Haapavedellä riidellään jo vähän kaikkialla. Edes uskovaiset eivät ole välttyneet riitelyiltä. Nyt nimittäin meikäläiset riitelee siitä, onko oikein pakottaa rokotuksiin. Yleinen käsitys vanhoillislestadiolaisilla on, että kuuntelemme esivaltaa ja noudatamme ohjeita. Haluamme olla kuuliaisia esivallalle. Nyt koronarajoitusten aikana osa kuitenkin näkee, että näitä hallituksen määräyksiä ei pitäisikään noudattaa, eikä näin kunnioittaa esivaltaa. Tämä on ihan käsittämätöntä!
Osa on sitä mieltä, että meidän ei pitäisi lähteä ”koronapelleilyyn” ollenkaan mukaan. Näinkö uskovainen toimii? Voiko uskovainen oikeasti uhmata lakia ja asetuksia?
Rokotevastaisuus on muutenkin ihan käsittämätöntä. On ihan kiistaton tosiasia se, että rokotuksilla on voitu enemmän pelastaa ihmishenkiä läpi elämän, mitä rokotteet olisi korjannut ihmisiä kalmistoon. Osa meikäläisistä kiroaa rokotuksen ottaneet jo helvettiin todeten, että olette ottaneet itsenne pedon merkin!
Mitä ihmeen lopunajan lahkolaisia osasta meikäläisiä on tullut????!!!
Itse uskovaisena halusin ottaa rokotteet, enkä näe sitä mitenkään Jumalan tahdon vastaisena. Eikä valtaosa muistakaan uskovaisista ajattele näin. Silti täällä on paljon niitä, joiden mielestä me olisimme luopioita, kun menimme rokottautumaan. Kuka puhuu näille lopun aikojen lahkolaisille järkeä? Eivät ne enää ajattele niin, kuin uskovaiset ovat perinteisesti ajatelleet. Me kun emme ole ikinä ennustaneet mitään lopun aikoja, emme etsineet pedonmerkkejä ympäriltämme, emmekä ole uhmanneet päättäjiä vastaan. Kyllä nää lopunaikojen lahkolaiset ovat harhateille joutuneita! Surullista, että rokotekielteisyys on saanut niin paljon jalansijaa myös Haapavedellä uskovaisten keskuudessa. Toivon ja rukoilen, että saisitte parannuksen armon!

Vastaukset 24
Vanhimmat
Toivotaan, että tuo eskon saarna sais kapinalliset katumukseen ja tottelevaisiksi esivallalle.
Johtajat ovat vastuussa laumastaan.
lestaatiolaisjoukossa se nyt jyllää tämä variantti
Ei jyllää meikäläisten joukossa sen enempää, kuin teikäläistenkään. Meikäläisistä vain on nyt erkaantunut erimielisten joukko. Useimmat heistä ovat siirtyneet johonkin uushenkisyyksiin.. On spiritualismia, enkeliuskoa, reikiä yms… moni jättää tämän Isien uskon ja vaihtaa sen johonkin vieraaseen ja outoon.
Ihan niin kuin isit aikoinaan tekivät itsekkin, eli pata kattilaa soimaa.
Ilmestyskirjan mukaan menee tapahtumat. On vain ajan kysymys milloin kaikki tieto on mikrosirussa. Et voi myydä tai ostaa ilman sitä. Passipelleily on vain välivaihe, ja mikrosiruista on jo uutisoitu Suomessakin ja niitä asennettu ihon alle.
Entä sitten, vaikka tieto olis mikrosiruissa. Itse kuitenkin uskon, että tieto tulee olemaan pilvipalveluissa ja mikrosirut ovat vain avain niihin tietoihin. Itse ottaisin kaikkitietävän sirun mielelläni itseeni, jos sillä voisi tehdä kaikki asioinnit, kuten ostamisen, henkkareiden näyttämisen ynnä muut tärkeät asiat. En pelkäisi ottaa sellaista sirua otsaani.
Vapaudelles voit siinä tapauksessa heittää hyvästit. Sua voidaan jäljittää ja sulkea vaikka pankkiominaisuus niin et voi ostaa mitään. Kuvittele jos persut olis vallassa ja sanot jotain poikkipuolista niitä vastaan. Toinen juttu sitte on pystyykö sun käytöstä hallitsemaan sirun avulla. Teknologiat löytyy siihenkin nykyään.
Noin voidaan tehdä ilman ainoatakaan mikrosirua jo nyt, eli mikään ei siitä miksikään muutu oli siru tai ei.
Kyllä olis ennen vieneet Visalaan tuoolaset höyrypäät. Vaan ei ole ennää höyrypäille ees Visalaa jotka tuollasia höpäjää.
Meiltä on jo viety vapaus. Jo nyt älylaitteet seuraa meitä 24/7, halusimme tai emme. Sittenkin, vaikket omistais omaa älykapulaa. Riittää, että edes joillain on ja nämä kerää dataa myös meistä. Tämän lisäksi kauppojen etukortit kerää meistä päivittäin dataa, emmekä tule sitä edes ajatelleeksi. Sitten pelätään jotain naurettavia mikrosiruja….
Jos se on jumalan tahto, eiköhän se ihon alta sirut käräytä pyhällä tulellaan.
Outoa puhetta ja irti todellisuudesta. Myös aloituksen osalta.
Älkää ostako s-kaupan maito-tuotteita niihin on alettu laittaa siruja jo viikko sitten.
Huomasin tuli löntti suuhun ,mutta sylykäsin pois.Voi käyttää ku kaataa hittaasti lassiin niin näkkee löntin .
Housussas on löntti ja iso.
joo iso on
Oliko aivan rito-laten näkönen ?
Uskovaisilla on se hyväpuoli jos he juovat jotain kuolettavaa niin se ei vahingoita heitä.
Ei pidä paikkaansa. Kyllä myrkyt kuolettaa samalla tavalla Jumalan lapsia. Vaasan seudulla oli eräät uskovaiset juoneet muutama vuosi sitten hopeavettä. Osa sai myrkytyksen siitä, joten se siitä uskovaisuuden suojaavuudesta. Me vanhoillislestadiolaiset täällä pohjoisempana ymmärrämme, ettei hopeavesiä pidä latkiman, vaikka osa täälläkin valitettavasti sitä meni juomaan. Täällä osa uskovaisista on vaihtanut uskonsa uushenkisyyteen ja he uskovat sitten mieluummin mitä hullumpiin juttuihin. Mutta hehän eivät ole enää uskovaisia, vaan harhaoppisia.
Ei kai sitten olleet tosiuskovaisia kun myrkky vaikutti negatiivisesti.
"Ei jyllää meikäläisten joukossa sen enempää, kuin teikäläistenkään."
Tekeekö se usko jotenkin ihmisestä paremman. Sellaisen, että rinta rottingilla ollaan tosiaan meikäläisiä.
Minä kun luulin että me ollaan kaikki meikäläisiä, toiset van ovat uskossa, kuka mihinkin, toisille se taas on hiven erilaista tämä elämä.
Se on suunnaton synti ja vääryys, että asettuu muiden yläpuolelle, "meikäläisiksi". Eikö se usko ole ihmisellä, sydämessä, mielessä. Ei se tarvitse raameja tai ihme hurlumhei ympyröitä.
En yhtään ihmettele ihmisten karsinoimista...
Käytetään myös sanaa " ulkopuolinen" .
Se, jos mikä, kertoo kaiken kertojansa suhteesta
lähimmäisiinsä.
Lieko " ulkopuolinen" edes Jumalan luoma ihminen?
Ainakaa hän ei ole täysivaltainen vaan vähäisemmällä ymmärryksella varustettu, joten hänellä ei ole samaa merkitystä ja arvoa kuin sisäpuolella olevalla.
Millainen ihminen se se uskovainen ? kun sitä uskovaisuutta korostetaan ? eikös se Jeesus kieltänyt olevan ulkokultainen !