Ei ne suomalaisten asioita enää aja.
Vihreät voisavat vaihtaa nimensä matu puolueeksi.
Anonyymi
30<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Nytkin Vihreät puuhaavat ulkomailten laittomien tekemistä laillisiksi, ulkomailta tulleiden perheiden yhdistämisen helpottamista, asioiden käsittelyjen pikaistamista, eivät kuitenkaan aio vähentää valituslupien määrää kymmenestä pienempään, mikä nopeuttaisi laittomasti Suomessa viipyilevien määrää, on selvää, kun ihminen odottaa kymmenenkin vuotta kenties kymmenen valituskerran aikana päätöstä, ei hän enää halua lähteä kotimaahansa.
Jos päätös tulisi nopeasti ja valituskertoja olisi vain yksi, kielteisen päätöksen saamisen jälkeen nopeasti palaaminen kotimaahan olisi helpompaa.
Vihreät ja koko hallitus nostaa jatkuvasti kiintiöpakolaisten määrää hallitusohjelman vastaisesti.
Ilmasto on Vihreiden toinen johtotähti. Ja metsien rauhoittaminen, jotta metsissä ei kohta kasva mitään teollisuuskelpoista puuta, kun suojelemisohjeet eivät ole todellisuuden mukaisia.
Vihreät kyllä haluavat pilata vesistöjä mm. rakentamalla niihin tekosaareja, mikä tuhoaa vesistöjen aluskasvillisuuden ja eliölajit ja saastuttaa myös pohjaveden.
Maailman pelastustoimen osasto
Vimatu olisi hyvä
Vihreä puolue on lakkautettava Suomelle ja Suomalaisille vaarallisena ja tuohoa tuottavana maanpetturi puolueena.
Mikkonen valehteli eilen eduskunnassa, oppositio kyseli valmistelulaista jota valmistellaan paperittomien suomeen jäämisestä, ettei tarvis niitä poistaa maasta.
Mediassa on ollut juttua kuinka Mikkonen on laittanut asian vireille, nyt kysyttäessä Mikkonen ei muka tiennyt mitään asiasta. Aivan härskiä valehtelua.
Mikkonen myönsi, että käsittelyssä ovat, mutta ei vielä valmistelussa.
Mikä esimerkiksi näistä kuudesta ei aja suomalaisten asioita?
Tavoite 1: Kavennetaan tulo- ja varallisuuseroja
Tavoite 2: Kehitetään sosiaaliturvaa ihmisten omaa toimeliaisuutta kannustavaan muotoon
Tavoite 3: Uudistetaan sosiaali- ja terveyspalvelut kestävästi ja ennaltaehkäisyä lisäten
Tavoite 4: Puolustetaan heikoimmassa asemassa olevia
Tavoite 5: Laitetaan ikääntyvien ihmisten palvelut kuntoon
Tavoite 6: Varmistetaan eläkejärjestelmän kestävyys ja oikeudenmukaisuus
Nämä ovat vaan satuja ja hämäystä
Pelkkiä lupauksia, keräävät niillä vain ääniä. Milloin Vihreät ovat olleet suomalaisten asialla? Eivät koskaan. Hyvin harvoin edes ottavat kantaa, jos kyseessä on suomalaisiin liittyvä asia. Sen sijaan ovat koko ajan puuhamassa jotakin maahanmuuttajiin kohdistuvaa parannusta.
Hyvin lyhytnäköistä ja kapea-alaista on heidän toimintansa, eivät koskaan ajattele toimintansa haitallisia seurauksia. Aatteen voimalla toimivat, millään muulla ei väliä.
EU:ssakin äänestävät aina Suomen edun vastaisesti.
Todellisia vaalilupauksia on Vihreiden maahanmuuttajiin ja ilmastonsuojeluun liittyvät asiat. Luontoa kokonaisuudessaan Vihreät eivät välitä suojella eivätkä he edes tule ajatelleeksi, että suomalaisten asioissa olisi jotakin korjattavaa.
Kiitos on osoitit oletukseni perusteettomista anti-vihreistä väitteistä todeksi,
Vihreistä kerroin vain totuuden, jota aatesokea ei näe.
Polttoaine veron korotukset. Ruuan hinnan nousu.Sähkön korkea hinta:
Puolustavat jotenkin vireiden mielestä heikoimmassa asemassa olevia !!
Eipä ole kauaa aikaa kun ydinvoima oli suuri paha. Jopa hallituksesta erottiin sen takia. Nyt mamut ovat ykkösasia. Ei hätää vähän aikaa kuluu niin takki kääntyy samoin kuin ydinvoiman kanssakin kävi . Sekoillaan vähän joka asian kanssa .
Sinä voisit opetella kirjoittamaan omaa äidinkieltäsi.
Ihme ettei putin hypännyt kehiin.
Osaatko edes kirjoittaa saati ajatella, vaan äänestät vain siksi Vihreitä, koska puolueen nimi on Vihreät ja niin moni luonnossa on väriltään vihreä?
En äänestä Vihreitä, mutta osaan kirjoittaa. Opettelisit sinäkin.
Niin no vihreähän on perinteisesti islamin väri. Että senkin puolesta ne ovat jo sitä.
Kokoomus,Kepu,sdp onhan näitä?😅😂🤣
Luontoa on alettava suojelemaan kansan yhteiseksi hyväksi eli Suomen metsät ja pellot on yhteiskunnallistettava. Samoin puuteollisuus, joka on valtava energian kuluttaja ja ilman saastuttaja, on ajettava alas, välivaiheessa voidaan harkita yhtiöille kannustimia toimintansa lopettamiseksi. Olkiluoto 3 :n liittäminen sähköverkkoon on estettävä. Polttoaineen hinta on nostettava niin korkeaksi, että kenelläkään ei ole varaa ajaa yksityisautolla, jolloin yksityisautoilu loppuu vapaaehtoisesti ilman yhteiskunnan tarvetta käyttää juurikaan väkivaltaa.
Kyllä Ville Niinistö tietää ja muut vihreät osaavat. Kaikki valta Vihreille, De Gröna, Suomen henkilömaallisin puolue.
Kaikki on tehtävä niin kalliiksi ettei niihin ole varaa. Tämä on vihreiden tavoite. Vain rikkaat voivat lämmittaa asuntonsa ja ajaa autolla.
Vihreät sotkevat ja pilaavat kaiken hyvän.
Mikähän on hyvä juttu, jonka Vihreät ovat saaneet aikaa?En yhtään löydä, mutta paljon huonoa Vihreät ovat toimillaan aiheuttaneet.
Aika monesta puolueesta löydän hyvää, mutta Vihreistä en keksi mitään hyvää. Luonto on minulle tärkeä, ja sopuisa ja rauhallinen elinympäristö. Vihreät pilaavat kaiken, mihin koskevat, myös luonnon.
Johan niillä on huumepuolueen arvonimi ja esitykset yms. ovat sitten sen mukaisia.
UM: Suomi tukee 125 miljoonalla eurolla kehitysmaita koronaan liittyvissä hankinnoissa
Varmaankin Suomessa on paljon ylimääräista rahaa
Kyllä olis kovasti kotimaassakin käyttöä!!
Pääasiallinen toiminta haalia kaikki suomeenkin
Pissivät omaa pesää
Vihreä on uusi musta.
Vihreiden uusi puolue nimi.
Matujen alamais puolue!