Jonka tehtäväkuvaan kuuluu tarkkailla Suomen lain laitonta kehityssuuntaa tarkoituksena olla ajantasalla milloin oikeuslaitos on muuttunut Jumalan tahdonvastaiseksi, jolloin tulee valita onko nöyrä Jumalalle vai saatanan lasten muuttamalle Suomen laille ja laittomille tuomioille.Kyseessä olisi Suomessa tapahtuvaa saatanallistumista tutkiva elin, erittäin karsittu versio juutalaisten Sanhedrinistä.
Pyydän asian ottamista harkittavaksi.
Sanhedrinin jäsenistä :
Ikä 50v tai yli. Aitouskossa vähintään 30v, silloin hyväksytään alle 50v.
Ei naisia.
Ei liberaaleja.
Tottelevat Jumalaa.
Suhtautuu pakkorokotukseen vapaudenriistona.
Jos tämä on Herrasta niin toimikunta koolle ja myöskin maanalaisen seurakunnan perustaminen olisi hyvä järjestää. Päivin vaino, oikeuteenvienti syytettynä Jumalan ilmoituksen esilläpidosta.
Kristityissä on maanomistajia, joiden maille voisi rakentaa maanalaisia katakombeja pedonmerkkinatsien varalta.Katalombeja samasta syystä kuin niitä on muuallekin kaivettu maan alla asumiseen, piileskelyyn, vastarintaan oikeutettuna vapaudessa pedonmerkittä.
Kansalaisten pakottaminen on yleistyvä laittomuuden julkisalaisuus.Yleistyvä ja orjuuttava.
Selef
Esitän täten Suomen aitokristillistä Sanhedriniä perustettavaksi
Anonyymi
2
<50
Vastaukset
Sopii kunhan jättävät punaviinin rauhaan.
- Anonyymi
On helppoa sanoa olleensa 30v uskossa vaikka olisi ollut 20v. uskossa.Lisäksi nuorempi voi olla vanhempaa pätevämpi Raamatuntuntija.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 232401
- 951526
- 1181264
- 751130
Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?
HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa18959- 52862
Julkisuuden henkilön päiväin päätös
Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa249861Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo19840MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil209840- 34795