Luullun arvaamista

Kysymyksiä joihin ei liene ole olemassa yksiselitteisiä vastauksia. Yrittäkää nyt vaikka, kiitos.

Onko luojajumala(t) kehittyneet koskaan vai lienevätkö olleet aina samanlaisia, ikuisemmin stabiileja kuin mikään, mitä olemassa on ?

Jos ovat kehittyneet, mistä ?

Onko mitään muuta olemassa kuin jumala, jos on olemassa jumala ?

Onko kaikki ja havaitsemamme maailmankaikkeus keinotekoinen kyhäelmä ?

Onko mitenkään mahdollista ihmisen järjellä ymmärtää monimutkaisin (god) olevaiseksi ennen kuin mitään muutakaan oli ?

Jos maailmankaikkeus ja sen sisältö ovat keinotekoisia, niin mitä me oikeastaan tutkimme tutkiessamme vain pelkkää sisältöä ?

Onko totaalisesti havaitsemattoman jumalan tutkimisessa mitään tolkkua ? Vai tutkimmeko siinäkin vain itseämme ?

Onko elämä ilmiönä millään lailla erikoisasemassa suhteessa muuhun ns. kuolleeseen luontoon ?

Onko täyttä ajan haaskausta pohtia puolinaisilla tiedoilla palstan käsittelemiä asioita, asioita joista emme kerta kaikkiaan kykene nykyisillä(kään) tiedoillamme ja taidoillamme vetämään lopullisia johtopäätöksiä, jos koskaan pystymme ?

Onko mystiikka olennaisempaa ihmiselle kuin tietäminen, kuviokelluntaa galaksin laidalla, kun ei muutakaan keksi, tämä elämä ?

Miksi tämä vaiva ?

Ps.

Pal kello on ? " Sulla kummiskaan mitään kelloa ole!"
14571
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Vastauksia kysymyksiesi lomaan.

Onko luojajumala(t) kehittyneet koskaan vai lienevätkö olleet aina samanlaisia, ikuisemmin stabiileja kuin mikään, mitä olemassa on ?

"Minä olen alfa ja omega, alku ja loppu." Jumala on siis ikuinen.

Jos ovat kehittyneet, mistä ?

"Minä olen", kuului palavasta pensaasta vastaus Moosekselle, kun tämä kysyi henkilöllisyyttä. Huomaa tämän olevan sama vastaus, kuin mitä Jeesus vastasi pidättämään tulleille sotilaille, näiden tiedusteltua "Kuka teistä on..." - ja sotilaat kaatuivat.

"Onko mitään muuta olemassa kuin jumala, jos on olemassa jumala ?"

Kysymyksesi sisältää naturalistisen olettamuksen. Naturalistinen monoteismi sisältää ajatuksen yhdestä jumalasta, joka on osana maailmankaikkeutta, tai on maailmankaikkeus. Kristinusko ei ole naturalistista, vaan Raamatun mukaan Jumala loi taivaan ja maan. Tämän perusteella on siis olemassa Jumala (luoja) ja luomakunta (luodut).

"Onko kaikki ja havaitsemamme maailmankaikkeus keinotekoinen kyhäelmä?"
Kyhäelmä arvottaa kielteiseen sävyyn: hätäisesti kokoon kursittu, kasaan potkittu, mutta kuten kursimalla tai potkimalla aikaansaatu, niin teoksella on Tekijänsä.

"Onko mitenkään mahdollista ihmisen järjellä ymmärtää monimutkaisin (god) olevaiseksi ennen kuin mitään muutakaan oli ? "

a)"Jumalan tiet ovat suoria, ihminen mutkittelee." Ihmiset pyrkivät monimutkaistamaan asioita aivan liikaa. Luther sanoi aikanaan: "Usko ensin, ymmärrys tulee kyllä myöhemmin."

b)Mikäli tarkoitit, voiko ihminen järjellään
tavoittaa Jumalan ja päätellä tästä mitään, niin miksipä ei? Tosin ihminen saa tietää Jumalasta vain sen, mitä tämä antaa ihmisen tietää.

"Jos maailmankaikkeus ja sen sisältö ovat keinotekoisia, niin mitä me oikeastaan tutkimme tutkiessamme vain pelkkää sisältöä?"

Luomakuntaa. Jotkut ajattelevat tutkivansa todisteita Luojasta, että Jumala jättää "sormenjälkensä" tekoihinsa. Luonto kertoo meille, että me emme syntyneet sattumalta ja että Jumala ei ole vain jokin meitä kehittyneempi eliö, kosminen snobi tms. vaan rakastava Isä.

"Onko totaalisesti havaitsemattoman jumalan tutkimisessa mitään tolkkua ? Vai tutkimmeko siinäkin vain itseämme ?"

Äärettömyyden käsite on äärelliselle olennolle kuten ihminen vaikea. Kymmenestä käskystä tuttu "älä tee itsellesi jumalankuvaa" kertoo tästä. Kuten aikaisemmin kirjoitin, saamme tietää Jumalasta sen minkä hän meille antaa. Jumalan sana, Raamattu, on sitä varten. Raamatusta sanotaan, että se on elävä kirja. Vastausta tähän et saa Raamatusta mutta kylläkin Raamattua lukemalla. Metkaa.

"Onko elämä ilmiönä millään lailla erikoisasemassa suhteessa muuhun ns. kuolleeseen luontoon ?"

Kun joku opetuslapseksi haluava sanoi Jeesukselle: "Anna minun ensin käydä hautaamassa vanhempani", Jeesuksen vastaus oli tylyn kuuloinen: "Antaa kuolleiden haudata kuolleensa". Shokeeraavan tuntuisesta kommentista kuitenkin näkee sen mitä tarkoitetaan kuolleella. Kuollut on se, jolla ei ole elävää uskoa ja Jumalan tuntemista. Tässä mielessä ihminen on kuollut ollessaan erossa Jumalasta eli ennen uskoon tuloaan.
Elävän asema kuolleeseen nähden tarkoittaa siten elävää yhteyttä Jumalaan.

"Onko täyttä ajan haaskausta pohtia puolinaisilla tiedoilla palstan käsittelemiä asioita, asioita joista emme kerta kaikkiaan kykene nykyisillä(kään) tiedoillamme ja taidoillamme vetämään lopullisia johtopäätöksiä, jos koskaan pystymme ?"

Tämä kysymys noussee varmaankin useimpien mieleen. Vaikka jotain löytäisikin, niin jossain vaiheessa kyseenalaistaa löytämänsä, johtopäätöksensä tai merkitykset. Kristitylle tämä tarkoittaa sitä, että ottaa ristinsä joka päivä.

Evoluutiota puolustellaan tällä hetkellä siten, että se on valtavan monimutkainen rakennelma, jota kukaan moniala-asiantuntijakaan ei voi täysin hallita saati kumota.

ID:n tutkiminen on maallikolle sikäli helpompaa, että evo-opin virheitä voi havaita, kun vain vähänkin alkaa pintaa raaputtamaan. Nuo virheet paljastuvat usein perustavaa laatua oleviksi, jolloin evo-korttitalon käy heikosti. Eipä muuten sillä talolla ole perustuksiakaan koskaan ollut.

"Onko mystiikka olennaisempaa ihmiselle kuin tietäminen, kuviokelluntaa galaksin laidalla, kun ei muutakaan keksi, tämä elämä ?"

Evoluutio-opin välitön seuraus on se, että millään ei ole mitään merkitystä. Kaikki, jopa elämä ja kuolema ovat arvokkaita vain, jos jollakulla sattuu niistä jonkinlainen henk.koht. arvolatinki niille annettu. Jos joku taas ei arvosta elämää, niin se on (evoluution mukaan) yhtä oikea ajatus. Jos siis evo-oppi on väärin, niin se on samalla myös valtavan tuhoisa. Jo siksi on syytä ottaa selvää, onko totuus jokin muu.

"Miksi tämä vaiva?"

Hauskasti muotoiltu kysymys elämän mysteeristä;) Ainakaan Jumalaa ei voi syyttää mielikuvituksen puutteesta. Maailma on tavattoman monipuolinen ja rikas ihmeiltään. Kyllä tämä akvaarioelämän voittaa. Riparilla opetettiin: "Ja niin on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainoan poikansa..."
Saatiin myös hyvänkokoinen temmellyskenttä.

Äänestä
  • hela maailman laidoista on varsin valmiin oloinen, joten onnea vain valitsemallasi tiellä. Aivan kuin fossiloitunut luuranko historian hämäristä.

    Siispä tiivistetysti käsityksistäsi ja uskostasi voi varsin loogisesti vetää johtopäätöksen, että ei ole olemassa yhtään mitään muuta kuin jumala, niin ja hänen varsin vilkas mielikuvituksensa.

    Tästä jos mistä tulee vahvasti tunne, että millään ei todellakaan ole mitään merkitystä, koskapa jumalan "päässähän" tämä kaikki vain tapahtuu. Ja mekin keinotekoisen Telluksen ro,botit, me näemme tässä vain vallan muiden unia, ja paholaisunet vielä siihen päälle talikon kanssa kurittamaan botteja.

    Tähän tämä ajatusketju katkeaakin, ja kaikki elämää ja kehitystä käsittelevät tutkimukset voidaan lopettaa heti miten, koskapa jumalaa ei voida tutkia, ja kaikki on keinotekoista, so. voi olla ihan mitä vain, aivan millä logiikalla tahansa.

    Kiitos pitkästä vastauksesta, copypastet raamatusta ja saarnaamismentaliteetti eivät pelitä kohdallani, koska olen raamattuunsa nojaavien taholta paljon parjattu kurja naturalisti, ja haluaisinpahan vain ottaa asioista jotain tolkkua, noin niin kuin aivoja verryttävänä hobbyna.

    Joopa joo, luulenpa niistä jumalista, että jumalan keksi aikoinaan mies, joka halusi vain saada kansalaiset pysymään kurissa ja järjestyksessä. Nyttemmin tämä "jumalameemi" kummittelee vieläkin kulttuurissamme erottamattomana osana ihmisenä olemista, aivan vapaasti, jos se auttaa matkallamme ei mihinkään ei mistään, eikä koskaan.

    Show jatkuu forever, onko tämä aikuisten oikeasti liveshowta, vai jotain ihan mitä sattuu jumalien mielikuvitusfantasiaa. Pistänpä minä euroni ensimmäisen vaihtoehdon puolesta.

    Kuis tää muka ny on nii vaikeeta? Kaikki eivät usko. Materia ei kysele alkuperäänsä. Ihminen kyselee. Kaikki eivät kysele. Forever. Wappua !

    Äänestä

  • Stardust kirjoitti:

    hela maailman laidoista on varsin valmiin oloinen, joten onnea vain valitsemallasi tiellä. Aivan kuin fossiloitunut luuranko historian hämäristä.

    Siispä tiivistetysti käsityksistäsi ja uskostasi voi varsin loogisesti vetää johtopäätöksen, että ei ole olemassa yhtään mitään muuta kuin jumala, niin ja hänen varsin vilkas mielikuvituksensa.

    Tästä jos mistä tulee vahvasti tunne, että millään ei todellakaan ole mitään merkitystä, koskapa jumalan "päässähän" tämä kaikki vain tapahtuu. Ja mekin keinotekoisen Telluksen ro,botit, me näemme tässä vain vallan muiden unia, ja paholaisunet vielä siihen päälle talikon kanssa kurittamaan botteja.

    Tähän tämä ajatusketju katkeaakin, ja kaikki elämää ja kehitystä käsittelevät tutkimukset voidaan lopettaa heti miten, koskapa jumalaa ei voida tutkia, ja kaikki on keinotekoista, so. voi olla ihan mitä vain, aivan millä logiikalla tahansa.

    Kiitos pitkästä vastauksesta, copypastet raamatusta ja saarnaamismentaliteetti eivät pelitä kohdallani, koska olen raamattuunsa nojaavien taholta paljon parjattu kurja naturalisti, ja haluaisinpahan vain ottaa asioista jotain tolkkua, noin niin kuin aivoja verryttävänä hobbyna.

    Joopa joo, luulenpa niistä jumalista, että jumalan keksi aikoinaan mies, joka halusi vain saada kansalaiset pysymään kurissa ja järjestyksessä. Nyttemmin tämä "jumalameemi" kummittelee vieläkin kulttuurissamme erottamattomana osana ihmisenä olemista, aivan vapaasti, jos se auttaa matkallamme ei mihinkään ei mistään, eikä koskaan.

    Show jatkuu forever, onko tämä aikuisten oikeasti liveshowta, vai jotain ihan mitä sattuu jumalien mielikuvitusfantasiaa. Pistänpä minä euroni ensimmäisen vaihtoehdon puolesta.

    Kuis tää muka ny on nii vaikeeta? Kaikki eivät usko. Materia ei kysele alkuperäänsä. Ihminen kyselee. Kaikki eivät kysele. Forever. Wappua !

    "millään ei todellakaan ole mitään merkitystä, koskapa jumalan "päässähän""

    osoitit, ettet ymmärtänyt lukemaasi. Onnea kierrokselle 2.

    Äänestä

  • Hohhoijaa kirjoitti:

    >>osoitit, ettet ymmärtänyt lukemaasi>>...

    mitä lukemaani kohtaa en tarkalleen ottaen ymmärtänyt, vai lopahtiko "hohhoijaalta" eväät olemista käsittelevän ja jo sinänsä aiheena mielenkiintoisen filoloogisen pohdiskelun jatkamiseen. Ai pahus just joo, sinähän copypastaat elämäsi, nyt ymmärrän. )))

    >>Onnea kierrokselle 2. >> Ei ole mitään kierros 2sta.

    Äänestä

  • stardust kirjoitti:

    Aidot kysymykset sisältävät toivomuksen vastauksista, muuten niillä on tarkoitus vain väsyttää aidot keskustelijat.

    Nöyryyden puutteesta tämän suhteen seuraa luonnollisesti se, että jatkossa ei vastauksia tipu. Idea on sama, kuin "Apua, apua, susi tulee... hah-hah... Apua, apua... auts!"

    => Pyyhipä nenäsi.

    Tässäpä lopuksi sitten copy-paste: "Nuhtele viisasta, niin hän ottaa opikseen ja kiittää sinua. Älä nuhtele tyhmää, häneltä saat vain solvauksen."

    Miten vastaat?

    Kyllä se siitä...

    Illuusion menettämiseen yhdistyy aina jonkin totuuden saavuttaminen. Mutta se, joka valittaa menetystään, on oleva häviäjä.

    Loppukaneetiksi puoleltani: Jumala on ihmisen keksintöä. Siksi Jumalan luonne on pintapuolinen mysteeri. Ihmisen luonne on syvällinen mysteeri.

    "Loppukaneetiksi puoleltani: Jumala on ihmisen keksintöä."

    Väitän. Olen siis oikeassa.

    Äänestä

  • Stardust kirjoittaa sillä tyylillä, ettei minulle oikein avaudu se viestintä.
    Hohhoijaa vastasi mielestäni tässä hyvin ja perusteellisesti.
    Mitä stardust vastasi jatkossa? Lähinnä alkoi sättimään.
    Johtopäätös: olen säästänyt aikaa ja vaivaa, kun en ole vaivautunut juuri vastaamaan tähtipölyyn.

    Äänestä

  • Hohhoijaa kirjoitti:

    "Loppukaneetiksi puoleltani: Jumala on ihmisen keksintöä."

    Väitän. Olen siis oikeassa.

    Useimpien ihmisten uskonto on sitä, mitä he haluaisivat uskoa, ei sitä, mitä he uskovat. Ja vain aniharvat heistä pysähtyvät tutkimaan sen perusteita. Lopeta ininä, kiitos ;=)

    Äänestä

  • old_profile_3668 kirjoitti:

    Stardust kirjoittaa sillä tyylillä, ettei minulle oikein avaudu se viestintä.
    Hohhoijaa vastasi mielestäni tässä hyvin ja perusteellisesti.
    Mitä stardust vastasi jatkossa? Lähinnä alkoi sättimään.
    Johtopäätös: olen säästänyt aikaa ja vaivaa, kun en ole vaivautunut juuri vastaamaan tähtipölyyn.

    Astu vaan köökkihin, äläkä oriaale siälä porstuas.

    Äänestä

  • old_profile_3668 kirjoitti:

    Stardust kirjoittaa sillä tyylillä, ettei minulle oikein avaudu se viestintä.
    Hohhoijaa vastasi mielestäni tässä hyvin ja perusteellisesti.
    Mitä stardust vastasi jatkossa? Lähinnä alkoi sättimään.
    Johtopäätös: olen säästänyt aikaa ja vaivaa, kun en ole vaivautunut juuri vastaamaan tähtipölyyn.

    "Stardust kirjoittaa sillä tyylillä, ettei minulle oikein avaudu se viestintä."

    Huutaa nälkäänsä mutta vatsansa ei kestä vielä vahvaa ruokaa.

    Ilmiön olen havainnut joillakin muillakin. Silloin pitää heitä hieman röyhtäyttää;)

    Kyllä tähtipöly vielä pölyvaipasta tähdeksi syntyy!

    kun ostat kissalle rumpusetin. Olette kuin Aurinko joka valaisee päivällä, jolloin on muutenkin valoisaa ¤_¤

    Äänestä

  • stardust kirjoitti:

    kun ostat kissalle rumpusetin. Olette kuin Aurinko joka valaisee päivällä, jolloin on muutenkin valoisaa ¤_¤

    "Onko täyttä ajan haaskausta pohtia puolinaisilla tiedoilla palstan käsittelemiä asioita, asioita joista emme kerta kaikkiaan kykene nykyisillä(kään) tiedoillamme ja taidoillamme vetämään lopullisia johtopäätöksiä, jos koskaan pystymme ?"

    - Luonnontieteet eivät anna lopullisia johtopäätösiä, tieteellinen metodologia on rakennettu niin.

    "Evoluutiota puolustellaan tällä hetkellä siten, että se on valtavan monimutkainen rakennelma, jota kukaan moniala-asiantuntijakaan ei voi täysin hallita saati kumota."

    - Itse evoluutiota ei puollustella mitenkään koska tieteellisesti se on fakta (populaation perinnölliset ominaisuuksed kehittyvät ja muuttuvat sukupolvien myötä sekä meillä on yhteinen esi-isä). Evoluutioteoria joka selvittää ne mekanismit miten edellä mainittu evoluutio tapahtuu on monimutkainen ja sitä tukivat eri luonnontieteet. Koska nämä tieteet itsessään vaativat vuosien opit ennenkuin sinusta voi tulla tutkija on selvää ettei lähes kukaan voi olettaa olevansa expertti joka saralla ja täten yksityiskohdat ovat usein väärin ymmärrettyjä.

    "ID:n tutkiminen on maallikolle sikäli helpompaa, että evo-opin virheitä voi havaita, kun vain vähänkin alkaa pintaa raaputtamaan. Nuo virheet paljastuvat usein perustavaa laatua oleviksi, jolloin evo-korttitalon käy heikosti. Eipä muuten sillä talolla ole perustuksiakaan koskaan ollut."

    Olet oikeassa pseudotieteet ovat yksinkertaisia kun niiden ei tarvitse seurata naturalistista ja tieteellistä metodologiaa. Eikä niitä tarvitse puolustella toisten tieteentutkijoiden kanssa.

    "Onko mystiikka olennaisempaa ihmiselle kuin tietäminen, kuviokelluntaa galaksin laidalla, kun ei muutakaan keksi, tämä elämä ?"

    - Suurelle osalle se on helpompaa. Vaikeinta on ehkä tunnustaa se että kuinka vähän me todellisuudessa tiedetään tai pystytään yksilöllisesti prosessoimaan lyhyen eliniän aikana.

    "Evoluutio-opin välitön seuraus on se, että millään ei ole mitään merkitystä."

    - Tietääkseni evoluutioteoria ei sisällä mitään vastaavia kommentteja eikä tutki merkitystä.

    "Kaikki, jopa elämä ja kuolema ovat arvokkaita vain, jos jollakulla sattuu niistä jonkinlainen henk.koht. arvolatinki niille annettu. Jos joku taas ei arvosta elämää, niin se on (evoluution mukaan) yhtä oikea ajatus."

    - Luullakseni ihan eri tieteenalat tutkivat näitä asioita. Teologia mukaan lukien.

    "Jos siis evo-oppi on väärin, niin se on samalla myös valtavan tuhoisa. Jo siksi on syytä ottaa selvää, onko totuus jokin muu."

    - Joo, se että opimme enemmän organismeista ja esim. viruksista ja ihmisen biologiasta on todella tuhoisaa. Ehkä meidän pitäisi mennä takaisin tutkimaan vitalismia. Myös kemian osalta olisi syytä palata tuli, maa, vesi ja ilma malliin.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Hei you, kenelle vastasit henkilö "nimetön" ? Sekoitit laatimassasi sepustuksessa useamman ajatuksen, ja ainakin kahden eri henkilön ajatukset keskenään. Ei haittaa, kiitos parista hyvästä huomiosta.

    Olen kuule hyvin tietoinen evoluution oikeellisuudesta suhteessa id-uskontoon. Kaikki kehittyy, ei ole mitään pysyvää, no onpa, kehitys. Sana kehitys sisältää positiivisen arvolatauksen, kummallista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

stardust kirjoitti:

Kysymyksiä joihin ei liene ole olemassa yksiselitteisiä vastauksia. Yrittäkää nyt vaikka, kiitos.

Onko luojajumala(t) kehittyneet koskaan vai lienevätkö olleet aina samanlaisia, ikuisemmin stabiileja kuin mikään, mitä olemassa on ?

Jos ovat kehittyneet, mistä ?

Onko mitään muuta olemassa kuin jumala, jos on olemassa jumala ?

Onko kaikki ja havaitsemamme maailmankaikkeus keinotekoinen kyhäelmä ?

Onko mitenkään mahdollista ihmisen järjellä ymmärtää monimutkaisin (god) olevaiseksi ennen kuin mitään muutakaan oli ?

Jos maailmankaikkeus ja sen sisältö ovat keinotekoisia, niin mitä me oikeastaan tutkimme tutkiessamme vain pelkkää sisältöä ?

Onko totaalisesti havaitsemattoman jumalan tutkimisessa mitään tolkkua ? Vai tutkimmeko siinäkin vain itseämme ?

Onko elämä ilmiönä millään lailla erikoisasemassa suhteessa muuhun ns. kuolleeseen luontoon ?

Onko täyttä ajan haaskausta pohtia puolinaisilla tiedoilla palstan käsittelemiä asioita, asioita joista emme kerta kaikkiaan kykene nykyisillä(kään) tiedoillamme ja taidoillamme vetämään lopullisia johtopäätöksiä, jos koskaan pystymme ?

Onko mystiikka olennaisempaa ihmiselle kuin tietäminen, kuviokelluntaa galaksin laidalla, kun ei muutakaan keksi, tämä elämä ?

Miksi tämä vaiva ?

Ps.

Pal kello on ? " Sulla kummiskaan mitään kelloa ole!"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu