Miksi ei työllisyyttä lisätä
Mihin kaikki yritystuet käytetään
Mihin viime vuoden yritystuet kåytetiin
Mihin kaikki yritystuet käytetään
Mihin viime vuoden yritystuet kåytetiin
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 60
Vanhimmat
uutisissa mainittiin, ansiosidonnaiset otetaan uuteen tarkasteluun,
Työtön ei halua tehdä mitään osaamiselleen, ei kouluttaudu uuteen ammattiin, mieluummin makaa sohvalla ja valittaa, ettei kukaan anna töitä ja miten paska yhteiskunta on. Tuet kyllä kelpaavat.
Se on tullut todennettua, että aikuinen ei pääse lähihoitaja koulutukseen, koska pyrkijöitä on kymmenkertainen määrä suhteessa valittuihin.
Pääomatuloilla makoillaan sängyllä. Porvarillinen Suomi kannustaa makaamiseen ahkeran lisäarvoa tuottavan työn sijaan, jota ei arvosteta verotuksessa tai palkassa
Ei ole ostajia, ei laskutusta, ei rahaa palkkaasi varten. Kyetkö myydä laskutusta palkkasi eteen?
Olen kohta 62v työtön, takana 4 korkeakoulututkintoa ja lähes 30v ura päällikkö-ja asiantuntijatehtävissä. Mene töihin? Tuletko mentoriksi neuvomaan mihin töihin voisin mennä?
Suurin osa haluaa töihin ja firmatkin voisi kouluttaa itselleen sopivaa väkeä, eikä vain valittaa kun ei saa osaajia halvalla tai lainkaan.
Noita palveluja on saatavana joissa nimenomaan haetaan ja tehdään töitä sen eteen, että sinulle löytyisi sopivia töitä. Ei niitä kukaan sinulle kotiin tarjoa jos et tee asian eteen mitään.
Eikä ole, älä nyt häslää! Lähihoitajakoulutukseen ei ole tulijoita, oppilaspaikkoja ei saada täytettyä.
Aikuiset hakijat pääsevät hyvin koulutukseen.
Maataloustuki hyvä esimerkki mikä passivoi tuen saajan.
Mitä muuten sinä teet , oletko etätöissä valtiolla , vai merimies?
Yrittäjien tulisi maksaa suomalaisille kunnollista palkkaa millä tulee toimeen eikä kituuttaa huonoa laatua tekevällä ulkomaisella halpatyövoimalla jolloin hyöty valuu muille ja sotkut jäävät suomalaisten siivottavaksi.
Vika on maan johdossa, eli hallinto ei keskity avaintehtäviin, eli siihen mistä saada myyntiä ulkomaille, ja laskusaatavia ulkomailta Suomeen.
Sehän on jo selvä ettei suomalaisella rahaa ole kuin ruokaan, ja sekin tulee sossun luukuilta.
Siispä, toiminnallisia edellytyksiä ja paikallinen sopiminen voimaan. TES alas. Muuten ei onnistu.
SiIpilä oikeisto työllisti rankaisemallamtyötöntä viemällä tältä toimeentulon jonka oli jo maksanut jäsenmaksuilaan
Sellainen on porvarin työllistämistoimi
Työttömän rahat hän antoi voitollislle yrityksille lisää jitkantekinnneätystuloksennvaika oli kustannsusvaje
Eihän maan hallinnon tehtävänä ole olla yrittäjien tuotemyyjinä. Kyllä se tehtävä on yrittäjien itsensä vastuulla. Älä nyt höperrä olemattomia! Ministeri myymässä tuotteita? Höh!
Taidat itse olla AASI. Hallinnon tehtävä on luoda edellytykset toiminnoille, poistamalla byrokraattisia esteitä, eli "potkia kivet pois metsätieltä".
Ongelmakohtia varten olisi pitänyt asettaa työryhmä, joka on vuorovaikutuksessa yrittäjätahoihin. Käytä aivojasi ennenkuin lauot joutavia lapsellisia kommenttejasi.
Ne yritystuet maksetaan osakkaille ja yhtiön johdolle. Ei niillä työllistetä ketään. Ilmaistyövoimaa huudetaan vain kurkkusuorana jatkuvasti.
Niin kauan kuin olen elänyt olen kuullut "nyt ei voi palkkoja korottaa, ei ole varaa". Saa nähdä näkeekö sellaisen päivän että työnantaja sanoisi että työmies on palkkansa ansainnut ja maksaisi sellaista palkkaa jolla ihminen pystyisi suomesssa elämään ilman yhteiskunnan tukia.
Eihän se ole yrittäjä eikä mikään jos armonpaloja(palkankorotuksia) alkaisi jakelemaan.
Siinähän työntekijät alkaisivat pian ylpistymään ja kohta olis heidänkin pihalla samanlainen mersu ku pomolla.
Eihän se semmonen peli vetele.
Kyllä se veteli minun firmassa, ja oli oikein toivottavaa että pojat saisivat luksusta ympärilleen.
Kuitenkin puhuivat vain kuinka haluavat vain "päivät täyteen" pätevöityäkseen takaisin luukuille.
Mersut eivät kiinnostaneet koska olisi "voinut viedä tuet pois".
Näin motivoitunutta työntekoa sosialismin keskellä.
Ansiosidonnainen on, kun pakkasella kusee housuihin, hetken lämmittää, mutta sitten alkaa kylmenemään ja peruspäiväraha alkaa häämöttää.
Ai jaa? Sitten on vaan työttömän työmarkkinatuella. Ei se sen kummempaa ole.
Juu ja jos ei mene pupuhyppää kurssille, sitten putoaa perupäivärahalle. Joka on noin 10€ pv vähempi kun työmarkkinatuki. Olet silloin karenssissa.
Nyt lähtee ansiosidonnaiset. Kaikille makaajille sama raha sossusta kun omat rahat ja omaisuus on ensin tuhlattu.
Omaisuuden voi piilottaa eli nostaa rahat ulos pankista. Omaa asuntoa ei tarvitse myydä ellei se ole hulppea kartano.
Kukaan ei pysty seuraamaan paljonko ihmisellä on omaisuutta. Siirtää rahansa vaikkapa bitcoineiksi tai muuksi leikkirahaksi.
Sossu on siitä kiva paikka että sieltä ei oikeasti köyhät tahdo saada mitään.
Romanit ja alkoholisoituneet ja ulkomaalaiset kyllä saavat senkin edestä.
Kyllähän Joren pitää uusi kossupullo saada.
Otetaas tälläinen karkea skenaario:
500 000 työtöntä
50 000 avointa työpaikkaa
---------------------------------
450 000:lle työpaikalle tarve
Tämä edellyttäisi mittavia toimia
- omat markkinat kuntoon
- välikädet vähemmälle
- ostetaan takaisin kaikki menetetty
- kotimaisen tuotannon kehittäminen ja kasvattaminen
- vientiteollisuuden elvyttäminen
- maatalouden ja muun alkutuotannon paluu
- ilmasto- yms. huuhaat pois
- vähemmän ja järkevämpää EU:ta
- integraatio, kansainvälistymishulluus, yglyttäminen yms. hevonperseily seis
- SDP:lle ja Kokoomukselle toistaiseksi pääsykielto hallitusportaaseen
- Vihreät pois eduskunnasta
- suomalaisuus ja kotimaisuus arvoina takaisin omalle paikalleen
- humanitarismi takaisin pakolaiskiintiön piiriin
- lainoilla kustannettavat kehitysavut yms. seis
- jne jne lista on pitkä.
Tähän ei löydy mahdollisuuksia, mikäli kulissisosialismin takana piileksivä globalistinen SDP jatkaa pääministerinpuolueena tai se toinen EU:n edunvalvontajärjestö, Kokoomus.
Ketjun järkevin kommentti!
Ansiosidonnaisen sorkkiminen yhtä tehotonta kuin eläkeputken poisto. Hiluja isossa kuvassa. Halutaan kyykyttää ihmistä lisää vanhoilla päivillään.
Joo heti työttömyyden aluksi kurja velallinen leioäjonon jatkoksi ja velat perintään, ei saa antaa mitään mahdollisuutta selviytyä tilanteesta voittajana vaikka maksoi erikseen kassalle vuosikymmenien ajan jotta saisi sen ansiosidonnaisen. Leikatkaa samalla kaikki eläkkeet köyhyysrajalle, ei vanhukset enää mitään tarvi.
Niin sopii kysyä miksi maksaa vakuutusta jos vakuutus ei auta silloin kun on paha paikka?
Mikäli ansiosidonnaiseen puututaan se tarkoittaisi, että liitot ja niiden toiminta ajetaan alas.
Harva vapaasta tahdostaan työttömäksi jää tai lomautuu.
Itsekin olen sellaisessa työssä mistä joudun lomautumaan tällaisten kovien pakkasten takia, vaikka töitä periaatteessa onkin paljon. Ne jatkuu kun kelit taas sallivat.
Ei se oikein ole, että työttömyydestä heti rankaistaisiin silloin samantien ja sinun elämä laitetaan ns k.seen heti.
Itse toki osaan varautua jo vuosien kokemuksella mahd lomautusjaksoon, mutta hyvin moni ei.
Työllisyys on ennätyslukemissa. Paljon parempi kuin persuhallituksen aikana.
Mikä markkinatalous se on kun veronmaksajien velanotolla maksellaan vasteettomia yritystukia jotka senkun nostavat hintoja vai onko joku nähny että joutuisi alennuksella tuotteitaan myymään , päinvastoin , nostellaan tukia ja hintoja ennemmin kuin tehtäisiin töitä.
väli kädet vei osan tuntipalkasta, nyt palkat on samaa luokkaa kuin 20 vuotta sitten osalla aloista jotka valittaa työvoima pulaa,
Vuokratyöfirmat pahimpia välikäsiä ja palkanpolkijoita. Ne pitäisi lailla kieltää 0-soppareineen.
Vuokratyöfirmat ovat välttämättömiä.
Ay-juristi järjestää virherekrytoinnille kymppitonnien korvauksen = pienyrittäjän konkurssiin
Hyvä esimerkki Kuopiosta se 60 500 euroa maksanut irtisanominen:
Työntekijä ajoi kolarin firman autolla asiaa ilmoittamatta.
Kieltäytyi työtehtävistä ja myöhästeli töistä.
Kavalsi ovenavauspalkkion. Osti rakennustarvikkeita työnantajan laskuun.
Ay-juristi ja demlatuomarit ansiokkaasti väänsivät irtisanomisen perusteettomaksi.
Pidetään perskokkareet oppositiossa seuraavien ek-vaalien jälkeen niin hyvä tulee ja suomi nousee elikkä jatketaan samalla hallitus pohjalla.
Kun fakta on että yli 55-vuotiaat ei juurikaan työllisty, niin ansiosidonnainen antaa heille hetken turvaa. Ovathan he sitä maksaneet vuosikymmeniä ja ison summan itse
Ei todellakaan ole. Jos katsoo ja tutkii tilastoja, kenellä työttömyys venyy ja venyy, niin sieltä löytyy totuus. Ei ketään ole tasan yhtään sen kauempaa työttömänä, kuin on pakko.
Ansiosidonnaisen "tarkastelu" tehdään, kun on pakko saada julkiselle molokin kitaan jostain revittyä lisää rahaa, kun eivät vieläkään uskalla tehdä niitä rakenteellisia ratkaisuja.
Kihta, kun kaikki rahat on loppu, niin tulee se äkkipysähdys kaikelle. Siinä kohtaa palataan kaikessa arviolta 60-luvulle julkisten palveluiden osalta. Ei paljoa hymyilytä. Ja tämä on fakta.
Valtiohan voisi maksaa kaikkien työntekijöiden palkat? Yrityksillä olisi siis aina ilmaiset työläiset. Yritykset ilmeisesti menestyisi? Ja valtio saisi niiltä muhkeat verotulot joilla makselisi noita työläisten palkkoja.
Vähän kuitenkin veikkaan ettei suomalaiset yritykset pärjäisi vaikka niillä olisi ilmaiset työntekijät.
Niin yrittäjän pitäsi silloin itse yrittää ja yåtehdä tulosta ja osata pyörittää virkaa.
Mutta kun ne ei osaa kun nostaa yritystukia verottomilla autoilaan ajella
Koroonatukee enne ja jälkeen koroona ja koronen aikana
Hyvin mahdollista ettei palkat ole kilpailukykyisiä ansiosidonnaiseen nähden. Tuskin kukaan työtä vastaanottaa jos ei saa kuin satasen pari enemmän kuussa verratuna ansiosidonnaiseen.
Kokoomus äänestää vihreiden kanssa aina kansan etuja vastaan
Seuraa eduskunnan äänestykset
Riippuu paljonkos ansiosidonnainen on
Yleensä se on vaan n.6o pros palkasta ja herkkyys kovempaa
Eikö sitä saaliin 4oo pv
Itse olen olut työtön vuodesta 2oo6 lähtien tehden koitan palkkatukitöitä ja muutaman koulutuksen käyny.
Ei työttömänä olo herkku ole ollut.
Mahdollista vain kun oma asunto ollut ja vaimo ahkerasti töissä.
Ansiosidonnainen on aina muitakin loppunut nythän se on on vaan 4oo pv edellisen 5oo PV sijasta kuitenkin maksut samat.
Kiitos okestopolitiikannsipilän
Oikeisto aina kansnnetuja vastaa muistakin äänestätte kokoomusta köyhät.
Aidoin Kokoomuslaisisen autokin kalliimpi kuin työläisen asunto.
Jos ansiosidonnainen on kilpailukykyinen palkkaan nähden niin silloin tilanne on se että palkka on aivan liian pieni eikä kenenkään pidä mennä orjaksi töihin olen meinaan ollut noin vuoden liiton rahoilla ja kyllä ei voi verrata siihen että olisi töissä.
Ay ei ole hoitanut hommiaan jos työllään ei elä nykysuomessa?🤦🤦🤦
Minä en ainakaan lähde töihin vaikka en ansionsidonnaista saisikaan. Netissä on mukavaa kontita suvakkeja.
Eipä tuosta ansiosidonnaisesta hyötyä ole. Joutuu itse maksamaan menonsa siittä pienestä ansiosidonnaisesta joka lisäksi saatetaan leikata.
Oikeiston ja työnatajien ja oikeiston mielestä ay ja sak suurin este kanattavlle yritystoiminnalle.
Esim Coffe haussin tapauksessa tuntuu olevan suurin syy kun osaamattomat kyvyttömät perustaa yrityksiä saadakseen vaan yritystukia ja Sipilän aikainen yritystukiauyomaatti niitä suolata.
Salasanan oli se myyrä joka siten muutti työnantaja leiriin.
Suurin kusettaa suomen työmarkkinasopimisessa.
Rakennusalan työntekijäliiton Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi arvosteli viikonloppuna Helteen toimintaa. Harjuniemen mukaan Helle oli jo palkkaneuvotteluissa työnantajien puolella.
Helle kiistää Harjuniemen väitteen. Helteen mukaan nykyään on tavallista, että ihminen neuvottelee uudesta työstä, vaikka hän on vielä edellisessä työpaikassa.
Minna Helteestä tehtiin maanantaina kantelut sekä Eduskunnan oikeusasiamiehelle että oikeuskanslerille. Nämä viranomaiset tutkivat Helteen toiminnan.
Omistajien voitot on ainoa työllistämisen este. Julkisia palvelujakin leikataan verovarojen siirtämiseksi sijoittajille.
EK:n Kari Häkämies huutaa joka tuutissa, joka päivä kimittävällä äänellään työttömyysturva pois, työttömyysturva pois.
Eipä tuo Häkämieskää ole päivääkään tehnyt oikeaa työtä.
Jotkut eivät näytä ymmärtävän, että työttömyysturvaVAKUUTUS on itse maksettu pahan päivän varalle. Ansiosidonnainen on myös määräaikainen eli se loppuu aikanaan jos ei pääse töihin.
Joskus 1990 luvulla oli esillä että kestäisi 500 päivää. En kuulu toiminnan piiriin joten ei mitään tietoa. Oma firma jo kolmisenkymmentä vuotta, ja niillä pärjännyt mitä itse tienaa.
Ansiosidonnainen on sovittu etu, sen saaja on siitä maksanut. Turvat umpeen. Vaihtoehto olisi kultainen kädenpuristus eli reilu korvaus lähtiessä, ei ketään saa tyhjän päälle jättää.
Kyllä se ansiosidonnainen on omien kokemusten mukaan suurin työllistymisen este.
Muistan että TE-toimistossa kohtelu, helpompaa, oli erikseen niille joilla on ansiosidonnainen. Todennäköisesti tänä päivänä sama juttu.
Oli niin mukavan helppoa ottaa omaa lomaa puoli vuotta ja sitten vasta alkaa katsella hommia. Työllistyin hakemisen alettua 2 viikossa, joten väitän että se 6kk meni ihan vain siksi koska sai niin helposti rahaa.
Ansiosidonnainen pois. Lakimuutos tarvitaan.