Ei saada pakkasia Pirkanmaalle

Kateellisena olen seurannut uutisointia, kuinka tänäkin talvena on jo ollut osassa Suomea -35'C pakkasia, mutta ei täällä.
Ei sitten millään, vaikka kuinka olen toivonut, että täälläkin pääsisi nauttimaan kunnon pakkasesta, mutta ei.
Sama on lumen kanssa. Jopa eteläistä eurooppaa ja Japania myöten on uutisoitu hyvistä lumipyryistä. Japanissakin oli satanut yhden yön aikana 1,5 metriä. Olen tännekin toivonut vuodesta toiseen, että sataisi yön aikana edes kolmen metrin kinokset. Mutta mikä on tulos? Juuri ja juuri on muutama sentti lunta tuossa pihassa.
Niin näyttää tässäkin olevan, että joillekin sitä annetaan, mutta ei kaikille.
1790
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kannattaa käydä hankkimassa uudet silmälasit ja vaihtaa lämpömittari. Lunta on reilusti vuodenaikaan nähden ja kylmin joulukuun alku 80 vuoteen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kateellisena olen seurannut uutisointia, kuinka tänäkin talvena on jo ollut osassa Suomea -35'C pakkasia, mutta ei täällä.
Ei sitten millään, vaikka kuinka olen toivonut, että täälläkin pääsisi nauttimaan kunnon pakkasesta, mutta ei.
Sama on lumen kanssa. Jopa eteläistä eurooppaa ja Japania myöten on uutisoitu hyvistä lumipyryistä. Japanissakin oli satanut yhden yön aikana 1,5 metriä. Olen tännekin toivonut vuodesta toiseen, että sataisi yön aikana edes kolmen metrin kinokset. Mutta mikä on tulos? Juuri ja juuri on muutama sentti lunta tuossa pihassa.
Niin näyttää tässäkin olevan, että joillekin sitä annetaan, mutta ei kaikille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu