saatanalla ei ole mitään tekemistä Jumalan kanssa, koska hän lankesi ja ylpistyi

Anonyymi

KR 1933/-38, Luuk. 10:17-18-24
Niin ne seitsemänkymmentä palasivat iloiten
ja sanoivat:
"Herra,
riivaajatkin ovat meille alamaiset sinun nimesi tähden."
Silloin hän sanoi heille:
"Minä näin saatanan lankeavan taivaasta niinkuin salaman.
Katso,
minä olen antanut teille vallan tallata käärmeitä
ja skorpioneja
ja kaikkea vihollisen voimaa,
eikä mikään ole teitä vahingoittava.
Älkää kuitenkaan siitä iloitko,
että henget ovat teille alamaiset,
vaan iloitkaa siitä,
että teidän nimenne ovat kirjoitettuina taivaissa."
Sillä hetkellä hän riemuitsi Pyhässä Hengessä
ja sanoi: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille. Niin, Isä, sillä näin on sinulle hyväksi näkynyt.
Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni,
eikä kukaan muu tunne,
kuka Poika on,
kuin Isä;
eikä kukaan muu tunne,
kuka Isä on,
kuin Poika
ja se,
kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa."
Ja hän kääntyi opetuslapsiinsa erikseen
ja sanoi:
"Autuaat ovat ne silmät,
jotka näkevät,
mitä te näette.
Sillä minä sanon teille:
monet profeetat
ja kuninkaat ovat tahtoneet nähdä,
mitä te näette,
eivätkä ole nähneet,
ja kuulla,
mitä te kuulette,
eivätkä ole kuulleet."

5

173

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eikös ne olekin homopari.
      Ennen sitä ei vaan sanottu suoraan. Kiukuttelkevat välillä keskenään mutta keinot ja luonne on samat.

    • >>saatanalla ei ole mitään tekemistä Jumalan kanssa>>

      Mutta Jumalalla on paljonkin tekemistä pahan kanssa. Ainakin Raamatun mukaan:

      "Eikö lähde Korkeimman suusta paha ja hyvä?" - Valitusvirret 3:38

      "Ja Herra sanoi hänelle: "Kuka on antanut ihmiselle suun, tahi kuka tekee mykän tai kuuron, näkevän tai sokean? Enkö minä, Herra?" - 2. Moos. 4:11

      "Minä kasaan onnettomuuksia heidän päällensä, kaikki nuoleni minä heihin ammun. He nääntyvät nälkään ja menehtyvät ruttoon, kulkutautien poltteeseen; minä lähetän heidän kimppuunsa petojen hampaat ja tomussa matelevaisten myrkyn." - 5. Moos. 32:23-24

      "Puhalletaanko pasunaan kaupungissa, niin ettei kansa peljästy? Tahi tapahtuuko kaupungissa onnettomuutta, jota ei Herra ole tuottanut?" - Aamos 3:6

      "Sillä Herralta tämä tuli; hän paadutti heidän sydämensä, niin että he kävivät taisteluun Israelia vastaan, jotta heidät armotta vihittäisiin tuhon omiksi ja hävitettäisiin, niinkuin Herra oli Moosekselle käskyn antanut." - Joosua 11:20

      "Mutta Herran henki poistui Saulista, ja Herran lähettämä paha henki vaivasi häntä." - 1. Sam. 16:14

      "Minä, joka teen valkeuden ja luon pimeyden, joka tuotan onnen ja luon onnettomuuden; minä, Herra, teen kaiken tämän." - Jesaja 45:7

      • Anonyymi

        KirkkoRaamattu 1933/-38, Matt. 4:1-4
        Sitten Henki vei Jeesuksen ylös erämaahan perkeleen kiusattavaksi.
        Ja kun Jeesus oli paastonnut neljäkymmentä päivää
        ja neljäkymmentä yötä,
        tuli hänen lopulta nälkä.

        Silloin kiusaaja tuli hänen luoksensa ja sanoi hänelle: "Jos sinä olet Jumalan Poika, niin käske näiden kivien muuttua leiviksi."

        Mutta hän [Jeesus] vastasi
        ja sanoi:
        "Kirjoitettu on:
        'Ei ihminen elä ainoastaan leivästä,
        vaan jokaisesta sanasta,
        joka Jumalan suusta lähtee.'"

        Kuten huomasit saatana hävisi heti alusta asti, mutta ilmeisesti saatana on saanut sinut valtaansa, koska synti on saanut sinut tuon paholaisen vallan alle.

        Ja tämä ihana olotila ei ole ollut sinun suojanasi. KR 1933/-38, Room. 16:20
        Ja rauhan Jumala on pian musertava saatanan teidän jalkojenne alle.
        Herramme Jeesuksen armo olkoon teidän kanssanne.


      • Anonyymi kirjoitti:

        KirkkoRaamattu 1933/-38, Matt. 4:1-4
        Sitten Henki vei Jeesuksen ylös erämaahan perkeleen kiusattavaksi.
        Ja kun Jeesus oli paastonnut neljäkymmentä päivää
        ja neljäkymmentä yötä,
        tuli hänen lopulta nälkä.

        Silloin kiusaaja tuli hänen luoksensa ja sanoi hänelle: "Jos sinä olet Jumalan Poika, niin käske näiden kivien muuttua leiviksi."

        Mutta hän [Jeesus] vastasi
        ja sanoi:
        "Kirjoitettu on:
        'Ei ihminen elä ainoastaan leivästä,
        vaan jokaisesta sanasta,
        joka Jumalan suusta lähtee.'"

        Kuten huomasit saatana hävisi heti alusta asti, mutta ilmeisesti saatana on saanut sinut valtaansa, koska synti on saanut sinut tuon paholaisen vallan alle.

        Ja tämä ihana olotila ei ole ollut sinun suojanasi. KR 1933/-38, Room. 16:20
        Ja rauhan Jumala on pian musertava saatanan teidän jalkojenne alle.
        Herramme Jeesuksen armo olkoon teidän kanssanne.

        >>Sitten Henki vei Jeesuksen ylös erämaahan perkeleen kiusattavaksi>>

        Mikä henki Jeesuksen sinne erämaahan vei?

        >>Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee>>

        λόγος διάβολος!

        >>Kuten huomasit saatana hävisi heti alusta asti>>

        Nasaretilainen tuossa vain uppiniskaisesti kieltäytyi hyvästä tarjouksesta ja valitsi mieluummin raskaamman tien: Iter Grave, Via Dolorosa, Via Cruxis!
        -Mutta Saatana ei hävinnyt minnekään.

        >>mutta ilmeisesti saatana on saanut sinut valtaansa, koska synti on saanut sinut tuon paholaisen vallan alle>>

        Kyllä. Alan varmaan kohta puhumaan kielillä, ja lennätän 9 legioonallista pikku-enkeleitä päällesi avaamaan sinun silmäsi ja sinun sydämesi!!!

        >>Ja tämä ihana olotila ei ole ollut sinun suojanasi>>

        Dulce Mendacium!


    • Anonyymi

      Valitettavasti tämänkin aloituksen ovat sotkeneet teuvo sunin sikalauman edustajat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      240
      9207
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      151
      3372
    3. Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja

      Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve
      Kommunismi
      4
      2765
    4. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      171
      2267
    5. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      104
      1889
    6. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      174
      1826
    7. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      181
      1716
    8. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      139
      1371
    9. SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918

      kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,
      Maailman menoa
      60
      1357
    10. Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa

      Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..
      Ikävä
      126
      1208
    Aihe