"Valitettavasti tämä internetistä kopioimanne kiertoviesti ei vapauta teitä maksuvelvollisuudeltanne. Korkeimman oikeuden ratkaisussa 2010:23 ja Turun hovioikeuden tuomiossa 9.5.2016 nro 458 (asia S 15/1624) on todettu, että normaalisti auton omistaja tai haltija kuljettaa ajoneuvoa tai ainakin tietää, kenen käytössä ajoneuvo on ollut. Mikäli omistaja tai kuljettaja ei ole nimennyt muuta henkilöä, joka olisi pysäköinyt ajoneuvon, on lähtökohtana että omistaja tai haltija on vastuussa valvontamaksun maksamisesta. Kyseisissä tapauksissa KKO ja Turun hovioikeus ovat katsoneet selvitetyksi, että omistaja on toiminut ajoneuvon kuljettajana siitä huolimatta, että omistaja on kiistänyt kuljettaneensa ja pysäköineensä autoa. Koska ette ole nimennyt toista henkilöä, joka olisi pysäköinyt ajoneuvon valvontamaksun määräämisen aikaan, katsomme että olette vastuussa määrätyn valvontamaksun maksamisesta ja tämä valvontamaksu peritään teiltä."
Miten vastaan, vai vastaanko ollenkaan?
45
939
Vastaukset
- Anonyymi
Valitettavasti oikeuden päätöksistä kopioimanne ei muuta sitä, että sopimukseen vetoavan on pystyttävä osoittamaan sopimuksen toinen osapuoli. Jos lappua ei ole annettu käteen kuvatulle kuljettajalle, saattaa olla vaikeaa.
Pelottelemalla jotkut maksavat, jotkut toiset taas eivät.- Anonyymi
Kaltaistesi jästipäiden takia lakeja pitää kiristää. Toivottavasti pian tulee muutos joka velvoittaa auton haltijan tai omistajan maksamaan valvontamaksu jos haltija tai omistaja ei kykene osoittamaan kuljettajaa. Sitten loppuu se turha itkeminen ja vinkuminen "parkkisakoista". Parkkeeratkaa ne kotteronne oikein, ei se voi olla niin vaikeaa teillekään. Itse asiassa jos ette kykene edes parkkeeraamaan rotiskojanne lain mukaisesti niin jättäkää ajaminen osaavammille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Haluat varmaan sitten käänteisen todistustaakan kaikkeen muuhunkin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haluat varmaan sitten käänteisen todistustaakan kaikkeen muuhunkin?
Tämäkin ongelma juontaa suurelta osin juurensa nykyisestä punavihreästä kaupunkisuunnittelusta, joka toteuttaa laillisia pysäköintipaikkoja paljon vähemmän kuin olisi tarvetta. Muutosta tulisi lähteä hakemaan siitä suunnasta. Toisaalta ymmärrän hyvin, että ei ole kivaa jos joku vieras ihminen pysäköi luvatta pihallesi tai varaamallesi pysäköintipaikalle. Siksi kannatan tätä haltijavastuuta tietyillä varauksilla.

En tiedä, miten tuo liittyy yleispätevään käänteiseen todistustaakkaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En tiedä, miten tuo liittyy yleispätevään käänteiseen todistustaakkaan.
No, sinä oletkin hiukan hidasälyinen. Ei kukaan oleta, että sinä ymmärtäisit jotain.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, sinä oletkin hiukan hidasälyinen. Ei kukaan oleta, että sinä ymmärtäisit jotain.
Toisaalta sinä et osaa edes perustella omia näkemyksiäsi, joten meillä muilla menee sinuun verrattuna oikein hyvin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämäkin ongelma juontaa suurelta osin juurensa nykyisestä punavihreästä kaupunkisuunnittelusta, joka toteuttaa laillisia pysäköintipaikkoja paljon vähemmän kuin olisi tarvetta. Muutosta tulisi lähteä hakemaan siitä suunnasta. Toisaalta ymmärrän hyvin, että ei ole kivaa jos joku vieras ihminen pysäköi luvatta pihallesi tai varaamallesi pysäköintipaikalle. Siksi kannatan tätä haltijavastuuta tietyillä varauksilla.
Minun mielestäni ei ole kivaa, jos joku epämääräinen firma vaatii minulta rahaa jonkun muun tekemän sopimuksen perusteella, eikä usko, kun sanon, etten ole tehnyt mitään sopimusta, ja latelee aivan kummallisia vaatimuksia, uhkauksia ja valheita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toisaalta sinä et osaa edes perustella omia näkemyksiäsi, joten meillä muilla menee sinuun verrattuna oikein hyvin.
Miksi minun pitäisi perustella sinulle mitään kun kerta selvästi olet hiukan tyhmä?
- Anonyymi
Kenenkään ei pidä tukea niiden yritysten liiketoimintaa, joiden toiminta on jatkuvasti kuormittaa oikeuslaitosta ja päätöksen kaikilta osin vastaisia.
Parkkifirmojen liiketoiminta on muutenkin hyvin hataralla pohjalla. - Anonyymi
Kun kerran olet jo kiistänyt olleesi kuski, niin ei tuohon tarvitse vastata mitään.
"internetistä kopioimanne kiertoviesti" :D
Tuntuu parkkifirmaa kovin harmittavan, kun netissä kerrotaan, miten niiden kanssa kannattaa menetellä. - Anonyymi
Älkää hyvät ihmiset menkö maksamaan yksityisoikeudellisia sakkoja. Niillä ei ole lain voima, toimi kuuluu vain ja ainostaan viranomaisille.
- Anonyymi
Nämän perustuvat tehtyyn sopimukseen. Jos et ole sopijaosapuoli, niin tietysti kiellät.
Ongelmahan näissä firmoissa on tuo valelaskutus joka ei perustu tehtyyn sopimukseen.
Näissä tapauksissa kannattaa tehdä rikosilmoitus ja jättää lasku maksamatta. - Anonyymi
Siis ajoitko itse autoa vai kuka ajoi?
- Anonyymi
Ap ajoi itse mutta ei halua maksaa valvontamaksua itse vaan yrittää maksattaa sen muilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ap ajoi itse mutta ei halua maksaa valvontamaksua itse vaan yrittää maksattaa sen muilla.
Kellä muilla?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kellä muilla?
Hänen tapauksessaan se jäisi yhteiskunnan maksettavaksi.
- Anonyymi
Kierrä entistä kauempaa noita 😅😂🤣
- Anonyymi
Tämä on todella ainoa menetelmä pysyä varmasti poissa näiden "pysäköinninvalvojien" valelaskutuksilta. Kun näen parkkivahdin ehtokyltin parkkipaikan sisäänajossa, menen aina muualle. Joskus jopa laitan tästä kauppiaalle viestiä erikseen. "Olisin ostanut teiltä, mutta parkkipaikkanne rahastussysteemi osoitti että kannattaa mennä muualle."
Tuossa aiemmin kerrottu ongelma, että parkkipaikkoja olisi liian vähän, ei pidä paikkansa. Maksuttomia parkkipaikkoja on vähän. Olen ihan valmis menemään maksulliseen parkkiin, kunhan sieltä ei tule sen lisäksi outoja ylimääräisiä maksulappuja mukaan.
- Anonyymi
Antaudu ja maksa nöyrästi. Niin teet joka tapauksessa ja sitten on niskassasi vielä kymmenien tuhansien oikeudenkäyntikulut.
- Anonyymi
Ei kun ne kulut on miljoonia. Ihan varmasti.
- Anonyymi
Viisas neuvo. Kun on käräjäoikeuden langettava päätös niskassa ja kymppitonnien oikeudenkäyntikulujen lasku plakkarissa eikä hovioikeus myönnä valituslupaa, silloin on jo itku herkässä.

Fiksua vastailla itselleen ja kehua omia epämääräisiä neuvojaan. Mitenkä se käräjäoikeus tuollaisen päätöksen tekisi, mitenkä nuo oikeudenkäyntikulut muodostuisi, ja miksi hovi ei myöntäisi valituslupaa?

Maksa sinäkin kiltisti koska syyllinen olet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maksa sinäkin kiltisti koska syyllinen olet.
Olen syyllinen ihan kaikkeen mihin vaan haluat minun olevan. Siis ihan tosi syyllinen. Mutta onko siihen jokin syy, ettet osaa vastata noihin kysymyksiin?
- Anonyymi
Kannattaa ennalta jo ottaa nämä kusetukset huomioon
1) älä tee sopimusta Paten kanssa ikinä, kierrä siis liikkeet kaukaa jotka eivät välitä asiakkaistaan
2) kerro yrittäjälle, että et asioi heidän liikkeissään niin kauan kuin fasistinen huijausyritys valelaskuttaa ihmisiä sopimuksen vastaisesti- Anonyymi
Köyhän kuluttajan kauhea kosto :)
- Anonyymi
Minä teen juuri päin vastoin. Asioin paikoissa missä on yksityinen valvonta. Tämä on selkeä merkki siitä, että yrittäjä välittää autoilevista asiakkaista ja huolehtii siitä, että heille löytyy parkkipaikka asioinnin ajaksi. Olen myös monelle yrittäjälle erikseen kiitellyt toimintaa ja kertonut sen olevan syy asiointiin hänen liikkeessään.
Eilen minulle sattui mieleenpainuva kokemus. Olin iltapäiväkahvilla tutulla huoltsikalla. Yhtäkkiä sisään astui Parkki-Paten valvoja. Hän kertoi, että oli tullut valvomaan pysäköintiä ja pyysi asiakkaita laittamaan pysäköintikiekon lasille jos oli unohtunut. Minulle se ei tuottanut ongelmia, koska olin jo saapuessani asettanut kiekon. Kahvilan kassalla ollut nainen kertoi tämän olevan normaali toimintatapa. Tällöin asiakkaat säästyvät turhilta maksuilta, mutta huoltsikan pihalle luvattomasti pysäköivät saavat armotta lapun. Loistavaa asiakaspalvelua, johon kunnallinen ei pysty vielä tällä vuosituhannella. Pate muuten sai kirjoitella useamman lapun. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä teen juuri päin vastoin. Asioin paikoissa missä on yksityinen valvonta. Tämä on selkeä merkki siitä, että yrittäjä välittää autoilevista asiakkaista ja huolehtii siitä, että heille löytyy parkkipaikka asioinnin ajaksi. Olen myös monelle yrittäjälle erikseen kiitellyt toimintaa ja kertonut sen olevan syy asiointiin hänen liikkeessään.
Eilen minulle sattui mieleenpainuva kokemus. Olin iltapäiväkahvilla tutulla huoltsikalla. Yhtäkkiä sisään astui Parkki-Paten valvoja. Hän kertoi, että oli tullut valvomaan pysäköintiä ja pyysi asiakkaita laittamaan pysäköintikiekon lasille jos oli unohtunut. Minulle se ei tuottanut ongelmia, koska olin jo saapuessani asettanut kiekon. Kahvilan kassalla ollut nainen kertoi tämän olevan normaali toimintatapa. Tällöin asiakkaat säästyvät turhilta maksuilta, mutta huoltsikan pihalle luvattomasti pysäköivät saavat armotta lapun. Loistavaa asiakaspalvelua, johon kunnallinen ei pysty vielä tällä vuosituhannella. Pate muuten sai kirjoitella useamman lapun.Minäkin teen noin. On hienoa, miten kauppiaat ja valvojat haluavat pelkkää hyvää ihmisille.
Eilen yllättäen ovikello soi, ja siellä oli kolme ParkkiPaten työntekijää. He tulivat siivoamaan taloni kokonaan. Se oli osoitus siitä, että ParkkiPate ja muut valvontafirmat aidosti välittävät ihmisistä, ja haluavat kaikille vain hyvää. Siivotessaan he juttelivat siitä, että voisivat keväällä tulla maalaamaan taloni yhteistyössä muiden valvontafirmojen kanssa. Loistavaa asiakaspalvelua, johon mikään muu taho ei pysty. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minäkin teen noin. On hienoa, miten kauppiaat ja valvojat haluavat pelkkää hyvää ihmisille.
Eilen yllättäen ovikello soi, ja siellä oli kolme ParkkiPaten työntekijää. He tulivat siivoamaan taloni kokonaan. Se oli osoitus siitä, että ParkkiPate ja muut valvontafirmat aidosti välittävät ihmisistä, ja haluavat kaikille vain hyvää. Siivotessaan he juttelivat siitä, että voisivat keväällä tulla maalaamaan taloni yhteistyössä muiden valvontafirmojen kanssa. Loistavaa asiakaspalvelua, johon mikään muu taho ei pysty....Ja sitten väärinpysäköijä-tapaluikuri heräsi unestaan huonosti nukutun yön jälkeen...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minäkin teen noin. On hienoa, miten kauppiaat ja valvojat haluavat pelkkää hyvää ihmisille.
Eilen yllättäen ovikello soi, ja siellä oli kolme ParkkiPaten työntekijää. He tulivat siivoamaan taloni kokonaan. Se oli osoitus siitä, että ParkkiPate ja muut valvontafirmat aidosti välittävät ihmisistä, ja haluavat kaikille vain hyvää. Siivotessaan he juttelivat siitä, että voisivat keväällä tulla maalaamaan taloni yhteistyössä muiden valvontafirmojen kanssa. Loistavaa asiakaspalvelua, johon mikään muu taho ei pysty.Herää unestasi! Sinullahan ei ole mitään taloa. Kannattaisi keksiä parempi provo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Herää unestasi! Sinullahan ei ole mitään taloa. Kannattaisi keksiä parempi provo.
Mikäs nyt tuli? Mikä suututtaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikäs nyt tuli? Mikä suututtaa?
Sinua arvattavasti suututtaa se, että monilla tutuillasi on komeat talot, mutta sinä heräät pervojen uniesi jälkeen jostakin lähiön yksiöstä, jonka vuokriin kelakin joutuu osallistumaan. Kyllä minuakin suututtaisi, jos tilanteeni olisi tuollainen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinua arvattavasti suututtaa se, että monilla tutuillasi on komeat talot, mutta sinä heräät pervojen uniesi jälkeen jostakin lähiön yksiöstä, jonka vuokriin kelakin joutuu osallistumaan. Kyllä minuakin suututtaisi, jos tilanteeni olisi tuollainen.
Suutuitkin paljon enemmän kuin ensin ymmärsin. Miksi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä teen juuri päin vastoin. Asioin paikoissa missä on yksityinen valvonta. Tämä on selkeä merkki siitä, että yrittäjä välittää autoilevista asiakkaista ja huolehtii siitä, että heille löytyy parkkipaikka asioinnin ajaksi. Olen myös monelle yrittäjälle erikseen kiitellyt toimintaa ja kertonut sen olevan syy asiointiin hänen liikkeessään.
Eilen minulle sattui mieleenpainuva kokemus. Olin iltapäiväkahvilla tutulla huoltsikalla. Yhtäkkiä sisään astui Parkki-Paten valvoja. Hän kertoi, että oli tullut valvomaan pysäköintiä ja pyysi asiakkaita laittamaan pysäköintikiekon lasille jos oli unohtunut. Minulle se ei tuottanut ongelmia, koska olin jo saapuessani asettanut kiekon. Kahvilan kassalla ollut nainen kertoi tämän olevan normaali toimintatapa. Tällöin asiakkaat säästyvät turhilta maksuilta, mutta huoltsikan pihalle luvattomasti pysäköivät saavat armotta lapun. Loistavaa asiakaspalvelua, johon kunnallinen ei pysty vielä tällä vuosituhannella. Pate muuten sai kirjoitella useamman lapun.Tätä samaa menetelmää Pate käyttää mm. Helsingissä ns. Eläintarhan Nesteellä. Ei siis aivan puppua ollut kirjoittajan kokemus. Toiminnan tarkoitus ilmeisesti on se, että ei suututeta vakituisia asiakkaita, vaikka olisi kiekko unohtunut vahingossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tätä samaa menetelmää Pate käyttää mm. Helsingissä ns. Eläintarhan Nesteellä. Ei siis aivan puppua ollut kirjoittajan kokemus. Toiminnan tarkoitus ilmeisesti on se, että ei suututeta vakituisia asiakkaita, vaikka olisi kiekko unohtunut vahingossa.
Pate myös siivoaa kyseisen kiinteistön ilman korvausta.
- Anonyymi
Asian on jo tuotteistanut asianajotoimisto.
https://www.kuusivaara.fi/yksityinen-pysakoinninvalvonta/- Anonyymi
Mutta eihän tässä puhuttu talon siivouksesta mitään. Eikö se kuulukaan tämän feikkiasianajotoimiston repertuaariin?
- Anonyymi
Tämä esimerkki on vuosien takaa, ei siis mikään uusi asia. Tapaushan oli aivan selvä, siinä auton omistaja kertoo selvästi puolisonsa olleen kuljettaja.
Tämän hetken tietojen mukaan tämä pulju ei ole enää kovinkaan aktiivinen näissä pysäköintijutuissa, vaan on keskittynyt tuottavimpiin prosesseihin. He ovat kai huomanneet, että luikureiden puolustaminen on pohjaton suo. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä esimerkki on vuosien takaa, ei siis mikään uusi asia. Tapaushan oli aivan selvä, siinä auton omistaja kertoo selvästi puolisonsa olleen kuljettaja.
Tämän hetken tietojen mukaan tämä pulju ei ole enää kovinkaan aktiivinen näissä pysäköintijutuissa, vaan on keskittynyt tuottavimpiin prosesseihin. He ovat kai huomanneet, että luikureiden puolustaminen on pohjaton suo.Montako kertaa hävisitte jutun heitä vastaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä esimerkki on vuosien takaa, ei siis mikään uusi asia. Tapaushan oli aivan selvä, siinä auton omistaja kertoo selvästi puolisonsa olleen kuljettaja.
Tämän hetken tietojen mukaan tämä pulju ei ole enää kovinkaan aktiivinen näissä pysäköintijutuissa, vaan on keskittynyt tuottavimpiin prosesseihin. He ovat kai huomanneet, että luikureiden puolustaminen on pohjaton suo.Kyllä lakimies ottaa työn kuin työn hoidettavakseen, jos saa siitä korvauksen. Se ei vaikuta mitään, onko asiakas syytön vai paatunut rikollinen.
- Anonyymi
Vastaat. Oikeudessa vastaajana.
- Anonyymi
Ja siellä oletkin sitten ihan yksin asiamiehesi kanssa. Kukaan palstan anonyymiuhoajista ei ole mukanasi kuulemassa tuomiota.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja siellä oletkin sitten ihan yksin asiamiehesi kanssa. Kukaan palstan anonyymiuhoajista ei ole mukanasi kuulemassa tuomiota.
Vastaa niin kuin tapahtumat menivät, siis totuuden mukaisesti. Tämä osoittautuu lopulta parhaaksi vaihtoehdoksi, eniten itsesi kannalta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vastaa niin kuin tapahtumat menivät, siis totuuden mukaisesti. Tämä osoittautuu lopulta parhaaksi vaihtoehdoksi, eniten itsesi kannalta.
Ikävä tulos siitä tietenkin tulee, pysäköin vastoin sääntöjä, mutta siihen tuomioon kuitenkin piina päättyy.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12681Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1511258Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491135- 1271008
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?206949Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä15899- 72855
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297855- 40841