Empiirinen tutkimus hävitti evoluutioteorian uskottavuuden ja vahvistaa luomisen

”Empiirinen tutkimus eli kokemusperäinen tutkimus perustuu tutkimuskohteen havainnointiin tai mittaamiseen. Se eroaa siis teoreettisesta tutkimuksesta, jossa tutkimuksen kohteeseen perehdytään ajatusrakennelmien ja niiden tarkastelun avulla. Useimmiten käytännön tutkimuksessa yhdistetään kumpaakin.”

”Tieteenalojen suuri enemmistö pyrkii pohjaamaan empiiriseen tutkimukseen. Empiirinen tutkimus kohdistuu sekä toistettaviin että ainutkertaisiin tapahtumiin; edellisiä tutkitaan usein luonnontieteessä, jälkimmäisiä käyttäytymistieteissä.” https://fi.wikipedia.org/wiki/Empiirinen_tutkimus

Onko evoluutioteoriaan sisältyviä oletuksia koskaan yritetty todistaa empiirisesti? Kyllä on. Kaikki yli 100 vuoden aikana tehdyt empiiriset tutkimukset ovat vahvistaneet, että evoluutio on fiktio.

Fysiologian Nobel-palkinnon perinnöllisyyteen liittyvistä tutkimuksistaan saanut Thomas Hunt Morgan teki 1930-luvulla järjestelmällisiä kokeita banaanikärpäsillä. Hän havaitsi, että eläimen perusrakenteisiin vaikuttavat mutaatiot ovat poikkeuksetta vahingollisia, ja johtavat joko virherakenteisiin tai kuolemaan. Kaikki erilaisilla koeorganismeilla tehdyt myöhemmätkin kehitysbiologiset kokeet ovat antaneet saman tuloksen, eli eliön perusrakenteeseen vaikuttavat mutaatiot ovat vahingollisia. Kun koeorganismeina on ollut mm. bakteereita, on kokeita voitu tehdä kymmenille tuhansille sukupolville. Ei merkkiäkään evoluutiosta.

Entä onko evoluutiota koskaan havaittu luonnossa? Ei ole. Luonnossa havaitaan vain rajallista sopeutumismuuntelua, jota uusdarvinistit nimittävät ”evoluutioksi”.

Miksi sopeutumismuuntelu ei ole evoluutiota? Siksi, että evoluutioteorian mukaan kaikilla eliölajeilla on sama universaali esivanhempi, jota ko. teoria nimittää ”alkusoluksi”. Sopeutumismuuntelu ei pysty selittämään universaalia esivanhempaa, koska ilman anatomisen perusrakenteen muutoksia ei evoluutiota ole. Kalasta ei pelkällä sopeutumismuuntelulla kehity maaeläintä.

Sopeutumismuuntelussa syntyy luonnonvalinnan seurauksena tiettyihin olosuhteisiin erikoistuneita alalajeja. Esimerkiksi valkohäntäpeuran tapauksessa jopa kymmeniä alalajeja. Uusia lajeja sen sijaan ei synny, koska ei synny laadullisesti uusia geenejä. Valkohäntäpeuran geeneillä syntyy vain valkohäntäpeuroja.

Sopeutuminen olosuhteisiin on erikoistumista, ja erikoistuminen merkitsee eliöpopulaation genomin köyhtymistä. Genomi köyhtyy siksi, että sopeutumisen kannalta hyödylliset geenit tulevat vallitseviksi, kun taas vähemmän hyödylliset jäävät vähemmistöön. Lopulta vähemmän hyödyllinen informaatio saattaa kokonaan kadota populaatiosta. Paluuta ei sen jälkeen ole.

Jokainen ymmärtää, että genomin köyhtyminen ei johda kohti evoluutiota vaan devoluutiota. Jos erikoistuneen lajin ympäristö muuttuu merkittävästi uudestaan, sopeutumiskykyä ei köyhtyneessä genomissa enää ole. Ääritapauksessa seurauksena on sukupuutto. Sukupuuttoon onkin kuollut jo lukemattomia lajeja, ja sukupuuttojen tahti on kiihtymässä.

Ainakin osa evolutionisteista on tietoinen lajiutumisen aiheuttamasta geneettisestä köyhtymisestä. He ovat pyrkineet paikkaamaan ongelmaa, kehittämällä teorian mutaatioihin perustuvasta evoluutiosta. Tässä teoriassa geeni kahdentuu. Kahdentuneeseen puoliskoon ilmestyy mutaatio, joka ikään kuin jonain geenikoodarina muokkaa kloonatusta geenistä uutta informaatiota.

Kun ottaa huomioon, että satunnaiset mutaatiot ovat geenivaurioita, niin ei voi kuin todeta että evolutionistien mutaatioteoria on lapsellisen absurdi. Lienee tarpeetonta kertoa, että mutaatioteoriaa ei ole kokeellisesti tai millään muullakaan tavalla todistettu.