Karjala takaisin...

Täällä on viime aikoina esiintynyt mielipiteitä, että Karjalan luovutus hyödyttäisi myös Venäjää,m esimerkiksi taloudellisesti. Uskoo näihin tarkoitushakusiin väitteisiin kuka uskoo, niissä sivuutetaan se, että mikä tahansa aluepalautus on sinällään erittäin huono ratkaisu Venäjälle. Se mahdollistaisi lukuisten muiden alueluovutusten vaatimisen Venäjältä, Kaliningrad ehkä tärkeimpänä, vaan ei ainoana esimerkkinä.

Mutta asia on vielä vaikeampi. Kuten Max Jakobson taannoisessa kirjoituksessaan totesi, ei kysymys ole edes Venäjästä, vaan Euroopassa on paljon toisen maailmansodan rajoja, jotka kaikki ongelmallistuisivat heti, jos yhtä alettaisiin korjaamaan. Muun maailman sodilla hankituista rajoista puhumattakaan.

Uskokaa Karjalan palauttajat huviksenne, jos vaikka Venäjä alkaisi jostain käsittämättömästä syystä palauttamaan omasta tahdostaan Karjalaa, niin YK:ssa ja EU:ssa ei suinkaan heijattaisi suunnitelmalle, vaan vastustettaisiin sitä ankarasti. EU ja YK vastustaisivat henkeen ja vereen Venäjän ja Suomen keskinäisiä aluepalautussuunnitelmia siitä syystä, että ne lietsoisivat paineita lukemattomiin rajatarkastuksiin maailmalla ja sitä kautta yhä uusia konflikteja.

Ne aluepalautukset, mitkä ovat toteutuneet tai mahdollisesti toteutuvat, koskevat jotain ihan mitättömiä salakareja jossain rajajoissa. Japanin kuriilien palautus nojaa siihen, ettei Venäjällä ole rauhansopimusta Japanin kanssa. Suomen kanssa tällainen rauhansopimus on, ja vanhojen rajasopimusten aukirepistä kansainväliset yhteisöt eivät pelätyn dominovaikutuksen takia tule hyväksymään.    
3439
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

haluaa Suur-Suomen.
Siis uskokaa ihan huviksenne ettei Karjala tipu. Ei rauhassa tehtyjä rajoja voi muuten rikkoa kuin sotimalla. Johan ne maailmalla nauraa teidän suuruudenhulluudelle hahaaa...

Äänestä
  • Ääntä maalimaan mahtuu! Ei maailmassa oikeutta saa ken ei itse sitä hanki

    Äänestä

  • kallavesi jäätyy kirjoitti:

    Ääntä maalimaan mahtuu! Ei maailmassa oikeutta saa ken ei itse sitä hanki

    Miten sen hankkimisen kuvittelet onnistuvan, niin kuin käytännön tasolla.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


.. mahdottomuus! kirjoitti:

Täällä on viime aikoina esiintynyt mielipiteitä, että Karjalan luovutus hyödyttäisi myös Venäjää,m esimerkiksi taloudellisesti. Uskoo näihin tarkoitushakusiin väitteisiin kuka uskoo, niissä sivuutetaan se, että mikä tahansa aluepalautus on sinällään erittäin huono ratkaisu Venäjälle. Se mahdollistaisi lukuisten muiden alueluovutusten vaatimisen Venäjältä, Kaliningrad ehkä tärkeimpänä, vaan ei ainoana esimerkkinä.

Mutta asia on vielä vaikeampi. Kuten Max Jakobson taannoisessa kirjoituksessaan totesi, ei kysymys ole edes Venäjästä, vaan Euroopassa on paljon toisen maailmansodan rajoja, jotka kaikki ongelmallistuisivat heti, jos yhtä alettaisiin korjaamaan. Muun maailman sodilla hankituista rajoista puhumattakaan.

Uskokaa Karjalan palauttajat huviksenne, jos vaikka Venäjä alkaisi jostain käsittämättömästä syystä palauttamaan omasta tahdostaan Karjalaa, niin YK:ssa ja EU:ssa ei suinkaan heijattaisi suunnitelmalle, vaan vastustettaisiin sitä ankarasti. EU ja YK vastustaisivat henkeen ja vereen Venäjän ja Suomen keskinäisiä aluepalautussuunnitelmia siitä syystä, että ne lietsoisivat paineita lukemattomiin rajatarkastuksiin maailmalla ja sitä kautta yhä uusia konflikteja.

Ne aluepalautukset, mitkä ovat toteutuneet tai mahdollisesti toteutuvat, koskevat jotain ihan mitättömiä salakareja jossain rajajoissa. Japanin kuriilien palautus nojaa siihen, ettei Venäjällä ole rauhansopimusta Japanin kanssa. Suomen kanssa tällainen rauhansopimus on, ja vanhojen rajasopimusten aukirepistä kansainväliset yhteisöt eivät pelätyn dominovaikutuksen takia tule hyväksymään.    

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu