Onko Hangolla pitovoimaa ja vetovoimaa?

Anonyymi

Kyllä ja ei ole.

Ei ole pitoa. Hanko tuntuu olevan väkiluvultaan syöksyvä kunta, mikä tarkoittaa samalla kaupungin tulojen laskua. Se asettaa palvelut vaaraan. Se asettaa suuren velkataakan alla olevan taseen ja tuloslaskelman haasteelliseen tilaan, kun velat pitää maksaa ja korot ovat kasvussa. 60 miljoonan lainojen yhden prosentin (1%) korko on 600.000 euroa vuodessa. "Ylimääräistä" joka vuosi rahoittajille. Jos korko on suurempi, niin x-kertaa 600.000.

On vetovoimaa, vapaa-ajanhankolaisten keskuudessa. "Ihan kiva kesäkaupunki". Se tietää vilkkautta elintarvikeliikkeiden ja Alkon kassalla, ihmisvilinää kesällä ja joskus viikonloppuina, jouluna ja hiihtolomalla, Mutta ei sen enempää. Vapaa-ajanhankolaiset eivät saa aikaan suuruuteensa verrattavaa kilinää kaupungin kassassa. Kaupungin lähes ainoa tulonlähde on vakiasukkaat: eläkeläiset ja yritysten ja niissä olevien hankolaisten maksamat verot. Kaupungin työntekijät ovat edellä mainittujen maksamia.

Ei ole vetovoimaa, koska kaupungin työpaikkaomavaraisuus on viimeisen tilaston mukaan 111%. Siis kaupungissa on 11% enemmän työpaikkoja kuin on työntekijöitä. Ihmiset asuvat muualla ja käyvät Hangossa vain töissä. Kun asuvat muualla, niin maksavat myös veronsa muualle. Kesäkauden turisteja ja vapaa-ajanasukkaita palvelevat ravintolat maksavat niukasti veroja Hankoon. Sesonkityöntekijät maksavat myös veronsa muualle.

Vertailun vuoksi, Raaseporin työpaikkaomavaraisuus on 86%. Siellä halutaan asua ja käydä muualla töissä, myös Hangossa.

Hangon kaupungin palkkalistoilla on kosolti (paljon) toisella paikkakunnalla asuvia työntekijöitä. Rekrytoinnissa pitäisi suosia hankolaisia, koska tulevat 21,75% halvemmaksi kunnalle maksaessaa osan palkastaan takaisin kunnallisverona!

Pitoa ja vetovoimaa pitää lisätä. Se lienee kaikille selvää. Näkyykö se valtapuolueiden SDP ja RKP toimissa? Samat jäärät tekevät samaa, mitä ennenkin. Men, det gör ingenting. Hoh hoijaa. Lisääkö satamalaiturit, alikulut ja sillat pito- ja vetovoimaa?

9

1184

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eikös tuo Hanko ole sellainen mökkikunta, samanlainen kuin Puumala. Kyllä se väkiluku taas pian kohoaa, toukokuussa, varsinkin näin korona-aikana.

    • Anonyymi

      Silti täällä on ihanaa asua! Nimim. Helsingistä muuttanut

    • Anonyymi

      Vetovoima on nyt todistettu. Vuonna 2021 muuttovoittoa 14 (ikäjakaumaa ei tosin ole tuotu julki).

    • Anonyymi

      Muuttovoitto oli niukkaakin niukempi. Väkiluku laski, kun kuolleisuus peittosi muuttovoiton ja syntyvyyden. Hangon väkiluku laski, kuten on laskenut jo vuosikymmeniä. Ei ole pitoa. Lipsuu.

    • Anonyymi

      SDP ja RKP ovat yhdessä tehneet sen, mihin on tultu. Valtuuston, hallituksen ja lautakuntien äänestysjunttaus vie asian kuin asian maaliin, vaikka siinä ei ole mitään järkeä. Kompromissi ei ole hyvä eikä huono. Se ei ole mitään. Valtuutetuilla ei ole ollut munaa tehdä kunnon päätöksiä. Laiturien rakentaminen, alikulku väärään paikkaan, uusi silta. Kuinka paljon ovat lisänneet Hangon vetovoimaan ja pitovoimaa? Helppoja päätöksiä, mutta toisarvoista miljoonien hassausta.

      Niin kauan kun valtuutetut eivät saa äänestää joka kerran omantunnon mukaan, meillä on luvassa huonoja päätöksiä. Puolueiden ryhmäpäätökset ovat demokratian syöpä. Sitä SDP ja RKP harrastavat.

      • Anonyymi

        Sellaisia päätöksentekijöitä saat kuin ketä äänestät. Päätöksiin tyytymättömillä peilinkatsomisen paikka.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellaisia päätöksentekijöitä saat kuin ketä äänestät. Päätöksiin tyytymättömillä peilinkatsomisen paikka.

        Tuo selitys ei auta. Demareidin päätöksenteko on samanlaista diktatuuria kuin Putinin päätöksenteko. Putin sanoo ja ympärillä olevat nyökyttelevät. Harhaista touhua.

        Muistan, kun tuli julkiseksi tilanne Lohjalla, kun pari demaria uskalsi äänestää eri tavalla kuin demarit oli "porukalla" päättäneet. Siis käyttivät perustuslaillista oikeutta olla jotain mieltä. Sitä sanotaan sananvapaudeksi. Paikallinen demariväki otti erehtyneet puhutteluun ja piiritasolla asti käsiteltiin luopioiden erottamista puolueesta. Sitä se "porukalla päätettiin" tarkoittaa demaripuolueessa.

        Uusi kamala sote juntattiin läpi vain hallituksen pakotetuin äänin. On sen verran huono uudistus, että harva sitä kannatti, mutta äänestyksessä meni läpi. Kustannukset kasvavat, tulee lisää byrokratiaa ja palvelut heikkenevät. Laittomasta lakosta tuomitun Antti Rinteen sanoin: "porukalla päätettiin".


    • Anonyymi

      Tavallisille duunareille ei ole asuntoja kun airbnb keinottelijat ja heinäkuuhankolaiset ostavat kaikki. Siksi varmaan tammisaaresta käydään täällä töissä. Tammisaaresta pääsee myös tunnissa pk-seudulle mikä on etu sinänsä. Siellä myös paremmat ihmis- ja eläinlääkäripalvelut. Unohtamatta uimahallia. Itsekin olen miettinyt sinne muuttoa.

    • Anonyymi

      Uimahallin puute on iso puute.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      59
      1114
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      820
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      785
    4. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      624
    5. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      83
      573
    6. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      522
    7. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      504
    8. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      493
    9. Tietysti olen varovainen,

      ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
      Ikävä
      40
      487
    10. Sinun kanssasi

      Kahvilassa tapaaminen olisi jotakin niin outoa. Se ei olisi vain kavereiden tapaaminen, koska ei olla oltu oikeita kaver
      Ikävä
      36
      476
    Aihe