Kun Jumala sovitti maailman itsensä kanssa Kristuksessa, kyse ei ollut sovituksen "tarjouksesta" vaan ihkaoikeasta sovituksesta, jossa kaksi osapuolta saatetaan täydelliseen sovintoon ja sopusointuun keskenään.
Toinen osapuoli tässä sovitustapahtumassa oli Jumala ja toinen maailma eli kaikki koskaan eläneet ja tulevaisuudessa elävät ihmiset. Sovituksen tapahtumapaikka oli Jeesus Kristus, joka on sekä Jumalan Poika että Ihmisen Poika. Jeesusta kutsutaan myös viimeiseksi Aadamiksi, mikä tarkoittaa sitä, että sovitustapahtumassa hän edusti koko Aadamista lähtöisin olevaa ihmiskuntaa sen vihoviimeisenä Edustajana. Kuollessaan aadamillisen ihmiskunnan Edustajana ristinkuoleman hän vei meidät kaikki mukanaan hautaan ja elää nyt uuden ihmiskunnan Päämiehenä meidän elämäämme, ja me elämme elämäämme Hänessä.
Kaikki tämä saatettiin päätökseensä jo 2000 vuotta sitten ristillä. Jumalan Karitsa, joka on ollut teurastettu maailman perustamisesta asti, otti jo pois koko maailman synnin, joten Jumala ei lue maailmalle eli meille enää meidän rikkomuksiamme.
Tätä on evankeliumi - uutinen siitä, että meidät KAIKKI on JO sovitettu Jumalan kanssa.
Tämä sovitus ei astu voimaan silloin, kun joku tämän ilouutisen hyväksyy eli "ottaa vastaan", vaan se astui jo täydellisesti voimaan Kristuksen ristillä, mutta sovituksen vastaanottaminen merkitsee sitä, että tietämättömyys ja vieraantuneisuus väistyvät ihmissydämestä ja ymmärryksestä, ja tätä vieraantuneisuuden ja tietämättömyden väistymistää kutsutaan Uudessa testamentissa pelastumiseksi, joka tarkoittaa alkukielessä yksinkertaisesti tervehtymistä, eheytymistä ja järkiinsä tulemista.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.