Armollista Joulua kaikille

🤶❤🎅 Aina ei tarvitse suorittaa, vaan voi olla itselle armollinen. Joulu on ollut etenkin naisille suorittamisen juhla. On joulusiivoukset, joulusapuskat ja joululahjat mitä stressataan. Onneksi kaupoista saa puolivalmista ja valmista ruokaa, josta saa ihan hyvää hieman tuunaamalla esim. kermatilkalla tai siirapilla.

Itsellä joulujuoksut päättyi siihen, kun on senverran flunssainen olo, etten nokkaa ulos laita kuin ihan pakollisten menojen takia. Tarjouskahvi kuuluu niihin. Varastoa pitää kerryttää, kun vein eilen joulupataan kahvia. Sen lisäksi villasukat ja koiranmakkaroita.

Monet lemmikit voivat nyt huonosti joten on kiva jos jotkut koirat saa herkutella jouluna. Vaikka on tämä oma pörrökorva heti vieressä sen näköisenä ettei ikinä ole ruokaa saanut kun kinkkupaketti hiukankin rapsahtaa. Miten sille voi selittää, että lääkäri on kieltänyt siltä herkut?

10

129

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kuka yleensäkin kuuntelee lääkäreitä nykypäivänä, ainakaan tässä massa kun lääkärit ovat empatiakyvyttömiä ja ammattitaidommia? Sademetsien heimoiltakin saa paremmat lääkkeet ja suunnitelman, mitä tämän maan terveydenhuollosta. Tämän maan terveydenhuolto on täyttä paskaa terapeuteista lääkäreihin, täysin ala-arvoista roskaa suoraan sanottuna.

      • Ihmisten julkinen terveydenhoito on aivan retuperällä. Ainakin täällä Espoossa pitää diagnoosi olla itse tehtynä ennenkuin pääsee ajanvaraustulpan ohi. Pysyy tilastot kauniimpana kun ei ole potilaita. Hoitosuunnitelmaa en saanut terveyskeskuksesta vaikka se on pakollinen pyydettäessä. Terveyskeskusta vaihtamalla alkoi asiat sujua, kun en päässyt oman alueen terveyskeskuksessa edes lääkärille.

        Eläinten hoito on minusta huolellisempaa, kun eläimet ei osaa valittaa eikä hoitaa itseään netin diagnoosien perusteella. Ruokavalio vaihtamalla on koiran maha saatu kuntoon. Lääkäri vain kirjasi sen lausuntoonsa, kun kerroin siitä tietääkseni pitääkö sitä tutkia enemmän.


      • En nyt ymmärrä miten tämä liittyy aloitukseen. Armollisuus, mikä otsikossa on mainittu, liittyy siihen että ei vaadittaisi itseltä liikoja. Sitä sanaa käytettiin aamutv:ssä samassa yhteydessä. Asia ei siis liittynyt uskontoon, eikä raamattuun mitenkään.
        Kannattaa lukea vähän tarkemmin sitä raamattuansa. Sieltä löytyy hyviä opetuksia:
        "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teitä tuomitaan, ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan." Matt. 7:1-2. Jeesus puhuu nämä voimakkaat sanat seuraavan jakeen yhteydessä: "Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa hirttä omassa silmässäsi?" Matt. 7:3. Tässä hän paljastaa meidän inhimillisen taipumuksemme kritisoida sitä, mitä toiset tekevät tai heidän tapaansa olla, sen sijaan, että miettisimme omaa "hirttämme" tai tarvettamme pelastukseen. Tämän tyyppistä tuomitsemista vastaan hän varoittaa voimakkaasti"


    • Anonyymi

      Olen samaa mieltä, joulu tulee vähemmälläkin touhottamisella. Joulusiivousta tehdessä olisi hyvä antaa armoa itselleen, ei mitään järjetöntä joka paikan putsaamista katosta lattiaan, perusjutut riittää oman jaksamisen mukaan.
      Eikä jouluruokia tarvi alusta loppuun asti itse tehdä, jos on muutenkin kädet täynnä tekemistä, voi ostaa hyviä valmiita jouluruokia.
      Tärkeintä joulussa on rauhoittuminen, yhdessäolo ilman kiirettä mihinkään. Eikä lahjojen takia pitäisi liikoja hössöttää, muistaa voi läheisiään muulloinkin.
      Nyt on taas toinen joulu perätysten, kun korona muuttaa monessa perheessä joulusuunnitelmia, ehkä seuraava joulu olisi sitten vapaampi, ilman rajoitteita. Toivotaan ett tästäkin selvittäisiin, kun pidetään huoli itsestämme ja toisistamme noudattamalla rajoituksia,

      • Anonyymi

        Hyvin sanottu!


      • Joulusiivous periytynee niiltä ajoilta kun oli pitkät työpäivät ja tehtiin töitä lauantaisinkin. Silloin ei ehditty jokaista nurkkaa puunata varsinkin kun ruuat ja usein leipomuksetkin tehtiin kotona. Nyt on juokseva vesi sisällä ja hyviä siivousvälineitä niin arkisiivoukset tulee tehtyä paremmin. Suursiivouksen tarvetta ei ole.

        Jos tykkää ruuanlaitosta niin onhan joulusapuskoiden laitto mukavaa. Jos taas se on pakkopullaa, niin nykyisin on puolivalmiita ja valmiita sapuskoja. Jouluun voi asennoitua niin, että tekee omat perinteet ja poimii siihen sopivat jutut lapsuusajan joulusta. Yhdet sukulaiset kokoontuu kylpylään jouluksi. Sekin on kiva vaihtoehto.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Me Savonmuan hevosmiehet toivotamma hyvää joulua kaakille, ja aloittajalle vielä erikseen... vaikka hän ei olekaan hevonen, kai?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 162
      2116
    2. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      392
      1557
    3. Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.

      Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      178
      1102
    4. Olen Aito Narsisti

      Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.
      Sinkut
      279
      764
    5. PÄIVÄN KYSYMYS

      Haluatko SINÄ afkaani-muslimin ministeriksi?
      Kajaani
      273
      660
    6. 33
      651
    7. Outo liikkuja

      Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut
      Ähtäri
      12
      641
    8. Mara puhuu narsuista

      Eikö toi ämmä itse ole suurin sellainen?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      191
      593
    9. Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä

      Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen
      Puolanka
      22
      557
    10. Onko tämä meidän yhteys

      Vähän liian vaikeaa? Joskus voimakkaatkaan tunteet ei riitä.
      Ikävä
      43
      541
    Aihe