Olen uusi seurakunnassa. Kävin viime sunnuntaina ekaa kertaa kokouksessa. En oikein tiedä miten pukeutua, mutta kokouksessa suurimmalla osalla sisarista oli virastomainen jakkupuku tiukka sellainen ja liituraitaisia osalla ja silmälasit sekä vaikuttava ns. ministerinsalkku. Menin kylään kokouksen jälkeen tällaisen virastotyöntekijöiden näköisen pariskunnan luokse. Koko 4 tuntia mitä olin siellä keskustelun aihe heidän osaltaan oli lähinnä pörssiosakkeisiin liittyvää ja heidän sijoituksistaan, matkoistaan ja tulevista suunitelmistaan hankkia sitä ja tätä. Ihmettelin lähinnä sitä kun sanallakaan ei puhuttu hengellisiä asioita korkeintaan ohimennen mies(26v) huomautti, että on vasta valittu seurakunnan vanhimmaksi. Muuten puheet liittyivät koko illan ajan vain heidän omiin kehuskeluihinsa.
Kouksessa ihmiset näyttivät olevan hyvin tärkeän näköisiä salkkuinensa, vaikka siellä ei tietääkseni ole muuta kuin raamattu ja muuta vastaavanlaista jt kirjallisuutta, mutta kuva on sellainen kuin kannettaisiin hyvin tärkeitä ja arvokkaita sijoitusosakkeita tms.
Kouksessa ihmiset näyttivät olevan hyvin tärkeän näköisiä salkkuinensa, vaikka siellä ei tietääkseni ole muuta kuin raamattu ja muuta vastaavanlaista jt kirjallisuutta, mutta kuva on sellainen kuin kannettaisiin hyvin tärkeitä ja arvokkaita sijoitusosakkeita tms.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kävitkö sattumoisin Helsingissä kokouksessa?
Oliko laukut merkkiä Delsey?
En tiedä merkkiä, mutta kun kehuin sisaren salkkua, hän kertoi sen maksaneen 350€, joten ilmeisesti se on sieltä kalliimmasta päästä ... luulisin.
>>>maksaneen 350€,
Kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Älä ole niin ennakkoluuloinen. Jos joku pukeutuu pukuun ja hänellä on salkku, niin ei se sitä välttämättä tarkoita että haluaa "tärkeillä", vaan ehkä sitä että hän haluaa pukeutua hyvin. Jos heillä olisi ollut vaikka farkut jalassa, niin sitten taas joku taivastelisi että voi kamalaa kun eivät ne osaa edes pukeutua. Huoh...