Saatiin sitten tähänkin "taistoon" uusi aluevaltaus.
Aluksihan pojat olivat, ja ovat edelleen, eri mieltä pyramidien olemassaolosta.
Vikin mukaan hän on sellaisella käynyt parikin kertaa; Delfinen mukaan sellaisia ei ole olemassa.
Nyt sitten mukaan pitää liittaa Covid.
Vikin mukaan kyseessä on enintään pieni nuha, jos tautia edes on olemassa; Delfine oli joitain päiviä sitten vielä sairaalassa, ja on siellä vieläkin, ellei ole sattunut kuolemaan.
TiIanne on sinänsä mielenkiintoinen että ensimmäisessä asiasa olen kyllä Vikin kanssa samaa mieltä, pyramidit on Epyktissä ja ne on useamman tuhat vuotta vanhoja, rakennettu ajalla kun Pohjoisen napatähtenä oli Thuban.
Jälkimmäisess olen Delfinen kanssa samaa mieltä, covid on HELVETIN PAHA tauti joillekin ihmisille, ja siihen saattaa delata hoidoista riippumatta. SIksi minä luotan tuossa asiassa Donald Trumpin sanaan, rokote on syytä ottaa ajallaan!
Kiitos Donald että meillä on rokotteet covidiin!

Vastaukset 11
Vanhimmat
Onko Delfine erityisesti ilmoittanut jossain joutuneensa jäämään sairaalaan?
Niin mä sen kirjoituksen ymmärsin, ja siihen viittaisi sekin ettei sen jälkeen ole lisää kuulunut.
Onko elossa enää?
Ja jos ei ole, kukaanhan sitä ei meille tule kertomaan koska mistä osaisi niin tehdä?
Niin jos on yksinelävä ihminen vailla lähiomaisia niin mistäpä kukaan älyäisi asiantilaa tänne raportoida.
Vaikkei olisi yksineläjäkään niin ei ole takeita että perheet mitään tietää tänne kirjoittelijoista.
Vai kerrotko sinä kovinkin tarkasti kotonasi?
Kyllä perheellisellä sellainen asia lähipiiriin pian vuotaisi.
Jääkös tää ikuisesti arvoitukseksi?
Toivotaan että Nasunarttu on seuraava koronan uhri Delphin jälkeen.
Omaa tyhmyyttään sairastuvat ja kuolevat pois.
Onko delphine julistettu jo kylmäksi? Yksi lisää koronan uhrilukuun. Ei paljoa auttanut vaikka väitti tautia pelkäksi nuhaksi…
Tämä on kyllä tyhmin keskusteluketju täällä pitkiin aikoihin.
Ainoa mistä jotain ymmärsin niin on tuon iljettävän Persekärpäsen kuoleman toiveet.
Tämä ketju on aivan yhtä tyhmä kuin suurinosa sinun tekemistä aloituksista.
Sinun kirjoitukset ja vastaukset ovat aivan yhtä iljettäviä kuin tämän "persekärpäsen".
Olethan sinäkin täällä joskus vihaisena toivonut monienkin ihmisten kuolemaa, joskus jopa ihmisryhmien.
Koronahan on pelkkä nuha miksi sinä siihen kuolisit?