Siperialaisessa luolassa

Anonyymi

Kiinnostava artikkeli denisovanihmisistä YLE:llä. En voi olla huomaamatta tekstissä hmm muutamia kohtia, jotka näyttäisivät olevan ristiriidassa kreationistitiedemiesten tutkimusten kanssa. Uskon, että saamme pian täältä lukea oikaisun.

https://yle.fi/uutiset/3-12221088

13

123

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Siperialaisesta luolasta löytynyt tytön pikkusormen luu oli tieteellinen sensaatio.
      Kovin paljon enempää lajista ei ole vieläkään löytynyt, mutta nykyajan tutkimusmenetelmien ansiosta kourallinen luunpalasia antaa yhä enemmän tietoa."

      Juu, näitähän piisaa. Rationaalisesti ajatteleva ihminen reagoi näin:
      ”Ei-paleontologina en varsinaisesti halua halveksia paleontologeja, mutta totuus on, että jos kulutat koko elämäsi kaivamalla esiin luita ja kun sitten löydät pienen palan pääkalloa tai leukaluuta, tulee erittäin suuri houkutus liioitella noiden luunpalojen merkitystä” (Greg Kirby, biologi. Sitaatti Lubenowin kirjasta)

      --Tuohon aikaan Afrikassa nykyihminen jatkoi evoluutiotaan samoista esivanhemmista kuin denisovanihminen Aasiassa ja neandertalinihminen Euroopassa.--

      Mitähän mahtaa tarkoittaa tuo "jatkoi evoluutiotaan" ... ? Oliko ihminen siis muuntumassa joksikin toiseksi eliöksi?

      Tuntuu taas siltä, ettei jutun kirjoittaja edes tiedä mitä sana evoluutio tarkoittaa 🙄

      • Anonyymi

        Tuntuu siltä että sinä et ymmärrä mitä evoluutio tarkoittaa.

        Tuo sensaatiomainen pikkurillin luu ei ollut se varsinainen sensaatio, vaan perimä joka siitä eristettiin. Periytyminen näkyy perimästä. Teknologian kehitys mahdollistaa uusien löytöjen tekemisen, kun dna-analyyseja voidaan tehdä yhä pienemmistä jäämistä.

      • Anonyymi

        "Oliko ihminen siis muuntumassa joksikin toiseksi eliöksi?"

        Aina tämä sama :) Krean suosima tapa esitellä ymmärrystään.
        Ei sinulla sitten mitään omaa sanottavaa asiaan ollutkaan?
        Iänmäärityskin oli kunnossa? Ymmärräthän mitä se merkitsee?

      • Anonyymi

        Et sitten pysty vastaamaan yhtään mitään järkevää? Ymmärrät varmaan, että hiljaisuus näyttää aika nololta? Ja myös sen, että koska et pysty iänmääritystä kiistämään, putoaa 6k vuosiltasi pohja ja samalla kaatuu koko himmelisi? Joutuivatko nuo denisovanihmisparat siis jossakin odottamaan luomistaan ja jos niin missä, kun mitään ei vielä ollut?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        --Luolan vanhimmasta löytökerroksesta talteen saadut luunsirpaleet ovat 200 000 vuoden takaa. --

        Ei ole mahdollista, joten on joko käytetty virheellisen tuloksen antavaa mittausmenetelmää, tai sitten on (jälleen kerran) onnistuttu tartuttamaan luulöydöt tutkijoiden omalla DNA:lla.

        Yleisen evolutionistisen käsityksen mukaan nykyihminen oli ollut olemassa jo vähintään 185 000 vuotta ennen kuin alkoi viljellä maata. Tuona aikana väestön on arveltu pysyneen karkeasti ottaen vakiona jossain 1 ja 10 miljoonan välillä. Arvio on tietysti 'hatusta vedetty', mutta jos näin olisi, ihmiset olisivat tuon ajan kuluessa haudanneet vähintään 8 miljardia vainajaa ja heidän mukanaan myös mahdollisia kultti- ja käyttöesineitä. Luulisi siis löytyvän melkoinen määrä heidän fossiloituneita luitaan ja erilaisia esineitään. Kuitenkin vain muutama tuhat luurankoa on löydetty. Ns. kivikausi näyttää siis olevan huomattavasti lyhyempi kuin on kuviteltu, joillakin alueilla ehkä vain muutama sata vuotta.

        Evolutiivisesta näkökulmasta ihmisen tavallisesti kuvaillaan olleen metsästäjä ja keräilijä noin 185 000 vuoden ajan ennen kuin hän keksi maanviljelyn n. 10 000 vuotta sitten. Viime aikaiset arkeologiset todisteet osoittavat kuitenkin kivikauden ihmisen olleen yhtä älykäs kuin me nykyään olemme. Tuntuu mahdottomalta ajatella, ettei yksikään noista oletetuista kahdeksasta miljardista ihmisestä olisi 185 000 vuoden aikana keksinyt, että kasveja voi kasvattaa siemenistä. Paljon uskottavampi ajatus on, että ihminen eli ilman maanviljelyä vain hyvin lyhyen ajan vedenpaisumuksen jälkeen.

        Kirjoitettu historia kattaa vain 4000 - 5000 vuotta. Silti esihistoriallinen ihminen rakensi megaliittisia monumentteja, teki taidokkaita luolamaalauksia ja piti kirjaa kuun vaiheista. Miksi hän olisi odottanut lähes 200 000 vuotta, ennen kuin alkoi soveltaa samoja taitoja historiansa muistiinmerkitsemiseen? Raamatullinen aikataulu on tässäkin paljon todennäköisempi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ahaa, louhintaa, tämä postaus on ollut täällä ennenkin.
        Ihmisen on arvioitu (tietämäni mukaan, ei aivan uusinta tietoa, saa korjata) kehittämään puhekyky noin 50 000 v sitten.
        Osoittaa melkoista halveksuntaa tiedeyhteisöä ja tieteellisiä menetelmiä kohtaan ihan pokkana oletta (lähinnä uskoa), että iänmääritykset ovat aina ja toistuvasti väärässä...Mikähän on todennäköisempää, että eri iänmääritykset - on löydetty myös esim miljoona v vanhoja luita - ovat jotenkin aina pielessä (salaliitto jossa kaikki paitsi yec ja vanhoillislestadiolaiset ovat mukana) TAI että teidän porukkanne on erehtynyt maan iästä?

        Jos olette te niin vakuuttuneita asiastanne ja joukossanne on aitoja ja rehellisia tieteilijöitä, missä se Ainoa Oikea Iänmääritysmenetelmä on? ;) Tosin teidän oikea tieteellinen kenttätyönne lienee aika vähäistä verrattuna vakiintuneeseen luonnontieteeseen...Lähinnä hyökkäätte jo saavutettuja tuloksia ja havaintoja vastaan pelkällä hm "argumentoinnilla".

      • Anonyymi

        Homo heidelbergensis oli muuttumassa Denisovan ihmiseksi, neandertalilaiseksi ja nykyihmiseksi, Homo sapiensiksi.
        Kahdesta jälkimäisestä muutoksesta on löydetty runsaasti välimuotoja. HH -> nedu Euroopasta ja Hh -> sapiens Afrikasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        --Luolan vanhimmasta löytökerroksesta talteen saadut luunsirpaleet ovat 200 000 vuoden takaa. --

        Ei ole mahdollista, joten on joko käytetty virheellisen tuloksen antavaa mittausmenetelmää, tai sitten on (jälleen kerran) onnistuttu tartuttamaan luulöydöt tutkijoiden omalla DNA:lla.

        Yleisen evolutionistisen käsityksen mukaan nykyihminen oli ollut olemassa jo vähintään 185 000 vuotta ennen kuin alkoi viljellä maata. Tuona aikana väestön on arveltu pysyneen karkeasti ottaen vakiona jossain 1 ja 10 miljoonan välillä. Arvio on tietysti 'hatusta vedetty', mutta jos näin olisi, ihmiset olisivat tuon ajan kuluessa haudanneet vähintään 8 miljardia vainajaa ja heidän mukanaan myös mahdollisia kultti- ja käyttöesineitä. Luulisi siis löytyvän melkoinen määrä heidän fossiloituneita luitaan ja erilaisia esineitään. Kuitenkin vain muutama tuhat luurankoa on löydetty. Ns. kivikausi näyttää siis olevan huomattavasti lyhyempi kuin on kuviteltu, joillakin alueilla ehkä vain muutama sata vuotta.

        Evolutiivisesta näkökulmasta ihmisen tavallisesti kuvaillaan olleen metsästäjä ja keräilijä noin 185 000 vuoden ajan ennen kuin hän keksi maanviljelyn n. 10 000 vuotta sitten. Viime aikaiset arkeologiset todisteet osoittavat kuitenkin kivikauden ihmisen olleen yhtä älykäs kuin me nykyään olemme. Tuntuu mahdottomalta ajatella, ettei yksikään noista oletetuista kahdeksasta miljardista ihmisestä olisi 185 000 vuoden aikana keksinyt, että kasveja voi kasvattaa siemenistä. Paljon uskottavampi ajatus on, että ihminen eli ilman maanviljelyä vain hyvin lyhyen ajan vedenpaisumuksen jälkeen.

        Kirjoitettu historia kattaa vain 4000 - 5000 vuotta. Silti esihistoriallinen ihminen rakensi megaliittisia monumentteja, teki taidokkaita luolamaalauksia ja piti kirjaa kuun vaiheista. Miksi hän olisi odottanut lähes 200 000 vuotta, ennen kuin alkoi soveltaa samoja taitoja historiansa muistiinmerkitsemiseen? Raamatullinen aikataulu on tässäkin paljon todennäköisempi.

        Minkä vedenpaisumuksen?

        Ei ole mahdollista? Todellisuus ja valehteleva kreationisti ristiriidassa, joten ikävä juttu todellisuudelle. Hei, mitäpä jos vain jätät tämän lapsellisen ristiretkesi tiedettä ja sen tekijöitä vastaan, ja keskityt vain taivaallisen diktaattorisi hanurin nuolemiseen. On kaikilla helpompaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minkä vedenpaisumuksen?

        Mielikuvitusjumalan taikoma mielikuvistusvedenpaisumus.

    • Anonyymi

      "ihmiset olisivat tuon ajan kuluessa haudanneet vähintään 8 miljardia vainajaa ja heidän mukanaan myös mahdollisia kultti- ja käyttöesineitä."

      Hm...toisessa keskustelussa (se oli ap) kreationisti esitti, miten tosi harvinaista fossiloituminen on, ainoastaan massiivinen tulva (sic...) voi aiheuttaa sen...Kivikauden metsästäjä-keräilijät elivat yhta luonnonvaraisina siis luonnon(voimien) ehdoilla kuin saman ajan villit eläimet ja on epäselvää, tietääkseni mistä lähtien ihmisiä yleensä haudattiin. Ei niitä villieläinten fossiilejakaan ole miljoonittain. Sen sijaan lähinnä luolista joista on myös löytynyt asumisen merkkejä kerroksittain eli eri aikakausilta, on todella myös löytynyt käyttöesineitä. Luolissa on asuttu hyvin kauan ja esihistorian eri kausina.

      "Se ei ole mahdollista".
      ? Todetut luiden iät eivät siis voi pitää paikkaansa (itse asiassa mikään iänmääritys ikinä ei pidä aikkaansa ;P) "koska Raamatussa lukee", ei siksi, että te tai yleensä edes joku tieteilijä olisi pystynyt osoittamaan iänmääritykset vääriksi?
      Aika heppoista. Tieteessä ei vain argumentoida noin.

      • kulttiesineistä mainittuna vain esim ns Venuksia, pyyleviä naishahmoja esittäviä pienoisveistoksia, 22 000 - 29 000 v vanhoja.

    • Anonyymi

      Todellisuudessa luolaihmiset elivät samaan aikaan kehittyneempien yhteisöjen kanssa. Nykyäänkin sademetsissä elää alkuasukasheimoja alkeellisesti. Raamattu sanoo luolaihmisistä, jotka elivät Jobin aikaan:

      "He kaluavat kuivaa maata, jo ennestään autiota erämaata; he poimivat suolaheiniä pensaiden ympäriltä, ja heidän ruokanaan ovat kinsteripensaan juuret. Heidät karkotetaan ihmisten parista; heitä vastaan nostetaan hälytys niin kuin varasta vastaan. Heidän on asuttava kaameissa rotkoissa, maakoloissa ja kallioluolissa" (Job 30:3-6).

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja

      Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve
      Kommunismi
      13
      2980
    2. Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset

      Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U
      Maailman menoa
      47
      1969
    3. SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918

      kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,
      Maailman menoa
      101
      1763
    4. Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa

      Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..
      Ikävä
      141
      1753
    5. Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia

      joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin
      Maailman menoa
      82
      1483
    6. Uusi mahdollisuus

      Mitä tekisit toisin, jos saisit siihen mahdollisuuden?
      Ikävä
      71
      1016
    7. Miksi kaikki avioeronneet miehet eivät kunnioita naisia?

      Niin. Miksi avioeronneet miehet kohtelevat huonosti naisia, jotka lähestyvät heitä? Tämä on kokemuksen rintaääntä. Tämä
      Sinkut
      193
      963
    8. Martina Aitolehti murtui Erikoisjoukoissa Matias Petäistön käsittelyssä - Tästä oli kyse

      Yksi Erikoisjoukot-kauden julkkiskisaajista on yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti. Aitolehti on pärjän
      Tv-sarjat
      11
      938
    9. Tiedätkö hänen pituuden??

      Et tiedä!!
      Ikävä
      58
      840
    10. Poliisioperaatio

      Pääsiäisenä...... ja sit kahvila suljettu???
      Somero
      18
      824
    Aihe