On mielenkiintoista seurata mitä Unuversumin salaisuuksua aukeaakaan ihmiskunnalle kohta. Eikö tämä ole paljon mielenkiintoisempi asua kuin uskonnollinen hörhöily.
James Webb
Anonyymi
2789
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Totuus on taruakin ihmeellisempää. Raamatun aikaan tietämys rajoittui siihen mitä silmällä näki eikä ymmärrys riittänyt siihenkään.
Riippuu omasta käsityskyvystä pörrääkö mieluummin raamatun aikaisissa mielikuvitusmaailmoissa.
Usein (kreationisti)uskovat esittävät lapsellisesti vaatimuksia vastausten suhteen tyyliin antakaan ne nyt ja heti.
James Webb -teleskooppi on rakennettu sitä silmällä pitäen, että saadaan vastauksia joihinkin kysymyksiin, joihin niitä ei ole. Se ei ole vain tapahtunut käden käänteessä, aikaa on mennyt neljännes vuosisata siitä kun projekti käynnistettin. Siis 25 vuotta siihen, että päästään edes tekemään näitä himoittuja havaintoja.
Tämä on tyypillistä tieteessä, tiedetään kyllä mitä pitää kysyä ja sekin tiedetään kuinka niihin saadaan luultavasti vastauksia mutta teknologia ei ole valmista antamaan vastauksia. James Webb antaa vastauksia varmasti joihinkin kysymyksiin. Kaikkiin odotuksiin varmastikaan sekään ei vastaa, mutta tuo mukanaan myös sitten bonuksia löytäen jotakin täysin ennalta arvaamatontakin.
Uskonnoissa kaikki on helpompaa, luetaan katkelma pyhää kirjaa, tehdään tulkinta ja viiden minuutin kuluttua ilmoitetaan lopullinen "totuus"."
-a-teisti-
Hieno artikkeli, joka hyvin kertookin kuinka teorioista ja viitteistä voi mennä jopa puoli vuosisataa asian varmistamiseen:
https://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000008489737.html
-a-teisti-
Salaisuuksia aukeaa täällä Suomella joka päivä ilman mitään miljardeja maksavia satelliitteja !
Kyseessä ei ole satelliitti, se ei kierrä maata, kuuta tai muuta vaan pysyttelee paikallaan Lagrangian pisteessä kaksi.
-a-teisti-
Kerro toki mitä salaisuuksia aukeaa?
Aloin kiinnostua kosmologiasta jo silloin, kun nuorena ( -70) koin herätyksen. Silloin elettiin aikaa, jolloin COBE:a ei oltu vielä kai edes piirustuspöydällä ja jolloin maailmankaikkeuden iän arviossa oli tieteen piirissäkin melkoista holkkumaa.
Olin silloin luterilainen pietisti, eli varmasti monella mittapuulla hörhö. Mieleeni jäi keskustelu, jossa puhuttiin maailmankikkeuden iästä kaverin kanssa. Minulle 15 - 20 miljardia ( silloinen arvio) vuotta ei ollut ongelma, eikä silloin sille kaverillenikaan.
Minut vei populaari tiedekirjallisuus ja tieteen historian harrastus uskonnon jäädessä sivuun. Kaikille tutuille ei uskonnon suhteen käynyt samalla tavoin ja ainakin joku silloisista tuttavista kannattaa näköjään jopa nuoren Maan kreationismia.
Allekirjoitan väitteesi, että tiede on paljon mielenkiintoisempaa kuin uskonnollinen hörhöily.
Denialismi on lähinnä laitauskovien sairaus, aika monta tieteenalaa joutuu kieltämään jos kretu tahtoo olla ilman että usko kretuilun suhteen horjuu. Kaikki luonnontieteet pitää katsoa roskaksi tietokonettaan naputellessa ja sitä denialismia julki tuodessaan.
Uskovaisuus tuo tieteeseen sitä mikä on todellisuutta, ei siis tieteellistä tietoa mikä muuttuu vähän väliä.
Voisitko täsmentää että minkä sortin uskovaisuus on sitä todellisuutta? Joku kristinuskon lahkoista? Vai shiialaisuus? Sunnilaisuus? Buddhalaisuus? Hindulaisuus? Joku muu mahdollisesti? Vai kaikki?
Uskovaisuus siihen Jumalaan joka on luonut taivaan ja maan!!
Mitähän uskontosuuntausta mahdat tarkoittaa? Tunnettuja luojajumaluuksia on useampia kymmeniä.
Jumalan suuruus sitten alkaa avautua myös typerille tiedemiehillekin!!
Niin juuri, Universum on jumala. Ja rinnakkaisuniversumit ovt myös jumalia.
Tämä universumi 1.0 on vain alkeishiukkanen universumissa 2.0! Jotenkin uskon, että tähän aletaan saada myös vahvistusta tieteenkin tasolla.
Alla linkit englantia osaaville. Universumin koko ja miten se on määritelty on selitetty ymmärrettävästi. Selittäjänä Fermilabin Don Lincoln.
https://www.youtube.com/watch?v=vIJTwYOZrGU&t=2s
https://www.youtube.com/watch?v=ri2LIEjXhmE
Kiitos. Hyvä linkki. 👍
Vihdoinkin tajusin miksi universumin koko on paljon suurempi kuin mitä voimme nähdä. Ja miksi universumimme on 92 miljardin valovuoden kokoinen vaikka ikä on vain 14 miljardia.
Minin käsittääkseni se johtuu siitä, että maailmankaikkeus laajenee kiihtyvällä tahdilla. Se selittää miksi ns alkuräjähdyspisteestä ollaan paljon kauempana kuin sen 14 miljardin valovuoden päässä.
Asiaan liittyy myös ns pimeä aine ja pimeä energia, joiden "massa" on noin 75 prosenttia koko aineen määrästä. Mitä "pimeä aine" ja "pimeä energia" on niin, siitä ei ole tarkkaa tietoa. Siksi tarvitaan lisää tutkimusta ja James Webb -teleskooppeja.
Saa toki korjata jos meni väärin. Se on ihan luvallista. Mutta kiitos ei, ei mitään raamatun lauseita. Ne eivät oikein sovi asiaan. Niillä kun ei ole mitään tekemistä nykyajan tieteen tietämyksen kanssa.
Miksi tämä on sitten tuotu uskonnolliselle palstalle. Viekää tiedepalstalle.
Ymmärrän hätäsi kun usko horjuu😭
Siinäpähän tutkitte pimeää ainetta ja pimeää energiaa - pimeydessä sitten riittääkin tutkimista vaikka kuinka kauan helvetissä.
Ai jaa. Eikös siellä helvetissä pitäisi palaa ikuinen tuli? Eikös se anna aika hyvin valoa? Niin ja sinä kai uskot että aurinko kiertää maata niin kuin raamattusi kertoo...
Uhallakin, kerta kiellon päälle periaatteella, pistän tähän Raamatun jakeen.
Katselkaa sitä taivasta nyt tarkkaan sillä kauan ette sitä enää tuijota.
Markuksen evankeliumi:
13:31 Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa.
Biblia (1776)
Mark. 13:31 Taivas ja maa pitää hukkuman; mutta minun sanani ei pidä suinkaan hukkuman..
Kristityille ne salaisuudet ovat Raamatussa!
Alkaen lopun alusta taivaallisten sotajoukkojen hurmoksessa.
😁
Maailmankaikkeus luotiin noin 5 000 vuotta sitten Jumalan säädettyä koon noin 100 miljardia vuotta.
Tästä myöhemmin kristillisestä ajatushautomosta Amerikassa.
😁
Pikapuoliin Jumala luo uuden taivaan ja uuden maan. Uskon, että tällä kertaa kaikki galaksit ja niiden miljardit biljoonat planeetat ovat asumiskelpoisia. On siinä tutkimista muutamaksi miljardiksi triljoonaksi vuodeksi. Näin alkupalaksi :)
Jossain multiversiumin toisessa kuplassa näin onkin!
😁