Talouden EM-kisoissa Italian tulos ei ole ihan yhtä hyvä, mutta suunta on muuttunut. Italialla on edelleen valtava velkavuori. Maan talous on erityisesti etelässä yhä tehotonta. Julkinen sektori on byrokraattinen ja hidas. Yksityisen sektorin yrityskulttuuri on usein vanhanaikaista ja nepotistista.
Isot rakenteelliset ongelmat ovat siis yhä olemassa. Toisaalta Soinin ennusteelle on juuri nyt aiempaa vähemmän katetta. EU-komissio olettaa Italian bruttokansantuotteen kasvavan tänä vuonna yli kuusi prosenttia ja ensi vuonna nelisen prosenttia. Kasvuvauhti on Ranskan tasoa, kovempaa kuin Saksassa – tai Suomessa.
Italian pankkien taseita on puhdistettu hyvää vauhtia. Hoitamattomia lainoja ja mätiä omaisuuseriä on taseissa entistä vähemmän. EU on edistynyt tavoitteessaan katkaista italialaisten pankkien ja valtion kohtalonyhteys. Pankkien hallussa on aiempaa vähemmän valtion velkapapereita.
Italialle pandemiavuosi 2020 oli murskaava. Eurooppalaiset heräsivät koronaviruksen vakavuuteen, kun armeijan kuorma-autojonot kuljettivat virukseen kuolleita Bergamossa. Pahimpina päivinä koronaan kuoli yhtä paljon ihmisiä kuin suomalaisia toisen maailmansodan verisimpinä taistelupäivinä. Vuosi 2021 on ollut paljon parempi, ja Italia on hoitanut hyvin pandemian patoamisen.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Suuret laivat kääntyvät hitaasti. Mutta kääntyvät,kun on jämäkkä kapteeni ja ohjauslaitteet kunnosssa.
Italian merkitys EU:ssa tulee kasvamaan.Britannian poistuminen jätti aukon.
Darghi on jämerä pääministeri,mutta urakka Italian kääntämiseksi nousuun on valtava.
Alkuun on päästy.
Italian merkitys natsipaska-EU:ssa tulee vähenemään Brexitin seurauksena. Samoin kaikkien muiden maiden kuin Saksan ja Ranskan.
Esim. natsipaska-EU:n koronatukipaketin sopi Merkel ja Macron eli Saksa ja Ranska) keskenään, minkä jälkeen asia tuotiin muille hyväksyttäväksi.
Komission puheenjohtajaksikin nimitettiin sumeilematta korruptoitunut ja mitä moraalittomin sakemanni-akka. Ei olisi ennen Brexitiä mennyt läpi. Silloin oli välillä mm. italialainen komission puheenjohtaja. Eipä taida enää tulla puheenjohtajaa Italiasta.
Typeriä valeita suoraan EU-vihaajien ajatuspajasta.
Italia nousee vähitellen EU:n kolmanneksi suureksi Saksan ja Ranskan seuraan.
Ei siitä toista Britanniaa tule,eikä se haluakaan,mutta se on korvaamaton kauppakumppani lähes kaikille Keski- ja Etelä-Euroopan maille.
Ja lomaileehan siellä Pohjolan väkikin.
Helpottaa huomattavasti kun hyväntahtoiset hölmöt (mm. Suomi) suoltaa euroja vastikkeetta!
Italia vastaa itse taloudestaan,mutta sitä tuetaan EU:n yhteisellä elvytysohjelmalla.
Suomikin on siinä EU-vihaajien harmiksi mukana vähäisellä osuudellaan.
Italian selviytyminen on katkera pala EU-vihaajille.
Hyvin+on+"tarkkarajainen"+ja+"ainutkertainen"+ota+7+mrd+lahjoita+4+mrd+toiminut.+Kohta+taas+Sannan+hallitus+ottaa+20+miljardia+velkaa+ja+lahjoittaa+siitä+vähintään+70%+toisaalle,+ja+taas+Sanna+jihad-sormi+pystyssä+julistaa+"Tämän+on+Suomen+etu!+Suomen+etu!
#valtavamyötähäpeä+#huutonauru
Hyvä,että EU-vihaajat osaavat edes hävetä.
Siihen osaaminen loppuukin.
Italia saattaa hyvinkin muodostaa Saksan ja Ranskan kanssa triumviraatin,joka lähtee kehittämään EU:n päättämiskykyä ja samalla poliittista vaikutusvaltaa.
Siinähän EU:lla on vajetta.
natsi-EU on Saksan ja Ranskan hanke
Siihen ei kuppaisella Italialla ole asiaa.
Jopa Puolalla on enemmän sananvaltaa, koska sakemannit havittelevat takaisin maitaan Puolasta.