WTC7 on pelkkä hämäys

Ei Silversteinin tasoinen tyyppi mene sanomaan vahingossa että sortuneeksi väitetty rakennus räjäytettiin jollei siihen ole pätevää syytä. Tällainen syy on esimerkiksi harhautus, jolla tyhmien huomio siirretään pois oleellisista seikoista.

Juoni näyttää menneen täydestä. Täälläkin jankataan urakalla WTC7:n tukirakenteista. Salaliiton puolustajat jankkaavat etteivät ne voineet pettää tulipalojen takia. Vastustajat jankkaavat että kylläpäs vaan voivat. Totuus tietenkin on etteivät ne voineet pettää tulipalojen takia, koska tavallisenkaan teräsrakenteisen rakennuksen tukirakenteet eivät petä niin vähästä ja 7 oli erikoisrakenteinen, koska sen perustukset eivät kattaneet pohjan koko pinta-alaa. Sen alla oli metroasema, joten tukirakenteet oli suunniteltu kannattamaan rakennusta osittain tyhjän päällä.

Edellisessä ei ole muuta olennaista kuin metroasema, jota tukirakenneinttäminen ohjaa ajattelemaan. Muiden WTC-rakennusten alla taas oli pankkiholveja, joissa oli tonnikaupalla kultaa ja läjäpäin käteistä. Kumma kyllä, sortuneiden rakennusten alle jääneitä miljardeja ei kaivattu. Niiden esiin kaivamiseksi ei tehty yhtään mitään, vaikkeivät lämpötilat koskaan kohonneet riittäviksi höyrystämään kullan. Se siis oli taatusti kasan alla jos se sinne hautautui, ja jos ei hautautunut, niin se oli siirretty muualle.

Kumpikin vaihtoehto on uskomaton: miljardien dollarien arvoista kultaa ei hylätä rakennusten sortumisen takia ja rahdata muualle muun romun mukana. Toisaalta WTC-kompleksin holvit eivät ole koskaan olleet tyhjiä käyttöön oton jälkeen. Niiden sisältämää kultaa ei ollut tarkoituskaan siirtää vaan ne oli tarkoitettu pysyvään varastoimiseen. Omistussuhteet saattoivat muuttua, mutta kultaa ei pahemmin siirrelty. Liikuttelukin oli yleensä sitä että sitä pantii varastoihin lisää.

Kultakysymys onkin WTC-iskujen tärkein kysymys. Muista seikoista voidaan olla montaa mieltä, mutta kukaan ei kai usko että iskut muuttivat kullan arvottomaksi romuksi, joka sopi myydä Kiinaan muun romumetallin mukana?
1424
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Joku on tainu kattoa Die Hard -kostonenkeliä...=)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

joo joo kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu