Luontopaneeli

Anonyymi

Tällaisen luontopaneeli purukan totesin olevan, kun uutisissa kerrottiin, että heillä on suuri omasta mielestään loistava idea, miten saadaan Suomen luonto paremmaksi. Ideana on saada 10 % metsistä suojelun piiriin jokaisessa maakunnassa. Luontopaneelin jäsenet vaikuttavat kovin oppitekoisilta prof.. dos.. tutk.. tohtori. Tällaisesta porukasta puuttuu vain teologin prof. Kovin ympäristö -uskovainen porukka lienee kyseessä. Käytännön yhteiskunnallisia ja talousasintuntijoita saati sitten metsäteollisuuden edustajia ei paneelista löydy. Eli tämä luontopaneeli on täynnä kaikenlaisia oppitekoisia tyhjäntoimittajia. Ovatkohan koskaan olleet oikeissa töissä.

Niitä viimeisiä vanhoja metsiä on jo hakattu ainakin 70 vuotta, ja koko ajan niitä kasvaa lisää. Vanhastaan jo on ollut tilanne se, että naiset pelkää maailmanloppua, ja miehet pelkää metsien loppumista. Mitään näin rajuja muutoksia ei ole tiedossa.

Vielä tuohon jonkun tollon keksimään 10 % suojeluvelvoitteeseen voi sanoa, millähän ne tuhannet työpaikat ja kymmenien miljaardien tappiot kompensoidaa. Suomi elää vahvasti metsätaloudesta. Meillä ei ole toistaiseksi varaa tällaiseen, jos haluamme ylläpitää hyvinvointi yhteiskuntaa. Joskus tulevaisuudessa siihen voi olla mahdollisuus, mutta ei vielä.

3

171

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suomen ongelma on ollut kautta aikojen ettei se ole koskaan pärjännyt teknologisssa teollisessakilpailussa vertailumaihin ja siksi nyt kapea alaisen teollisuuspohjalla rypevä suomi haluaa olla ykkönen luonnon ja ilmastohypetyksen alalla kun siihen ei tarvita sen kummempia älykkäitä teollisuusteknillistä valmistusta tai tuotantoa. Ilmalämpöpumputkin ovat ulkomaista valmistetta.
      Suomi saa ulkomaista velkaa ilmastoon ja sosiaaliseen pakolaismaahanmuuttoon vedoten jota nyt helposti jaetaan juuri suomenkaltaisiin valtioihin. Edes omavaraisessa sähkönviennissä ja energiatuotannossa suomi ei saa kilpailuetua verrokki maihin verrattuna kun jokaisessa maassa kehitetään erinlaisia energiaratkaisuja joten suomi saa edelleen olla sosiaalivaltio niin kauan kuin saa edullista ulkomaista lainaa.

    • Anonyymi

      Kunnianhimoiset tavoitteet maailman pelastamiseksi niin ilmaston kuin humanitaarisuuden alalla näkyvät turvattuun elämään tottuneiden nuorten poliitikkojen silmissä melko helposti toteutettavilta.
      Kuitenkin ihanteellisten toimien aiheuttamat kustannukset jäävät sivuseikaksi.
      Jatkuva menojen kasvu toteutetaan jatkuvalla velanotolla, kuinka kauan se on mahdollista, jää nähtäväksi.
      Vanhaa hyvää velkamaan mainetta syödäänkin nyt oikein urakalla, velkaa otetaan oikein olan takaa vailla huolta huomisesta sen suhteen.

      • Anonyymi

        Niinpä, voi olla että lyhyet näköalat toteuttavat tulevaisuudessa tosiaankin paluun tahattomasti sinne askeettisiin oloihin ja primitiiviin.
        Tai jos sekään on edes lopputulos.
        Onhan jo nyt kasvava inflaatio, joka heikentää rahankin arvoa, kun hintojen laaja-alaiset nousut ovat todellisuutta.
        Pienellä viiveellä lainakorot ovat myös kasvamassa, mikäli talousjärjestelmä aikoo säilyä.
        Kumpikin kehitys päättää toteutuessaan lainavarojen kestämättömän käytön.
        Miten tarkoitus selviytyä ?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut romahti Haapaveellä, kiitos Ilkka!

      Persut saivat historiallisen tappion haapaveellä! Kiitos Ilkka!
      Haapavesi
      93
      2194
    2. Hyvää yötä, olen rakastunut suhun

      Sanon tämän kyllä vielä sulle henkilökohtaisestikin. 😘
      Ikävä
      84
      1945
    3. Tiedätkö et olet

      Ärsyttävän hyvännäköinen.
      Ikävä
      51
      1523
    4. Nyt tiedän

      Että joku on lahjonut jonkun tai olemme idiootteja. Nuo kokkareiden päsmärit tuli valituksi valtuustoon. Onnea vaan kai
      Sysmä
      48
      1476
    5. Oletko mokannut?

      Oletko omasta mielestäsi mokannut jotain kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      152
      1450
    6. Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin

      "Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I
      Perussuomalaiset
      48
      1364
    7. Oletko ymmärtänyt

      Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?
      Ikävä
      144
      1284
    8. Kepun hegemonia jatkumassa vankkana Puolangalla

      Tuuliviirien vallankumous jäi pahasti piippuun!
      Puolanka
      26
      1146
    9. Paraneeko ilmapiiri nyt?

      Paraneeko kunnallispolitiikan ilmapiiri nyt kun persuilla meni vaalit päin pers3ttä ja änkyräpersut tipahtivat vilttiket
      Hyrynsalmi
      25
      1074
    10. Ottaisitko miten

      Kaivattusi?
      Ikävä
      106
      1070
    Aihe