Osaisikohan joku auttaa miestä mäessä. Joulupyhien aikaan verkossa surffaillessani eksyin vahingossa epämääräiselle sivulle ja vähän myöhemmin selain alkoi vilkuttaa tekaistuja virusvaroituksia (ja kehoituksen "puhdistaa kone klikkaamalla tästä"). Tiedän ilmoitusten olevan tekaistuja, koska toisissa väitettiin niiden olevan McAfeelta ja toisissa Nortonilta, mutta koneelle ei ole asennettu kumpaakaan. Olen varma, että klikkaamalla "puhdistus"nappia koneelle olisi ladattu haittaohjelmia.
Tutkimalla tehtävänhallinnassa koneella pyöriviä palveluita huomasin, että koneella on muutama epäilyttävä palvelu, joiden nimi muistutti muuten normaalien palveluiden nimeä, mutta nimen lopussa oli alaviiva ja jokin heksanumero. Sulkemalla kyseiset palvelut valheelliset ilmoitukset katosivat, mutta palvelut käynnistyvät myöhemmin uudelleen. Palveluiden asetuksissa näkyy kaksi automaattiseksi määriteltyä tuollaista epäilyttävän nimistä palvelua, toinen viivästetyksi määritelty. Melko varmasti nuo käynnistävät muut uudelleen ajan myötä. Eikä niitä pysty kytkemään pois päältä.
Kokeilin myös asentaa koneelle F-Securen, mutta se ei löydä haittaohjelmia.
Mikä eteen ? En uskalla tehdä koneella mitään verkkopankkiasioita ennen kuin olen varma, että mahdolliset troijalaiset on siivottu pois. Äärimmäisessä tapauksessa voisin muuten vaikka asentaa Windowsin uusiksi, mutta se oli koneelle esiasennettuna (peliläppäri), eikä minulla ole asennusmediaa.
Jatkossa kannattaisi ehkä tehdä kaikki selailu virtualboxin alle asennetulla käyttiksellä, niin voisi helposti pistää uusiksi ?
Mahdollinen troijalainen koneella ?
11
205
Vastaukset
- Anonyymi
Kannattaisiko ajaa täydellinen putsaus superantispyware -ohjelmalla. Ilmaisen version voi ladata osoitteesta https://www.superantispyware.com/free-edition.html
Lisäksi tyhjennä kaikki koneesi evästeet ja lopuksi käynnistä kone uudelleen virranhallinnasta. - Anonyymi
Pienikin haitakelöytö voi merkitä hyvin saastunutta Windows laitetta.
- Anonyymi
Itelläni on kone puhdistunut ilmaisella Norton Eraser ohjelmalla, kokeileppa sitä.
- Anonyymi
Asenna ubuntu niin ei ole epämääräisiä sivustoja.
- Anonyymi
Jos järjestelmä on saastunut, mitään puhdistuksia ei tehdä vaan asennetaan käyttöjärjestelmä uusiksi. Windowsin asennusmedian saa Microsoftin sivulta.
- Anonyymi
Astralteeveestä ei kannata kysyä noidannuolesta kuinka se liittyy koronaan.
- Anonyymi
Vai vahingossa eksyit.
- Anonyymi
Porno kannataa katsoa netistä, eikä ladata haitaketta koneelleen!
- Anonyymi
Asenna tuo:
https://www.mcafee.com/en-us/antivirus.html - Anonyymi
Koneelleni tuli viimeksi su.26.12 illalla alapalkkiin vilkkuva pyöreähkö symboli. Aikaisempi muutama viikko sitten.
Intuitio kertoo minulle; katkaise hetkeksi virta koneesta, koska näillä hakkerit kalastelevat imuroimaan haittaohjelmia, mutta myös laukaisemaan bannimiina.
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos4506486Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http1763860Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1082506Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit251989Moraaliköyhä S-ryhmä
S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko1281382Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?751285- 671134
- 631085
Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te771039- 441003