Kotitarveatomimiilu

"Fuusioreaktori pöytäkoossa

Energiapulmien ratkaisuun amerikkalaiskeksinnöstä ei ole Amerikkalaiset tiedemiehet ovat onnistuneet saamaan aikaiseksi fuusioreaktion yksinkertaisella ja halvalla laitteella, joka mahtuu pöydälle.

Kyseessä ei kuitenkaan ole ratkaisu maailman energiapulmiin, sillä fuusiolla saatiin aikaan energiaa yhtä paljon kuin sen luomiseen tarvittiin.

Aurinko ja muut tähdet saavat energiansa niiden sisällä tapahtuvien fuusioreaktioiden avulla. Kalifornian yliopiston (Ucla) tutkija Seth Putterman kollegoineen sai fuusioreaktion aikaan raskaiden vety-ytimien eli deuterium-atomien ytimien välille.

Kokeen tuloksia esitellään tuoreessa Nature-lehdessä. Deuterium-kaasua sisältävän koekammion sisään luotiin voimakas sähkökenttä lämmittämällä siellä olevaa epäsymmetristä litium-kidettä.

Tämä niin sanottu pyroelektrinen vaikutus kiihdytti deuterium-ionit suureen nopeuteen. Kun ionit törmäsivät kammion toisessa päässä oleviin raskaisiin vetyatomeihin, tapahtui ilmeisesti fuusioreaktio.

Tämän voi päätellä siitä, että ulos tuli neutroneita aivan kuten fuusioreaktiossa teorian mukaan pitää syntyäkin.

Asiantuntijat pitävät koetta uskottavana Brittitutkijat väittivät jo vuonna 1989 saaneensa aikaiseksi huoneenlämmössä niin sanotun kylmäfuusioreaktion. Koetta ei kuitenkaan pystytty toistamaan, joten heidän väitettään ei uskottu.

Uclan tutkijoiden koe on asiantuntijoiden mukaan uskottava, sillä siinä ei ole tehty mitään mikä sotisi tunnettuja ja hyväksyttyjä fysiikan periaatteita vastaan.

Fuusiovoimasta on jo kauan toivottu uutta puhtaampaa energiavaihtoehtoa ehtyvien fossiilisten polttoaineiden tilalle.

Fuusiossa kevyet atomit yhtyvät suuressa lämpötilassa vapauttaen valtavasti energiaa.

Fuusioenergia on ympäristöystävällistä, sillä fuusiossa ei synny radioaktiivista jätettä.

Nykyisissä ydinvoimaloissa tapahtuu fissioreaktio, kun raskaat uraaniatomit halkeavat.Tuloksena on pitkäaikaista radioaktiivista jätettä, jonka varastointi tuottaa ongelmia.

Putterman kollegoineen sai kokeessaan tuotettua vain muutamia satoja neutroneja sekunnissa. Jotta fuusioreaktiota voisi hyödyntää kaupallisesti, sen pitäisi tuottaa kymmeniä miljoonia neutroneita sekunnissa.

Nykyisin neutroneita tuotetaan valtavissa hiukkaskiihdyttimissä, joiden ylläpito maksaa miljooneja euroja.

Kannettavan hiukkaskiihdyttimen tuottamaa neutronivirtaa voisi sen rakentajien mukaan käyttää esimerkiksi materiaalien tutkimiseen tai vaikkapa lentokentillä matkalaukkujen ja muun tavaran läpivalaisuun. Kiteiden avulla voisi myös luoda energiaa pienten avaruusalusten tarpeisiin.


Ilkka Timonen Aamulehti Perjantai 29. huhtikuuta 2005"


http://www.aamulehti.fi/
2430
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Radion uutisen mukaan se olisi wolframi eikä litium kide.

http://www.yleradio1.fi/tiede/tiedeuutiset/id397.shtml

Pöydän päälle mahtuvalla laitteistolla on saatu aikaan fuusioreaktio, mutta verrattuna 80-luvun lopulla julkistettuun ja fiaskoksi osoittautuneeseen kylmäfuusioon tämä reaktio näyttää olevan todellinen. Tosin siinä ei saada aikaan enempää energiaa kuin mitä laitteeseen syötetään reaktion aikaansaamikseksi, mutta keksinnölle uskotaan löytyvän käyttöä ainakin tutkimusmielessä.
Kevyiden atomiytimien yhtymisessä, fuusioreaktiossa, vapautuu energiaa kuten vetypommissa. Tätä auringon ja yleensä tähtien sisäosissa tapahtuvaa ilmiötä on yritetty kesyttää rauhanomaiseen energiantuotantoon vuosikymmeniä, mutta edelleenkin kaupallisen fuusioreaktorin arvioidaan olevan vuosikymmenten päässä.Amerikkalaistutkijat rakensivat ulkoisesti hyvin yksinkertaisen laitteen, jolla he ovat ilmeisesti onnistuneet synnyttämään fuusioreaktion ns. raskaiden vety-ytimien eli deuterium-atomien ytimien välillä. Deuterium-kaasua sisältävän koekammion toisessa seinämässä on ns. pyroelektrinen kide, jossa on pieni wolframi-metallista valmistettu terävä piikki. Pyroelektrinen kide muuttuu sähköiseksi, kun sitä lämmitetään. Sen seurauksena wolframipiikkiin muodostuu erittäin vahva sähökenttä, joka alkaa tuottaa positiivisesti varattuja deuterium-ioneja. Wolframikärki kiihdyttää deuterium-ionit suureen nopeuteen.Deuteroni-ionit törmäävät koekammion toisessa seinässä olevaan kohtioon, jossa on raskaita vetyatomeja sisältävää ainetta. Törmäyksessä tapahtuu ilmeisesti fuusioreaktio deuterium-ytimien välillä, koska ulos tulee täsmälleen sellaisia hiukkasia, neutroneita, kuin fuusioreaktiossa laskujen mukaan pitäisi syntyä. Neutronivirta on noin 1000 hiukkasta sekunnissa, mikä on 400 kertaa korkeampi kuin taustasäteily. Rakennetulla laitteistolla fuusioreaktio alkaa noin minuutin kuluttua virran kytkemisestä pyroelektriseen kiteeseen. Sähkövirtaa pitää koko ajan kasvattaa ja kiteen lämpeneminen rajoittaa laitteen käyttöajan muutamaan.Tällaisenaan laite ei kelpaa vielä sovelluksiin, mutta rakentajilla on ideoita miten tehdä laitteesta käytännöllisempi. Sen tuottamaa neutronivirtaa voisi käyttää esimerkiksi materiaalien tutkimiseen tai vaikka matkalaukkujen läpivalaisuun, mihin nykyisin käytetään aivan muunlaisia neutronilähteitä. Energiantuottomekanismina tällaista pientä fuusioreaktoria voisi mahdollisesti soveltaa avaruuslaitteiden voimanlähteissä. (Nature 28.4.2005)

Äänestä
  • "Radion uutisen mukaan se olisi wolframi eikä litium kide. "

    En kommentoi nyt itse asiaa sen enempää, mutta rehellisesti sanottuna, kun itse kuulin tuosta litium-kiteestä, niin ensiksi tuli mieleen Star Trek'ssäkin käytetyt kristallit... Taitaa olla että joku on sotkenut trekin ja faktan keskenään...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ehkä joskus .. kirjoitti:

"Fuusioreaktori pöytäkoossa

Energiapulmien ratkaisuun amerikkalaiskeksinnöstä ei ole Amerikkalaiset tiedemiehet ovat onnistuneet saamaan aikaiseksi fuusioreaktion yksinkertaisella ja halvalla laitteella, joka mahtuu pöydälle.

Kyseessä ei kuitenkaan ole ratkaisu maailman energiapulmiin, sillä fuusiolla saatiin aikaan energiaa yhtä paljon kuin sen luomiseen tarvittiin.

Aurinko ja muut tähdet saavat energiansa niiden sisällä tapahtuvien fuusioreaktioiden avulla. Kalifornian yliopiston (Ucla) tutkija Seth Putterman kollegoineen sai fuusioreaktion aikaan raskaiden vety-ytimien eli deuterium-atomien ytimien välille.

Kokeen tuloksia esitellään tuoreessa Nature-lehdessä. Deuterium-kaasua sisältävän koekammion sisään luotiin voimakas sähkökenttä lämmittämällä siellä olevaa epäsymmetristä litium-kidettä.

Tämä niin sanottu pyroelektrinen vaikutus kiihdytti deuterium-ionit suureen nopeuteen. Kun ionit törmäsivät kammion toisessa päässä oleviin raskaisiin vetyatomeihin, tapahtui ilmeisesti fuusioreaktio.

Tämän voi päätellä siitä, että ulos tuli neutroneita aivan kuten fuusioreaktiossa teorian mukaan pitää syntyäkin.

Asiantuntijat pitävät koetta uskottavana Brittitutkijat väittivät jo vuonna 1989 saaneensa aikaiseksi huoneenlämmössä niin sanotun kylmäfuusioreaktion. Koetta ei kuitenkaan pystytty toistamaan, joten heidän väitettään ei uskottu.

Uclan tutkijoiden koe on asiantuntijoiden mukaan uskottava, sillä siinä ei ole tehty mitään mikä sotisi tunnettuja ja hyväksyttyjä fysiikan periaatteita vastaan.

Fuusiovoimasta on jo kauan toivottu uutta puhtaampaa energiavaihtoehtoa ehtyvien fossiilisten polttoaineiden tilalle.

Fuusiossa kevyet atomit yhtyvät suuressa lämpötilassa vapauttaen valtavasti energiaa.

Fuusioenergia on ympäristöystävällistä, sillä fuusiossa ei synny radioaktiivista jätettä.

Nykyisissä ydinvoimaloissa tapahtuu fissioreaktio, kun raskaat uraaniatomit halkeavat.Tuloksena on pitkäaikaista radioaktiivista jätettä, jonka varastointi tuottaa ongelmia.

Putterman kollegoineen sai kokeessaan tuotettua vain muutamia satoja neutroneja sekunnissa. Jotta fuusioreaktiota voisi hyödyntää kaupallisesti, sen pitäisi tuottaa kymmeniä miljoonia neutroneita sekunnissa.

Nykyisin neutroneita tuotetaan valtavissa hiukkaskiihdyttimissä, joiden ylläpito maksaa miljooneja euroja.

Kannettavan hiukkaskiihdyttimen tuottamaa neutronivirtaa voisi sen rakentajien mukaan käyttää esimerkiksi materiaalien tutkimiseen tai vaikkapa lentokentillä matkalaukkujen ja muun tavaran läpivalaisuun. Kiteiden avulla voisi myös luoda energiaa pienten avaruusalusten tarpeisiin.


Ilkka Timonen Aamulehti Perjantai 29. huhtikuuta 2005"


http://www.aamulehti.fi/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu