Paljon kauniita sanoja ja suuria kiitoksia lausuttiin Lieksan bioöljyjalostamon tiedotustilaisuudesta Joensuussa perjantaina. Kuopiolaisen Green Fuel Nordic -yhtiön toimitusjohtaja Timo Saarelainen arveli, ettei ole ennen ollut tilaisuudessa, jossa olisi ollut yhtä paljon viisaita ihmisiä ja puhuttu niin paljon viisaita sanoja.
Joensuulaiset sijoittajakonkarit Matti Virtaala ja Kyösti Kakkonen vitsailivat, että savolaisen piti vain tulla Pohjois-Karjalaan ne kuullakseen.
Joensuulaiset sijoittajakonkarit Matti Virtaala ja Kyösti Kakkonen vitsailivat, että savolaisen piti vain tulla Pohjois-Karjalaan ne kuullakseen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kiitos samoin. Hyvää joulua kaikille Lieksalaisille. Loppujen lopuksi, aito elämä on paljon mielenkiintoisempaa kuin tieteiselokuvat yhteensä. Tai kuvitteellinen aloitus. Toki aloitus on selkeä lainaus historian havinasta, ja nyt elämme paremmassa tietoisuudessa. Yllättävän yltäviä asioita tapahtuu jatkuvasti. Eihän vihreätkään aikoinaan olisi voineet kuvitellakaan kannattavansa ydinvoimaa. Nyt on kaikki toisin ja kunnialaatat ym. historian kiveen kaiverretut kansanedustajien nimet saavat aivan toisenkaltaisen merkityksen. Mitähän mahtaa olla kymmenen vuoden päästä, tästä eteenpäin. Kunhan tuo Putin nyt ensin saa viisivuotissuunnitelman selville itselleen. Niin, ja hyvää uutta vuotta jo samoin tein. Toivotaan ettei ole liikekannelpanoa heti seuraavan vuoden alusta. Onko Lieksassa vihreitä ihmisiä?
Ei ole. Ovat liian pieniä näkyäkseen. Jos on niin ei tunneta vielä.
VIELÄKÖ VITSIT LENTÄVÄT?
Hyvää joulua kaikille lieksalaisille täältä Kyprokselta! Aurinko paisteloo ja liivintaskut on täynnä rahhaa. T: olikarkit
Oikein hyvää Joulua lieksalaisille ja Onnekasta Uutta Vuotta! 🎁🎅🤶