Kummallinen juttu:

Vain uskovaiset ja saatananpalvojat uskovat Saatanaan- muut eivät tuollaisa mörköjä elättele aivoissaan.
10446
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Uskova kristitty tietää saatanan olemassaolon, mutta ei hän usko saatanaa. Uskova kristitty tietää sen, että meidän Herramme Jeesus Kristus voitti synnin kuoleman ja perkeleen golkatan ristinpuulla ja näin vapautti meidät saatanan orjuudesta ja ansaitsi meille jotka uskovat Hänen nimeensä taivaan kansalaisuuden. Kasteessa me saamme omistaa kolmiyhteisen Jumalan Isän Pojan ja Pyhän Hengen pyhyyden ja vanhurskauden jonka turvin meillä on pääsy taivasten valtakuntaan. Tätähän Pyhä Henki meille uskoville kirkastaa Jumalan sanasta.

Saatananpalvojat uskovat saatanaa joka tietää tulleensa voitetuksi ja tietää tulevansa kärsimään ikuisesti helvetin tulessa. Eihän saatanalla ole muuta tarkoitusta kuin eksyttää ihmiset jotka Jumala on luonut ja ovat Jumalalle rakkaita.

Katkeruuressaan saatana haluaa vetää mukanansa ihmiset kadotukseen.

Nämä mainitsemasi "muut" kuuluvat myös siihen joukkoon jotka ovat kadotus tiellä sillä saatanan juonet ovat moninaiset, kaikki jotka eivät usko Jeesuksen Kristuksen kautta saatuun syntiemme sovitus työhön ovat menossa kohti kadotusta ja ovat saatanan palvelijoita.

On ihanaa olla Jumalan armosta voittajan puolella, tämä voittaja on JEESUS KRISTUS!

Äänestä
  • Harvinaisen vankkaa uskoa mörköjen olemassaoloon.

    Äänestä

  • Antti kirjoitti:

    Harvinaisen vankkaa uskoa mörköjen olemassaoloon.

    Ei sellaiseen ole kovin vaikea uskoa.
    Katsoo vaan tätä maailmaa, niin kyllä siitä ymmärtää että jokin on pahasti pielessä. Jo kuoleman olemassaolo kertoo että kaikki ei ole ihan kohdallaan. Asiat eivät ole niinkuin niiden pitäisi olla.

    On suorastaan sokeutta väittää ettei mitään ongelmaa ole.

    Jumala on pyhä, mutta tässä maailmassa on eksytystä vaikka kuinka paljon. Eksytys ei ole pyhästä Jumalasta, Hänessä ei ole ollenkaan pimeyttä, mutta eksytykset ovat kylläkin Jumalan sallimaa.

    Viimeistään viimeisellä tuomiolla joudumme toteamaan näitä asioita. Silloin usko muuttuu näkemiseksi. Toivottavasti sitä ennen kuitenkin uskomme Vapahtajaan, jottei iankaikkinen tuli olisi odottamassa meitä. Elämme vielä armon aikaa. Ovi suljetaan jossakin vaiheessa. Silloin on myöhäistä tarttua uskon kautta Vapahtajaan ja syntien sovitukseen, lahjaan jossa saamme iankaikkisen elämän.

    Äänestä

  • toinen uskoa tunnustava kirjoitti:

    ovat kaksi eri asiaa. Puhumattakaan ratkaisuista...

    Äänestä

  • Antti kirjoitti:

    ovat kaksi eri asiaa. Puhumattakaan ratkaisuista...

    No, en viitsi mennä näihin väittelyihin.
    Tiedät siis että ongelma on.

    Kristinuskossa annetaan vastaus siihen, että mistä se johtuu ja mikä on ratkaisu.
    Kristinusko väittää Raamatun olevan Jumalan ilmoitusta ja totuus.
    Sitä voi pohtia että onko tuo todistus totta vai ei. Se on kuitenkin kristinuskon antama vastaus asioihin. Kristinusko väittää ettei vastaus ole ihan mikä tahansa vaan totisen Jumalan todistusta itsestään ja jopa niinkin voimakkaasti että se joka ei usko tätä todistusta ei usko itseään Jumalaa ja että epäusko on kadottavaa syntiä. Joka ei usko Kristusta Jumalan Poikaa ei usko itseään Jumalaa.

    Mutta nämä asiat sinä varmastikin jo tiesit, joten keskustelua ei kannattane jatkaa tämän pidemmälle. Jos asiat kiinnostavat sinua, niin löydät varmastikin materiaalia näitä asioita koskien.

    Siunausta sinulle.

    Äänestä

  • toinen uskova kirjoitti:

    Turhaa tällainen väittely on.
    Löydät itsekin varmaan materiaalia aiheesta.
    Tässä yksi ehdotus: Why People Believe Weird Things: Michael Shermer

    Äänestä

Totuus on,että Jumala on persoonallinen Jumala...kolmiyhteinen,johon samaan persoonaan kuuluu myös Jeesus Kristus ja Pyhä Henki.Samoin Saatana on persoona.Nämä molemmat ovat kerrottu Raamatussa.Ei siitä sen enempää.Mutta tärkeintä meidän ihmisten suhteen on oma luottamuksemme Jumalaan ja Hänen pelastustyöhönsä.Mikään paha ei pääse meihin lopullisesti käsiksi,jos luotamme Jumalan armoon ja sovitukseen.Sinun ei tarvitse kostaa kellekään,ei syyttää itseäsi pahoista teoista(tai tekemättä jättämistäsi hyvästäkään)jos aina silloin tällöin pyydät Luojaltasi anteeksi ja luotat,että saat anteeksi.Jumala on uskollinen luomalleen ihmiselle.Aina uudestaan saat anoa armoa ja käpertyä Luojan suojaan harminesi,pelkoinesi...ja riemuinesi.Jumala on sinut luonut juuri sellaisena kuin olet.Olet ainutkertainen.Toivon suojelusenkeleitä matkallesi.Rukoilen puolestasi.Terv.Äitisi

Äänestä
  • että missä ihmisiä kokoontuu 2 tai useampi Jumalan nimissä,siellä on Jumala läsnä.
    Mielestäni siis hiukan olet sivuraiteilla.
    Jumala kyllä kuulee kun häntä kutsutaan.Hän neuvoo ja opastaa.
    Yksin ei kannata jäädä koska ihmisen tehtävä on auttaa toista ihmistä.
    Äitinä olet jäänyt yksin koska kirjoitat tuollaisia.

    Se on totta että yksin me olemme tuomiolla, yksin kuolemme, yksin olemme syntynyt.
    Yksin vastaamme teoistamme.

    Äänestä

  • on mainittu kirjoitti:

    että missä ihmisiä kokoontuu 2 tai useampi Jumalan nimissä,siellä on Jumala läsnä.
    Mielestäni siis hiukan olet sivuraiteilla.
    Jumala kyllä kuulee kun häntä kutsutaan.Hän neuvoo ja opastaa.
    Yksin ei kannata jäädä koska ihmisen tehtävä on auttaa toista ihmistä.
    Äitinä olet jäänyt yksin koska kirjoitat tuollaisia.

    Se on totta että yksin me olemme tuomiolla, yksin kuolemme, yksin olemme syntynyt.
    Yksin vastaamme teoistamme.

    Kirjoitin ehkä epäselvästi.En koe olevani yksin uskoni kanssa...vastasin vain tuohon Antin kysymykseen.Kiitos sinulle huolenpidostasi!!!

    Äänestä

kylla olet oikeassa,siina sielunviholliseen uskomisessa, uskovaiset tietavat,eivat pelkastaan usko, saatanan olemassaoloon,
mutta tiedamme myos ,etta on voittaja, jonka puolella jokainen JUMALAN lapsi on iankaikkisessa
turvassa,jo taalla ajassa ja kerran iaisyydessa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Antti kirjoitti:

Vain uskovaiset ja saatananpalvojat uskovat Saatanaan- muut eivät tuollaisa mörköjä elättele aivoissaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu