Maakuntasoten pitäisi alkaa 2023 alussa.
Soten tietojärjestelmiä on tuhansia erilaisia käytössä eri puolilla maata ja eri puolilla Suomen kuntia.
Mistään ei löydy niin paljon ATK alan tekijöitä, jotta nuo tietojärjestelmät saataisiin edes jotenkin toimimaan maakuntasotessa, jossa pitäisi olla yhteiset järjestelmät tai koko homma menee mönkään.
Noiden tietojärjestelmien uudelleen suunnittelu pelkästään vie jo vuoden ja yhtäkään tilausta niiden korjaamiseksi tai uudistamiseksi ei ole vielä tehty, koska tilaajaa eli maakunnnan ylintä sotetasoa ei ole vielä olemassa.
Noiden tietojärjestelmien tekeminen yhteensopiviksi tai kokonaan uuden tietojärjestelmän tekeminen maakunnan tasolle vie monta vuotta, koska sellaisia määriä ATK tekijöitä ei löydy koko maasta, eikä edes Intiasta, jolla ne voitaisiin saada nopeasti kuntoon.
Kokonaan toinen kysymys on kokonaan se, että mistä löytyy se miljardi euroa rahaa noiden järjestelmien tilaamiseksi.
Vasta ilmeisesti nyt on päättäjät heränneet tähän ongelmaan.
Aika siis loppuu kesken. Valtion olisi pitänyt herätä tähän jo viisi vuotta sitten.
(Eläkkeellä oleva ATK suunnittelija-ohjelmoija)
Soten tietojärjestelmiä on tuhansia erilaisia käytössä eri puolilla maata ja eri puolilla Suomen kuntia.
Mistään ei löydy niin paljon ATK alan tekijöitä, jotta nuo tietojärjestelmät saataisiin edes jotenkin toimimaan maakuntasotessa, jossa pitäisi olla yhteiset järjestelmät tai koko homma menee mönkään.
Noiden tietojärjestelmien uudelleen suunnittelu pelkästään vie jo vuoden ja yhtäkään tilausta niiden korjaamiseksi tai uudistamiseksi ei ole vielä tehty, koska tilaajaa eli maakunnnan ylintä sotetasoa ei ole vielä olemassa.
Noiden tietojärjestelmien tekeminen yhteensopiviksi tai kokonaan uuden tietojärjestelmän tekeminen maakunnan tasolle vie monta vuotta, koska sellaisia määriä ATK tekijöitä ei löydy koko maasta, eikä edes Intiasta, jolla ne voitaisiin saada nopeasti kuntoon.
Kokonaan toinen kysymys on kokonaan se, että mistä löytyy se miljardi euroa rahaa noiden järjestelmien tilaamiseksi.
Vasta ilmeisesti nyt on päättäjät heränneet tähän ongelmaan.
Aika siis loppuu kesken. Valtion olisi pitänyt herätä tähän jo viisi vuotta sitten.
(Eläkkeellä oleva ATK suunnittelija-ohjelmoija)
Vastaukset 16
Vanhimmat
Näyttää siis uudelta "millennium"-uhkakuvalta. Se hoideltiin ongelmitta tuolloin, mutta kuinkas tämä "kansallinen millennium"..........:/?
Ettei vaan syyllisyys paina aloittajaa? Melko paljon on mierdaa ohjelmoitu vuosikymmenten kuluessa yrittäen päästä ovelilla kikkakolmosilla mahdollisimman vähällä työllä.
Ja masentavinta on, että nyt tehdään liian pieniä maakuntia, jolloin kun siirrytään maakunnan sisällä samoihin järjestelmiin, niin muutaman vuoden kuluttua KUN todetaan, että maakuntaLIITOKSET ovat VÄLLTÄMÄTTÖMIÄ, sama urakka on edessä uudestaan. Naaprimaakunnat eivät kuitenkaan valitse samoja järjestelmiä mihin tiedot keskitetään.
Maakuntauudistuksen idea oli siirtää sote-vastuut "kuntia leveämmille hartioille". Ja Keskustan vaatimuksesta luotiin maakuntamalli, jossa suurin ja varakkain "maakunta>" on Helsinki - eli yksi yksittäinen kunta.
Idioottimaista - idioottimaisempaa - keskusltaista.
Aivan...itse en käsitä tuota "kuntia leveämmille hartioille"...niinhän se on ollut aiemminkin, valtionosuuksillahan maakunnissa pelataan. Keskussairaala on edelleenkin keskussairaala jne.
Mikä olennaisesti muuttuu?
Saadaan n kappaletta maakuntavaltuustoja, joissa on kepulainen enemmistö ja jotka voivat valita kepulaisia virkamiehiä maakunnan johtopaikoille. Se on koko maakuntauudistuksen ydinajatus. Eikös Kainuussa Sote-alueen johtajaksi jo valittu eduskunnasta tippunut kepulainen ex-kansanedustaja, jolla ei ollut minkäänlaista sote-alan kokemusta?
Saadaan yhtä monta maakuntavaltuustoa, kuin on sotealueita. ei yhtään enempää.
Tehdään yhtenevä tietohallintajärjestelmä. Ei niitä tarvitse tuhansia tehdä.
Maailmalla vallitseva sirupula hankaloittaa myös hanketta. Rahaa poltetaan tietysti ilman kulukattoa, koska päättäjillä on sijoituksia tietoteknisissä yrityksissä.
Toivottavasti kaikkiin maakuntiin tulee sama tietojärjestelmä. Eikä missään nimessä täysin uusi ohjelmisto, vaan sellainen, joka on jo jossain kunnassa testattu, esim. Turussa käytössä oleva. Silloin turkulaisten tiedot olisivat jo uudessa.
Kokoomus joutuu aikanaan tämänkin sotkun selvittämään.
Älkää vaan äänestäkö puolue-eliittiin kuuluvaa maakuntahallintoon, jos haluatte, että sote saadaan edes johonkin kuntoon. Muuten mene koko homma puolueiden etujen ajamiseksi. Siinä ovat potilaat täysin vailla huomiota.
aika taulu sotessa viittaa tulevaan diki maksu aika kauteen,
Ei siis taida ihan kivuttomasti tämä mennä.
Nyt on monissa maakunnissa jo terveydenhoidon alasajo jo alkanut. Esim. Päijät-Häme on tästä hyvä esimerkki.
Terveyskeskuksia lakkautettiin kovaa kyytiä. Palvelut siirrettiin yksityiselle yritykselle Mehiläisen enemmistöomistamalle uudelle palveluyritykselle. Tuo yritys keskittää palvelut, niin että asiakkaat maksakoot, jos pystyvät. Kaikki eivät pysty matkustamaan palvelujen pariin ollenkaan ja ne joilla on varaa siirtyvät yksityispotilaiksi yksityisten terveydenhoitoyhtiöiden potilaiksi.
Tuhannet Lahtelaiset eivät pääse perusterveydenhoitoon, vaan vasta sitten kun tarvitsevat ambulanssikyydin. Se vasta kalliiksi tulee. Hoitamattomat sairaudet joudutaankin hoitamaan erikoissairaanhoidossa sairaaloissa, kun ne ovat päässeet niin pahoiksi.
Tätä samaa mallia on jo valtion päättäjien taholta kehuttu, joten terveydenhoito halutaan ajaa alas koko Suomessa.
Asiakaslähtöisestä palvelusta ei puhettakaan.
Niin, perusterveydenhoito pitäisi viedä sinne, missä asiakkaat asuvat.
Huh huh, tätä uutta sotemenoa. Taitaa olla järkikulta hakusessa nyt kaikkialla Suomessa.
Olisi voitu korjata tämä vanha niin, että valtio olisi maksanut viulut, joten kunnat olisivat siltä osin tasavertaisessa asemassa. Sote kulut olisi otettu kunnilta kokonaan pois, mutta palvelut olisi vain parannettu asiakaslähtöisesti, niin ettei kukaan jää hoitoa vaille.
Nyt palvelut viedään ihmisten ulottumattomiin. Tuhansilla ja tuhansilla Lahtelaisilla ei ole tietokonemahdollisuutta ja mistään älykännykästä he eivät voi uneksiakaan, kun luottotiedot ovat menneet ja prepayd liittymä on toiminnassa, jos rahaa siihen sattuu liikenemään. Ei luottotiedot menettäneet selviä nyt enää ollenkaan. Kaikki ajanvaraus on siirretty nettiin tai kalliisiin jonotusnumeroihin. Milläs he sinne lääkäriin menisivätkään, kun kaikki on niin kaukana, eikä ole sitä linja-auto rahaakaan juuri silloin. No, ei heillä ole varaa ostaa niitä lääkkeitäkään, että ei sen puolesta. Kaikki sosiaalitukien hakemuksetkin pitäisi hoitaa netissä, mutta kun sitä nettiä ei ole.
Näin on marjat eskoseni.
Tuntuu, että hyvätuloiset päättäjät kaikilla tahoilla eivät tajua ollenkaan, että Suomessa on satojatuhansia todella köyhiä, joilla on tilanne tuo, jota edellä kuvattiin.
Suomessa on yli 400 000 ihmistä, joilla luottotiedot ovat menneet.
Pahinta on kuitenkin se, että Epic Systemsin 70-luvulta oleva dinosaurus, jota ohjataan MUMPS ohjelmointikielellä, on korvaamassa nykyisiä. Eli tässä ollaan korvaamassa vanhaa paskaa entistä paskemmalla paskalla, ja kaikenlainen integrointi tähän sillisalaattiin nostaa entisestään Epicin listoilla olevien konsulttien palkkoja.