Kansaa hämätään luvuilla

Anonyymi

Jotenkin pistää vihaksi kun puhekieli on siirtynyt ihmisten hyvin ymmärtämistä euroista, tuhansista ja miljoonista miljardeihin.
Iso osa kansasta ei tiedä montako nollaa on miljardin perässä.
Esimerkiksi hallituksen ottama velka oliko se nyt 40 miljardia ei tunnu kuulijasta pahalta. Jos kerrottaisiin, että hallitus on ottanut velkaa 40 000 000 00€, niin KAIKKI ihmiset varmasti pystyisivät hahmottamaan asian paremmin.
Tiedotteissa mainittu 40 ei ole iso luku mutta 40 000 000 000 on.
Asiaa voisi selventää myös lukuja vähemmän ymmärtävälle.
Tuota velkaa voisi kuvat päällekkäin pinotuilla 2-euron kolikoilla. Kolikko 2,2 mm paksu joten jos Suomen nykyisen hallituksen ottama velka pinottaisiin 2-eron kolikkoina ja pinoa alettaisiin kiskoa päiväntasaajalla maapallon ympäri, niin se menisi 2,2-kertaa maapallon ympäri.

11

74

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      EU.ssa jokainen maa ottaa nyt velkaa ja velat maksetaan lopulta yhdessä pois.

      • Toivottavasti ei. Tulee väkisinkin mieleen esim Romania joka rahoittaakseen muita puuhia myi saamiaan EU-rokotteita. Toivottavasti kaikki maksavat sitten omat velkansa.


    • Anonyymi

      No jaa ei tuossa mitään uutta ole:

      Jos varastat suklaapatukan kaupasta olet paha rikollinen ja sinut pitää laittaa vankilaan.

      Jos varastat 40 miljardia niin et ole varas lainkaan eikä siitä koskaan joudu vankilaan.

    • Anonyymi

      Eikös tyuossa ole ihan selkeä diili. Asiasta vastaa seuraava hallitus jossa ei ole PuViVa-ihmisiä mukana. Sitten PuViVa-oppositio huutaa yhteen ääneen tätä rahan tuhlausta ja idioottimaista 21-maakunnan rakentamista joka syö taas miljardeja

    • Anonyymi

      Sanna varasti kansalta 6,6 miljardia ja heitti ne hukkaan, 100 euron setelipino olisi 55 kilometriä korkea.

    • Anonyymi

      Siis käsittämätöntä. Otetaan hirveä velka jonka maksajina ovat seuraavat hallitukset ja meidän lapset ja lapsenlapset. Sitten nauraa kikatetaan ja heitellään yläfemmaa!!!
      Hieno hallitus!!!!

    • Anonyymi

      40miljardia euroa on 100€ seteleinä 40kilometriä paksu setelinippu.

    • Anonyymi

      Kenen vika se on, jos kansa ei ole ollut koulussa hereillä?

    • Anonyymi

      Populistihallituksellemme 40 tuhatta ja 40 miljardia on sama asia.

    • Anonyymi

      Käytettäisiin mieluummin aina yli miljoonan eksponenttimuotoa.
      1.0e 12, kaikki tietävät että 1 jälkeen tulee 12 nollaa.
      Toisaalta suomihan on jo velkojien käskyvallassa, niin että mitä väliä luvuilla edes on?

    • Anonyymi

      Tosiaan myös vähemmän kouluja käyneet ja vanhukset ovat ihan yhtä arvokkaita äänestäjiä. Heidän korvissaan tuo "Otin pikavippiä yhteensä 40 miljardia" ei kuulosta läheskään niin pahalta kuin laskutaitoisten luikuja ymmärtävien korvissa. Tuo maapallon ympäri 2,2 kertaa ja 40km pino satasen seteleitä on sellaista jonka avulla voi rahan määrää edes jotenkin hahmottaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Asiakkaalle ei myyty energiajuomaa - tuomio tuli syrjinnästä

      Vaikka oli ilmeisesti täysi-ikäinen. Tosin ei lapsiakaan saisi syrjiä, koska oppivat helposti itsekin syrjimään, jos koh
      Maailman menoa
      78
      4189
    2. Miksi aina pitää kilpailla parhaudesta?

      Mua ärsyttää se, että kaikki kilpailut ja visailut keskittyvöt aina siihen, kuka on paras missäkin. Tänäkin aamuna tuli
      Sinkut
      89
      3431
    3. Pakkoruotsista luopumalla kymmenien miljoonien säästöt

      Pakkoruotsin opiskelun kustannuksista ei ole juurikaan tehty kustannusselvityksiä, mutta joidenkin arvioiden mukaan siit
      Maailman menoa
      118
      3241
    4. Jos venäjällä olisi kansan valitsema presidentti, olisiko Ukrainan sotaa?

      Ei varmasti olisi. Sehän on tiedossa, että raskaalla vaalivilpillä putin jatkaa pressana.
      Maailman menoa
      80
      3184
    5. Mitä muutoksia tekisit

      kaivatullesi? Miten on? Muista olla REHELLINEN 📸
      Ikävä
      101
      3062
    6. Luterilaisen kirkon koko kastekaava on väärä

      Uudessa testamentissa on kaksi täysin ristiriidassa olevaa kastekäskyä Matt 28:19 ja Ap. t. 2:38. Matteuksen evankeluimi
      Kaste
      41
      2704
    7. Seksuaalinen ahdistelu, naisten vähättely ja törkeä käytös naisia kohtaan kukkii rakennustyömailla

      Tällainen lienee ihan tavallisista kaikilla "äijävaltaisilla" työpaikoilla. Kaikki miesvaltaiset alat eivät ole toksise
      Maailman menoa
      268
      2659
    8. Kerro minulle

      Miksi teit niinkuin teit? Miksi kielsit tunteesi minua kohtaan. Miksi et halunnut että tiedän oikeasti mitä tunnet. Etkö
      Ikävä
      83
      2502
    9. Miten Yxäri iskettiin?

      Voisin tässä unta odotellessani kertoa, miten mieheni lähestyi minua. Tunsimme entuudestaan. Hän kyseli minulta aina j
      Sinkut
      218
      2474
    10. Rakkaalle J miehelle.

      Hitto mulla on sua ikävä. Haluisin heti nyt tulla sun syliin ja suudella sua.ja, ja ja... Hirveä ikävä.
      Ikävä
      94
      2399
    Aihe