiliä,
samaan aikaan paikallisia potkitaan kortistoon ja pakkohömppäkurssitetaan.

Äänestä

Aloittaja on hukassa todellisuuden kanssa.

Suomi tarvitsee uutta nuorta väestöä. Opiskelemaan ja töihin tulevat muuttajat eivät tule tänne nauttimaaan sossun palveluista, vaan haluavat päästä elämässä parempaan asemaan omalla työllään.

Vihervasemmisto ei halua samanlaista valtavaa hallitsematonta joukkoa, jonka oikeistohallitus Keskusta, Perussuomalaiset ja Kokoomus ottivat.
Pakolaisia pitää ottaa vain sen verrankuin pystytään ottamaanhallitusti.

Äänestä
  • Jee, lisää taksi kuskeja.

    Äänestä

  • Suomi ei tarvitse ainuttakaan vetelehtijää islamilaisesta kulttuurista. Paljon olen työni puolesta kiertänyt teollisuuslaitoksia eikä noita geelitukkia näy...Ei missään.
    Ei kiinnosta työt kun fyrkkaa tulee tukien muodossa niin että on mahdollista loisia Uudellamaalla.
    Jokainen tukia euroakaan nostava mamu pois. Mihin tarvitsemme kulueriä?
    Ai niin se lähimmäisen rakkaus ja ne kivat yhteiset pelihetket....

    Äänestä

Suunta pitää saada toiseen suuntaan, maasta ulos pysyvästi. Suomalaisilta vingutaan passin lisäksi koronapasseja. Tänne tulevilla hukkuu kaikki paperit ja tiedot Suomenlahteen.

Äänestä
  • Se oli oikeistohallituksen aikaa 2015, kun passit katosivat "vahingossa" ja selitys meni täydestä kuin väärä raha.

    Äänestä

Miksi te vihreät ja sosialistit sekä porvarit haluatte poistaa työperäisen maahanmuuton kriteerit. Se tarkoittaa sitä että tänne voi kuka tahansa tulla serkkunsa pizzeriaan kuukaudeksi pesemään uunipellejä 8 eurolla tunti ja sitten ottaa lopputilin sekä elää täällä loppuikänsä pelkillä yhteiskunnan tulonsiirroilla.

Äänestä
  • Kuvitteletko vai valehtelotko?

    Äänestä

  • Kiitos persu, että teit selväksi ajatusmaailmanne.

    Äänestä

Vihervasemmistolainen pitää käsiään mielellään taskussa mutta ei omassaan. Ainoastaan silloin hän pitää kädet omissa taskuissaan kun pitäisi tehdä töitä. Terveisin Viikkarin vaari.

Äänestä
  • Ajattelitko loppuun asti kuinka lapsellinen aivoituksemattomuutesi on.

    Vanhukset tulevat lapsiksi uudelleen.

    Äänestä

  • Naulan kantaan!!

    Äänestä

"Eivät+tule+tänne+nauttimaan+sossun+palveluista....."+Miksi+sitten+eräissä+ruotsinkielisissä+kunnissa+pienenä+vähemmistönä+olevat+vieraskieliset+henkilöt+saavat+yli+50%+kunnan+myöntämistä+toimeentuloavustuksista.+Ei+sinun+kannata+tulla+sanomaan+minulle+mitä+ajattelet+vaan+ajattele+mitä+sanot.

Äänestä
  • Tämä Närpiön asia on jo todettu monen kertaan jonkinlaiseksi tilastoharhaksi.

    Siellä sosiaaliturvaan turvautuminen on lähes olematonta maan yleiseen tasoon verrattuna.
    Työllisyyskin lähenee sataa. Persuja ei kunnassa asu yhtään. Ainakaan kuntavaaleissa ei ollut yhtään puolueen ehdokasta.

    Maahanmuuttajat työskentelevät siellä pääasiassa tomaatti- tai muilla viljelmillä. Työstä ei suurta palkkaa makseta. Hyvä että toimeen tulee. Jos tulee yllättäviä menoja, niin onneksi saa Kelasta helpotusta elämän hyvään sujumiseen.
    Asukkaat ovat pääasiassa sukupolvesta toiseen asuvaa porukka ja sen verran varakasta ettei tarvitse juuri koskaan mitään tukea.

    Närpiössä on 35 kuntavaltuutettua ja viime vaaleissa RKP sai lisäpaikan. Nyt sillä on 33 paikkaa ja SDP:llä 2 paikkaa.
    Närpiöläiset ovat kaikki tyytyväisiä johdosta kuntalaisiin maahanmuuttajien myönteiseen vaikutukseen kunnan taloudelle.
    Maahanmuuttajilla voi olla halua vähän suurempaan palkkaan, mutta eivät silti valita.

    Äänestä

Demarien Miapetra Kumpula-Natri on sanonut että kaikki Eurooppaan pyrkivät turvapaikanhakijat ovat korkeakoulutettuja. Miksi korkeakoulutettujen lähes kieli sekä kirjoitus ja lukutaidottomien somalien tai irakilaisten sekä afgaanien työllistyminen työmarkkinoillemme on niin heikkoa, ovatko he ylikoulutettuja tekemään tarjolla olevia töitä?

Äänestä
  • Onko Miapetra Kumpula-Natri sanonut noin. No voi voi.

    Äänestä

Voi voi, kyllä tämä sinun jumaloimasi bolsu sanoi näin. Kiitän teitä bolsuja siitä että olette luoneet Suomeen systeemin ettei minun ja pakolaisten tarvitse tehdä mitään töitä että voi elää taloudellisesti hyvää elämää. Pärjään hyvin niillä tulonsiiroilla joita saan joka kuukausi yhteiskunnalta.

Äänestä
  • Näin pitää ollakin.
    Jos taas ei ole kaltaisesi laiskuri, niin voi nostaa elintasoaan vielä paljon paremmaksi.

    Suurin osa haluaa kuitenkin tehdä työtä ja olla yhteiskunnan hyödyllinen jäsen. Olkoon sitten suomalainen Jamppa tai pakolaisena tullut Abdullah.

    Samalla he elättävät sinunkaltaiset persutkin.

    Äänestä

Osa poliitikoista ajavat muiden etua, ei oman kansan ja maan etua, kuten kuuluisi.

Äänestä
  • Tämä ex-porilainen Laura Huhtasaarikin ajaa jotain yhteiseurooppalaista äärioikeistolaista valtiota.
    Sen hän tekee suurella palkalla ja sen lisänä verottomilla ilmaisilla lennoilla ja päivärahoilla.

    Vähemmän hauskaa asiassa on, että hänet äänestettiin virkaansa ajamaan Suomen etua EU:ssa paljolti porilaisten äänestämänä.

    Äänestä

Vastaus rutisijalle. Minulle riittää se että elän sillä rahalla mitä yhteiskunnalta saan ilman että teen töitä. En halua olla 4kymppisenä työstään tressaantunut impotentti ukko jonka eukko hyppää jatkuvast tansseissa ja ruotsinlaivalla hakemassa itselleen mieseuraa. Ei ketään haudata pankkikirja povessa, haudassa ollaan kaikki tasavertaisia.

Äänestä
  • Kyllä eukkosi on lepäämisestäsi huolimatta sanonut monille häntä pamputtaneille sinun olevan tuhkamuna tai ainakin lähes lerppumuna.

    Äänestä

Se kertoo jotain sinun älykkyydestäsi että luulet jotta Laura Huhtasaari on ainoa suomalainen meppi Brysselissä joka saa korkea palkkaa ja nauttii verottomista eduista. Koita välillä levätä äläkä valvo päiväkausia.

Äänestä
  • Muut ovat ajamassa Suomen etuja Brysselissä.

    Laura toimii paremminkin Suomen etuja vastaan ja siitä maksetaan. Toinen persu-edustaja tenu-Teukkakin on parempi, kun hän ei tee mitään, vaan vokottelee Hondurasin naisia samoilla eduilla.

    Vielä vähän opetusta sinulle.
    Ihmiset yleensä valvovat päivisin. ja uinuvat yöllä. Se, ettet sitä tiennyt kertoo aivan kaiken älykkyydestäsi tai paremminkin sen täydellisestä puuttumisesta. Tirksautus päälle.

    Äänestä

Tirks tirks-heppu on taas päässyt avohoitoon, viekö ne sinut takaisin laitoshoitoon jouluksi niinkuin aina ennenkin?

Äänestä
  • Mistä tunnet hänet.
    Oletteko olleet samassa laitoksessa vuosikausiaja vielä pidempään.

    Äänestä

Olen ollut siellä hoitajana 25 vuotta, olin jo silloin kun itse olit potilaana ensimmäisen kerran lapsena.

Äänestä
  • Harmi ettei hoito auttanut tirks tirks-hepulle. Ei siitä kyllä voi lääkäreitä, eikä hoitajia syyttää noin vaikeassa hoitomuodossa.

    Äänestä

  • Sinä hoitajana. Kihihii.
    Harhaisena luulet tuntevasi minut. Eikö hoito auttanut sinua, kun harhasi jatkuvat.

    Äänestä

Juuri näin

Äänestä

Tirks tirksheppu, miksi vastasit itse kysymykseesi?

Äänestä

EU:n ulkopuolelta tänne saapuneet pelkillä tuilla elävät työttömät pakolaiset ovat meille välttämätön ja korvaamaton voimavara. Suomalaisia työtömiä ja varattomia vanhenee ja kuolee eikä suomalaisia riitä tarpeeksi, me tarvitsemme lisää porukkaa tänne työttömien reserviksi. Terveisin demari Toejoelta.

Äänestä
  • Persu-ukko demarina. Tirksaus.
    Täytyy yrittää pysyä coolina. On joutunut olemaan niin usein syvässä selkäkeikassa persu-ukkojen älynväläyttömyyksien nauramisen takia, että selkä on ylirasittunut.

    Kepun, Perussuomalaisten ja Kokoomuksen muodostama hallitus tosiaan teki! tälläistä politiikka.
    Onneksi nykyinen vihervasemmistohallitus lopetti tälläisen mielipuolisen touhun.

    Äänestä

Meillä hoidetaan tirks tirkshepun tapaiset älyllisesti heikkolahjaiset vammaiset sekä kaikki tänne saapuneet turvapaikanhakijat, ei ketään jää ilman apua. Se onkin osoitus että Suomi on kaikkien maailman ihmisten yhteinen koti jossa kaikilla on hyvä asua ja olla.

Äänestä
  • Saat olla tyytyväinen, että sinuakin hoidetaan, vaikka arantumisestasi ei ole juurikaan toivoa.

    Heikkolahjaisuuttasi kuvaa hyvin luulosi, että jokainen turvapaikanhakija hoidetaan, vaikkei hän olisi edes kippee.

    Äänestä

Onneksi+suomesta+saa+kansalaisuuden,+vaikka+olisi+saanut+kielteisen+turvapaikkapäätöksen.++Vihreät+suvaitsevat.+2018+Helsingissä+53%+oli+ulkomaalainen.

Äänestä

Onko tirks tirksheppu albiino joka on syntynyt Mogadissussa, ainakin ulkonäkö viittaa vahvasti siihen. Terveisin mielisarairaanhoitaja Pena R..... .

Äänestä
  • Onneksi olkoon!

    Olet vahva ehdokas vuosikymmenen typerimmän kirjoituksen kategoriassa.

    Äänestä

Olen ehdokas vain kirjoitukseni takia mutta sinä tekojesi ja ulkomuotosi.

Äänestä
  • Kirjoituskategoriassa otetaan huomioon ainoastaan kirjoituksen sisältö pösilön pösilö..

    Äänestä

Tirks tirksheppu, sinua ohjeistettiin kun lähdit lomille että et nauti samaanaikaan kiljua ja rauhoittavia. Olet taas kerran rikkonut sinulle annettuja ohjeita.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Vihervasemmisto aikoo tehdä Suomesta valtion jonne mistä tahansa ja kuka tahansa voi tulla oleskelemaan sekä nauttimaan maamme tarjoamista vastikkeestomista tulonsiirroista. Mitään raja-aikaa oleskelulle ei tule eikä ketään palauteta takasin lähtömaahansa. Sillä ei ole enää merkitystä että pakeneeko kotimaansa vainoa vai heikompaa sosiaaliturvaa tai onko saanut siellä rikostuomion jota pakenee. Onneksi seuraava porvarihallitus voi muuttaa tämän hulluuden.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu