NL:n romahduksen merkittävin syy

Anonyymi

Se ei ollut ihmisten vainoaminen, jahtaaminen, mestaaminen ja lahtaaminen, jonka uhreiksi NL:ssa joutui miljoonia ihmisiä.

Se ei ollut Saudi-Arabian päätös lopettaa öljyn tuotannon säännöstely 1985, joka johti NL:n kommunistijärjestelmän tekohengitykselle elintärkeiden öljyn vientitulojen romahdukseen.

Syynä oli maatalouden kollektivisoinnista seurannut pysyvä ruoantuotannon vaje. Neuvostovaltio oli riippuvainen kapitalisteilta öljytuloilla ostettavasta viljasta yms. Tsaarin Venäjä oli maailman suurin viljanviejä, NL maailman suurin viljantuoja. Viljaa ostettiin kapitalistisista maista, jotka neuvostopropagandassa esitettiin vihollisina.

Sama syy ajoi Maon Kiinan maailmanhistorian pahimpaan absoluuttiseen nälänhätään ja Pol Potin Kamputsean maailmanhistorian pahimpaan suhteelliseen nälänhätään. Sama syy johti Kim Jong-Ilin Pohjois-Korean nälänhätään, jossa niinkin hiljattain kuin 1990-luvulla kuoli nälkään 3,5 miljoonaa ihmistä.

Valtio-omisteisuus toimii tieverkostossa, mutta ei maataloustuotannossa.

Kommunismi kaatui NL:ssa tilanteessa, jossa ihmiset olivat tottuneet jonottamaan tuntikausia päivässä saadakseen ostaa ruokaa. Siksi kommunismi kaatui yllättävänkin verettömästi.

Ihmiset olivat kyllästyneitä olemaan "huippukehittyneitä neuvostoihmisiä", joiden elämän pääsisältö alkoi olla ruoan jonotus.

Lukekaa https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/3ab2d30b-426b-4d04-8440-e2607a29d017

Älkää puuhatko enää maatalouden kollektivisointia, kommarit. Se on nähty joka puolella maailmaa kommunistisissa kokeiluissa, että se ei toimi.

15

124

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olet oikeassa, diktatuurit kaatuvat aina ja varsinkin kommunistikyhäelmät,
      kertoo historia !!!

    • Pitää muistaa, että niin kommunismissa kuin muissakin uskonnoissa vain heidän tapansa on se ainoa oikea, joten he eivät opi!

    • Anonyymi

      Syksystä 1989 muodostui merkittävä kiintopiste. N-liitto alkoi menettää
      otettaan satelliittivaltioistaan. Maiden sisällä alkoi paine käydä kommunis-
      tihallintoja kohtaan entistä kovemmiksi jotka johtivat kommunismin ro-
      mahduksiin. Ensimmäisenä kommunismista luopui Tsekkoslovakia, Unkari
      Puola, DDR:rää ympäröinyt vankilamuuri murtui marraskuussa, mikä joh-
      demokraattisen Länsi-Saksan ja totalitaarisen Itä-Saksan yhdistymiseen
      yhdeksi valtioksi. Romanian Caeusescu koki loppunsa kuolemantuomios-
      saan. Kaikki Varsovanliiton maat olivat irtaantuneet N-liiton vaikutuspii-
      ristä. N-liiton raunioita koetettiin pitää vielä pystyssä jonkin aikaa, Kom-
      munistit vapisivat suomessa, kun kaikki mihin uskoi, olikin ollut suurta
      valhetta, siinä meni myös puolueen kannatus nolla lukemiin.

    • Anonyymi

      Skp on puolustanut kolletivisointia Venäjällä joka aiheutti suuttumusta
      ja vihaa koko touhua kohtaan, ja romahdutti maataloustuotannon Venä-
      jällä. Maatalous oli murheenkryyni koko N-liiton olemassaolon ajan.
      Virallisesti oli hyvin, mutta käytännössä ei.

      • Anonyymi

        NL kykeni ruokkimaan kansansa vain kapitalistisista länsimaista ostetun ruoan turvin, koska oma ruoantuotanto jäi pysyvästi vajaaksi.

