"Oletko vastaanottanut Jeesuksen Herranasi?"

Toisinaan kysymys esitetään muodossa "Oletko vastaanottanut Jeesuksen omakohtaisena Herranasi ja Vapahtajanasi?"

Kysymys on yhtä järkevä kuin olisi kysymys: "Oletko vastaanottanut Sauli Niinistön omakohtaisena presidenttinäsi?"

Kukaan ei esitä moista kysymystä Sauli Niinistöä koskien, koska jokainen ajatteleva ihminen tajuaa, ettei Sauli Niinistön presidenttiys ole yhdenkään yksittäisen kansalaisen annettavissa, päätettävissä eikä hyväksyttävissä. Suomen kansalaisuuteen kuuluu mm. se, että kansalaisen yksilöllisestä tahdosta riippumatta Suomen presidentti on Suomen presidentti.

Vastaava fakta pätee Jeesukseen Kristukseen. Jokainen meistä on syntynyt universumiin, joka on luotu Kristuksessa, Kristuksen kautta ja Kristukseen ja joka on jo sovitettu Jumalan kanssa ristin veren kautta Kristuksessa (Kol. 1, 2 Kor. 5, Room. 5). (Jotkut toki kiistävät tämän, mutta heissä on se vika, etteivät he tunne RISTIINNAULITTUA Kristusta.)

Kukaan yksilöihminen ei ole koskaan korottanut Jeesusta Herraksi ja Kristukseksi eikä tule koskaan korottamaankaan. Jeesuksen on Herraksi ja Kristukseksi korottanut Jumala (Apt. 2).

Kuvitelma, että YKSILÖIHMISEN tulee korottaa Jeesus OMAKSI Herrakseen edellä sanotun LISÄKSI, on täysin järjetön ja lähentelee Jumalan pilkkaa; ikään kuin Jumala tarvitsisi meiltä maan matosilta "vahvistuksen" sille, että Hän on herättänyt Jeesuksen kuolleista ja asettanut Hänet oikealle puolelleen!!!

Paavali kirjoittaa: "Jos tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi JA uskot, että Jumala on Hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut." Nämä ovat yksi ja sama asia; Jeesuksen kuolleista herääminen ja Herraksi korottaminen. Jeesuksen ylösnousemiseen uskominen merkitsee Paavalin mukaan sitä, että jatunnustaa JUMALAN KOROTTANEEN HÄNET HERRAKSI, jolloin kaikki "omakohtaiset" Herraksi korottamiset "vastaanottamiset" köyvät mielettömiksi.

Samalla Paavali tekee selväksi, että sovitetuksi tuleminen ja pelastuminen ovat kaksi täysin eri asiaa. Jos ja kun kerran koko maailma sovitettiin jo ristillä ja ihminen pelastuu tunnustaessaan Jumalan korottaneen Jeesuksen Herraksi herätettyään tämän kuolleista, silloin sovittaminen ei voi merkitä pelastumista eikä pelastuminen sovitetuksi tulemista. Sovitettu ei voi tulla enää sovitetuksi.

Mitä "pelastuminen" sitten on? Alkukielessä se merkitsee tervehtymistä ja järkiinsä tulemista, eheytymistä. Kokonaiseksi tulemista.

Ihminen, joka ei (vielä) usko Jeesukseen, ei ole täysin järjissään, ehyt eeikä terve, koskapa hänen sisäisestä maailmastaan puuttuu ymmmärrys Elämän lähteestä, Kristuksesta.

Pelastus eli tervehtyminen ja järkiinsä tulemiinen "kotiin palaaminen, tapahtuu hetkenä, jolloin ihmisessää syttyy usko Kristukseen, jota KENEKÄÄN EI TARVITSE ,HERRAKSI KOROTTAA, KOSKAPA JUMALA ON HÄNET JO HERRAKSI JA KRISTUKSEKSI KOROTTANUT.

Siksipä voimmekin todeta, että ne, jotka edellyttävät itseltään ja toisilta Jeesuksen "omakohtaiseksi Herraksi tunnustamista ja vastaanottamista", eivät olet aivan kokonaan ajattelultaaan tervehtyneet; heidän pelastumisensa on jäänyt puolitiehen.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Vastaanotanhan minä, heti kun hän vain tulee käymään. Voinpa keittää kahvit ja lämmittää saunankin, taivaassa kun on pirun kylmää

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu