Tuohan on hindulaisuudessa esiintyvä ikivanha uskonnollinen symbooli.
Toki sitä on käytetty myös Suomen armeijan tunnuksena johtuen siitä, että ruotsalaisen aatelisherran (joka lahjoitti Suomelle Suomen ensimmäisen lentokoneen)vaakunassa oli myös tuo symbooli (tiedä sitten miksi?).
Myöhemmin hakaristiä onkin käytetty asevoimiemme kalustotunnuksena mm. lentokoneissa, hyökkäysvaunuissa ym. sekä esim. LottaSvärd-liikkeen logossa.
Eikös se ollut sittemmin myös Saksalaisen kansallispuolueen symboolina ?
Toki sitä on käytetty myös Suomen armeijan tunnuksena johtuen siitä, että ruotsalaisen aatelisherran (joka lahjoitti Suomelle Suomen ensimmäisen lentokoneen)vaakunassa oli myös tuo symbooli (tiedä sitten miksi?).
Myöhemmin hakaristiä onkin käytetty asevoimiemme kalustotunnuksena mm. lentokoneissa, hyökkäysvaunuissa ym. sekä esim. LottaSvärd-liikkeen logossa.
Eikös se ollut sittemmin myös Saksalaisen kansallispuolueen symboolina ?
Vastaukset 27
Vanhimmat
eri puolilla maapalloa käytetty merkki.
Eikös se hakaristi ollut suomen armeijan käytössä toisin päin kuin saksalaisilla.
Muistaakseni suomen armeijan hakaristin merkitys olisi tarkoittanut hyvää toivoa.
Hitler käänsi hakaristin tarkoituksen väärin päin eli tarkoittamaan pahuutta ja julmuutta.
" Hitler käänsi hakaristin tarkoituksen väärin päin eli tarkoittamaan pahuutta ja julmuutta. "
Ekkai sää oikkeesti ole noin tyh-mä?
Ei Hitler julistanut olevansa paha ja julma, eikä natsit värvänneet väkeä "pahuuden armeijaansa"... kuin sitä noin tyhmäksi tuleekaan? Amerikkalaisia elokuvia katsomalla.
Natsien hakaruksi seisoi kärjellään, muuten ne kyllä olivat samoin päin.
Jaahas että tällästä viisautta, kyllä se natsien "hakaruksi" tarkoitit varmaankin hakaristiä kyllä se todellakin seisoi kärjellään, mutta ne sakarat todellakin sojottivat toisin päin kuin suomalaisten hakaristissä, joka todellakin tarkoitti hyvää tahtoa tai voimaa sehän on helposti tarkastettu eikö niin. voi olla, että olen väärässäkin mutta tarkastetaan se asia ketään sen kummemmin haukkumatta, eihän tuo työtönkään ihan varma ollut jos lukaiset sen kirjoitelman tarkemmin huomaat jopa sinäkin sen (varmaankin)
Hakaristin historiaa, hakaristi on vanha uskonnollinen symboli (Budha) hakaristi tarkoittaa hyvää onnea, joten kyllä tuo nimim Työtön on oikeassa.
Siis hakaristi on on vanha onnensymboli, joka vuosisatoja vanha.
Suomen ilmavoimat, kuin myös panssarijoukot käyttivät hakaristiä vuosina 1918-1944, miksi 1918 lähtien?? Koska silloin (Suomen sisällissodan aikaan) Ruotsalainen Kreivi Von Rosen lahjoitti Suomen lailliselle hallitukselle (valkoisille joukoille) lentokoneen, johon hän oli maalauttanut sukunsa symbolin, sinisen hakaristi, sisällissodan jälkeen Suomen nuori armeija otti siniseb hakaristin ilmavoimiensa tunnukseksi.
Myös panssarivaunuissa alettiin käyttää hakaristiä.
Tankeissa hakaristin väri on musta.
Miten Suomalainen hakaristi eroaa Saksalaisesta?
Suomalainen hakaristi on sininen ja se makaa kokonaan yhden sakaran varassa.
Natsisaksan hakaristi on musta ja yleensä 45 asteen kulmassa.
Voitaneen sanoa myös, että hitler käänsi hakaristin alkuperäisen tarkoituksen hyvänonnen merkkinä päinvastoin pahuuden tarkoituksiin, eikö niin.
Olisiko Hitlerin pitänyt julistautua pahaksi ja julmaksi ollakseen sitä, eikö hän ollut ilman tuota julistautumistakin riittävän paha ja julma pieni huono ryhtinen Itävaltalainen korpraali lisäksi epäonnistunut jopa taiteiliana.
Saksan silloinen armeija ei sinänsä ollut läpeensä paha, vai oliko koittivathan jotkut upseerit ottaa hengiltä hitleriä, HMmm.. otetaan vaikka Rommel tarkasteltavaksi tuo erämään kettu joka ei todellakaan ollut natsi, eikä Fasismin kannattaja hän sotilas yksinkertaisesti sotilas, jonka hitler tapatti tai määräsi tekemään itsemurhan no mutta Rommelista myöhemmin jos kiinnostaa.
Ps; olisikohan käynnyt niin, että Saksan armeija taikka pikemminkin Hitler varasti Suomelta tuon hyvänonnen symbolin omiin tarkoitusperiinsä, eli pahoihin tarkoitusperiinsä.
"kyllä se todellakin seisoi kärjellään, mutta ne sakarat todellakin sojottivat toisin päin kuin suomalaisten hakaristissä"
Jahas mulkosilmä, sinusta nämä sakarat siis sojottavat "toisinpäin"?
Suomalainen hakaruksi: http://hkkk.fi/~yrjola/war/faf/hakarist.gif
Toinen suomalainen hakaruksi (lyhennetyt sakarat): http://www.suomenlottaperinneliitto.fi/tunnukset_tiedostot/image001.jpg
Yhä käytössä oleva suomalainen hakaruksi: http://www.ilmavoimat.fi/filebank/2399-lippu_laplsto.gif
Natsien (kärjellään seisova) hakaruksi: http://www.beuliland.com/html/varios/marcados/Marcas/HAKEN1.GIF
---
http://www.sodatkuvina.cjb.net/hakaristi.htm
Juuri näin. Mutta, jos joku väittää, että Hitler
käänsi hakaristin 45 asteen kulmaan sen takia,
että halusi sen tarkoittavan pahaa, niin pistää
kyllä naurattamaan! Hitler itse sanoi, että tämä
on onnensymboli! Hän ei siis halunnut kuvata
sillä pahuutta!
Joo mulla naurattaa taas, että väitetään naama vakavana ja otsarypyssä sen hakaristin Hitlerin käytössä tarkoittaneen hyvää onnea tai jotain muuta hyvää.
Hahahahaaahbuohbuohahbuoha....Hitler tarkoitti hyvää kaikille maailmassa asuville kansoille niin unohtamatta viellä hauskempaa hyvän lähettelistä Stalinia hahahahbuohah...siinä kaksi oikeen maailmanparantajaa verrattavissa Äiti Teresaan hahahaaah...
Kyllä se hakaristi Hitlerin käytössä oli pahan merkki kysy vaikka joltakin juutalaiselta.
Stalin oli sitten taas eri juttu väitetään sen tapattaneen enemmän omia maanmiehiään kuin hitler juutalaisia, tuskin sekään tarkoitti muitten kuin omassa sairaassa mielessään hyvää näille tapattamilleen ihmisille tai pikemminkin itselleen tää Stalin haki hyvää, että sikäli..
On totaalista absurdiaa miten Suomessa osa itseään isänmaallisiksi kutsuvat käyttävät vieraan maan asevoimien tunnuksia.
En ole nähnyt yhtään "isänmaallista" jolla olisi ollut yhtään mitään tunnuksia jotka olisivat kunnioittaneet Suomea. Suomileijona kuvia ja koruja kyllä löytyy, mutta yleinsä samaiselta henkilöltä löytyy myös natsitunnuksia.
Eikö tällänen ole häpeällistä?!
Niin, mutta kun joku tuolla aikaisemmin väitti,
että Hitler otti tällaisen symbolin käyttöön,
koska se tarkoitti pahaa!
Eli EI HITLER HAKARISTIÄ (45 asteen kulmassa) SEN TAKIA KÄYTTÖÖN OTTANUT, ETTÄ SE TARKOITTAISI SYMBOLINA PAHAA!
Lue hyvä mies uudestaan viestiketju missään ei väitettä, että hakaristi sinänsä tarkoittaisi pahaa, vaan Herra Hitler käänsi sen tarkoituksen väärinpäin jumalauta.
Huomaa että eräiden historiantuntemus on peräisin Hollywoodista. Hakaristi on tunnettu monissa kulttuureissa tuhansien vuosien ajan mm. Amerikan intiaanien parissa ja Intian seutuvilla. Hakarististä on kaksi eri versiota ainakin siellä Intiassa hindujen parissa: toinen on tarkoittanut pahaa ja toinen hyvää. Hakaristi on tunnettu myös Euroopassa hyvän onnen symbolina. En tiedä onko täällä tunnettu "pahaa" hakaristiä ja oliko se hyvä samaan suuntaan pyörivä kuin muissa kultuureissa. Natsithan eivät ilmestyneet tyhjästä vaan perustuivat osaksi aiempiin ryhmittymiin ja salajärjestöihin joilta tuo hakaristikin muun germaanimytologian myötä heille omaksuttiin - siis hyvää onnea symboloivana.
Hakaristin nykymerkitystä pahuuden symbolina ei luonut Hitler vaan anti-fasistit ja muut kiihkoilijat.
Dolf setä halusi palauttaa Saksan maineen ja kunnian, uskon että hän kyllä vilpittömästi halusi Saksan nousevan jaloilleen. Kyllä hän ainakin saksalaisille halusi hyvää ja omisti sille elämänsä ja kuolikin aatteensa puolesta, tällaisia ihmisiä kutsutaan marttyyreiksi.
Olen itsekin miettinyt että miten natsit ja hitler liittyvät mitenkään isänmaallisuuten... Itse pidän leijonapaitaa, mutta en koskaan pitäisi hakaristejä...
Koska voihan miehitetyssäkin maassa olla isänmaallinen,mutta se siitä nimittäin tätä isänmaata oli helpompi puolustaa koska oltiin Adin kannssa ainakin vähän "samoilla linjoilla"ja hänellä oli pyssyjä ja niihin panoksia!Suurhyökkäyksen aikana oli meidän ilmavoimiemme nimi käytännössä Luftwaffe
Muistetaan eläissään,mutta Hitleri muistetaan myös muustakin,kun Itävaltalaisena taiteilijan alkuna.Adolf ryhtyikin performanssi taiteen ystäväksi ja näyttäviä esityksiä esittikin?
Se miten Hitler hakaristin kuvasi - vinossa sakarat myötäpäivään - symbolisoi tiettyjen esoteeristen teorioiden mukaan voittamatonta ja tuhoutumatonta.
Kyseinen symboli on ikivanha ja se lyötyy miltei jokaisesta kulttuurista - eräistä varhaiskristillisistä haudoistakin on se löydetty (samallalailla kuvattuna kuin Suomen ilmavoimoilla) symbolisoiden Jeesuksen uudelleentulemista.
Kyllä Natsi-Saksa käytti samaista ristiä, tosin Natsi-Saksan tunnuksessahan se oli vinossa.
Suomen oma hakaristi (jääkäri-ristinä tunnettu)
on nimeltään Vapauden Risti. Me otimme sen käyttöön niin kuin sanoit ja ennen saksaa.
Ei sitä siksi otettu Että se hindulaisuuteen liittyy,
ristihän kuvaa pohoismaissa jo ensimmäisten ristiretkien ajalta "voittamattomuutta".
Ikävä kyllä monet Suomen Vapauden Ristinkin nähdessään luulevat sitä Natsein tunnukseski.
Oli miten oli, hakaristillä kun laittaa Samppalinnasta pyydettyä pokaa perseeseen, niin hekuman huuto raikuu Lietoon asti!
Sieg Heil!
En tajua miksi joidenkin ihmisten täytyy käyttäytyä niin jyrkän isänmallisesti (suoraan sanoen redneckmäisesti) ja ylpeillä kantavansa maatansa edustavaa merkkiä esim. suomenleijona. Täällä isänmaallisuus on sitä että ylpeillään suomalaisuudellaan, sillä etä suomi oli niin hyvä sodass kun pärjäs niille perkeleen ruotsalaisille ja sit jollain vitun sota-ajan huuhaalla nimeltä suomalainen sisu joka juontaa juurensa herskan käyttöön suomen sodissa. Ja tota tyrkytetään joka lapselle ihan pienestä pitäen. Minä en ainakaan tykkää tai suostu ylpeillä millään suomen mahtavalla (heroiinin avulla saadulla) tappokyvyllä. Miettikää tekin mitä edustatte!
et ehkä olekkaan suomalainen vaan joku rysy. Kannattas olla ylpee kun huomioit että suomalaiset taitaa olla yks maailman pienimmistä kansoista
ja Hakaristi kiihkoilijoille kannattas katto kolmannen valtakunna okkultistinen historia dokumentti
The Occult History of the Third Reichia katsellessa kannattaa kuitenkin pitää mielessä että se on brittiläis-amerikkalaista tekoa eli sen objektiivisuuden kanssa on pakostakin vähän niin ja näin.
oon samaa mieltä sun kansa ja en tykkää kans yhtään ku natsi pojut isottelee voi ol et ne saa nokkaan jos isottelee vääril tyypeil. me ollaan mun frendien kans usein vedetty nekkuu jotai natsei ja aian ne putoo. ei vittu et ne viittii tollee olla rasistei vaik mustat o vaan ihmisii ja tulee tänne pakosta. no hei varmaan ne tulis tänne jos ei ois pakko kun tääl on nii vitu junttei rasitei ja muit.
Joo kyllä ihmisillä ensin hakarististä tulee mieleen natsit. Meidän kylän vanha koulu remontoitiin, (joka on siis rakennettu ennen hitleriä ja sen hakaristiä) niin jossain oven ja ikkunan karmeissa oli hakaristejä koristeina niin nyt ne lopultakin hävitettiin vaikka remontoitiin muka vanhaa kunnioittavasti. voisivat kyllä ihmiset tutustua hakaristiin ennenkuin hämmästelevät miksi vaikka esim. jokin vanha rakennus on koristeltu hakaristeillä eikä vaan heti aatella että joku rasisti natsi siinä asuu
Hitler on hävinnyt.com :)
Hitler käytti elämänsävanhan testamentin kirjoitusten mukaisesti -kyseisen teoksen hän tunsi läpikotaisin. Näitä kirjoituksiakin kun tässä keskustelussa lujee en voi juin pyöritellä päätä. Seölaiset ihmiset juuriin tuhosivat Hiterin alkuperäisen aatteen. Toivon paremmasta maailmasta. Natsisaksan tunnuksessahan punainen väri korostaa työväenluokkaa, valkoinen itsemääräämisoikeutta ja hakaristi hyvää ja voittamatonta. Juutalaisethan sen hyväntekijän eli Jeesuksen tappoivat, joten Hitleri tiesi mitä teki. Hulluuteen hänet ajoi me kaikki tyhmät ihmiset. Hitler myös itse muutti oman tervehdyksensä käden 45 asteen kulmaan, jotta se olisi helppo vammaisille ja raihnaisillekin. Kirkkoa hän vihasi kaksinaismoralismin vuoksi ja mitä kirkolle nyt on tapahtunurkaan, kun Hitlerin kaltaiset ei ole sitä ajanut alas. Hän oli myös syntynyt maan merkissä, joka kuvastaa perinteisiä ja maanläheisiä arvoja. Nyt täällä rehottaa sukupuolinen siveettömyys, irstaus, ahneus, holtittomuus.. kaikki kunnia Hitlerin yrirykselle poistaa juutalaisten aloittama härski ja siveetön elämä.
Hakaristi on Intialainen nousevan auringon, rakkauden, syboli. ihmiset vain mieltävät sen kuka minkäkinlaiseksi jotta saadaan väittelyä aikaan.
Ei mulla muuta.