Otetaan yksi elin mistä vain, ihmisen biologiasta, eläinkunnasta tai kivikunnasta ja etsitään selkeä yksi kokonaisuus, jolla on rajoja.
Ihmettelee aluksi, että elimellä on muoto, joka muistuttaa meitä jostakin SUUREMMASTA MUODOSTA.
Muoto kuin toistaa sen, kuin taittuisi jostakin muusta muodosta, olisi siis jatkena, sillä olisi joku looginen olemassaolon syy, miksi se on tuon näköinen.
Kaiken lisäksi tuon näköisenä elin voisi kutsua eläväksikin ja jopa itsenäiseksi olioksi, koska se muistuttaa meitä kovasti jostakin toisesta elävästä oliosta.
Esimerkiksi ihmisen hermojärjestelmä kuten aivot ja niihin kytketty selän keskushermoputki.
Sellaisenaan se muistuttaa siittiötä tai alkusammakkoa ja paljon paljon muutakin, ihan kuin sellainen eläin olisi jäänyt meidän kehoomme vangiksi ja muuttunut fyysiseksi elimeksi ja ihmiseksi kokonaisuudessa.
Elinten osiot ovat kuin jähmettyneitä yhteen liittyneitä itsenäisiä entisiä eliöitä.
Raja on niin absurdi, että voi ajatella ELÄMÄN VAIN OLEVAN LIIMAUTUNEEN VÄLIAIKAISESTI YHTEEN brutaalilla tavalla.
Toisinaan muodoissa menevät sekaisin tosi pienestä ja tosi isosta olevat elämän muodot.
Sama liimautuminen jatkuu siis todella pienissä ja todella isoissa muodoissa.
Ja hyvin isot ja hyvin pienet vielä muistuttavat toisiaan olemassaolon ulkonäöltään.
Vaikka välissä elää jo hyvin erilaisen näköisiä kokonaisuuksia kuten me ihmiset olemme.
Asian voi verrata erilaisten kirjoitusten tapoihin.
Että on kuvallinen kuten Egyptin tai Kiinan kirjoitus.
Sitten on abstraktimpi ja kolmanneksi vieläkin abstraktimpi kirjoitus.
Symboli voi olla hyvin vähäinen kuten pallo vain, joka kuvaa kaiken mahdollisimman pienillä eroilla.
Skandinaavien Riimut ovat aika minimaalisen oloisia.
Riimu sopii Geeneihin, että molemmat ovat saman näköisiä.
Ehkä geenitutkimus sopii Skandinaviaan.
Siten kysymme MITÄ ON AVARUUDEN JÄLKEEN?
Jo olemassa olevan datan jälkeen voi väittää, että muoto vaihtuu johonkin ihmisen näköiseen tai oikeammin orgaaniseen, koska avaruus on kuin kuollut atomien meri, jossa ei näy ketään henkilöllistä jumalaa olevan. Ihmiset ovat liian pieniä, jotta heitä näkyisi avaruudessa. Ihmiset kuin bakteereja, niin sanotusti.
Nyt jo intuitiivisesti tuntuu, että ehkei se ole kuitenkin ihminenkään. Ehkä kuitenkin olemme liian isoja jo olemassa olevaan avaruuteen. Ehkä kun olisimme bakteerien tasolla ihmisen näköisinä, niin tähtitaivas olisi vaihtunut johonkin Aatamin näköiseen ihmiseen, Että pimeys on Aatamin sisällä elämistä.
Tuntuu, että tähtitaivas ei vielä vaihdu suoraan Aatamiin, koska olemme kooltaan liian isoja, että loogisesti se vaihtuu johonkin välimuotoon Aatamin ja jonkun muun. Mutta Aatami olisi jo lähellä meitä. Mutta viimeinen on tunne-spekulaatio.
Ihmettelee aluksi, että elimellä on muoto, joka muistuttaa meitä jostakin SUUREMMASTA MUODOSTA.
Muoto kuin toistaa sen, kuin taittuisi jostakin muusta muodosta, olisi siis jatkena, sillä olisi joku looginen olemassaolon syy, miksi se on tuon näköinen.
Kaiken lisäksi tuon näköisenä elin voisi kutsua eläväksikin ja jopa itsenäiseksi olioksi, koska se muistuttaa meitä kovasti jostakin toisesta elävästä oliosta.
Esimerkiksi ihmisen hermojärjestelmä kuten aivot ja niihin kytketty selän keskushermoputki.
Sellaisenaan se muistuttaa siittiötä tai alkusammakkoa ja paljon paljon muutakin, ihan kuin sellainen eläin olisi jäänyt meidän kehoomme vangiksi ja muuttunut fyysiseksi elimeksi ja ihmiseksi kokonaisuudessa.
Elinten osiot ovat kuin jähmettyneitä yhteen liittyneitä itsenäisiä entisiä eliöitä.
Raja on niin absurdi, että voi ajatella ELÄMÄN VAIN OLEVAN LIIMAUTUNEEN VÄLIAIKAISESTI YHTEEN brutaalilla tavalla.
Toisinaan muodoissa menevät sekaisin tosi pienestä ja tosi isosta olevat elämän muodot.
Sama liimautuminen jatkuu siis todella pienissä ja todella isoissa muodoissa.
Ja hyvin isot ja hyvin pienet vielä muistuttavat toisiaan olemassaolon ulkonäöltään.
Vaikka välissä elää jo hyvin erilaisen näköisiä kokonaisuuksia kuten me ihmiset olemme.
Asian voi verrata erilaisten kirjoitusten tapoihin.
Että on kuvallinen kuten Egyptin tai Kiinan kirjoitus.
Sitten on abstraktimpi ja kolmanneksi vieläkin abstraktimpi kirjoitus.
Symboli voi olla hyvin vähäinen kuten pallo vain, joka kuvaa kaiken mahdollisimman pienillä eroilla.
Skandinaavien Riimut ovat aika minimaalisen oloisia.
Riimu sopii Geeneihin, että molemmat ovat saman näköisiä.
Ehkä geenitutkimus sopii Skandinaviaan.
Siten kysymme MITÄ ON AVARUUDEN JÄLKEEN?
Jo olemassa olevan datan jälkeen voi väittää, että muoto vaihtuu johonkin ihmisen näköiseen tai oikeammin orgaaniseen, koska avaruus on kuin kuollut atomien meri, jossa ei näy ketään henkilöllistä jumalaa olevan. Ihmiset ovat liian pieniä, jotta heitä näkyisi avaruudessa. Ihmiset kuin bakteereja, niin sanotusti.
Nyt jo intuitiivisesti tuntuu, että ehkei se ole kuitenkin ihminenkään. Ehkä kuitenkin olemme liian isoja jo olemassa olevaan avaruuteen. Ehkä kun olisimme bakteerien tasolla ihmisen näköisinä, niin tähtitaivas olisi vaihtunut johonkin Aatamin näköiseen ihmiseen, Että pimeys on Aatamin sisällä elämistä.
Tuntuu, että tähtitaivas ei vielä vaihdu suoraan Aatamiin, koska olemme kooltaan liian isoja, että loogisesti se vaihtuu johonkin välimuotoon Aatamin ja jonkun muun. Mutta Aatami olisi jo lähellä meitä. Mutta viimeinen on tunne-spekulaatio.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.