        Kommunismin lippulaiva kykeni siis olemaan olemassa vain siksi, että samaan aikaan oli olemassa parjattuja kapitalistisia järjestelmiä, joiden ruoantuotanto oli tehokkaampaa.

        Kuka voi vielä ylistää kommunistista tuotantotapaa "ylivertaiseksi", ainakaan maataloustuotannossa? Vain kaikkein pesunkestävin kommunisti!

        Luonnontieteissä teoriat mukautetaan havaintoihin eikä havaintoja teorioihin. Aikoinaan Newtonin painovoimalait olivat koetuksella, kun Merkuriuksen rata heitti teoriasta 43 kaarisekuntia. Ilmiötä yritettiin selittää tuntemattomalla planeetalla, joka vaikutti rataan. Sitten Einstein keksi 1916, että painovoima saa valon kaareutumaan auringon läheisyydessä juuri havaitun 43 kaarisekuntia eikä mitään tuntematonta planeettaa tarvitse havaita.

        Päteköön sama periaate myös maataloustuotantoon. Vaikka Marxin teoriat kuinka näkisivät kommunistisen tuotantotavan ylivertaisena ja historiallisen tapahtumainkulun välttämättömänä seurauksena, voi teoriassa olla puutteita ja virheitäkin. Käytännön kokeiluissa kommunistinen tuotantotapa ei ole maataloustuotannossa toiminut. Uskotaan tieteellisesti havaintoja, ei idealistisesti teoriaa.

        Itse uskon, että Marxin sinällään loogisten teorioiden perusvirhe on oletus ihmisen kyvystä toimia epäitsekkäämmin, yhteisöllisemmin ja kokonaisuutta ajattelevammin kuin mitä todellisuudessa. Ajattelen siis teorian teurastusvaiheen jälkeistä utopiaa.


    • Anonyymi

      Neuvostoliiton kommunismidiktatuurin itsemurha oli samalla Suomen Kommunistisen Puolueen atteen itsemurha, sillä aatteen kestävyyshän mitataan sen kannatuksella ja SKP:llä kommunismidiktatuuriaatteella se on tämän päivä Suomessa soikea 0, mikä toistuu sitten suomalaisten kommunismidiktatuurin puuhastelijoiden ajattelun sisällöissä 0 x 0=0
      Pohjalta on hyvä ponnistaa sanoo sananlasku, mutta kun kommunismidiktatuuriaate Suomessa on tukevasti juoksuhiekalla, tarkoittaa jokainen uusi ponnistus ponnistusta alas päin.
      Kepeät juoksuhiekat vaan, Suomen Kommunistinen Puolue, kuten viimeisenä tervehdyksenä tavataan toivotella.

      • Anonyymi

        Muutamalla jäljelläolevallaj kommukalla ongelma on linnoittautumien asenteisiin
        josta jatkaa vain neukkuasenteita ja valheita entiseen malliin ja muistella YYA-
        aikaa kultaisina vuosikymmeninä, jolloin Suomi oli oikeasti vielä NKP:n vahvas-
        sa kontrollissa ja aiheutti sakean suomettumisen maan sisällä.


    • Anonyymi

      Kommunisteilla ei ole muuta mahdollisuutta kun itkeä Putinin hallinnon
      kanssa Neuvostoliiton romahdusta, valtion synty oli koko maailmalle pelk-
      kä katastrofi joka johti ikävään kahtiajakoon. Vapisevien käsien kapina lo-
      petti Neuvostoliiton. Varapresidentti Gennadi Janajev oli siinä touhussa
      mukana joka yritti vielä kommunistien vallankaappausta. Toveri G.Jana-
      jev olikin stalinistien erityinen tukija 1970 luvulla Suomessa.

      • Anonyymi

        Suomessa kommunismin romahdus tapahtui myös, joskin merkkejä siitä oli jo
        aiemmin vaikkapa Tsekkoslovakian miehitys. Eihän tällainen tuonut taistolai-
        sille kannatusta mitenkään.


    • Anonyymi

      Historian oppi Neuvostoliitosta ja kommunistisista maataloustuotantokokeiluista: ei auta, vaikka omaisuus viedään pois ihmisiltä ja varakkaimmat ihmiset sekä papisto ja muu dialektisen materialismin opin vastaisesti uskova oppineisto teloitetaan, jos ja kun valtio-omisteinen (sovhoosit) ja osuuskuntapohjainen (kolhoosit) maataloustuotanto on tiloilla työskenteleviä motivoimatonta ja siksi tehotonta.

      Ihmisluontoa kuvaa hyvin, että NL:n maataloustuotannon helmiä olivat pienet viljelypalstat, jonka sadon kukin kolhoosin jäsen sai itse kokonaan pitää.

    • Anonyymi

      Kolhoosien pellot olivat huonosti hoidettuja, ja koneista oli pulaa ja vara-
      osien saanti oli usein vaikeaa. Kun pellot olivat yhteisiä niin ei ollut mo-
      tivaatiota työskennellä. Yksityiset puutarhapalstat tuottivatkin paremmin
      ja turvasivat luontaistalouden tekijöille elintarvikkeet, joita sai myydä kol-
      hoositoreilla.

    • Anonyymi

      Jospa kommarit ovat olleet aikaansa edellä ilmastonmuutoksen torjunnassa ja pyrkineet pienentämään "ihmiskantaa" tietoisesti tappamalla nälkään?

    • Todellinen sosialismin ongelmien miettimisen artikkelisarja avautuu lähipäivinä.

      Putinia nuoleskelevat perussuomalaiset ja muut äärioikeistolaiset saavat rauhassa märehtiä fasismin tappiota toisessa maailmassa.
      Liittoutuneet olivat ensimmäinen yleismaailmallinen demokraattisten voimien yhteenliittymä. Sitä tukivat partisaanit miehitetyissä ja fasismin liittolaismaissa.
      Nyt kolmisenkymmentä vuotta poliittinen trendi kulkee oikeammalle. Mustat voimat parjaavat liittoutuneita yleisesti.
      Reaalisosialismin tuhoutumisesta tehdään vääriä johtopäätöksiä - käytännölliset virheet muutetaan sosialismin teoriaksi. Rikollinen, veroja kiertävistä rikkaista ja sotaisesta kapitalismista tehdään esimerkillistä demokratiaa!

      Kaikki edellä lausuttu kuvaa kapitalismin heikkoutta. Se ei kykene tekemään johtopäätöksiä mm. sotatappiostaan paimentolaiskansoille.
      Kysymys kuuluukin, lähteekö demokratia uudelleen laajentumaan vai kehittyykö kapitalismi avoimeen, sotaiseen suuntaan. Natossa elää koston henki munaskuita myöten. Se on vaarallista. Natolla on suurin sotavoima koskaan maailmassa. Se voi tuhota elämän elinmahdollisuudet muutamassa päivässä.
      Keskeinen ongelma on siinä, syntyykö kapitalismin yleinen diktatuuri vai laajeneeko demokratia. Pysyttäkö palkkatyöläiset elinehtonsa, lisääkö niitä vai pistääkö iso paha susi heidät oikeudettomaan tilaan.

    • Anonyymi

      Skp tukee diktatuuria, turhaa puhua skp:n suulla demokratiasta. Maailmas-
      sa diktatuuria ovat vahvistaneet Kiina ja Venäjä.
      Kommunismilla ei ole mitään tekemistä demokratian kanssa.

    • Anonyymi

      Ukrainan "mustan mullan maita" on luonnehdittu maailman hedelmällisimmäksi maaperäksi. Tästä huolimatta NL ei kyennyt tuottamaan kansalleen riittävästi viljaa, vaan joutui jatkuvasti ostamaan kapitalistilta.

      Tämä osoittaa kommunistisen tuotantotavan olevan aivan ylivertaista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      9669
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      399
      4148
    3. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      88
      2872
    4. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2825
    5. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2604
    6. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      197
      2587
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      152
      1813
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      69
      1657
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1600
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1413
    Aihe