HistoriaVastattu 8 kk

Näin kävi punapakolaisille Neuvostoiitossa!

Neuvostoliiton rikoslain pahamaineinen 58. pykälä kriminalisoi vastavallankumouksellisen toiminnan. Tuomioita jaettiin mm. isänmaan pettämisestä, vakoilusta, sabotaasista, jäsenyydestä vastavallankumouksellisessa järjes…
MediaVastattu 4 v

HESARIKO SUURIN JA KAUNEIN?

HELSINGIN Sanomat tavoittaa viikon aikana lähes kaksi miljoonaa lukijaa, kertoo tuore Kansallinen mediatutkimus. Kokonaistavoittavuus kasvoi viikkotasolla tarkasteltuna kolme prosenttia viime vuodesta ja oli nyt 1,95 mi…
Maailman menoaVastattu 4 v

JUkrainalaistenpakkosiirrotdotarikoksia!

YHDYSVALLAT sanoo Venäjän syyllistyvän sotarikoksiin suorittamalla ukrainalaisten pakkosiirtoja Venäjälle, uutistoimisto Reuters kertoo. Yhdysvaltojen mukaan sillä on tietoa, että niin kutsuttuja suodatusoperaatioita to…
Euroopan unioniVastattu 4 v

EU-komissiso

EUROOPAN unionin komissio ehdottaa maakaasun käytön vähentämistä jo nyt, jotta kaasua riittäisi talveksi. Komissio ehdottaa jokaiselle jäsenmaalle 15 prosentin leikkausta kaasun käyttöön heti elokuun alusta lähtien, jot…
MediaEi vastauksia

Marski on aina Marski!

HS 1.4. 2022:#KESKUSTELUUN kokki Redutan kanssa haluaa osallistua myös paikalle tullut eläkeläinen, Igor Petronko. ”Suomalainen”, Petrenko aloittaa selvällä suomella. Päässään hänellä on vanha, auringonpolttama England-…
HistoriaEi vastauksia

Afgni v apautti USA jaTalibanorjuuttiouudelleen.

Monet ovat halunneet mustamaalata uudelleenitsenäistyneen agfaanihallinnon voittoa miehittäjästä väittämällä, että parempi heidän olisi ollut elää miehitettyinä ja että afgaanisissien itsenäisyystaistelu olikin väärin. …
HistoriaVastattu 4 v

Afgni v apautti USA jaTalibanorjuuttiouudelleen.

Monet ovat halunneet mustamaalata uudelleenitsenäistyneen agfaanihallinnon voittoa miehittäjästä väittämällä, että parempi heidän olisi ollut elää miehitettyinä ja että afgaanisissien itsenäisyystaistelu olikin väärin. …
HistoriaVastattu 4 v

Neuvostoliitto elää -Venäjänä!

Neuvostoliitto oli Yhdysvaltain rinnalla maailman toinen hallitseva suurvalta. Nykyisin Venäjä haluaa olla vähintäänkin maailman kolmas suurvalta Kiinan ja Yhdysvaltain rinnalla. Tavoite menee kaiken muun edelle Kremlin…
Euroopan unioniVastattu 5 v

EU:n yhteinen koronatodisus

Euroopan parlamentti on hyväksynyt EU:n yhteisen koronatodistuksen selkeällä enemmistöllä, kertoo Euroopan parlamentin Suomen-toimisto. EU-kansalaisten käyttöön tulevan todistuksen hyväksymistä kannatti 546 europarlamen…
Euroopan unioniVastattu 6 v

Brexitin ja Johnsonin suosion romahdus

KATOAVAISTA on mainen – ja etenkin poliittinen – kunnia. Vielä joulukuussa Britannian pääministeri Boris Johnson oli suuri sankari. Hän vei konservatiivipuolueen jättivoittoon parlamenttivaaleissa. Oppositio nuijittiin …