Evoluutioteorian uskottavuutta puolustaa enää toisen luokan tutkijoiden enemmistö, jolla ei ole tukenaan merkittäviä tieteellisiä saavutuksia. Evoluutioteorian kritisoiminen voisi viedä heiltä tutkimusapurahat. Tiedeyhteisön darvinistisella johtoklikillä on paljon kertynyttä varallisuutta, professuureja ja poliittista valtaa 160 vuotta ”tieteenä” harjoitetun evoluutiohuijauksen tuloksena. Eivät he halua luopua vallastaan tunnustamalla – tai antamalla toisten tunnustaa - että evoluutioteoria on näennäistiedettä, jota minkään valtion ei pitäisi tukea.
Monia esimerkkejä sensuroinnista, virasta erottamisista, työpaikkakiusaamisista ja jatko-opintopaikkojen eväämisestä yms. löytyy mm. Jerry Bergman´n kirjasta Slaughter of the Dissidents (Leafcutter Press, Southworth. WA, 2008). Uusdarvinistien likaisessa pelissä opintomenestyksellä ei ole merkitystä; riittää, että esität kritiikkiä teoriasta, jonka kritisointi on pitkälti kielletty.
Toisinajattelijoiden uhkailuista ja vainosta yliopistomaailmassa on tehty myös elokuva: No Intelligence Allowed, jossa pääosaa näyttelee Ben Stein.
Vain erittäin merkittävillä tieteellisillä ansioilla näkyvään asemaan nousseet tiedemiehet uskaltavat sanoa julkisesti, että ”keisarilla ei ole vaatteita”. Heihin ei darvinistijohdon raivoava lauma pääse käsiksi.
A World-Famous Chemist Tells The Truth: There’s No Scientist Alive Today Who Understands Macroevolution. Maailmankuulu kemisti kertoo totuuden: Ei ole ainuttakaan nykyisin elossa olevaa tiedemiestä, joka ymmärtäisi makroevoluutiota [so. evoluutiota].
Professori James M. Tour on yksi kymmenestä maailman eniten siteeratusta kemististä. Hänen ansioluettelossaan on mm. seuraavat tiedot: [a Professor of Chemistry, Professor of Computer Science, and Professor of Mechanical Engineering and Materials Science at Rice University.]
Professor Tour: "…I simply do not understand, chemically, how macroevolution could have happened. Does anyone understand the chemical details behind macroevolution? If so, I would like to sit with that person and be taught, so I invite them to meet with me."
https://uncommondescent.com/intelligent-design/a-world-famous-chemist-tells-the-truth-theres-no-scientist-alive-today-who-understands-macroevolution/
Suomeksi: ”En yksinkertaisesti pysty kemian näkökulmasta käsittämään, kuinka makroevoluutio olisi voinut tapahtua. Ymmärtääkö kukaan makroevoluution takana olevan kemian yksityiskohtia? Jos ymmärtää, haluaisin istua sellaisen henkilön seurassa oppimassa. Siksi kutsun heidät tapaamiseen kanssani.”
Yhtään evolutionistia ei tiettävästi ole uskaltautunut keskustelemaan professori Tourin kanssa.
“Koska yksikään tiedemies ei voi osoittaa kuinka Darwinin väittämä mekanismi voisi tuottaa elämän monimuotoisuuden (diversiteetin), jokaisen tiedemiehen tulisi suhtautua siihen skeptisesti", sanoo biologisti Douglas Axe (director of Biologic Institute).
https://evolutionnews.org/2019/02/skepticism-about-darwinian-evolution-grows-as-1000-scientists-share-their-doubts/
Douglas Axen ansioluettelosta löytyy muun muassa: [the Maxwell Professor of Molecular Biology at Biola University, the founding Director of Biologic Institute, the founding Editor of BIO-Complexity, and the author of Undeniable: How Biology Confirms Our Intuition That Life Is Designed. After completing his PhD at Caltech, he held postdoctoral and research scientist positions at the University of Cambridge and the Cambridge Medical Research Council Centre]
Evoluutioteorian uskottavuutta puolustaa toisen luokan tiedemiesten enemmistö
92
991
Vastaukset
- Anonyymi
Eikö tuollaisesta valehtelusta joudu helvettiin?
- Anonyymi
--Eikö tuollaisesta valehtelusta joudu helvettiin?--
Ja sitten vain osoittamaan valheelliset kohdat. Vai onko niin, että totuus satuttaa evokkia aina kun se romahduttaa palasen omaa maailmankuvaa? Anonyymi kirjoitti:
--Eikö tuollaisesta valehtelusta joudu helvettiin?--
Ja sitten vain osoittamaan valheelliset kohdat. Vai onko niin, että totuus satuttaa evokkia aina kun se romahduttaa palasen omaa maailmankuvaa?"Evoluutioteorian uskottavuutta puolustaa enää toisen luokan tutkijoiden enemmistö, jolla ei ole tukenaan merkittäviä tieteellisiä saavutuksia."
Heti ensimmäinen lause. Joten miksi valehtelet?
"Vai onko niin, että totuus satuttaa evokkia aina kun se romahduttaa palasen omaa maailmankuvaa?"
Mikä hemmetin totuus? Sinä olet vain valehtelija, et muuta.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
--Eikö tuollaisesta valehtelusta joudu helvettiin?--
Ja sitten vain osoittamaan valheelliset kohdat. Vai onko niin, että totuus satuttaa evokkia aina kun se romahduttaa palasen omaa maailmankuvaa?Mikroevoluutio ja makroevoluutio ovat sama ilmiö, mutta jälkimmäisessä mikrovoluution pienet muutokset kumuloituvat pitkän ajan - kymmenien, saatojen tai tuhansien sukupolvien aikana tuottaen havaittavia makroevoluuion muutokssia.
Esim. paleovirologia, molekyylibiologia, genetiikka ja biologisesti konservoituneet hormonit ja aineenvaihduntamekanismit vhvistavat, että evoluutiotedoria on tosi. Älykkäätkin ihmiset oivat olla ietyissä asioissa hyvin tyhmiä ideologisista, uskonnollisista tai moraalisista syistä. Kognitiivinen dissonanssi in vahva sinussa rakas padawan!
- Anonyymi
Hetkinen nyt. Olet mainostanut itseäsi rationaalisena ajattelijana. Sitten sinun on ymmärrettävä, että jos et pysty iänmääritysmenetelmiä kumoamaan tutkitulla tieteellä niin olemme umpikujassa - emme kerta kaikkiaan pääse eteenpäin tässä keskustelussa. Kaikilta väitteiltäsi putoaa pohja, eikö niin? Pro tip: "Ei ole mahdollista" ei kumoa tiedettä. Olet kuin olisit vaihtamassa öljyjä autoosi ja unohtaisit kaataa uutta tilalle ja jatkaisit silti ajamista. On naurettavaa aloittaa aina uusi ketju kun on vellit housuissa.
En lainkaan ihmettele ihmistä, joka uskoo vaikkapa luomiseen. Minäkin uskon esim että emme ole yksin universumissa. Minulla vain ei ole siitä yhtään todistetta. Mutta se, että joku yrittää todistaa luomista tieteellä - se menee yli käsityskykyni.
Selvitetäänpä nyt ensin tämä asia ennen kuin jatketaan - eikö niin? On sinunkin etusi ettei kukaan vain pitäisi sinua roskanpuhujana. Eli ole hyvä - the stage is yours. - Anonyymi
"Yhtään evolutionistia ei tiettävästi ole uskaltautunut keskustelemaan professori Tourin kanssa."
Kiinnostaisiko geologia keskustella flättärin kanssa? :) Hänellä on varmaan ihan oikeatakin tekemistä. - Anonyymi
"En yksinkertaisesti pysty kemian näkökulmasta käsittämään, kuinka makroevoluutio olisi voinut tapahtua."
On hän ainakin rehellinen. :) - Anonyymi
”En yksinkertaisesti pysty kemian näkökulmasta käsittämään, kuinka makroevoluutio olisi voinut tapahtua. Ymmärtääkö kukaan makroevoluution takana olevan kemian yksityiskohtia? Jos ymmärtää, haluaisin istua sellaisen henkilön seurassa oppimassa. Siksi kutsun heidät tapaamiseen kanssani.”
Jos ei käsitä jotain tapahtumaa, sehän voi kertoa vain tiedon tai mielikuvituksen puutteesta. Ei maailmalla ole mitään velvollisuutta olla meidän välittömästi, tai lopultakaan, ymmärrettävissä. Nykyään tieto elämän kehityksestä on kuitenkin aivan eri tasolla kuin muinaisilla paimentolaisilla.- Anonyymi
"En yksinkertaisesti pysty kemian näkökulmasta käsittämään, kuinka makroevoluutio olisi voinut tapahtua. Ymmärtääkö kukaan makroevoluution takana olevan kemian yksityiskohtia? Jos ymmärtää, haluaisin istua sellaisen henkilön seurassa oppimassa. Siksi kutsun heidät tapaamiseen kanssani.”
”
Jos ei käsitä jotain tapahtumaa, sehän voi kertoa vain tiedon tai mielikuvituksen puutteesta. Ei maailmalla ole mitään velvollisuutta olla meidän välittömästi, tai lopultakaan, ymmärrettävissä. Nykyään tieto elämän kehityksestä on kuitenkin aivan eri tasolla kuin muinaisilla paimentolaisilla.
Hienoa että tänne on saatu kerrankin asioista perillä oleva henkilö kertomaan kuinka asioiden laita on. Olen pelkkänä korvana ja haluan kovasti kuulla kuinka makroevoluutio on mahdollista. Matemaatisestihan se ei näytä olevan mahdollista kuin evokin mielikuvituksessa joka ei tosiasioita tunnusta. Gelernter D 2019. Giving Up Darwin: A fond farewell to a brilliant and beautiful theory. Claremont Review of Books Spring 2019.
This is a generous assumption; most bacteria pass on their genetic information unchanged, unmutated. Mutations are the exception. In any case, there have evidently been, in the whole history of life, around 1040 bacteria—yielding around 1040 mutations under Axe’s assumptions. That is a very large number of chances at any game. But given that the odds each time are 1 to 1077 against, it is not large enough. The odds against blind Darwinian chance having turned up even one mutation with the potential to push evolution forward are 1040x(1/1077)—1040 tries, where your odds of success each time are 1 in 1077—which equals 1 in 1037. In practical terms, those odds are still zero. Zero odds of producing a single promising mutation in the whole history of life. Darwin loses.
https://claremontreviewofbooks.com/giving-up-darwin/
«Sinä loit minut sisintäni myöten, sinä kudoit minut kokoon äitini kohdussa. Minä kiitän sinua siitä, että minut on tehty ylen ihmeellisesti. Ihmeelliset ovat sinun tekosi, sieluni tietää sen sangen hyvin. Minun luuni eivät olleet sinulta kätkössä, kun minut salassa valmistettiin, kun minut kudottiin taidokkaasti maan syvyyksissä. Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani. Kaikki päivät oli luotu ja kirjoitettu sinun kirjaasi, ennen kuin ainoakaan niistä oli tullut. Kuinka kalliit ovatkaan minulle sinun ajatuksesi, Jumala, kuinka valtava onkaan niiden määrä!” Ps. 139:13-17.
Paimentolaiset olivat hyvin sivistyneitä osatessaan kertoa oleellisen elämästä. Kuinka he sen tiesivät tuhansia vuosia ennen nykytiedettä?
https://creation.com/trna-subsystem-1
https://creation.com/trna-subsystem-2
Elämä on todellakin kudottu ribosomilla ja sen ala proteiineilla. - Anonyymi

Elämä on todellakin kudottu ribosomilla ja sen ala proteiineilla.Uusien lajien syntyä havaitaan jopa laboratorio-olosuhteissa. Tietenkin voit saivarrella siitä, ettei se ole makroevoluutiota, vaan tarvittaisiin jotain suurempia muutoksia, mitä ne sitten ikinä ovatkaan.
Paimentolaisten legendan mukaan Jumala muovasi ihmisen maan tomusta ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen. Nainen puolestaan tehtiin ihmisen kylkiluusta. Voin vain ihmetellä uskon vahvuutta, jos tuon ottaa todesta.
Lainaamasi psalmi väittää, että ihminen olisi kudottu maan syvyyksissä. Eihän se niin mene luomisopin mukaan. Tuo on jopa lähempänä evoluutiota. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uusien lajien syntyä havaitaan jopa laboratorio-olosuhteissa. Tietenkin voit saivarrella siitä, ettei se ole makroevoluutiota, vaan tarvittaisiin jotain suurempia muutoksia, mitä ne sitten ikinä ovatkaan.
Paimentolaisten legendan mukaan Jumala muovasi ihmisen maan tomusta ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen. Nainen puolestaan tehtiin ihmisen kylkiluusta. Voin vain ihmetellä uskon vahvuutta, jos tuon ottaa todesta.
Lainaamasi psalmi väittää, että ihminen olisi kudottu maan syvyyksissä. Eihän se niin mene luomisopin mukaan. Tuo on jopa lähempänä evoluutiota.Ei pidä olla niin ehdoton. Nythän on todettu, että me ihmiset tosiaan ollaan enemmän joko ilma, tuli, maa...tyyppejä. Mistä ne piirteet on meihin tullut?
https://www.nature.com/articles/srep15786 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uusien lajien syntyä havaitaan jopa laboratorio-olosuhteissa. Tietenkin voit saivarrella siitä, ettei se ole makroevoluutiota, vaan tarvittaisiin jotain suurempia muutoksia, mitä ne sitten ikinä ovatkaan.
Paimentolaisten legendan mukaan Jumala muovasi ihmisen maan tomusta ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen. Nainen puolestaan tehtiin ihmisen kylkiluusta. Voin vain ihmetellä uskon vahvuutta, jos tuon ottaa todesta.
Lainaamasi psalmi väittää, että ihminen olisi kudottu maan syvyyksissä. Eihän se niin mene luomisopin mukaan. Tuo on jopa lähempänä evoluutiota.Uusien lajien syntyä havaitaan jopa laboratorio-olosuhteissa. Tietenkin voit saivarrella siitä, ettei se ole makroevoluutiota, vaan tarvittaisiin jotain suurempia muutoksia, mitä ne sitten ikinä ovatkaan.
Paimentolaisten legendan mukaan Jumala muovasi ihmisen maan tomusta ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen. Nainen puolestaan tehtiin ihmisen kylkiluusta. Voin vain ihmetellä uskon vahvuutta, jos tuon ottaa todesta.
Lainaamasi psalmi väittää, että ihminen olisi kudottu maan syvyyksissä. Eihän se niin mene luomisopin mukaan. Tuo on jopa lähempänä evoluutiota.
Uusien lajien syntyä ei ole havaittu koskaan. Ei edes laboratoriossa. Banaanikärpäset pysyvät banaanikärpäsinä. Lensikin bakteerit bakteereina. Sekoitat ilmeisesti Lajiutumisen perinnölliseen muunteluun, tai valehtelet tietoisesti.
Luomistapahtuma ei ole sama kuin lisääntyminen.
Elämän synty on tieteen suurimpia arvoituksia - miten ja missä elämä syntyi? Maan syvyyksissä. Saattaa pitää hyvinkin paikkansa. Tieteellähän ei ole harmainta aavistustakaan mistä ja miten elämä on syntynyt. Paimentolaislegendat sitävastoin pitävän paikkansa hämmästyttävällä tarkuudella.
- Anonyymi
Jos kelle evoluutio on vain teoriaa niin eipä sitä kannata puolustaakkaan.
- Anonyymi
Evoluutio selittää oikein hyvin elämän monimuotoisuuden, kuten myös luonnossa esiintyvät suunnittelukukkaset ja valmiiden "ratkaisujen" pakkomielteisen uusiokäytön.
Kreationistien kannattaisi uhriutumisen sijaan keskittyä siihen, että saisi tieteellisesti pitävää todistusaineistoa kantansa puolesta. Myöskään pelkkä epäilysten heittely evoluution suuntaan ei todista vielä luomista, saati sitä, että asialla olisi ollut juuri jumala X.- Anonyymi
Juurikin noin. Ketjun otsikko on aivan surkuhupaisa.
- Anonyymi
Evoluutio selittää oikein hyvin elämän monimuotoisuuden, kuten myös luonnossa esiintyvät suunnittelukukkaset ja valmiiden "ratkaisujen" pakkomielteisen uusiokäytön.
Kreationistien kannattaisi uhriutumisen sijaan keskittyä siihen, että saisi tieteellisesti pitävää todistusaineistoa kantansa puolesta. Myöskään pelkkä epäilysten heittely evoluution suuntaan ei todista vielä luomista, saati sitä, että asialla olisi ollut juuri jumala X.
Evoluutio selittää mitä selittää. Tänään yhtä, huomenna toista. Tiede on sitten vähän eriasia. Raamatusta puhumattakaan.
Eliömaailma rappeutuu eikä kehity.
https://link.springer.com/article/10.1007/s00285-017-1190-x
Meneillään on mahtava projekti odotusaikaongelmasta. Onko koskaan mitään edes voinut syntyä. Vertaisarvioitu matematiikka on jo valmiina.
https://link.springer.com/chapter/10.1007/978-3-030-02825-1_12
Koko matemaattinen pohja
https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0022519321000795
Tulevaisuudessa on tarkoitus ottaa kantaa evoluution mekanismien elinkelpoisuuteen. Veikkaukseni on sama kuin eliömaailman rapautumisen laita. Taitaa se nykyinen maailmankaikkeuden aika olla sittenkin liian lyhyt.
- Anonyymi
Nykyään tieteessä kesustellaan myös tietoisuudesta, joka yhdessä ainakin pimeän energian ja pimeän aineen kanssa ovat "mietinnässä." Elämän alkukin kai liittyy edellisiin. Kosmologialla ei ole (onnekseen) darwinin haamua?..se ei ei kanna historian taakkaa "tietää". Tiede päivittyy ottamalla joskus taka-askeleita teorioissaan. Jos Darwin olisi esim. tiennyt solun monimutkaisuudesta, meillä olisi tänään vähemmän spekulaatioita ja enemmän tiedettä.
Elämän synnnyn, ja universumin synnyn kysymykset olisivat loogisesti relevantteja.- Anonyymi
Etpä tiedä kovin paljoa tieteestä::
"yhdessä ainakin pimeän energian ja pimeän aineen kanssa ovat "mietinnässä.""
Tietoisuus on ihmisen aivotoiminnan piirre, jonka olemuksestaei ole suoria havaintoja. Pimeä aine ja energia ovat fysikaalisia havaintoja aineesta ja energiasta, joidenselityksissä on vielä aukkoja. Tieteellistä yhteyttä noiden asiain välillä ei ainakaan vielä tunneta.
Tiedätkö itsekään, mitä "loogisesti relevantti" tarkoittaa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etpä tiedä kovin paljoa tieteestä::
"yhdessä ainakin pimeän energian ja pimeän aineen kanssa ovat "mietinnässä.""
Tietoisuus on ihmisen aivotoiminnan piirre, jonka olemuksestaei ole suoria havaintoja. Pimeä aine ja energia ovat fysikaalisia havaintoja aineesta ja energiasta, joidenselityksissä on vielä aukkoja. Tieteellistä yhteyttä noiden asiain välillä ei ainakaan vielä tunneta.
Tiedätkö itsekään, mitä "loogisesti relevantti" tarkoittaa?Ei tiedetä tarkalleen mistä tietoisuus johtuu. Siitä on erilaisia näkemyksiä myös tieteen sisällä. Luulisi että suurimmalla osalla havaintoja omasta tietoisuudesta.. On mahdollisesti olemassa asioita jotka eivät vaadi "fysikaalista" selitystä. Loogisesti relevantti tarkoittaa asioiden järjellistä tai mahdollisuuksien rajoissa olevaa yhteyttä.
- Anonyymi
"Ymmärtääkö kukaan makroevoluution takana olevan kemian yksityiskohtia? "
Kemia ja makroevoluutio täytyy kytkeä koko maapallon ja sen elämänmuotojen henkiseen ja fyysiseen kehitykseen eli ikään. Ihmisen kehitysasteet jakautuu 7 vuoden sykleihin. Henkinen kehitys, aika, muuttaa aineen kemiaa. Lapsi ei ole sama kuin vanhus, kaikki henkiset kyvyt ja fyysiset osat on muuttuneet/vaihtuneet. Hormonaaliset muutokset lapsesta teinivuosiin ja lopulta aineen vähittäinen hajoaminen 35 vuoden jälkeen. Ihmiseen sisältyy kaikki oleva, mineraalit, kasvikunta ja eläinkunta, jotka on omia erillisiä maapallon henkistä ja fyysistä kehitystä ilmaisevia yksiköitä.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/elama-kulkee-seitseman-vuoden-sykleissa-taman-ikaisina-kohtaamme-rajuimmat-kriisimme/3314410#gs.kw8pid
Jokainen elävä olento on henkinen ja fyysinen yksikkö, jossa tapahtuu sykleittäin kemiallisia muutoksia. Maapallon henkinen ja fyysinen ikä alussa oli 0 vuotta ja kaikki oli pelkkää kemiaa. Kun maapallo otti kehityksen askelia, siitä syntyi alkeellisia elämänmuotoja, iältään pikkulapsia ja nuoria.
Dinosaurus oli ehkä 21 vuotias, joka kasvoi henkisesti ja fyysisesti linnuksi, eli vapautui jo osittain kodin, eli äiti maan kahleista, kun äidin oma sykli vaihtui. Kuka sen pystyy sanomaan, että maapallon ikääntyminen ei samalla olisi tuottanut eläinkuntaa, joka on samalla tavalla kemiallisten (hormonaalisten) muutosten vaikutuksen alaisena, jolloin eläinten rauhasissa olisi voinut syntyä aineita, jotka muuttaa eläimen fyysistä rakennetta?. Jos ajatellaan linnunpoikasta, niin sen kasvu aikuiseksi itsenäiseksi linnuksi on hyvin nopeaa. Mutta onko se kuitenkin henkisesti ja fyysisesti ollut aiemmin dinosaurus, joka on alempi kehitysaste maapallon omassa henkisessä ja fyysisessä kehityksessä?- Anonyymi
Nyt oli aika kummallinen kommentti. Onko muuten kaikki ok?
- Anonyymi
Lisäys. Ihmisellä murrosikä tarkoittaa murtautumista pois lapsen ajasta, irtautumista äidistä, fyysisesti ja henkisesti. Tuo ei tapahdu kivuttomasti, eikä ole mitenkään täydellinen, vaan välillä taannutaan taas lapseksi.
Eläinkunnassa tuollaista taantumista ei voi tapahtua, vaan kaikki tapahtuu kerralla. Eläinkunta on niin vahvasti kytköksissä äiti maahan ja sen kehitykseen.
Ihmisessä on kaikki eliökunnan kehitys henkisinä muistoina, mikä näkyy myös fyysisinä rakenteina, mutta silti ihmisen kehitys on erilainen.
- Anonyymi
"Evoluutioteorian uskottavuutta puolustaa enää toisen luokan tutkijoiden enemmistö"
Nämä "uhrit" ovat tieteentekijöitä, joiden työtä ohjaa ensisijaisesti kristillinen, usein fundamentalistinen Raamatun tulkinta. Monilla on kyllä ihan puhdasta tutkimustyötä meriitteinä, mutta jossain kohtaa henk. koht. usko on vain ottanut voiton. Näitä on tiedeyhteisössä ja erityisesti luonnontieteissä vähän, vain muutamia prosentteja.
Kannattaa muuten päivittää tuo evoluutioteoriasta jauhaminen: kyseessähän ei ole pelkkä evoluutioteoria vaan suurin osa koko luonnontieteellistä tutkimusta. (Tästä pitää ottaa oma keskusteluketju). - Anonyymi
Joko kirjoittaja näiden 'toisen luokan tutkijat' postauksien takana on aina sama, tai sitten tämä on joku creation.orgissa tai vastaavassa julkaistu Suuri Viisaus joihin kaikki hanakasti tarttuvat ikään kuin oivallus (hm...) olisi heidän omansa ;D
Pitäisikö tuosta olettaa, että kaikki supertutkijat (yliopistoissa) ovat nykyään, hm, Nuoren maan kreationisteja....?
Sivuhuomautuksena, huippututkijat ovat harvassa kokonaisuuteen nähden, kaikilla tieteen aloilla. Se ei tee esim vähemmän esillä olleita tai pienemmällä tutkimusrahoituksella pärjääviä ns toisen luokan tutkijoiksi. Aloittaja voisi hieman avata mitä hän tuolla tarkoittaa, sen kun tietää itsekään- Anonyymi
Tarkoitettaneenko tässä nimen omaan tieteen kannalta "toisen luokan käsityksiä" ts. vanhentunutta tiedettä? Tiedemiehet ovat ihmisiä. Ala on myös hyvin kilpailtu esim. rahoituksen kannalta. On tietysti totta että pelkästään raha tai "vähemmistössä" oleminen ei vättämättä vaikuta kaikkea. Uutta olisi sekin jos ns. enemmistön teoriat haastettaisiin jollain "kakkosluokan" teorialla.

Toisen luokan tiedemiesten (entä naisten?) enemmistö kuulostaa minusta vain halventavalta nimittelyltä jota ap ei osaa määritellä itsekään...
iowa Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitettaneenko tässä nimen omaan tieteen kannalta "toisen luokan käsityksiä" ts. vanhentunutta tiedettä? Tiedemiehet ovat ihmisiä. Ala on myös hyvin kilpailtu esim. rahoituksen kannalta. On tietysti totta että pelkästään raha tai "vähemmistössä" oleminen ei vättämättä vaikuta kaikkea. Uutta olisi sekin jos ns. enemmistön teoriat haastettaisiin jollain "kakkosluokan" teorialla.
Jos kerran tiede vanhenee ja uusi tiede kumoaa vanha tieteen, niin miksi tämänpäivän kiistan-alainen tiede olisi parempi kuin huomonen tiede.
Tieteen totuudelisuutta ei demokratialla vahvisteta kiistanalattomaksi. Totuutta ei ihminen päätä, senhän osoittaa jo " teiteeelisten faktojen" jatkuva muuttuminen.
On kuitenkin joitakin poikkeuksia, jotka ovat pysyneet muuttumattomina, ne kaikki todistavat saman kuin Jumalan ilmoitus Raamattu todistaa.Välva kirjoitti:
Jos kerran tiede vanhenee ja uusi tiede kumoaa vanha tieteen, niin miksi tämänpäivän kiistan-alainen tiede olisi parempi kuin huomonen tiede.
Tieteen totuudelisuutta ei demokratialla vahvisteta kiistanalattomaksi. Totuutta ei ihminen päätä, senhän osoittaa jo " teiteeelisten faktojen" jatkuva muuttuminen.
On kuitenkin joitakin poikkeuksia, jotka ovat pysyneet muuttumattomina, ne kaikki todistavat saman kuin Jumalan ilmoitus Raamattu todistaa.Ensimmäisessä kappalessa piti olla - huominen tiede.
- Anonyymi
Välva kirjoitti:
Jos kerran tiede vanhenee ja uusi tiede kumoaa vanha tieteen, niin miksi tämänpäivän kiistan-alainen tiede olisi parempi kuin huomonen tiede.
Tieteen totuudelisuutta ei demokratialla vahvisteta kiistanalattomaksi. Totuutta ei ihminen päätä, senhän osoittaa jo " teiteeelisten faktojen" jatkuva muuttuminen.
On kuitenkin joitakin poikkeuksia, jotka ovat pysyneet muuttumattomina, ne kaikki todistavat saman kuin Jumalan ilmoitus Raamattu todistaa."On kuitenkin joitakin poikkeuksia, jotka ovat pysyneet muuttumattomina, ne kaikki todistavat saman kuin Jumalan ilmoitus Raamattu todistaa."
Kuten? - Anonyymi
Välva kirjoitti:
Jos kerran tiede vanhenee ja uusi tiede kumoaa vanha tieteen, niin miksi tämänpäivän kiistan-alainen tiede olisi parempi kuin huomonen tiede.
Tieteen totuudelisuutta ei demokratialla vahvisteta kiistanalattomaksi. Totuutta ei ihminen päätä, senhän osoittaa jo " teiteeelisten faktojen" jatkuva muuttuminen.
On kuitenkin joitakin poikkeuksia, jotka ovat pysyneet muuttumattomina, ne kaikki todistavat saman kuin Jumalan ilmoitus Raamattu todistaa."Jos kerran tiede vanhenee ja uusi tiede kumoaa vanha tieteen..."
Olen esittänyt seuraavan kysymyksen tiededenialisteille kymmeniä kertoja saamatta vastausta. Osaatko sinä vastata.
Voitko kertoa jonkin tiedeyhteisön yleisesti hyväksymän fysiikan teorian, joka olisi viimeisen sadan vuoden aikana osoitettu vääräksi? Anonyymi kirjoitti:
"Jos kerran tiede vanhenee ja uusi tiede kumoaa vanha tieteen..."
Olen esittänyt seuraavan kysymyksen tiededenialisteille kymmeniä kertoja saamatta vastausta. Osaatko sinä vastata.
Voitko kertoa jonkin tiedeyhteisön yleisesti hyväksymän fysiikan teorian, joka olisi viimeisen sadan vuoden aikana osoitettu vääräksi?Yleisesti matemaattiset tieteenalat , kuten rysiikka, ovat oikein.
Jos tutkit Raamattua alkuteksteihin perustuen, huomaat siellä olevan tarkkoja matemaatisia kuvioita. Ne perustuvat tekstin merkkien huomioimisena nomeromerkkeinä. Silloisilla kirjoitustekstien merkeillä oli merkitys, konsonantteina sekä numeroina.
Kukaan ei ole pystynyt kirjoittamaan samanlaista tekstiä kuin Raamatussa on, joka olisi vielä looginen.
Raamatun numeriikka toteutuu läpi koko Raamatun.- Anonyymi
Välva kirjoitti:
Yleisesti matemaattiset tieteenalat , kuten rysiikka, ovat oikein.
Jos tutkit Raamattua alkuteksteihin perustuen, huomaat siellä olevan tarkkoja matemaatisia kuvioita. Ne perustuvat tekstin merkkien huomioimisena nomeromerkkeinä. Silloisilla kirjoitustekstien merkeillä oli merkitys, konsonantteina sekä numeroina.
Kukaan ei ole pystynyt kirjoittamaan samanlaista tekstiä kuin Raamatussa on, joka olisi vielä looginen.
Raamatun numeriikka toteutuu läpi koko Raamatun."Yleisesti matemaattiset tieteenalat , kuten rysiikka, ovat oikein."
Niihinhän tuppaa olemaan, muun muassa fysiikan iänmääritykset.
Tiesitkö, että alkurjähdysteorian tutkimus on mitä suurimmassa määrin fysiikkaa? - Anonyymi
Välva kirjoitti:
Yleisesti matemaattiset tieteenalat , kuten rysiikka, ovat oikein.
Jos tutkit Raamattua alkuteksteihin perustuen, huomaat siellä olevan tarkkoja matemaatisia kuvioita. Ne perustuvat tekstin merkkien huomioimisena nomeromerkkeinä. Silloisilla kirjoitustekstien merkeillä oli merkitys, konsonantteina sekä numeroina.
Kukaan ei ole pystynyt kirjoittamaan samanlaista tekstiä kuin Raamatussa on, joka olisi vielä looginen.
Raamatun numeriikka toteutuu läpi koko Raamatun."Raamatun numeriikka toteutuu läpi koko Raamatun."
Ja tällä numeriikalla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Vaan kuten itsekin sanoit; toimii vain raamatun kanssa. Anonyymi kirjoitti:
"Yleisesti matemaattiset tieteenalat , kuten rysiikka, ovat oikein."
Niihinhän tuppaa olemaan, muun muassa fysiikan iänmääritykset.
Tiesitkö, että alkurjähdysteorian tutkimus on mitä suurimmassa määrin fysiikkaa?"Anonyymi 01.01.2022 21:46"
Ei ole totuuteen perustuvaa fysiikkaa, vaan päämäärätarkoituksella tehtyä mielikuvitusta.- Anonyymi
Välva kirjoitti:
"Anonyymi 01.01.2022 21:46"
Ei ole totuuteen perustuvaa fysiikkaa, vaan päämäärätarkoituksella tehtyä mielikuvitusta."Yleisesti matemaattiset tieteenalat , kuten rysiikka, ovat oikein."
ja "Ei ole totuuteen perustuvaa fysiikkaa, vaan päämäärätarkoituksella tehtyä mielikuvitusta."
Tuossa on nyt ristiriita...(päämäärätarkoituksella tehtyä mielikuvitusta voisi olla yecn oma motto?)
Missä mielessä fysiikka ei perustu totuuteen? Esim Newtonin lait, jos nyt armollisesti jätetään Einstein tämän keskustelun ulkopuolelle? Mitä sinä tarkkaan ottaen tarkoitat (henkilökohtaisesti) totuudella? Jumalan sanaa? On myös olemassa muitakin totuuksia, jos et tiedä. Onko tiede oikeassa, paitsi jos se on ristiriidassa oman totuutesi kanssa? Silloin tieteellä kuten fysiikalla on jokin hämärä ulkopuolinen "syy" jota se toteutta?
Mikähän se epätotuudellinen syy voisi olla, jos sinulta kysytään
Päämäärätarkoituksella tehtyä (pseudo)tiedettä on se, että jokaisella tieteeseen sopivalla tai epäsopimattomalla (tieteellä on omat kriteerinsä joita kreationismi harvemmin noudattaa,) tavalla 'pyritään todistamaan Jumalan raamatunmukainen olemassaolo'. Mikä jo sinänsä viittaa siihen, etteivät 'tiede'ja 'Raamatun kuva' ole sama asia, minkä vuoksi Raamatun mukaista tiedettä ei de facto ole olemassakaan (paitsi mielikuvituksessa). - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Yleisesti matemaattiset tieteenalat , kuten rysiikka, ovat oikein."
ja "Ei ole totuuteen perustuvaa fysiikkaa, vaan päämäärätarkoituksella tehtyä mielikuvitusta."
Tuossa on nyt ristiriita...(päämäärätarkoituksella tehtyä mielikuvitusta voisi olla yecn oma motto?)
Missä mielessä fysiikka ei perustu totuuteen? Esim Newtonin lait, jos nyt armollisesti jätetään Einstein tämän keskustelun ulkopuolelle? Mitä sinä tarkkaan ottaen tarkoitat (henkilökohtaisesti) totuudella? Jumalan sanaa? On myös olemassa muitakin totuuksia, jos et tiedä. Onko tiede oikeassa, paitsi jos se on ristiriidassa oman totuutesi kanssa? Silloin tieteellä kuten fysiikalla on jokin hämärä ulkopuolinen "syy" jota se toteutta?
Mikähän se epätotuudellinen syy voisi olla, jos sinulta kysytään
Päämäärätarkoituksella tehtyä (pseudo)tiedettä on se, että jokaisella tieteeseen sopivalla tai epäsopimattomalla (tieteellä on omat kriteerinsä joita kreationismi harvemmin noudattaa,) tavalla 'pyritään todistamaan Jumalan raamatunmukainen olemassaolo'. Mikä jo sinänsä viittaa siihen, etteivät 'tiede'ja 'Raamatun kuva' ole sama asia, minkä vuoksi Raamatun mukaista tiedettä ei de facto ole olemassakaan (paitsi mielikuvituksessa).itse asiassa juuri mm fysiikan lait ovat muuttumattomia, mikä tapahtuu nyt on tapahtunut aikaisemmin. Raamattua sananmukaisesti lukevat sen sijaan väittävät, että fysiikka on muuttunut "vedenpaisumuksen" ajoilta ja nykyiset luonnonlait ovat selvästi ristiriidassa genesiksen kanssa
(iowa, kirjoitin myös tuon ylempänä olevan) - Anonyymi
Välva kirjoitti:
Yleisesti matemaattiset tieteenalat , kuten rysiikka, ovat oikein.
Jos tutkit Raamattua alkuteksteihin perustuen, huomaat siellä olevan tarkkoja matemaatisia kuvioita. Ne perustuvat tekstin merkkien huomioimisena nomeromerkkeinä. Silloisilla kirjoitustekstien merkeillä oli merkitys, konsonantteina sekä numeroina.
Kukaan ei ole pystynyt kirjoittamaan samanlaista tekstiä kuin Raamatussa on, joka olisi vielä looginen.
Raamatun numeriikka toteutuu läpi koko Raamatun.Tarkan matemaattisen Kuningasten kirjan kuvion mukaan pii on tasan 3.
- Anonyymi
Välva kirjoitti:
"Anonyymi 01.01.2022 21:46"
Ei ole totuuteen perustuvaa fysiikkaa, vaan päämäärätarkoituksella tehtyä mielikuvitusta.Väite on niin umpipöljä, etten tiedä miten siihen enää pitäisi suhtautua.
Fysiikka tutkii, miten maailma toimii. Kuten Kari Enqvist totesi, mopoja voi viritella, maailmankaikkeuksia ei. Mihin ymppäät sen "päämäärätarkoituksesi2? Anonyymi kirjoitti:
"Raamatun numeriikka toteutuu läpi koko Raamatun."
Ja tällä numeriikalla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Vaan kuten itsekin sanoit; toimii vain raamatun kanssa.Ilmeisesti et ole koskaan tutkinut sitä. Raamattu on todellisuus.
Välva kirjoitti:
"Anonyymi 01.01.2022 21:46"
Ei ole totuuteen perustuvaa fysiikkaa, vaan päämäärätarkoituksella tehtyä mielikuvitusta.Kommentissani on mainittu ""Anonyymi 01.01.2022 21:46" siksi koska vastaus oli osoitettu hänen kommenttiinsa: "Tiesitkö, että alkurjähdysteorian tutkimus on mitä suurimmassa määrin fysiikkaa?"
Anonyymi kirjoitti:
Tarkan matemaattisen Kuningasten kirjan kuvion mukaan pii on tasan 3.
miten laskettuna "Anonyymi02.01.2022 19:10"
Välva kirjoitti:
Kommentissani on mainittu ""Anonyymi 01.01.2022 21:46" siksi koska vastaus oli osoitettu hänen kommenttiinsa: "Tiesitkö, että alkurjähdysteorian tutkimus on mitä suurimmassa määrin fysiikkaa?"
Joo, huomasin saman vasta nyt, eli siis Välvan väite oli että alkuräjähdystutkimus jne
Eikö nuoren maan kreationismi kokonaisuudessaan ole päämärähakuista (jos maa ei ole nuori niin emme ala mitään!!) mielikuvitusta
Myönnän olevani toisinaan hieman (liian) kärkevä, en tiedä miksi fundamentalismi on niin ärsyttävää ;) Jokaisella on luonnollisesti oikeus omaan näkemykseensä.
Fysiikka on fysiikkaa kaikissa tutkimuskonteksteissa (ja kvanttifysiikka on kvanttifysiikkaa), päämäärähakuisuus on todella yecn ongelma, ei luonnontieteiden
Mitään alkua millekään ei voi olla, jollei Jumala olisi sitä luonut.
Jumala on iankaikkinen ja Hän on ilmoittanut Raamatussa vastauksen tähän kysymykseen.
Jos niinsanotut tiedemiehet jotain tietäisi sitä, mitenkä ikuisuus alkoi ja mihin se loppuu tai loppui, tai loopuuko koskaan. niin näyttäköön todisteet niistä."Mitään alkua millekään ei voi olla, jollei Jumala olisi sitä luonut. Jumala on iankaikkinen"
Mutta entä jos maailmankaikkeus on ikuinen? Silloin se ei omien kriteeriesi mukaan tarvitsisi Jumalaa luojakseen.
"Jos niinsanotut tiedemiehet jotain tietäisi sitä, mitenkä ikuisuus alkoi ja mihin se loppuu tai loppui, tai loopuuko koskaan. niin näyttäköön todisteet niistä."
Ikuisuus on käsite, jolla ei ole loppua, joten tietenkään ikuisuuden loppua ei voi todistaa. Sen sijaan tiedemiehet kertovat rehellisesti, että ei tiedetä millainen maailmankaikkeus oli ennen alkuräjähdystä vai oliko ennen sitä mitään.
Unohdit muuten esittää todisteet omille väitteillesi.Michelarkangelo kirjoitti:
"Mitään alkua millekään ei voi olla, jollei Jumala olisi sitä luonut. Jumala on iankaikkinen"
Mutta entä jos maailmankaikkeus on ikuinen? Silloin se ei omien kriteeriesi mukaan tarvitsisi Jumalaa luojakseen.
"Jos niinsanotut tiedemiehet jotain tietäisi sitä, mitenkä ikuisuus alkoi ja mihin se loppuu tai loppui, tai loopuuko koskaan. niin näyttäköön todisteet niistä."
Ikuisuus on käsite, jolla ei ole loppua, joten tietenkään ikuisuuden loppua ei voi todistaa. Sen sijaan tiedemiehet kertovat rehellisesti, että ei tiedetä millainen maailmankaikkeus oli ennen alkuräjähdystä vai oliko ennen sitä mitään.
Unohdit muuten esittää todisteet omille väitteillesi." Mutta entä jos maailmankaikkeus on ikuinen? Silloin se ei omien kriteeriesi mukaan tarvitsisi Jumalaa luojakseen."
En puhunut käsitteestä maailmankaikeus, sellaista ei ihmisen ymmärrykseen mahdu. Sellaisen ei ole tiedettä, vaan ihmisten mielikuvitksen luomia päätelmiä.
Mitä kriteerejä tarkoitat?
Mikä alkuräjähdys. Miksi ja mikä räjähti? Milloin räjähti, ja miksi juuri silloin?Michelarkangelo kirjoitti:
"Mitään alkua millekään ei voi olla, jollei Jumala olisi sitä luonut. Jumala on iankaikkinen"
Mutta entä jos maailmankaikkeus on ikuinen? Silloin se ei omien kriteeriesi mukaan tarvitsisi Jumalaa luojakseen.
"Jos niinsanotut tiedemiehet jotain tietäisi sitä, mitenkä ikuisuus alkoi ja mihin se loppuu tai loppui, tai loopuuko koskaan. niin näyttäköön todisteet niistä."
Ikuisuus on käsite, jolla ei ole loppua, joten tietenkään ikuisuuden loppua ei voi todistaa. Sen sijaan tiedemiehet kertovat rehellisesti, että ei tiedetä millainen maailmankaikkeus oli ennen alkuräjähdystä vai oliko ennen sitä mitään.
Unohdit muuten esittää todisteet omille väitteillesi.Todisteet löytyvät Jumalan ilmoituksesta Raamatusta, alkaen 1. Moos1:1 jatkuen ilmestyskirjan loppuun.
Aloita 1. Moos 1:1
1. Alussa Jumala loi taivaat ja maan. - >
Ilm. 22:
18. Minä todistan jokaiselle, joka kuulee tämän kirjan profetian sanat: Jos joku panee niihin jotakin lisää, panee Jumala hänen päälleen ne vitsaukset, jotka on kirjoitettu tähän kirjaan.
5. Moos. 4:2; 5. Moos. 12:32; Sananl. 30:6
19. Jos joku ottaa jotakin pois tämän profetian kirjan sanoista, ottaa Jumala häneltä pois sen osan, joka hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.
5. Moos. 12:32; Ilm. 3:5; Ilm. 21:2; Ilm. 21:27
20. Hän, joka todistaa tämän, sanoo: "Totisesti, minä tulen pian." Aamen, tule, Herra Jeesus!
2. Tim. 4:8; Ilm. 1:7
21. Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa.
Room. 16:20; Hepr. 13:25Välva kirjoitti:
" Mutta entä jos maailmankaikkeus on ikuinen? Silloin se ei omien kriteeriesi mukaan tarvitsisi Jumalaa luojakseen."
En puhunut käsitteestä maailmankaikeus, sellaista ei ihmisen ymmärrykseen mahdu. Sellaisen ei ole tiedettä, vaan ihmisten mielikuvitksen luomia päätelmiä.
Mitä kriteerejä tarkoitat?
Mikä alkuräjähdys. Miksi ja mikä räjähti? Milloin räjähti, ja miksi juuri silloin?”En puhunut käsitteestä maailmankaikeus, sellaista ei ihmisen ymmärrykseen mahdu.”
Et niin. Mutta minä sovelsin sinun Jumalaan liittämiäsi määritelmiä maailmankaikkeuteen.
"Sellaisen ei ole tiedettä, vaan ihmisten mielikuvitksen luomia päätelmiä.”
Siis mikä ei ole tiedettä? Käsite maailmankaikkeus?
”Mitä kriteerejä tarkoitat?”
Sinun kriteeriäsi: Jumala on ikuinen, joten Jumala voi olla olemassa ilman luojaa (näin ainakin ymmärsin viestisi, kerro jos olin väärässä). Vastaavasti jos sinun kriteeriäsi soveltaa maailmankaikkeuteen, voi sanoa, että ikuinen maailmankaikkeus voi olla olemassa ilman luojaa.
”Mikä alkuräjähdys.”
Noin 13,7 miljardia vuotta sitten tapahtunut äärimmäisen tiheään pisteeseen pakkautuneen universumin massan laajeneminen, jonka seurauksena luonnonlait, perusvuorovaikutukset ja materia eli maailmakaikkeus meidän tuntemassamme muodossa syntyi. Siis se alkuräjähdys, johon sanalla ”alkuräjähdys” yleensä viitataan. Etkö ole kuullut siitä?
”Miksi ja mikä räjähti?”
Sitä ei tiedetä miksi alkuräjähdys tapahtui. Mikään ei räjähtänyt, vaan kyseessä oli maailmankaikkeuden laajeneminen. ”Alkuräjähdys” oli alkujaan pilkkanimitys, joka jäi elämään.
”Milloin räjähti, ja miksi juuri silloin?”
13,7 miljardia vuotta sitten. Sitä ei tiedetä miksi juuri silloin.
Mutta voi harmi: unohdit jälleen esittää todisteet väitteillesi, jotka kirjoitit 01.01.2022 16:13 lähettämääsi viestiin.Välva kirjoitti:
Todisteet löytyvät Jumalan ilmoituksesta Raamatusta, alkaen 1. Moos1:1 jatkuen ilmestyskirjan loppuun.
Aloita 1. Moos 1:1
1. Alussa Jumala loi taivaat ja maan. - >
Ilm. 22:
18. Minä todistan jokaiselle, joka kuulee tämän kirjan profetian sanat: Jos joku panee niihin jotakin lisää, panee Jumala hänen päälleen ne vitsaukset, jotka on kirjoitettu tähän kirjaan.
5. Moos. 4:2; 5. Moos. 12:32; Sananl. 30:6
19. Jos joku ottaa jotakin pois tämän profetian kirjan sanoista, ottaa Jumala häneltä pois sen osan, joka hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.
5. Moos. 12:32; Ilm. 3:5; Ilm. 21:2; Ilm. 21:27
20. Hän, joka todistaa tämän, sanoo: "Totisesti, minä tulen pian." Aamen, tule, Herra Jeesus!
2. Tim. 4:8; Ilm. 1:7
21. Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa.
Room. 16:20; Hepr. 13:25Mutta nuohan eivät ole todisteita vaan väitteitä. Miten kykenet tarkistamaan niiden paikkansapitävyyden?
- Anonyymi
Välva kirjoitti:
Todisteet löytyvät Jumalan ilmoituksesta Raamatusta, alkaen 1. Moos1:1 jatkuen ilmestyskirjan loppuun.
Aloita 1. Moos 1:1
1. Alussa Jumala loi taivaat ja maan. - >
Ilm. 22:
18. Minä todistan jokaiselle, joka kuulee tämän kirjan profetian sanat: Jos joku panee niihin jotakin lisää, panee Jumala hänen päälleen ne vitsaukset, jotka on kirjoitettu tähän kirjaan.
5. Moos. 4:2; 5. Moos. 12:32; Sananl. 30:6
19. Jos joku ottaa jotakin pois tämän profetian kirjan sanoista, ottaa Jumala häneltä pois sen osan, joka hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.
5. Moos. 12:32; Ilm. 3:5; Ilm. 21:2; Ilm. 21:27
20. Hän, joka todistaa tämän, sanoo: "Totisesti, minä tulen pian." Aamen, tule, Herra Jeesus!
2. Tim. 4:8; Ilm. 1:7
21. Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa.
Room. 16:20; Hepr. 13:25Et sinäkään hyväksyisi jonkin toisen uskonnon pyhää tekstiä todisteeksi. Miksi siis Raamattu pitäisi hyväksyä todisteena? Olet puolueellinen.
- Anonyymi
Välva kirjoitti:
" Mutta entä jos maailmankaikkeus on ikuinen? Silloin se ei omien kriteeriesi mukaan tarvitsisi Jumalaa luojakseen."
En puhunut käsitteestä maailmankaikeus, sellaista ei ihmisen ymmärrykseen mahdu. Sellaisen ei ole tiedettä, vaan ihmisten mielikuvitksen luomia päätelmiä.
Mitä kriteerejä tarkoitat?
Mikä alkuräjähdys. Miksi ja mikä räjähti? Milloin räjähti, ja miksi juuri silloin?Mikään ei räjähtänyt. Kvanttifluktaatio synnytti tyhjiössä inflatonikentän, joka sai aikaan ylivalonnopeudella tapahtuneen tilan laajenemisen. Romahtaneen kentän energiasta syntyi aine. Kyseinen tapahtuma tapahtui n. 13,8 miljardia vuotta sitten.
Tiede harvemmin vastaa kysymyksiin miksi? Joka tpauksessa kvanttifluktaatio on stokastinen ilmiö, joka ei vaadi syytä. - Anonyymi
Michelarkangelo kirjoitti:
”En puhunut käsitteestä maailmankaikeus, sellaista ei ihmisen ymmärrykseen mahdu.”
Et niin. Mutta minä sovelsin sinun Jumalaan liittämiäsi määritelmiä maailmankaikkeuteen.
"Sellaisen ei ole tiedettä, vaan ihmisten mielikuvitksen luomia päätelmiä.”
Siis mikä ei ole tiedettä? Käsite maailmankaikkeus?
”Mitä kriteerejä tarkoitat?”
Sinun kriteeriäsi: Jumala on ikuinen, joten Jumala voi olla olemassa ilman luojaa (näin ainakin ymmärsin viestisi, kerro jos olin väärässä). Vastaavasti jos sinun kriteeriäsi soveltaa maailmankaikkeuteen, voi sanoa, että ikuinen maailmankaikkeus voi olla olemassa ilman luojaa.
”Mikä alkuräjähdys.”
Noin 13,7 miljardia vuotta sitten tapahtunut äärimmäisen tiheään pisteeseen pakkautuneen universumin massan laajeneminen, jonka seurauksena luonnonlait, perusvuorovaikutukset ja materia eli maailmakaikkeus meidän tuntemassamme muodossa syntyi. Siis se alkuräjähdys, johon sanalla ”alkuräjähdys” yleensä viitataan. Etkö ole kuullut siitä?
”Miksi ja mikä räjähti?”
Sitä ei tiedetä miksi alkuräjähdys tapahtui. Mikään ei räjähtänyt, vaan kyseessä oli maailmankaikkeuden laajeneminen. ”Alkuräjähdys” oli alkujaan pilkkanimitys, joka jäi elämään.
”Milloin räjähti, ja miksi juuri silloin?”
13,7 miljardia vuotta sitten. Sitä ei tiedetä miksi juuri silloin.
Mutta voi harmi: unohdit jälleen esittää todisteet väitteillesi, jotka kirjoitit 01.01.2022 16:13 lähettämääsi viestiin.Itse asiassa nykykäsityksen mukaan massa eli materia syntyi vasta ns. kylmän alkuräjähdyksen jälkeen, jolloin inflaatio oli laajentanut avaruuden jo makroskooppiseen kokoon.
- Anonyymi
Välva kirjoitti:
Todisteet löytyvät Jumalan ilmoituksesta Raamatusta, alkaen 1. Moos1:1 jatkuen ilmestyskirjan loppuun.
Aloita 1. Moos 1:1
1. Alussa Jumala loi taivaat ja maan. - >
Ilm. 22:
18. Minä todistan jokaiselle, joka kuulee tämän kirjan profetian sanat: Jos joku panee niihin jotakin lisää, panee Jumala hänen päälleen ne vitsaukset, jotka on kirjoitettu tähän kirjaan.
5. Moos. 4:2; 5. Moos. 12:32; Sananl. 30:6
19. Jos joku ottaa jotakin pois tämän profetian kirjan sanoista, ottaa Jumala häneltä pois sen osan, joka hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.
5. Moos. 12:32; Ilm. 3:5; Ilm. 21:2; Ilm. 21:27
20. Hän, joka todistaa tämän, sanoo: "Totisesti, minä tulen pian." Aamen, tule, Herra Jeesus!
2. Tim. 4:8; Ilm. 1:7
21. Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa.
Room. 16:20; Hepr. 13:25Todisteet?
Tieteellinen todiste on aivan eri asia kuin jonkin uskonnollisen kirjoituksen todistus itsestään. Yhtä hyvin voisin uskoa maailman syntyneen sotkan munasta. Uskonnollisilla luomiskertomuksilla ei ole mitään yhtymäkohtaa tieteeseen. - Anonyymi
Välva kirjoitti:
" Mutta entä jos maailmankaikkeus on ikuinen? Silloin se ei omien kriteeriesi mukaan tarvitsisi Jumalaa luojakseen."
En puhunut käsitteestä maailmankaikeus, sellaista ei ihmisen ymmärrykseen mahdu. Sellaisen ei ole tiedettä, vaan ihmisten mielikuvitksen luomia päätelmiä.
Mitä kriteerejä tarkoitat?
Mikä alkuräjähdys. Miksi ja mikä räjähti? Milloin räjähti, ja miksi juuri silloin?"En puhunut käsitteestä maailmankaikeus, sellaista ei ihmisen ymmärrykseen mahdu. Sellaisen ei ole tiedettä, vaan ihmisten mielikuvitksen luomia päätelmiä."
Maailmankaikkeudesta, niin kaus kuin pystymme havannoimaan, kyllä ymmärretään varsin paljon ja se voidaan tieteen keinoin mallintaa. Se, että sinä et ymmärrä noita malleja, ei tarkoita, ettei sinua fiksummat siihen pystyisi. Voit polkea jalkaa, mutta niin vain kosmologia on kovaa tiedettä.
"Mikä alkuräjähdys. Miksi ja mikä räjähti? "
Tuosta on aika paljon kirjallisuutta. Toki niiden syvällisempi ymmärtäminen vaatii matematiikan ja fysiikan tietyn tason. Jos olet oikeasti kiinnostunut, selvitä ihmeessä perusteet.
Kysymykseen, miksi big bang tapahtui, tuskin saadaan koskaan vastausta, koska pitäisi tuntea tapahtumat ja olosuhteet ennen big bangiä. Michelarkangelo kirjoitti:
Mutta nuohan eivät ole todisteita vaan väitteitä. Miten kykenet tarkistamaan niiden paikkansapitävyyden?
Ehkä väitteitä sinulle jos et ole Raamattua avoimesti tutkinut.
Minulle Raamattu on todellinen lukemattomien henkilökohtaisen todistuksen vuokisi. Sekä sen ilmoittamien profetieiden toteumisen vuoksi.
Raamatun profetioista on noin 90% toteutunut. Nyt tällä hetkellä on suuret maailmantapahtumat toteutumassa , joiden aika on nyt.
Vielä on toteutumatta sellaistia joiden aika ei veilä ole tullut, kuten uskovina kuolleiden ylösnousemus uudessa taivaallisessa ruumiissa ja heidän ylösoton jäljessä seurakunnan ylösotto, antikristillinen aika, sekä tuhat vuotinen valtakunta maassa ja maailman loppu sen jälkeen.Michelarkangelo kirjoitti:
”En puhunut käsitteestä maailmankaikeus, sellaista ei ihmisen ymmärrykseen mahdu.”
Et niin. Mutta minä sovelsin sinun Jumalaan liittämiäsi määritelmiä maailmankaikkeuteen.
"Sellaisen ei ole tiedettä, vaan ihmisten mielikuvitksen luomia päätelmiä.”
Siis mikä ei ole tiedettä? Käsite maailmankaikkeus?
”Mitä kriteerejä tarkoitat?”
Sinun kriteeriäsi: Jumala on ikuinen, joten Jumala voi olla olemassa ilman luojaa (näin ainakin ymmärsin viestisi, kerro jos olin väärässä). Vastaavasti jos sinun kriteeriäsi soveltaa maailmankaikkeuteen, voi sanoa, että ikuinen maailmankaikkeus voi olla olemassa ilman luojaa.
”Mikä alkuräjähdys.”
Noin 13,7 miljardia vuotta sitten tapahtunut äärimmäisen tiheään pisteeseen pakkautuneen universumin massan laajeneminen, jonka seurauksena luonnonlait, perusvuorovaikutukset ja materia eli maailmakaikkeus meidän tuntemassamme muodossa syntyi. Siis se alkuräjähdys, johon sanalla ”alkuräjähdys” yleensä viitataan. Etkö ole kuullut siitä?
”Miksi ja mikä räjähti?”
Sitä ei tiedetä miksi alkuräjähdys tapahtui. Mikään ei räjähtänyt, vaan kyseessä oli maailmankaikkeuden laajeneminen. ”Alkuräjähdys” oli alkujaan pilkkanimitys, joka jäi elämään.
”Milloin räjähti, ja miksi juuri silloin?”
13,7 miljardia vuotta sitten. Sitä ei tiedetä miksi juuri silloin.
Mutta voi harmi: unohdit jälleen esittää todisteet väitteillesi, jotka kirjoitit 01.01.2022 16:13 lähettämääsi viestiin.En usko tuollaiseen alkuräjähdysperusteluihin. Seuraavat kysymykset kumoavat sattuman.
- Mistä aika , ei tuollaista voi mitata?
- Miksi pakkautui, jos ei mitään ollut?
- Miksi laajeni, täytyyhän siihen syy?
- Kuka antoi luonnon lait ei niin tarkkaa ja suurta voi sattumalta, eikä itsestään tulla?
- Miten tuli perusvuorovaikutukset ja miksi, ei sellaistakaan voi sattumalta tulla, eikä ilman syytä?
- Räjähdystä ei seuraa tarkkaa toimivaa järjestystä, eikä elämää. Räjähdystä seuraa epäjärjestys tuho ja kuolema.Anonyymi kirjoitti:
Mikään ei räjähtänyt. Kvanttifluktaatio synnytti tyhjiössä inflatonikentän, joka sai aikaan ylivalonnopeudella tapahtuneen tilan laajenemisen. Romahtaneen kentän energiasta syntyi aine. Kyseinen tapahtuma tapahtui n. 13,8 miljardia vuotta sitten.
Tiede harvemmin vastaa kysymyksiin miksi? Joka tpauksessa kvanttifluktaatio on stokastinen ilmiö, joka ei vaadi syytä."Anonyymi 01.01.2022 18:11"
Miksi ja mistä syystä tuollaiset ilmiöt olisi vonut tapahtua?
En ainakaan minä tuollaista usko.
Nuo "Kvanttifluktaatio synnytti tyhjiössä inflatonikentän, " ovat kuvitteelliseti yhdistetty maailman syntyyn, samoin kuin "Kvanttifluktaatio synnytti tyhjiössä inflatonikentän, " ja "Romahtaneen kentän energiasta syntyi aine" , kuten muutkin. Ei näin voi mitään ainetta syntyä, vai onko jossakin tyjiössä edes mahdollisia merkkejäkä tuosta havaitttu.
Yliäänen-nopeus on todellisuutta hävittäjien kohdalla ja jossain muuallakin, mutta myös tieteiselokuvissa käytetään noita muitakin mainitsemiasi termejä. Elokuvia noista voidaan tehdä, mutta mitään todellisuutta niillä ei ole, ei tässä aiheessamme.- Anonyymi
Välva kirjoitti:
En usko tuollaiseen alkuräjähdysperusteluihin. Seuraavat kysymykset kumoavat sattuman.
- Mistä aika , ei tuollaista voi mitata?
- Miksi pakkautui, jos ei mitään ollut?
- Miksi laajeni, täytyyhän siihen syy?
- Kuka antoi luonnon lait ei niin tarkkaa ja suurta voi sattumalta, eikä itsestään tulla?
- Miten tuli perusvuorovaikutukset ja miksi, ei sellaistakaan voi sattumalta tulla, eikä ilman syytä?
- Räjähdystä ei seuraa tarkkaa toimivaa järjestystä, eikä elämää. Räjähdystä seuraa epäjärjestys tuho ja kuolema.Olet kyllä kovapäinen tuon räjähdyksesi kanssa. Kyseinen termi on sinulle selitetty aika monta kertaa. Inttämisesi saa näyttämään sinut idiootilta. Et viitsi edes selvittää asiaa, josta suu vaahdossa jankkaat.
- Anonyymi
Välva kirjoitti:
Ehkä väitteitä sinulle jos et ole Raamattua avoimesti tutkinut.
Minulle Raamattu on todellinen lukemattomien henkilökohtaisen todistuksen vuokisi. Sekä sen ilmoittamien profetieiden toteumisen vuoksi.
Raamatun profetioista on noin 90% toteutunut. Nyt tällä hetkellä on suuret maailmantapahtumat toteutumassa , joiden aika on nyt.
Vielä on toteutumatta sellaistia joiden aika ei veilä ole tullut, kuten uskovina kuolleiden ylösnousemus uudessa taivaallisessa ruumiissa ja heidän ylösoton jäljessä seurakunnan ylösotto, antikristillinen aika, sekä tuhat vuotinen valtakunta maassa ja maailman loppu sen jälkeen.Miksi te uskovat "näette" vain negatiivisia asioita? Eikö teidän elämässä oikeasti tapahdu mitään hyvää, kun koko ajan haaveilette kärsimyksestä?
Välva kirjoitti:
Ehkä väitteitä sinulle jos et ole Raamattua avoimesti tutkinut.
Minulle Raamattu on todellinen lukemattomien henkilökohtaisen todistuksen vuokisi. Sekä sen ilmoittamien profetieiden toteumisen vuoksi.
Raamatun profetioista on noin 90% toteutunut. Nyt tällä hetkellä on suuret maailmantapahtumat toteutumassa , joiden aika on nyt.
Vielä on toteutumatta sellaistia joiden aika ei veilä ole tullut, kuten uskovina kuolleiden ylösnousemus uudessa taivaallisessa ruumiissa ja heidän ylösoton jäljessä seurakunnan ylösotto, antikristillinen aika, sekä tuhat vuotinen valtakunta maassa ja maailman loppu sen jälkeen.” Ehkä väitteitä sinulle jos et ole Raamattua avoimesti tutkinut.”
Olen tutkinut Raamattua avoimesti. Juuri se oli merkittävä syy siihen, miksi lakkasin uskomasta Jumalaan.
”Minulle Raamattu on todellinen lukemattomien henkilökohtaisen todistuksen vuokisi.”
Käykö sinulle todisteeksi muiden uskontojien kannattajien henkilökohtaiset todistukset heidän uskonsa asioista? Vai eikö henkilökohtainen todistus olekaan mikään peruste jonkin väittämän todellisuuden mittaamiseen?
Onko sinulla mitään oikeita, objektiivisia todisteita väitteidesi tueksi? Vai vaativatko kaikki ”todisteesi” sen, että jo etukäteen uskoo sokeasti Jumalaan?
”Nyt tällä hetkellä on suuret maailmantapahtumat toteutumassa , joiden aika on nyt.”
No kerropa vaikka vuoden tarkkuudella, että mitä asioita tulee tapahtumaan ja milloin. Vai eikö Raamatun perusteella voikaan saada tietoa tulevasta?
Ilmeisesti sinulla ei ollut mitään keinoa tarkistaa Raamatun väitteiden totuusarvoa kun et vastannut asiaa koskevaan kysymykseeni.Välva kirjoitti:
En usko tuollaiseen alkuräjähdysperusteluihin. Seuraavat kysymykset kumoavat sattuman.
- Mistä aika , ei tuollaista voi mitata?
- Miksi pakkautui, jos ei mitään ollut?
- Miksi laajeni, täytyyhän siihen syy?
- Kuka antoi luonnon lait ei niin tarkkaa ja suurta voi sattumalta, eikä itsestään tulla?
- Miten tuli perusvuorovaikutukset ja miksi, ei sellaistakaan voi sattumalta tulla, eikä ilman syytä?
- Räjähdystä ei seuraa tarkkaa toimivaa järjestystä, eikä elämää. Räjähdystä seuraa epäjärjestys tuho ja kuolema.” En usko tuollaiseen alkuräjähdysperusteluihin. Seuraavat kysymykset kumoavat sattuman.”
Minkä ihmeen sattuman? Vai oletko mennyt uskomaan sen uskovien jatkuvasti kierrättämän valheen, että tieteen mukaan maailma olisi syntynyt sattumalta?
”- Mistä aika , ei tuollaista voi mitata?”
Olet joko tietämätön tai valehtelet. Se voidaan mitata taustasäteilyn lämpötilaeroja ja galaksien korrelaatiofunktiota mittaamalla.
https://arxiv.org/abs/astro-ph/0302209
”- Miksi pakkautui, jos ei mitään ollut?”
En tiedä miksi oli pakkaantuneena, mutta kyllä silloin jotain oli. Nykyisenkaltainen maailmankaikkeus syntyi alkuräjähdyksessä, mutta se ei tarkoita että ennen sitä ei olisi ollut mitään.
”- Miksi laajeni, täytyyhän siihen syy?”
Totta kai täytyy olla. Syytä ei tiedetä. Mutta se, että jotain ei tiedetä, ei tarkoita, että mitään ei tiedetä.
”- Kuka antoi luonnon lait”
Ei kukaan niitä antanut. ”Laki” on ihmisten keksimä nimitys tietyille maailman ominaisuuksille.
” ei niin tarkkaa ja suurta voi sattumalta, eikä itsestään tulla? ”
Miten niin. Mikä on se raja tarkkuutta ja suuruutta, joka mielestäsi voi itsestään tai sattumalta?
”- Miten tuli perusvuorovaikutukset ja miksi, ei sellaistakaan voi sattumalta tulla, eikä ilman syytä?”
Kyllä niilläkin varmasti syy on. En tiedä mikä.
”- Räjähdystä ei seuraa tarkkaa toimivaa järjestystä, eikä elämää. Räjähdystä seuraa epäjärjestys tuho ja kuolema.”
Mutta kun alkuräjähdys ei ollut räjähdys. Kuten jo kerroin. Se ei muutu miksikään vaikka yrittäisit vääristellä.- Anonyymi
Välva kirjoitti:
Ehkä väitteitä sinulle jos et ole Raamattua avoimesti tutkinut.
Minulle Raamattu on todellinen lukemattomien henkilökohtaisen todistuksen vuokisi. Sekä sen ilmoittamien profetieiden toteumisen vuoksi.
Raamatun profetioista on noin 90% toteutunut. Nyt tällä hetkellä on suuret maailmantapahtumat toteutumassa , joiden aika on nyt.
Vielä on toteutumatta sellaistia joiden aika ei veilä ole tullut, kuten uskovina kuolleiden ylösnousemus uudessa taivaallisessa ruumiissa ja heidän ylösoton jäljessä seurakunnan ylösotto, antikristillinen aika, sekä tuhat vuotinen valtakunta maassa ja maailman loppu sen jälkeen."Raamatun profetioista on noin 90% toteutunut. Nyt tällä hetkellä on suuret maailmantapahtumat toteutumassa , joiden aika on nyt."
Raamatun profetioita lienee toteutunut, mutta VT ei ole kerralla kirjoitettu teos mistään kohdin, sitä eli sen sisältämiä kirjoja on kirjoitettu uudelleen moneen kertaan, ja vain toteutuneet profetiat ovat saaneet jäädä, muita on poistettu sitä mukaa kun ne eivät ole toteutuneet. (Ja tämä ei ole ateistista haihattelua vaan ihan perus raamatuntutkimus faktaa).
Suurille maailmantapahtumille ei ole mitään aikamääreitä ns ennustuksissa, joilla viitanneet Ilmestyskirjaan lähinnä? "Tulevaisuudessa"? Eli tapahtuivatpa ne vuonna 1 000 tai vuonna 3 500 voi sanoa, että 'niinhän Raamattu ennustaa'. Jos vaikka 'ennustetaan' että tulossa on valtava nälänhätä', niin kyllähän se valitettavasti aina jossakin vaiheessa toteutuu, ei se ole mikään kummoinen ennustus Anonyymi kirjoitti:
Todisteet?
Tieteellinen todiste on aivan eri asia kuin jonkin uskonnollisen kirjoituksen todistus itsestään. Yhtä hyvin voisin uskoa maailman syntyneen sotkan munasta. Uskonnollisilla luomiskertomuksilla ei ole mitään yhtymäkohtaa tieteeseen.Tiede etenee koko-aja, eli se muuttuu. Sehän on hyvä.
Mutta milloin tiede on löytänyt lopullisen totuuden?
Totuus on muuttumaton.
Alkuteksteihin perustuvaa Raamatun tekstiä ei ole koskaan kumottu.
vuosisata sitten luultiin, että Pietarin kirjeessä on virhe alkuaineista. Nykyisin kukaan ei niin ajattele, koska siihen perustuu meillä monet asiat.
2.Piet.3:
9. Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, vaikka jotkut luulevat hänen viivyttelevän, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan. Hän ei näet tahdo, että kukaan joutuu kadotukseen vaan että kaikki kääntyisivät.
10. Mutta Herran päivä tulee kuin varas. Silloin taivaat katoavat pauhinalla ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, maa palaa ja kaikki, mitä siihen on tehty.
11. Koska tämä kaikki näin hajoaa, millaisia teidän tuleekaan olla pyhässä elämässä ja jumalanpelossa
12. odottaessanne ja jouduttaessanne Jumalan päivän tuloa, tuon päivän, jonka voimasta taivaat hehkuen hajoavat ja alkuaineet kuumuudesta sulavat.
13. Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu.Anonyymi kirjoitti:
Olet kyllä kovapäinen tuon räjähdyksesi kanssa. Kyseinen termi on sinulle selitetty aika monta kertaa. Inttämisesi saa näyttämään sinut idiootilta. Et viitsi edes selvittää asiaa, josta suu vaahdossa jankkaat.
Näilläkin palstoilla on juuri kerrottu alkuräjähdyksestä. Saahan niihin vastata???
Anonyymi kirjoitti:
Mikään ei räjähtänyt. Kvanttifluktaatio synnytti tyhjiössä inflatonikentän, joka sai aikaan ylivalonnopeudella tapahtuneen tilan laajenemisen. Romahtaneen kentän energiasta syntyi aine. Kyseinen tapahtuma tapahtui n. 13,8 miljardia vuotta sitten.
Tiede harvemmin vastaa kysymyksiin miksi? Joka tpauksessa kvanttifluktaatio on stokastinen ilmiö, joka ei vaadi syytä.Jos tiede ei vastaa kysymykseen miksi, niin sew ei kykene vastaamaan. Silloin siltä puuttu totuuden tuntemista.
Anonyymi kirjoitti:
Itse asiassa nykykäsityksen mukaan massa eli materia syntyi vasta ns. kylmän alkuräjähdyksen jälkeen, jolloin inflaatio oli laajentanut avaruuden jo makroskooppiseen kokoon.
En minä voi mitenkää uskoa väitteeseesi "Anonyymi 01.01.2022 18:14" , että : "Itse asiassa nykykäsityksen mukaan massa eli materia syntyi vasta ns. kylmän alkuräjähdyksen jälkeen, jolloin inflaatio oli laajentanut avaruuden jo makroskooppiseen kokoon."
Voihan niitä joidenkin mielestä hienolta kuulostavia sanoja jne. laittaa peräkkäin, mutta mitään totuutta tuossa jutussa ei ole. Juurihan joku toinen evotuolisti vaäitti ihan päinvastoin.Anonyymi kirjoitti:
"En puhunut käsitteestä maailmankaikeus, sellaista ei ihmisen ymmärrykseen mahdu. Sellaisen ei ole tiedettä, vaan ihmisten mielikuvitksen luomia päätelmiä."
Maailmankaikkeudesta, niin kaus kuin pystymme havannoimaan, kyllä ymmärretään varsin paljon ja se voidaan tieteen keinoin mallintaa. Se, että sinä et ymmärrä noita malleja, ei tarkoita, ettei sinua fiksummat siihen pystyisi. Voit polkea jalkaa, mutta niin vain kosmologia on kovaa tiedettä.
"Mikä alkuräjähdys. Miksi ja mikä räjähti? "
Tuosta on aika paljon kirjallisuutta. Toki niiden syvällisempi ymmärtäminen vaatii matematiikan ja fysiikan tietyn tason. Jos olet oikeasti kiinnostunut, selvitä ihmeessä perusteet.
Kysymykseen, miksi big bang tapahtui, tuskin saadaan koskaan vastausta, koska pitäisi tuntea tapahtumat ja olosuhteet ennen big bangiä.Laita "Anonyymi 01.01.2022 18:43" asiat oikeaan arvojärjestykseen.
"se voidaan tieteen keinoin mallintaa" mitä vain voidaan mallintaa, mutta silti se on vain malli.
" Se, että sinä et ymmärrä noita malleja".. Ethän sinä tunne minua, etkä tiedä mitenkä paljon olen ollut mallien kanssa tekemisissä .
""Mikä alkuräjähdys. Miksi ja mikä räjähti? "
Tuosta on aika paljon kirjallisuutta. Toki niiden syvällisempi ymmärtäminen vaatii matematiikan ja fysiikan tietyn tason. Jos olet oikeasti kiinnostunut, selvitä ihmeessä perusteet." .. Onhan toki maailmassa paljon kirjallisuutta. Ethän sinä minua tunne, etkä ole kykenevä minua arvioimaan. En loukkaannu sinulle, mutta huomautan.Anonyymi kirjoitti:
Todisteet?
Tieteellinen todiste on aivan eri asia kuin jonkin uskonnollisen kirjoituksen todistus itsestään. Yhtä hyvin voisin uskoa maailman syntyneen sotkan munasta. Uskonnollisilla luomiskertomuksilla ei ole mitään yhtymäkohtaa tieteeseen.Raamattu on Jumalan ilmoitus ihmisille. Jumala itse valvoo, että Hänen sanansa toteutuu.
Välva kirjoitti:
Tiede etenee koko-aja, eli se muuttuu. Sehän on hyvä.
Mutta milloin tiede on löytänyt lopullisen totuuden?
Totuus on muuttumaton.
Alkuteksteihin perustuvaa Raamatun tekstiä ei ole koskaan kumottu.
vuosisata sitten luultiin, että Pietarin kirjeessä on virhe alkuaineista. Nykyisin kukaan ei niin ajattele, koska siihen perustuu meillä monet asiat.
2.Piet.3:
9. Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, vaikka jotkut luulevat hänen viivyttelevän, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan. Hän ei näet tahdo, että kukaan joutuu kadotukseen vaan että kaikki kääntyisivät.
10. Mutta Herran päivä tulee kuin varas. Silloin taivaat katoavat pauhinalla ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, maa palaa ja kaikki, mitä siihen on tehty.
11. Koska tämä kaikki näin hajoaa, millaisia teidän tuleekaan olla pyhässä elämässä ja jumalanpelossa
12. odottaessanne ja jouduttaessanne Jumalan päivän tuloa, tuon päivän, jonka voimasta taivaat hehkuen hajoavat ja alkuaineet kuumuudesta sulavat.
13. Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu."Alkuteksteihin perustuvaa Raamatun tekstiä ei ole koskaan kumottu."
Eli? Sen paikkaansapitävyyttäkö? Tuo alkuteksti lienee joku arkkityyppi joka uskovaisilla on; 'alkuperäinen Raamattu'?
Sellaista, varsinkaan ja nimenomaan VTn kohdalla, ei ole, se mitä lukee ns nykyisessä Raamatussa, on monen kertaan korjattu, karsittu ja uudelleenkirjoitettu versio
Ei buddhalaisuuden oppejakaan ole tähän päivään mennessä kumottu
Missä mielessä totuus on muuttumaton siinä mielessä, että VTn Jumala on kostonhimoinen, silmä silmästä ja hammas hampaasta, kun taas UTn Jumala on vain täynnä rakkautta ja lyöjälle pitää kääntää toinenkin poski?
Uskovaiset pääsisivät itse paljon helpommalla ilman tuota inttämistä että totuus ei koskaan muutu, ajat muuttuu, tietämys kasvaa, olosuhteet vaihtelevat. Jotkut tosiasiat muuttuvat, toiset eivät, that's life- Anonyymi
Välva kirjoitti:
Ehkä väitteitä sinulle jos et ole Raamattua avoimesti tutkinut.
Minulle Raamattu on todellinen lukemattomien henkilökohtaisen todistuksen vuokisi. Sekä sen ilmoittamien profetieiden toteumisen vuoksi.
Raamatun profetioista on noin 90% toteutunut. Nyt tällä hetkellä on suuret maailmantapahtumat toteutumassa , joiden aika on nyt.
Vielä on toteutumatta sellaistia joiden aika ei veilä ole tullut, kuten uskovina kuolleiden ylösnousemus uudessa taivaallisessa ruumiissa ja heidän ylösoton jäljessä seurakunnan ylösotto, antikristillinen aika, sekä tuhat vuotinen valtakunta maassa ja maailman loppu sen jälkeen.Olen lukenut Raamatun sukuluetteloineen kahteen kertaan ja osia VT:sta ja UT:sta kymmeniä kertoja. Minulle Raamattu on todellinen, mutta sen kertomukset eivät ole.
Tuo 90 %:kin on aivan hatusta vedetty. - Anonyymi
Välva kirjoitti:
En usko tuollaiseen alkuräjähdysperusteluihin. Seuraavat kysymykset kumoavat sattuman.
- Mistä aika , ei tuollaista voi mitata?
- Miksi pakkautui, jos ei mitään ollut?
- Miksi laajeni, täytyyhän siihen syy?
- Kuka antoi luonnon lait ei niin tarkkaa ja suurta voi sattumalta, eikä itsestään tulla?
- Miten tuli perusvuorovaikutukset ja miksi, ei sellaistakaan voi sattumalta tulla, eikä ilman syytä?
- Räjähdystä ei seuraa tarkkaa toimivaa järjestystä, eikä elämää. Räjähdystä seuraa epäjärjestys tuho ja kuolema.Aika syntyi alkuräjähdyksessä.
Mikään ei pakkautunut.
Ylivalonnopeudella tapahtuneen inflaation aikana syynä oli inflatonikentän romahdus. Muuten dynaamisen avaruuden syyn selittää yleinen suhteellisuusteoria matemaattisen tarkasti. Ja koska inflaation aikana ei ollut massaa, vaan pelkkä inflatonikenttä tyhjiössä, laajeneminen exponentiaalista, kuten de Sitter ratkaisu Einsteinin suhteellisuusteoriasta kertoo.
Miksi ei voi tulla. Jos luonnonlait eivät olisi tällaiset, emme olisi sitä kyselemässä. Lisäksi ainakin Enqvistin mielestä näennäisetn heinoviritysten olemassaolo johtuu todennäköisesti tietämättömyydestämme. Ehkä ei ole muuta mahdollisuutta, vaikka fysiikka ei vielä ole ko. lainalaisuutta löytänytkään.
Perusvuorovaikutukset olivat suurella todennäköisuudellä alkuun yksi vuorovaikutus, josta energiatasojen laskiessa erosivat eri vuorovaikutukset, kuten heikko vuorovaikutus ja sähkömagneettinen vuorovaikutus sähköheikosta.
Ihan pitää ottaa uusi kappale. Jos käsityksesi alkuräjähdyksestä on tuolla mallilla, sinun ei kannattaisi ottaa alkuräjähdykseen mitään kantaa ennen kuin olet opetellut edes alkeet.
Tuollasena väite on juurikin niin lapsellinen, mitä eräät saarnamiehet viljelivät puheissaan -80 luvulla ollessani fundamentalisti. - Anonyymi
Välva kirjoitti:
"Anonyymi 01.01.2022 18:11"
Miksi ja mistä syystä tuollaiset ilmiöt olisi vonut tapahtua?
En ainakaan minä tuollaista usko.
Nuo "Kvanttifluktaatio synnytti tyhjiössä inflatonikentän, " ovat kuvitteelliseti yhdistetty maailman syntyyn, samoin kuin "Kvanttifluktaatio synnytti tyhjiössä inflatonikentän, " ja "Romahtaneen kentän energiasta syntyi aine" , kuten muutkin. Ei näin voi mitään ainetta syntyä, vai onko jossakin tyjiössä edes mahdollisia merkkejäkä tuosta havaitttu.
Yliäänen-nopeus on todellisuutta hävittäjien kohdalla ja jossain muuallakin, mutta myös tieteiselokuvissa käytetään noita muitakin mainitsemiasi termejä. Elokuvia noista voidaan tehdä, mutta mitään todellisuutta niillä ei ole, ei tässä aiheessamme."En ainakaan minä tuollaista usko."
Osta T-paita: "Science Doesn't Care What You Believe"
Saatavina eri väreissä ja erillaisilla fonteilla painettuna.
Romahtaneen kentän energiasta syntyy ainetta, kuten erityisestä suhteellisuusteoriasta johdettu yhtälö E = m x c^2 kertoo.
Kvanttifluktaatiossa syntyy ja häviää jatkuvasti virtuaalihiukkasia, joka on todistettu kokeellisesti. Eli merkkejä on havaittu.
Kyse ei ollut yliäänennopeudesta vaan ylivalonnopeudesta.
Ja ei, se ei ole vastoin yleistä suhteellisuusteoriaa, koska avaruuden metrisen koordinaatiston laajentuessa mitään informaatiota tai massaa ei siirry. Valonnopeus on rajanopeus vain informaation siirtymiselle (ja sillekin vain jos kausaliteetin invariantista halutaan pitää kiinni.)
Alkuräjähdysteoria on Lawrece Kraussin mukaan niin hyvin todennettu, että sitä ei käytännössä enää voi falsifioida. Jos joskus syntyisikin laajempi teoria, BB jäisi sen erityistapaukseksi.
On todellakin aivan yhdentekevää, mitä sinä uskot ja mitä et. Ei se tiedettä miksikään muuta. Anonyymi kirjoitti:
Miksi te uskovat "näette" vain negatiivisia asioita? Eikö teidän elämässä oikeasti tapahdu mitään hyvää, kun koko ajan haaveilette kärsimyksestä?
Evankeliumi on Ilosanoma.
Michelarkangelo kirjoitti:
” Ehkä väitteitä sinulle jos et ole Raamattua avoimesti tutkinut.”
Olen tutkinut Raamattua avoimesti. Juuri se oli merkittävä syy siihen, miksi lakkasin uskomasta Jumalaan.
”Minulle Raamattu on todellinen lukemattomien henkilökohtaisen todistuksen vuokisi.”
Käykö sinulle todisteeksi muiden uskontojien kannattajien henkilökohtaiset todistukset heidän uskonsa asioista? Vai eikö henkilökohtainen todistus olekaan mikään peruste jonkin väittämän todellisuuden mittaamiseen?
Onko sinulla mitään oikeita, objektiivisia todisteita väitteidesi tueksi? Vai vaativatko kaikki ”todisteesi” sen, että jo etukäteen uskoo sokeasti Jumalaan?
”Nyt tällä hetkellä on suuret maailmantapahtumat toteutumassa , joiden aika on nyt.”
No kerropa vaikka vuoden tarkkuudella, että mitä asioita tulee tapahtumaan ja milloin. Vai eikö Raamatun perusteella voikaan saada tietoa tulevasta?
Ilmeisesti sinulla ei ollut mitään keinoa tarkistaa Raamatun väitteiden totuusarvoa kun et vastannut asiaa koskevaan kysymykseeni."No kerropa vaikka vuoden tarkkuudella, että mitä asioita tulee tapahtumaan ja milloin. Vai eikö Raamatun perusteella voikaan saada tietoa tulevasta?"
Israelin valtion syntyminen 1948Michelarkangelo kirjoitti:
” En usko tuollaiseen alkuräjähdysperusteluihin. Seuraavat kysymykset kumoavat sattuman.”
Minkä ihmeen sattuman? Vai oletko mennyt uskomaan sen uskovien jatkuvasti kierrättämän valheen, että tieteen mukaan maailma olisi syntynyt sattumalta?
”- Mistä aika , ei tuollaista voi mitata?”
Olet joko tietämätön tai valehtelet. Se voidaan mitata taustasäteilyn lämpötilaeroja ja galaksien korrelaatiofunktiota mittaamalla.
https://arxiv.org/abs/astro-ph/0302209
”- Miksi pakkautui, jos ei mitään ollut?”
En tiedä miksi oli pakkaantuneena, mutta kyllä silloin jotain oli. Nykyisenkaltainen maailmankaikkeus syntyi alkuräjähdyksessä, mutta se ei tarkoita että ennen sitä ei olisi ollut mitään.
”- Miksi laajeni, täytyyhän siihen syy?”
Totta kai täytyy olla. Syytä ei tiedetä. Mutta se, että jotain ei tiedetä, ei tarkoita, että mitään ei tiedetä.
”- Kuka antoi luonnon lait”
Ei kukaan niitä antanut. ”Laki” on ihmisten keksimä nimitys tietyille maailman ominaisuuksille.
” ei niin tarkkaa ja suurta voi sattumalta, eikä itsestään tulla? ”
Miten niin. Mikä on se raja tarkkuutta ja suuruutta, joka mielestäsi voi itsestään tai sattumalta?
”- Miten tuli perusvuorovaikutukset ja miksi, ei sellaistakaan voi sattumalta tulla, eikä ilman syytä?”
Kyllä niilläkin varmasti syy on. En tiedä mikä.
”- Räjähdystä ei seuraa tarkkaa toimivaa järjestystä, eikä elämää. Räjähdystä seuraa epäjärjestys tuho ja kuolema.”
Mutta kun alkuräjähdys ei ollut räjähdys. Kuten jo kerroin. Se ei muutu miksikään vaikka yrittäisit vääristellä.En ole tuollaista väitettä kullut keneltäkään uskovaiselta. Vain sinun kirjoituksessasi tuollaista on : "Minkä ihmeen sattuman? Vai oletko mennyt uskomaan sen uskovien jatkuvasti kierrättämän valheen, että tieteen mukaan maailma olisi syntynyt sattumalta?"
Michelarkangelo kirjoitti:
” En usko tuollaiseen alkuräjähdysperusteluihin. Seuraavat kysymykset kumoavat sattuman.”
Minkä ihmeen sattuman? Vai oletko mennyt uskomaan sen uskovien jatkuvasti kierrättämän valheen, että tieteen mukaan maailma olisi syntynyt sattumalta?
”- Mistä aika , ei tuollaista voi mitata?”
Olet joko tietämätön tai valehtelet. Se voidaan mitata taustasäteilyn lämpötilaeroja ja galaksien korrelaatiofunktiota mittaamalla.
https://arxiv.org/abs/astro-ph/0302209
”- Miksi pakkautui, jos ei mitään ollut?”
En tiedä miksi oli pakkaantuneena, mutta kyllä silloin jotain oli. Nykyisenkaltainen maailmankaikkeus syntyi alkuräjähdyksessä, mutta se ei tarkoita että ennen sitä ei olisi ollut mitään.
”- Miksi laajeni, täytyyhän siihen syy?”
Totta kai täytyy olla. Syytä ei tiedetä. Mutta se, että jotain ei tiedetä, ei tarkoita, että mitään ei tiedetä.
”- Kuka antoi luonnon lait”
Ei kukaan niitä antanut. ”Laki” on ihmisten keksimä nimitys tietyille maailman ominaisuuksille.
” ei niin tarkkaa ja suurta voi sattumalta, eikä itsestään tulla? ”
Miten niin. Mikä on se raja tarkkuutta ja suuruutta, joka mielestäsi voi itsestään tai sattumalta?
”- Miten tuli perusvuorovaikutukset ja miksi, ei sellaistakaan voi sattumalta tulla, eikä ilman syytä?”
Kyllä niilläkin varmasti syy on. En tiedä mikä.
”- Räjähdystä ei seuraa tarkkaa toimivaa järjestystä, eikä elämää. Räjähdystä seuraa epäjärjestys tuho ja kuolema.”
Mutta kun alkuräjähdys ei ollut räjähdys. Kuten jo kerroin. Se ei muutu miksikään vaikka yrittäisit vääristellä.Eihän alkuräjähdystä mikään ole todistanut. Eihän tyhjä voi räjähtää.
Michelarkangelo kirjoitti:
” En usko tuollaiseen alkuräjähdysperusteluihin. Seuraavat kysymykset kumoavat sattuman.”
Minkä ihmeen sattuman? Vai oletko mennyt uskomaan sen uskovien jatkuvasti kierrättämän valheen, että tieteen mukaan maailma olisi syntynyt sattumalta?
”- Mistä aika , ei tuollaista voi mitata?”
Olet joko tietämätön tai valehtelet. Se voidaan mitata taustasäteilyn lämpötilaeroja ja galaksien korrelaatiofunktiota mittaamalla.
https://arxiv.org/abs/astro-ph/0302209
”- Miksi pakkautui, jos ei mitään ollut?”
En tiedä miksi oli pakkaantuneena, mutta kyllä silloin jotain oli. Nykyisenkaltainen maailmankaikkeus syntyi alkuräjähdyksessä, mutta se ei tarkoita että ennen sitä ei olisi ollut mitään.
”- Miksi laajeni, täytyyhän siihen syy?”
Totta kai täytyy olla. Syytä ei tiedetä. Mutta se, että jotain ei tiedetä, ei tarkoita, että mitään ei tiedetä.
”- Kuka antoi luonnon lait”
Ei kukaan niitä antanut. ”Laki” on ihmisten keksimä nimitys tietyille maailman ominaisuuksille.
” ei niin tarkkaa ja suurta voi sattumalta, eikä itsestään tulla? ”
Miten niin. Mikä on se raja tarkkuutta ja suuruutta, joka mielestäsi voi itsestään tai sattumalta?
”- Miten tuli perusvuorovaikutukset ja miksi, ei sellaistakaan voi sattumalta tulla, eikä ilman syytä?”
Kyllä niilläkin varmasti syy on. En tiedä mikä.
”- Räjähdystä ei seuraa tarkkaa toimivaa järjestystä, eikä elämää. Räjähdystä seuraa epäjärjestys tuho ja kuolema.”
Mutta kun alkuräjähdys ei ollut räjähdys. Kuten jo kerroin. Se ei muutu miksikään vaikka yrittäisit vääristellä.”- Miten tuli perusvuorovaikutukset ja miksi, ei sellaistakaan voi sattumalta tulla, eikä ilman syytä?”
Vastasit: "Kyllä niilläkin varmasti syy on. En tiedä mikä."
Ei sellaista syytä ole ainakaan tässä aiheessa.Välva kirjoitti:
”- Miten tuli perusvuorovaikutukset ja miksi, ei sellaistakaan voi sattumalta tulla, eikä ilman syytä?”
Vastasit: "Kyllä niilläkin varmasti syy on. En tiedä mikä."
Ei sellaista syytä ole ainakaan tässä aiheessa.” Israelin valtion syntyminen 1948”
Missä kohtaa Raamattua kerrotaan. että Israel syntyy 1948? Mutta ilmeisesti Raamatun perusteella ei kykene saamaan tietoa tulevasta, kun kerroit menneen tapahtuman kun pyysin kertomaan mitä asioita tulee tapahtumaan ja milloin.
” En ole tuollaista väitettä kullut keneltäkään uskovaiselta”
No, kerro, miksi sitten sattuman puheeksi alkuräjähdyksen yhteydessä?
”Ei sellaista syytä ole ainakaan tässä aiheessa.”
Niin? Minähän kirjoitin suoraan ja kiertelemättä ei tiedetä mikä se syy on.
” Eihän alkuräjähdystä mikään ole todistanut.”
Olet joko tietämätön tai valehtelet. Se on todistettu monin eri tavoin:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Alkuräjähdys#Kokeelliset_todisteet
” Eihän tyhjä voi räjähtää.”
Niin. Eikä kukaan tiedemies ole sellaista väittänytkään. Sinulle on nyt jo monta kertaa kerrottu, että alkuräjähdys ei ollut räjähdys. Alkuräjähdys ei myöskään saanut alkuansa tyhjästä. Aiemmin kyse saattoi olla aidosta tietämättömyydestäsi, mutta nyt kyse on jo selkeästä valehtelusta. Ymmärrän toki miksi tuo valhe on sinulle niin tärkeä ja rakas: on paljon helpompi vastustaa irvikuvaa alkuräjähdyksesta kuin vastustaa oikeaa alkuräjähdysmallia.
Voihan nyt sentään, unohdit vastata kysymyksiin:
Käykö sinulle todisteeksi muiden uskontojien kannattajien henkilökohtaiset todistukset heidän uskonsa asioista? Vai eikö henkilökohtainen todistus olekaan mikään peruste jonkin väittämän todellisuuden mittaamiseen?
Onko sinulla mitään oikeita, objektiivisia todisteita väitteidesi tueksi? Vai vaativatko kaikki ”todisteesi” sen, että jo etukäteen uskoo sokeasti Jumalaan?iowa kirjoitti:
"Alkuteksteihin perustuvaa Raamatun tekstiä ei ole koskaan kumottu."
Eli? Sen paikkaansapitävyyttäkö? Tuo alkuteksti lienee joku arkkityyppi joka uskovaisilla on; 'alkuperäinen Raamattu'?
Sellaista, varsinkaan ja nimenomaan VTn kohdalla, ei ole, se mitä lukee ns nykyisessä Raamatussa, on monen kertaan korjattu, karsittu ja uudelleenkirjoitettu versio
Ei buddhalaisuuden oppejakaan ole tähän päivään mennessä kumottu
Missä mielessä totuus on muuttumaton siinä mielessä, että VTn Jumala on kostonhimoinen, silmä silmästä ja hammas hampaasta, kun taas UTn Jumala on vain täynnä rakkautta ja lyöjälle pitää kääntää toinenkin poski?
Uskovaiset pääsisivät itse paljon helpommalla ilman tuota inttämistä että totuus ei koskaan muutu, ajat muuttuu, tietämys kasvaa, olosuhteet vaihtelevat. Jotkut tosiasiat muuttuvat, toiset eivät, that's lifeVäittesi ei pidä paikkaansa.
Uusia käännöksiä ei yleensä tehdä vanhempien käännösten perusteella.
Buthalaisuuden opit eivät ole Jumalalta, vaan ihmisiltä tai demoneilta.
Uusi Testamentti ja Vanha Testamentti molemmat todistavat toisistaan. Tälle palstalle sen yksinkertainen opetus ei mahtuisi.
Nyt elämme Uuden Testamentin Evankeliumin aikaa. Emme ole enää VT:n ajassa.
Mutta meidän ei tule toimia VT:n lain mukaisesti. Tutki itse Raamatun Evankeliumit .
Jeesus täytti lain meidän puolestamme ja kärsi tuomion meidän puolestamme. Siksi Jumala tarjoaa meille tätä ilosanomaa, meidän tehtävämme on uskoa, totella ja ottaa se vastaan ja toimia sen mukaisesti.
Matt.5:
17. Jeesus ja laki
"Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan vaan täyttämään.
....
20. Minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljon suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, te ette pääse taivasten valtakuntaan."
21. "Te olette kuulleet, että esi-isille on sanottu: 'Älä tapa'(6) ja 'Joka tappaa, on ansainnut oikeuden tuomion.'
22. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka on vihoissaan veljelleen, on ansainnut oikeuden tuomion. Se taas, joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut Suuren neuvoston tuomion. Mutta joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.
......
Mark.1:
Sen jälkeen kun Johannes oli vangittu, Jeesus tuli Galileaan ja julisti Jumalan evankeliumia.
15. Hän sanoi: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Kääntykää ja uskokaa evankeliumi."
Tie, totuus ja elämä Jeesus sanoo
Joh.14:
"Älköön teidän sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan, uskokaa myös minuun.
2. Minun Isäni kodissa on monta huonetta. Ellei niin olisi, sanoisinko teille, että menen valmistamaan teille sijaa?
3. Vaikka minä menenkin valmistamaan teille sijaa, tulen takaisin ja otan teidät luokseni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen.
4. Ja minne minä menen, tien sinne te tiedätte."
5. Tuomas sanoi hänelle: "Herra, me emme tiedä, minne sinä menet. Kuinka sitten voisimme tietää tien?"
6. Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan tule Isän luo muuten kuin minun kauttani.
7. Jos te tunnette minut, tulette tuntemaan myös minun Isäni. Tästä lähtien te tunnette hänet ja olette nähneet hänet."- Anonyymi
Välva kirjoitti:
Laita "Anonyymi 01.01.2022 18:43" asiat oikeaan arvojärjestykseen.
"se voidaan tieteen keinoin mallintaa" mitä vain voidaan mallintaa, mutta silti se on vain malli.
" Se, että sinä et ymmärrä noita malleja".. Ethän sinä tunne minua, etkä tiedä mitenkä paljon olen ollut mallien kanssa tekemisissä .
""Mikä alkuräjähdys. Miksi ja mikä räjähti? "
Tuosta on aika paljon kirjallisuutta. Toki niiden syvällisempi ymmärtäminen vaatii matematiikan ja fysiikan tietyn tason. Jos olet oikeasti kiinnostunut, selvitä ihmeessä perusteet." .. Onhan toki maailmassa paljon kirjallisuutta. Ethän sinä minua tunne, etkä ole kykenevä minua arvioimaan. En loukkaannu sinulle, mutta huomautan.En tunne sinua vaan muodostan käsityksen kirjoitustesi perusteella. Jos tunnet fysiikan mallit big bang teoriasta, niin silloin vedät trollin roolia. Muuten kirjoituksissasi pystyisit päättelemään, että oikeasti tiedätkin jotain asiasta
Ei olekaan syytä loukkaantua. Eikös ollut ihan asiallinen neuvo hankkia edes perustiedot. Anonyymi kirjoitti:
"Raamatun profetioista on noin 90% toteutunut. Nyt tällä hetkellä on suuret maailmantapahtumat toteutumassa , joiden aika on nyt."
Raamatun profetioita lienee toteutunut, mutta VT ei ole kerralla kirjoitettu teos mistään kohdin, sitä eli sen sisältämiä kirjoja on kirjoitettu uudelleen moneen kertaan, ja vain toteutuneet profetiat ovat saaneet jäädä, muita on poistettu sitä mukaa kun ne eivät ole toteutuneet. (Ja tämä ei ole ateistista haihattelua vaan ihan perus raamatuntutkimus faktaa).
Suurille maailmantapahtumille ei ole mitään aikamääreitä ns ennustuksissa, joilla viitanneet Ilmestyskirjaan lähinnä? "Tulevaisuudessa"? Eli tapahtuivatpa ne vuonna 1 000 tai vuonna 3 500 voi sanoa, että 'niinhän Raamattu ennustaa'. Jos vaikka 'ennustetaan' että tulossa on valtava nälänhätä', niin kyllähän se valitettavasti aina jossakin vaiheessa toteutuu, ei se ole mikään kummoinen ennustusKommenttisi "Anonyymi 02.01.2022 15:05" vaatii hieman tarkennusta.
Kaikki Raamatun tekstit ovat Pyhän Hengen johdattamia tekstejä. Myös niiden säilyvyyden on Jumala varmistanut. Jumalan kutsumien Juutalaisten pyhien tehtävänä oli kopioida kaikki VT:n kirjat ja levittää niitä maailmaan. Kirjojen kopiointi oli tarkasti valvottu ja jos tuli pienikin virhe merkki, niin koko kyseinen kopio hävitettiin, niin ettei mitään virheen mahdollisuutta sallittu.
Samoin, kuin kirjoittajat saivat tekstin Pyhän Hengen vaikutuksesta, samoin niitä voi syvällisemmin ymmärtää vain P.H. vaikutuksella.
Maailman tapahtumien tarkan ajankohdan Jumala on salannut ihmisiltä, mutta tapahtumat ja niihin johtavat olosuhteet ovat kätkettynä monissa Raamatun kohdissa. Esim V.T Profeetoissa, kuten Hesekiel, Jesaja,Jeremia, Sakarja jne. Myös koko Raamatusta löytyy näitä ilmoituksia. Alkaen 1.Moos.1:1 aina Ilmestyskirja loppuun asti.
Silti näissä ei ole mitään ristiriitaa, mutta vain Pyhä Henki aukaisee niitä.
Tiedämme kyllä missä ajassa me nyt elämme. Tästä em, profeetat ovat antaneet yhtäpitävän kuvauksen,
Nyt elämme "seurakunta-ajan" loppuvaihetta juuri ennen ahdistuksen aikaa ( 7 vuotta ) jonka viimeisessä ( 3,5 vuotta ) on antikristuksen hallinta-aikaa.
Ennen ahdistuksen aikaa, tai sen alussa Jumalan omat sekä uskovina kuolleet otetaan ylös. Ensin kuollet Jeesuksen omat, nousevat haudoistaan uudessa taivaallisessa ruumiissaan ja ( ehkä ilmestyvät monille ) he nousevat taivaisiin ja elossa olevat uskovat muuttuvat uuteen taivaalliseen ruumiiseensa ja nousevat taivaaseen.
Antikristillisen ajan ( 7 vuotta ) jälkeen Jeesus palaa maailmaan näiden taivaassa olevien uskovien kanssa ja Antikristus heitetään pois sidottuna ja sen jälkeen alkaa 1000 vuotinen Rauhan valtakunta maan päällä. Sitten antikristus saa hetken mellastaa maailmassa ja sitten tulee maailmanloppu ja me kaikki siirrymme Jumalan eteen joko Jeesuksen armon kanssa taivaaseen tai ilmanJeesuksen armoa helvettiin, ikuisuuteen.- Anonyymi
Välva kirjoitti:
Evankeliumi on Ilosanoma.
Tosi iloinen sanoma onkin: jos et usko tällaiseen tarinaan, kidut ikuisesti helvetissä.
- Anonyymi
Välva kirjoitti:
Kommenttisi "Anonyymi 02.01.2022 15:05" vaatii hieman tarkennusta.
Kaikki Raamatun tekstit ovat Pyhän Hengen johdattamia tekstejä. Myös niiden säilyvyyden on Jumala varmistanut. Jumalan kutsumien Juutalaisten pyhien tehtävänä oli kopioida kaikki VT:n kirjat ja levittää niitä maailmaan. Kirjojen kopiointi oli tarkasti valvottu ja jos tuli pienikin virhe merkki, niin koko kyseinen kopio hävitettiin, niin ettei mitään virheen mahdollisuutta sallittu.
Samoin, kuin kirjoittajat saivat tekstin Pyhän Hengen vaikutuksesta, samoin niitä voi syvällisemmin ymmärtää vain P.H. vaikutuksella.
Maailman tapahtumien tarkan ajankohdan Jumala on salannut ihmisiltä, mutta tapahtumat ja niihin johtavat olosuhteet ovat kätkettynä monissa Raamatun kohdissa. Esim V.T Profeetoissa, kuten Hesekiel, Jesaja,Jeremia, Sakarja jne. Myös koko Raamatusta löytyy näitä ilmoituksia. Alkaen 1.Moos.1:1 aina Ilmestyskirja loppuun asti.
Silti näissä ei ole mitään ristiriitaa, mutta vain Pyhä Henki aukaisee niitä.
Tiedämme kyllä missä ajassa me nyt elämme. Tästä em, profeetat ovat antaneet yhtäpitävän kuvauksen,
Nyt elämme "seurakunta-ajan" loppuvaihetta juuri ennen ahdistuksen aikaa ( 7 vuotta ) jonka viimeisessä ( 3,5 vuotta ) on antikristuksen hallinta-aikaa.
Ennen ahdistuksen aikaa, tai sen alussa Jumalan omat sekä uskovina kuolleet otetaan ylös. Ensin kuollet Jeesuksen omat, nousevat haudoistaan uudessa taivaallisessa ruumiissaan ja ( ehkä ilmestyvät monille ) he nousevat taivaisiin ja elossa olevat uskovat muuttuvat uuteen taivaalliseen ruumiiseensa ja nousevat taivaaseen.
Antikristillisen ajan ( 7 vuotta ) jälkeen Jeesus palaa maailmaan näiden taivaassa olevien uskovien kanssa ja Antikristus heitetään pois sidottuna ja sen jälkeen alkaa 1000 vuotinen Rauhan valtakunta maan päällä. Sitten antikristus saa hetken mellastaa maailmassa ja sitten tulee maailmanloppu ja me kaikki siirrymme Jumalan eteen joko Jeesuksen armon kanssa taivaaseen tai ilmanJeesuksen armoa helvettiin, ikuisuuteen.Ne lääkkeet, ne lääkkeet.
- Anonyymi
Välva kirjoitti:
En minä voi mitenkää uskoa väitteeseesi "Anonyymi 01.01.2022 18:14" , että : "Itse asiassa nykykäsityksen mukaan massa eli materia syntyi vasta ns. kylmän alkuräjähdyksen jälkeen, jolloin inflaatio oli laajentanut avaruuden jo makroskooppiseen kokoon."
Voihan niitä joidenkin mielestä hienolta kuulostavia sanoja jne. laittaa peräkkäin, mutta mitään totuutta tuossa jutussa ei ole. Juurihan joku toinen evotuolisti vaäitti ihan päinvastoin.Kerrotko, missä joku väitti päinvastaista. Ihan vain tarkistuksena, mihin tällä viittaat.
- Anonyymi
Välva kirjoitti:
Kommenttisi "Anonyymi 02.01.2022 15:05" vaatii hieman tarkennusta.
Kaikki Raamatun tekstit ovat Pyhän Hengen johdattamia tekstejä. Myös niiden säilyvyyden on Jumala varmistanut. Jumalan kutsumien Juutalaisten pyhien tehtävänä oli kopioida kaikki VT:n kirjat ja levittää niitä maailmaan. Kirjojen kopiointi oli tarkasti valvottu ja jos tuli pienikin virhe merkki, niin koko kyseinen kopio hävitettiin, niin ettei mitään virheen mahdollisuutta sallittu.
Samoin, kuin kirjoittajat saivat tekstin Pyhän Hengen vaikutuksesta, samoin niitä voi syvällisemmin ymmärtää vain P.H. vaikutuksella.
Maailman tapahtumien tarkan ajankohdan Jumala on salannut ihmisiltä, mutta tapahtumat ja niihin johtavat olosuhteet ovat kätkettynä monissa Raamatun kohdissa. Esim V.T Profeetoissa, kuten Hesekiel, Jesaja,Jeremia, Sakarja jne. Myös koko Raamatusta löytyy näitä ilmoituksia. Alkaen 1.Moos.1:1 aina Ilmestyskirja loppuun asti.
Silti näissä ei ole mitään ristiriitaa, mutta vain Pyhä Henki aukaisee niitä.
Tiedämme kyllä missä ajassa me nyt elämme. Tästä em, profeetat ovat antaneet yhtäpitävän kuvauksen,
Nyt elämme "seurakunta-ajan" loppuvaihetta juuri ennen ahdistuksen aikaa ( 7 vuotta ) jonka viimeisessä ( 3,5 vuotta ) on antikristuksen hallinta-aikaa.
Ennen ahdistuksen aikaa, tai sen alussa Jumalan omat sekä uskovina kuolleet otetaan ylös. Ensin kuollet Jeesuksen omat, nousevat haudoistaan uudessa taivaallisessa ruumiissaan ja ( ehkä ilmestyvät monille ) he nousevat taivaisiin ja elossa olevat uskovat muuttuvat uuteen taivaalliseen ruumiiseensa ja nousevat taivaaseen.
Antikristillisen ajan ( 7 vuotta ) jälkeen Jeesus palaa maailmaan näiden taivaassa olevien uskovien kanssa ja Antikristus heitetään pois sidottuna ja sen jälkeen alkaa 1000 vuotinen Rauhan valtakunta maan päällä. Sitten antikristus saa hetken mellastaa maailmassa ja sitten tulee maailmanloppu ja me kaikki siirrymme Jumalan eteen joko Jeesuksen armon kanssa taivaaseen tai ilmanJeesuksen armoa helvettiin, ikuisuuteen.Fundamentalistisessa kristillisyydessä on käsitys myyttisestä "alkuperäisestä", erehtymättömästä, suurin piirtein taivaasta tipahtaneesta Raamatusta, jota on sitten kopioitu ja säilytetty jälkipolville.
Kuitenkin esim. Mooseksen kirjat koottiin vasta pakkosiirtolaisuuden jälkeen eri ikäisistä lähteistä, eivätkä ne silloinkaan heti saaneet nykyistä muotoaan. Kysymys alkuperäisestä asusta on siis jokseenkin absurdi ja joka tapauksessa mahdoton jäljittää. Samoin varhaiskristillisiä tekstejä leivottiin hyvän aikaa ennen kuin osa niistä valittiin Uuden testamentin kaanoniin. Vanhin kristillinen opetus ei edes ollut kirjallisessa, vaan suullisessa muodossa. - Anonyymi
Välva kirjoitti:
Kommenttisi "Anonyymi 02.01.2022 15:05" vaatii hieman tarkennusta.
Kaikki Raamatun tekstit ovat Pyhän Hengen johdattamia tekstejä. Myös niiden säilyvyyden on Jumala varmistanut. Jumalan kutsumien Juutalaisten pyhien tehtävänä oli kopioida kaikki VT:n kirjat ja levittää niitä maailmaan. Kirjojen kopiointi oli tarkasti valvottu ja jos tuli pienikin virhe merkki, niin koko kyseinen kopio hävitettiin, niin ettei mitään virheen mahdollisuutta sallittu.
Samoin, kuin kirjoittajat saivat tekstin Pyhän Hengen vaikutuksesta, samoin niitä voi syvällisemmin ymmärtää vain P.H. vaikutuksella.
Maailman tapahtumien tarkan ajankohdan Jumala on salannut ihmisiltä, mutta tapahtumat ja niihin johtavat olosuhteet ovat kätkettynä monissa Raamatun kohdissa. Esim V.T Profeetoissa, kuten Hesekiel, Jesaja,Jeremia, Sakarja jne. Myös koko Raamatusta löytyy näitä ilmoituksia. Alkaen 1.Moos.1:1 aina Ilmestyskirja loppuun asti.
Silti näissä ei ole mitään ristiriitaa, mutta vain Pyhä Henki aukaisee niitä.
Tiedämme kyllä missä ajassa me nyt elämme. Tästä em, profeetat ovat antaneet yhtäpitävän kuvauksen,
Nyt elämme "seurakunta-ajan" loppuvaihetta juuri ennen ahdistuksen aikaa ( 7 vuotta ) jonka viimeisessä ( 3,5 vuotta ) on antikristuksen hallinta-aikaa.
Ennen ahdistuksen aikaa, tai sen alussa Jumalan omat sekä uskovina kuolleet otetaan ylös. Ensin kuollet Jeesuksen omat, nousevat haudoistaan uudessa taivaallisessa ruumiissaan ja ( ehkä ilmestyvät monille ) he nousevat taivaisiin ja elossa olevat uskovat muuttuvat uuteen taivaalliseen ruumiiseensa ja nousevat taivaaseen.
Antikristillisen ajan ( 7 vuotta ) jälkeen Jeesus palaa maailmaan näiden taivaassa olevien uskovien kanssa ja Antikristus heitetään pois sidottuna ja sen jälkeen alkaa 1000 vuotinen Rauhan valtakunta maan päällä. Sitten antikristus saa hetken mellastaa maailmassa ja sitten tulee maailmanloppu ja me kaikki siirrymme Jumalan eteen joko Jeesuksen armon kanssa taivaaseen tai ilmanJeesuksen armoa helvettiin, ikuisuuteen."Ethän sinä tunne minua, etkä tiedä mitenkä paljon olen ollut mallien kanssa tekemisissä . "
No kerropa sitten, mikä tieteen alkuräjähdysteorian malli on. Ja osoita ne kohdat, jotka mielestäsi siinä on vialla.
Huom. Turha jankata, että tyhjä ei voi räjähtää, koska se ei tosiaan ole alkuräjähdysteoriaa vaan sinun päähäsi syötetty harha. Joten mikä siis oikeassa teoriassa on pielessä. - Anonyymi
Välva kirjoitti:
Kommenttisi "Anonyymi 02.01.2022 15:05" vaatii hieman tarkennusta.
Kaikki Raamatun tekstit ovat Pyhän Hengen johdattamia tekstejä. Myös niiden säilyvyyden on Jumala varmistanut. Jumalan kutsumien Juutalaisten pyhien tehtävänä oli kopioida kaikki VT:n kirjat ja levittää niitä maailmaan. Kirjojen kopiointi oli tarkasti valvottu ja jos tuli pienikin virhe merkki, niin koko kyseinen kopio hävitettiin, niin ettei mitään virheen mahdollisuutta sallittu.
Samoin, kuin kirjoittajat saivat tekstin Pyhän Hengen vaikutuksesta, samoin niitä voi syvällisemmin ymmärtää vain P.H. vaikutuksella.
Maailman tapahtumien tarkan ajankohdan Jumala on salannut ihmisiltä, mutta tapahtumat ja niihin johtavat olosuhteet ovat kätkettynä monissa Raamatun kohdissa. Esim V.T Profeetoissa, kuten Hesekiel, Jesaja,Jeremia, Sakarja jne. Myös koko Raamatusta löytyy näitä ilmoituksia. Alkaen 1.Moos.1:1 aina Ilmestyskirja loppuun asti.
Silti näissä ei ole mitään ristiriitaa, mutta vain Pyhä Henki aukaisee niitä.
Tiedämme kyllä missä ajassa me nyt elämme. Tästä em, profeetat ovat antaneet yhtäpitävän kuvauksen,
Nyt elämme "seurakunta-ajan" loppuvaihetta juuri ennen ahdistuksen aikaa ( 7 vuotta ) jonka viimeisessä ( 3,5 vuotta ) on antikristuksen hallinta-aikaa.
Ennen ahdistuksen aikaa, tai sen alussa Jumalan omat sekä uskovina kuolleet otetaan ylös. Ensin kuollet Jeesuksen omat, nousevat haudoistaan uudessa taivaallisessa ruumiissaan ja ( ehkä ilmestyvät monille ) he nousevat taivaisiin ja elossa olevat uskovat muuttuvat uuteen taivaalliseen ruumiiseensa ja nousevat taivaaseen.
Antikristillisen ajan ( 7 vuotta ) jälkeen Jeesus palaa maailmaan näiden taivaassa olevien uskovien kanssa ja Antikristus heitetään pois sidottuna ja sen jälkeen alkaa 1000 vuotinen Rauhan valtakunta maan päällä. Sitten antikristus saa hetken mellastaa maailmassa ja sitten tulee maailmanloppu ja me kaikki siirrymme Jumalan eteen joko Jeesuksen armon kanssa taivaaseen tai ilmanJeesuksen armoa helvettiin, ikuisuuteen.Heh heh. Tuon saman ennusteen muuten yksi jehova muistaakseni kertoi jo 90-luvulla, kun pääsi kerran ihan olohuoneen sohvalle asti levittämään sanaa, kun isäsi halusi jututtaa huvikseen tuota saarnaajaa.
Onko tämä se samainen ennuste, joka "tapahtui" jo ehkä 1998 tai 1999 ? Ainakin sanamuoto oli varsin lähelle tuo samainen. Välva kirjoitti:
Väittesi ei pidä paikkaansa.
Uusia käännöksiä ei yleensä tehdä vanhempien käännösten perusteella.
Buthalaisuuden opit eivät ole Jumalalta, vaan ihmisiltä tai demoneilta.
Uusi Testamentti ja Vanha Testamentti molemmat todistavat toisistaan. Tälle palstalle sen yksinkertainen opetus ei mahtuisi.
Nyt elämme Uuden Testamentin Evankeliumin aikaa. Emme ole enää VT:n ajassa.
Mutta meidän ei tule toimia VT:n lain mukaisesti. Tutki itse Raamatun Evankeliumit .
Jeesus täytti lain meidän puolestamme ja kärsi tuomion meidän puolestamme. Siksi Jumala tarjoaa meille tätä ilosanomaa, meidän tehtävämme on uskoa, totella ja ottaa se vastaan ja toimia sen mukaisesti.
Matt.5:
17. Jeesus ja laki
"Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan vaan täyttämään.
....
20. Minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljon suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, te ette pääse taivasten valtakuntaan."
21. "Te olette kuulleet, että esi-isille on sanottu: 'Älä tapa'(6) ja 'Joka tappaa, on ansainnut oikeuden tuomion.'
22. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka on vihoissaan veljelleen, on ansainnut oikeuden tuomion. Se taas, joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut Suuren neuvoston tuomion. Mutta joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.
......
Mark.1:
Sen jälkeen kun Johannes oli vangittu, Jeesus tuli Galileaan ja julisti Jumalan evankeliumia.
15. Hän sanoi: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Kääntykää ja uskokaa evankeliumi."
Tie, totuus ja elämä Jeesus sanoo
Joh.14:
"Älköön teidän sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan, uskokaa myös minuun.
2. Minun Isäni kodissa on monta huonetta. Ellei niin olisi, sanoisinko teille, että menen valmistamaan teille sijaa?
3. Vaikka minä menenkin valmistamaan teille sijaa, tulen takaisin ja otan teidät luokseni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen.
4. Ja minne minä menen, tien sinne te tiedätte."
5. Tuomas sanoi hänelle: "Herra, me emme tiedä, minne sinä menet. Kuinka sitten voisimme tietää tien?"
6. Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan tule Isän luo muuten kuin minun kauttani.
7. Jos te tunnette minut, tulette tuntemaan myös minun Isäni. Tästä lähtien te tunnette hänet ja olette nähneet hänet."Ano 02.01.2022 21:53 vastasikin jo tyhjentävästi. Kyse ei ollut nykyisistä käännöksistä vaan VTn (ja UTn, ilmeisesti) kokoamisesta aikanaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerrotko, missä joku väitti päinvastaista. Ihan vain tarkistuksena, mihin tällä viittaat.
Tälläkin palstalla evoluutionistit väittelevät keskenään.
- Anonyymi
Uus Darwinistien evoluutio väittämät eivät ole tieteellisiä, koska miljardit vuodetkaan ei riitä kehittämään sattuman varaisesti elämää , mutaatioiden kautta. Jos jotain kehittyisi, se kuolisi sukupuuttoon mutaatioiden rappeuttamana. Havukka-ahon ajattelija Konsta Pylkkänenkin ymmärtää tämän.
- Anonyymi
Ei Konsta noin ole sanonut!
Room.1
18. Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa.
19. Se, mitä Jumalasta voidaan tietää, on kuitenkin ilmeistä heidän keskuudessaan. Onhan Jumala ilmoittanut sen heille,
20. sillä hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja ymmärrettävissä hänen teoissaan. Siksi he eivät voi mitenkään puolustautua.
21. Vaikka he ovat tunteneet Jumalan, he eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan heidän ajatuksensa ovat käyneet turhanpäiväisiksi, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.
22. He väittävät olevansa viisaita mutta ovat tulleet tyhmiksi.
23. He ovat muuttaneet katoamattoman Jumalan kirkkauden katoavaisen ihmisen, lintujen, nelijalkaisten ja matelijoiden kuvan kaltaiseksi.- Anonyymi
Siinäpä malliksi vihapuhetta 1. vuosisadalta. Tekeekö mieli laittaa jäsenhakemus porukkaan? Minulla ei. Paavali lienee ollut turhautunut siihen, ettei evankeliumi levinnyt nopeammin ja vain suhteellisen harva omaksui näkemyksen, jota Paavali piti itsestäänselvästi totena. Erityisen vaikeaa hänen oli ymmärtää, etteivät hänen uskonveljensä juutalaiset yleisesti ottaen jakaneet hänen näkemyksiään Jeesuksesta. Tätä asiaa Paavali kipuileekin kirjeissään mm. määritellen uusiksi "oikean juutalaisen" käsitteen, eli yrittää anastaa itselleen oikeuden määritellä, kuka on juutalainen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 292394
Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3702012M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti181494Pelkään suunnattomasti
Että olet toiseen ihastunut. Se on lähes sietämätön ajatus koska koen että meidän tilanne on auki, selvittämättä. Eikä k52902Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaik
Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaikki muutkin. Se on ed10871Mies, etko ole miettinyt
että voit menettää yhteytemme ja minut lopullisesti, jos et tee mitään?52783- 54711
- 18710
- 25689
- 135623