Rokottamattomat pulloon?

Onko Soininvaara sanonut että rokottamattomat pitää laittaa hetkeksi pulloon? Totalitarismia pukkaa todella jos on.

Kenet hän sitten siirtäisi pulloon kun tämäkään toimenpide ei tule auttamaan taudin taltuttamisessa?
2265
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Kommunismia pukkaa todella.

Äänestä
  • Vihreät ovat erittäin vahvasti vasemmistolaisia.

    Äänestä

Tuokin ukko on lukenut ukko. Mutta paljoa se ei näköjään auta, se lukeneisuus. Luulisi tuon tason ukon ymmärtävän että juuri rokotetut levittää sitä eteenpäin eniten.

Rokottamattomat eivät ole muuttaneet mitään toiminnassaan mutta rokotetut ovat. Rokottamattomat tekee voitavansa ettei se leviäisi. He käyttää maskia pesee kätensä ja pitää turvavälejä.

Rokotetut rellestää kapakoissa ja laskettelurinteissä turvautuen passiinsa joka ei auta täysin läheskään. Miettikääs millainen "tuhovoima" ihmisellä on kun hän kaulailee kapakassa ja räkii kännissä sinne tänne.

On esitetty arvio jonka mukaan neljäsosa rokotetuista levittää sitä eteenpäin. Se on sama määrä kuin on rokottamattomia. Sitten kun tämä porukka vielä rellestää kapakoissa, he tartuttaa paljon intensiivisemmin kuin rokottamattomat.

Valtamedia on myöntänyt että rokotetut levittää sitä eteenpäin myöskin.

Milloin tulee hetki että myönnätte tosiasiat jotka tiesin jos syksyllä?

Äänestä
  • Uusi Suomi sivuston mukaan joka on siis valtamedian julkaisu, neljäsosa rokotetuista levittää sitä eteenpäin. Se on miljoona rokotettua jotka elävät kuin pellossa ja veräjä auki.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uusi Suomi sivuston mukaan joka on siis valtamedian julkaisu, neljäsosa rokotetuista levittää sitä eteenpäin. Se on miljoona rokotettua jotka elävät kuin pellossa ja veräjä auki.

    Jopa rokotetut pelkäävät sitä että tauti ei natsipassillakaan pysy kurissa. Yle haastatteli paria naista muutama päivä sitten jossain suuressa konsertissa ja he olivat huolissaan. Eihän heidän kuuluisi pelätä enää mitään kun heidät on piikitetty ties kuinka monta kertaa. Eikö se ihmeseerumi suojaakaan, mitä?

    Äänestä

  • Viisautta ei lukeneisuus tuo.

    Äänestä

  • Miksi et sitten mene rokottaumaan?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uusi Suomi sivuston mukaan joka on siis valtamedian julkaisu, neljäsosa rokotetuista levittää sitä eteenpäin. Se on miljoona rokotettua jotka elävät kuin pellossa ja veräjä auki.

    Rokottaudu,niin se on siinä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rokottaudu,niin se on siinä!

    Te ette tajua ihmisten tuntemuksia. Nythän on niin että ihmiset pelkäävät tuntematonta. Onko se nykyään rikos. Sitä rokoteöyhöttäjien mielestä voi olla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi et sitten mene rokottaumaan?

    Koska en luota vasureihin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koska en luota vasureihin.

    Vasurit (demarit vihreät vasemmistoliitto rkp kokoomus kepu) tätä pakkovaltaa haluavat.

    Niputan siis nuo kaikki puolueet vasureiksi koska heidän politiikka on lähes identtistä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vasurit (demarit vihreät vasemmistoliitto rkp kokoomus kepu) tätä pakkovaltaa haluavat.

    Niputan siis nuo kaikki puolueet vasureiksi koska heidän politiikka on lähes identtistä.

    Miettikää politiikkaa jota nuo mainitut puolueet ajavat. Miettikää sitäkin mitkä puolueet eivät sitä politiikkaa aja.

    Kun on todistettu että eu on kommunismi, niin jo sen kannattaminen kertoo kaiken näiden puolueiden aatteesta.

    Persut ja VKK, Kd, ne ovat ainoita oikeistolaisia puolueita maassamme. Siksi niitä vihataan.

    Ehei vihata. Naureskellaan ehkä.

    Äänestä

No laitetaanko meidät pulloon vai ei?

Äänestä
  • Vai mihin polttouuniin meidät haluatte, meidät toisinajattelijat?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vai mihin polttouuniin meidät haluatte, meidät toisinajattelijat?

    Onhan tämän passin nimi natsipassi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vai mihin polttouuniin meidät haluatte, meidät toisinajattelijat?

    Niinettä mitä??????

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinettä mitä??????

    Meinaan vaan sitä että kun meille rokottamattomille meinataan kaikkea pakotetta keksiä että ottaisimme tuon äärimmäisen arveluttava piikin, niin ettekö sitten työnnä meitä polttouuniin jos emme hyväksy ihmisoikeuttamme rikkovan pakkovallan toimintaa.

    Sanotaan että se rikkoo jopa perustuslakia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Meinaan vaan sitä että kun meille rokottamattomille meinataan kaikkea pakotetta keksiä että ottaisimme tuon äärimmäisen arveluttava piikin, niin ettekö sitten työnnä meitä polttouuniin jos emme hyväksy ihmisoikeuttamme rikkovan pakkovallan toimintaa.

    Soininvaara ehdottaa että meidät pitää laittaa pulloon. Eikö vihreät ole juuri niitä jotka haluavat ihmisoikeuksia ihmisille? Näköjään eivät.

    Äänestä

Ihmisoikeuskortti esillä kuten jalkapallotuomarilla ja heti kohta syvällä alushousujen povitaskussa.

Äänestä

Saa tulla yrittämään laittamaan pulloon vaikka vartioineen. Löytää sen pullon omasta sieltä mihin ei aurinko paista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Onko Soininvaara sanonut että rokottamattomat pitää laittaa hetkeksi pulloon? Totalitarismia pukkaa todella jos on.

Kenet hän sitten siirtäisi pulloon kun tämäkään toimenpide ei tule auttamaan taudin taltuttamisessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu