Hävettää asua Haapavedellä. Täällä riitelyjen tyyssijassa. Aikuiset ihmiset eivät ossaa käyttäytyä. On se varsin surullista seurata tätä Haapaveden menoa. Edes kaupungin valtuustossa ei osata käyttäytyä. Mistä tämä kamala eripuraisuus oikein on lähtöisin?
Miksi naapurikunnissa ei ole samanlaista meininkiä? Nykyisin minua hävettää tunnustaa asuvani Haapavedellä. Tuntuvat tietävän jo tuolla isolla kirkollakin Haapaveden takapajuisuudesta. Helsingissä sain kuulla, että ootko sinäki sellainen valittaja ja jurputtaja. Että eikö ne haapaveteläiset tahdo olla vähän sellaisia. Vastasin, että ensinnäkin en ole mikään veteläinen ja toisekseen minua hävettää totisesti olla haapavetinen. Jopa niin paljon, että usein valehtelen olevani Oulusta. Monille se menee läpi täydestä. Heidän mielestä ku puhunki niin oulua.
Ketä muita hävetttää tämä haapavetinen riitelymeininki? Minä haluaisin karistaa Haapaveden pölyt kokonaan harteilta ja asettua asumaan ihan jonnekin muualle. Tällaista riitelyä, jurputusta ja tulkutusta ei jaksa kukaan määräänsä enempää!

Vastaukset 12
Vanhimmat
Itteäki hävetyttää haapavetisyys. Miksi pitikään syntyä haapavetiseksi? Sanon kans kaikille olevani Oulusta, ku ei tuota ääneen kehtaa sanoa, että on jostain hikiseltä Haapavedeltä.
Kaikki Synnit on todella hyvä kuvaus Haapavedestä.
Kiitokset siittä Merjalle Ja Mikalle..
Monta tyyppiä on selkeästi tunnistettavissa...
Kepuista se on lähtöisin.
Tässä on loppuseuraus jyräämiselle.
Sisäsiittoisuus sen tekee
Vitut tee! Kyllä se on tämä populismi, joka täälläkin on nostanut päätä. Ääripäät alkaa ähisemään ja kun tähän ei puututa, kiehuu kohta koko Haapaveden ilmapiiri. Ei tämä pitäjä aina näin ahdistava ole ollut! Kyllä on ollut aikoja, jolloin täällä on ollut paljon raikkaampaa hengittää ja milloin tätä pystyi myös kutsumaan rehellisesti Pohjanmaan helmeksi. Enää näin ei voi sanoa, sillä nykyinen Haapavesi ei ole helmeä nähnytkään!
Kelle on ollut helppo hengittää ja kelle ei. Sehän on aina riippunut siitä,että kuulutko oikeaan puolueeseen tai sukuun.
Nyt vaan näkyy entistä räikeämmin,kun väki vähenee ja "pidot paranee".
Kaikkihan täältä nykyään häypyy ketkä voi.
Haapaveellä kaikki keskustelu eskaloituu lopulta kamalattomaksi riitelyksi. Sitä voisi kutsua oikeastaan myös paskaloitumiseksi.
No voi hyvät ihmiset, miksi te täällä marisette ?
Te voitte ihan vapaasti muuttaa muualle, menkää tokkiinsa, ei täällä todellakaan ole pakko olla !
Melkein kaikki, jotka jotain osaavat, ovatkin jo lähteneet.
Fiksuin osa nuorisosta lähtee yliopistokaupunkeihin ja jäljelle jää lippalakkipäät. Ei siis ole järjellä siunattu kaupunkia tulevaisuudessakaan.
Moni muuttais jos pystyis. Ketä penteleessä kutittaa ja laulattaa jos toinen ei pääse tai toinen?
Niimpä. Moni muuttais mutta koti jää mätänee ku kukaan ei osta sitä alta pois. Ja millä ostat uuden kodon ku se kysyy rahaa?? Olosuhteiden pakosta moni joutuu olemaan Haapaveden inhoittavan typerryttävässä ilmapiirissä…
Haapaveelle ei kannata kenenkää jäähä töitä oottamaan. Nyt töitä hakemaan sieltä misä niitä on.
On työvoimapula joka alalla.mrs mars!