Ruotsin ylipäällikkö: Venäjä kovistelee olemme valmiina

Vladimir Putinin vaatimuksia ei ole kenraali Micael Bydénin mielestä mahdollista hyväksyä.

Venäjän sotilaallinen toiminta Euroopassa on Ruotsin puolustusvoimien mukaan tällä hetkellä laajamittaista. Turvallisuustilanteen myös lähialueillamme todetaan muuttuneen vuonna 2014 tapahtuneen Krimin miehityksen ja laittoman liittämisen jälkeen kaiken aikaa epävakaammaksi ja vaikeammin ennustettavaksi.

– Seuraamme kehitystä tiiviisti ja ryhdymme niihin toimenpiteisiin ja järjestelyihin, joita tilanne nähdäksemme edellyttää. Meillä on selkeä ja kumppaniemme kanssa yhtenevä käsitys Venäjän kyvykkyyksistä sekä Ukrainan rajoilla että välittömässä naapurustossamme, kenraali Micael Bydén sanoo Ruotsin puolustusvoimien julkaisemassa artikkelissa.

Suomi on tietenkin ensin tulilinjalla mutta me luotamme heihin ja varsinkin F-35 koneisiin joita tarvitaan ainoastaan 1 tuhoamaan meidän ilmavoimat. Mutta jos sattuu käymään niin että Suomi jää tappiolle tai tilanne näyttää pahalle niin meillä on myös siihen suunnitelma.
Liitymme välittömästi Venäjään mutta pyydämme samalla että saamme kantaa veroja Suomesta, sehän oli ennen meidän ikiaikainen oikeus.
Ja kannatamme edelleen samaa pohjoismaista yhteistyötä ja tulemme olemaan hyviä ja luotettavia alamaisia Venäjälle.

Heja Sverige!!
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ruotsi tekee mitä Brysselin (Berliinin) vasallivaltion kuuluu tehdä.

Äänestä

r.....n uhkaa tulee vastata yhteistyön lisäämisellä Läntisten liittolaisten kanssa

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Vladimir Putinin vaatimuksia ei ole kenraali Micael Bydénin mielestä mahdollista hyväksyä.

Venäjän sotilaallinen toiminta Euroopassa on Ruotsin puolustusvoimien mukaan tällä hetkellä laajamittaista. Turvallisuustilanteen myös lähialueillamme todetaan muuttuneen vuonna 2014 tapahtuneen Krimin miehityksen ja laittoman liittämisen jälkeen kaiken aikaa epävakaammaksi ja vaikeammin ennustettavaksi.

– Seuraamme kehitystä tiiviisti ja ryhdymme niihin toimenpiteisiin ja järjestelyihin, joita tilanne nähdäksemme edellyttää. Meillä on selkeä ja kumppaniemme kanssa yhtenevä käsitys Venäjän kyvykkyyksistä sekä Ukrainan rajoilla että välittömässä naapurustossamme, kenraali Micael Bydén sanoo Ruotsin puolustusvoimien julkaisemassa artikkelissa.

Suomi on tietenkin ensin tulilinjalla mutta me luotamme heihin ja varsinkin F-35 koneisiin joita tarvitaan ainoastaan 1 tuhoamaan meidän ilmavoimat. Mutta jos sattuu käymään niin että Suomi jää tappiolle tai tilanne näyttää pahalle niin meillä on myös siihen suunnitelma.
Liitymme välittömästi Venäjään mutta pyydämme samalla että saamme kantaa veroja Suomesta, sehän oli ennen meidän ikiaikainen oikeus.
Ja kannatamme edelleen samaa pohjoismaista yhteistyötä ja tulemme olemaan hyviä ja luotettavia alamaisia Venäjälle.

Heja Sverige!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu