Kahvipirtti

Uusi vuosi, uusi pirtti, edellinen virui jo pitkäksi, kiitos on paikallaan, ketju kulki sopuisissa merkeissä, näin voidaan jatkaakin.
Politiikka ja uskonto ovat aiheita jotka jokainen omansa valitsee ja usein mielipiteet saattavat kiihtyä, joten suuremmin näitä aiheita en toivoisi pirtin ketjussa käsiteltävän.
Arkinen elämä, siitä aiheita löytyy ja sopuisasti niistä voi kirjoitukset aikaan saada.
Kaiken tämän tiedättekin, mutta kertausta usein asian varmistamiseksi tarvitaan;)

Radiosta eilen kuulin, että huhtikuulle menee seuraavat juhlapyhät, Loppiainen ohitetaan ja pääsiäinen puolissa kuuta huhtikuussa, riittääpä arkea, mistä keskusteluakin syntyy;)
Tutkin kalenteria kovasti arkivoittoiselta näyttää. Vappu on sunnuntaina, kesä, loka ja marraskuussa on kaksi pyhäpäivää, seuraava joulukaan ei pyhiä monta anna, kuka kaiken näkee se tietämätön asia, myös koronan jatkuvuus pysyy ja pysyy.
Levoton mieliala monen asian suhteen, mutta selvittävä on, tavalla tai toisella.
Yhteishenki olisi nyt hyvinkin tärkeä, toistemme hyväksyminen ja auttaminen , yhteenkuulumisen soisi lisääntyvän.
Paljon on korona näitä asioita jo opettanutkin, auttamisen halu on kasvanut.

Neeassalle jaksamista, hyvin muistan nuo vaikeudet, mitä puolison menetys aikaan sai, kiitos onnitteluista, jaksamista kaikille pirtissä kävijöille, lukijoille, jatketaan leppoisasti eteenpäinkin.
Astukaa pirttiin hyvillä mielin, iloa ja jatkuvuutta jakaen, murheetkin yhdessä jakaen;)

235

2627

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Politiikka ja uskonto ovat aiheita jotka jokainen omansa valitsee ja usein mielipiteet saattavat kiihtyä, joten suuremmin näitä aiheita en toivoisi pirtin ketjussa käsiteltävän."

      Valitettavasti yksilötoiveita ei julkisella suomi24-palstalla huomioida.
      Et omista suomi24:ää.

      • En omista en, olen huomannut, että nuo toiveet jää useinkin toteutumatta, mutta silti toivomuksen esitän, jospa joku kuitenkin huomioisi;)
        Vaatimuksia en esitä, toivomuksia vaan ja rauhaisaa viestittelyä.

      • Anonyymi

        Aivan, että ei totuus unohtuisi.

      • Anonyymi
        SkillaN kirjoitti:

        En omista en, olen huomannut, että nuo toiveet jää useinkin toteutumatta, mutta silti toivomuksen esitän, jospa joku kuitenkin huomioisi;)
        Vaatimuksia en esitä, toivomuksia vaan ja rauhaisaa viestittelyä.

        Aivan kohtuullinen toivomus, koska politiikalle ja uskonnolle on omat palstansa. Voi myös avata tänne 80 oman ketjun niistä.

      • Anonyymi

        Menkää Paloman suljetulle palstalle ne joille avoimuus ei kelpaa.

      • Anonyymi
        SkillaN kirjoitti:

        En omista en, olen huomannut, että nuo toiveet jää useinkin toteutumatta, mutta silti toivomuksen esitän, jospa joku kuitenkin huomioisi;)
        Vaatimuksia en esitä, toivomuksia vaan ja rauhaisaa viestittelyä.

        Niin, ja punaista politiikkaa väliin.
        Kommuunissa varmaan kaikki ovat tyytyväisiä,
        Siellä kehityskin on huippua.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Aivan kohtuullinen toivomus, koska politiikalle ja uskonnolle on omat palstansa. Voi myös avata tänne 80 oman ketjun niistä.

        Niin, eikö aloituksia tehdä eri asioista sitä varten, että mistä keskustelua toivotaan.
        Minusta on ihan järjetöntä touhua, jos joku vaikka tekee aloituksen eläimistä ja siihen tullaan uhoamaan persuista.
        Mitä ihmeen mieltä silloin on aloituksien teossa.
        Sehän on aloituksien tarkoitus, että niissä on aihe.

    • Anonyymi

      Minustakin aivan hyvä toivomus, kuten ylläoleva kirjoitti. Miksi juuri Kahvipirttiin täytyy tunkea, kun voi avata aivan oman ketjunsa.

      Onhan tuo huomattu jo 70 palstalla.

      • Anonyymi

        Mikä tämmöinen kahvipirtti on ? Ketju muitten joukossa ? Miksei tänne saisi kirjoittaa
        niinkuin kaikkiin muihinkin ketjuihin ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saat toki kirjoittaa, mutta oliko sinulla jotain asiaakin. Anna tulla vain, nyt on sinulla puheenvuoro. Vai tulitko vain riitaa haastamaan?

        Taitaapi olla valloitushaluisten ideoima juttu.
        Menkää muut pois - näin toivotaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Taitaapi olla valloitushaluisten ideoima juttu.
        Menkää muut pois - näin toivotaan.

        Jahas. Täällä onkin uusi pirttiketju, heippa vaan!
        Ei kai täältä noin vain ketään häädetä, ano hyvä.

        Talvinen härkäviikkokausi on edessä, tuolla toisessa ketjussa ollaan sille luomassa uutta nimitystä. Ei kannattaisi, tämä nimitysten vaihtaminen on alkanut ärsyttää. Isot ja vanhat kunnon firmatkin vaihtavat nimeään kansainvälisemmäksi, ja nyt ei kohta kukaan tiedä, mistä lafkasta milloinkin on kysymys.
        Otetaan Posti esimerkiksi. Se palasi juurilleen, eikä kukaan enää muista Itellaa.

        Veitkö jo roskapussin, katsoitko ulosikkunasta, kävelitkö tänään , nämä pitää kahvipirtissä ilmoittaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saat toki kirjoittaa, mutta oliko sinulla jotain asiaakin. Anna tulla vain, nyt on sinulla puheenvuoro. Vai tulitko vain riitaa haastamaan?

        Miksi sinulla on noin aggressiivinen asenne kysyjälle ihan tavalliseen kysymykseen ?

      • Anonyymi
        Makriina kirjoitti:

        Jahas. Täällä onkin uusi pirttiketju, heippa vaan!
        Ei kai täältä noin vain ketään häädetä, ano hyvä.

        Talvinen härkäviikkokausi on edessä, tuolla toisessa ketjussa ollaan sille luomassa uutta nimitystä. Ei kannattaisi, tämä nimitysten vaihtaminen on alkanut ärsyttää. Isot ja vanhat kunnon firmatkin vaihtavat nimeään kansainvälisemmäksi, ja nyt ei kohta kukaan tiedä, mistä lafkasta milloinkin on kysymys.
        Otetaan Posti esimerkiksi. Se palasi juurilleen, eikä kukaan enää muista Itellaa.

        Tulkintasi ovat erikoisia. Ei kukaan ole luomassa uusia nimityksiä, on vain muisteltu mitä
        muita on olemassa.

      • Anonyymi
        Makriina kirjoitti:

        Jahas. Täällä onkin uusi pirttiketju, heippa vaan!
        Ei kai täältä noin vain ketään häädetä, ano hyvä.

        Talvinen härkäviikkokausi on edessä, tuolla toisessa ketjussa ollaan sille luomassa uutta nimitystä. Ei kannattaisi, tämä nimitysten vaihtaminen on alkanut ärsyttää. Isot ja vanhat kunnon firmatkin vaihtavat nimeään kansainvälisemmäksi, ja nyt ei kohta kukaan tiedä, mistä lafkasta milloinkin on kysymys.
        Otetaan Posti esimerkiksi. Se palasi juurilleen, eikä kukaan enää muista Itellaa.

        Itsehän sinä Mark. ehdotit uuden keksimistä. Ei kukaan muu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä tämmöinen kahvipirtti on ? Ketju muitten joukossa ? Miksei tänne saisi kirjoittaa
        niinkuin kaikkiin muihinkin ketjuihin ?

        Oon nyt hiljahkoin tullut tälle palstalle ja olen ihmetellyt noita kahvipirtti ja kiikkustuoli ym juttuja. Onko ne jotain ylläpitäjiä vai ns. Sheriffiä vai mitä . Selvittäkää nyt vastaalkajalle

    • No haloo, minun puolestani härkäviikot saavat sujua ihan rauhassa.

      • Anonyymi

        Näin minunkin puolesta, härkäviikot olkoon. Eipä muuta asiaa, hyvää yötä!
        ynnämuu

      • Anonyymi kirjoitti:

        Näin minunkin puolesta, härkäviikot olkoon. Eipä muuta asiaa, hyvää yötä!
        ynnämuu

        Huomenta, lunta satoi melkoisen reippaasti eilisen aikaan ja nyt aura-autot ja puhdistusväki ahkeroi.
        Viime viikon lumikasoja pois ajettiin ja nyt kasat taas kertyi, asia mille ei mahda osaavinkaan ihminen mitään, on vain kestettävä.
        Turhaa eurojen kulutusta, mutta parkkipaikat on saatava autojen käyttöön, tiet ajokuntoon ja pihatkin osansa vaatii ja maksettava on kaikkien, olipa autoa tai ei;)
        En kapinoi, hyvä minun on aurattuja katuja kulkea linja-autojen aikataulut pitää, kun niitä odottaa, näin se menee, euroja joka paikkaan tarvitaan.
        Verokorttini tuli ja katselin, melkoinen on minun osuus veroista, eikä hyödytä pulinaa nostaa, maksettava on.
        Hyvin pieneksi jää hyötyni, mutta tyytyväinen veronmaksaja olen.

        Minun mielipide on noista vanhoista sanonnoista, että historiaa ovat ja kuuluu yleissivistykseen,( siitäkin kun aina välillä puhutaan), onhan joku sanonut, että ihmiskunta mikä ei tunne historiaansa, ei osaa elää, tai jotain siihen viitaten.
        Myös ärsytystä herättää tuo yleiseksi tullut nimien muuttaminen jollekin muulle kiellelle, miksi näin, suomalaisia olemme ja kai olisi suotavaa, että kaikki ymmärtäisivät asioida oikeassa paikassa nimen mukaisesti.
        Suomalaisuus on asia mistä voisimme olla ylpeitä, myös kieli on ainutlaatuinen, murteineen.

        Tuo Eliaanankin kysymys siitä, miksi tullaan puhumaan jopa ilkeyksiä, kun toivottu on monella suulla, että pysyttelisimme näissä asioissa, mitkä on meidän arkea ja elämää, meillä tarkoitan palstan otsikon mainintaa,
        Kaikilla on oikeus kirjoittaa miten ja missä haluaa, mutta miksi tämä yksiketju joka on tavallaan yritetty pitää, muistelujen ja arjen puheissa ei saa olla sellainen, miksi noita mollaamisviestejä aina vaan ilmestyy.
        Vakio otsikko ilmoittaa ketjun annin, helppo on ohittaa;)
        Anoina kirjoittajiakin on paljon, joilla halu osallistua tähän ketjuun, joko lukien tai viestejä laittaen ja myös heidän viestinsä yhteisten asioiden kertaamisessa on tervetulleet, tietenkin edelleen perään jotain nimimerkkiä perään, voisi selkeästi vastata jokaiselle, jos asia puhuttaa;)

        No nyt taas tältä päivältä riittää, ehkä jo aihetta vastauksiin tuli, jatkuvasti myönteisiä kannanottoja odotan; D
        Loppiaisenaattoa tänään eletään ja huomenissa sitten joulu unohdetaan, vaikka näinkin on sanottu, että Nuutti joulun pois vie, yksi vanha aihe tämäkin;)

        Otsikko kertoo sen, että pitää puhua kahvipirteistä itsestään, eikä esim. ilmoista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Otsikko kertoo sen, että pitää puhua kahvipirteistä itsestään, eikä esim. ilmoista.

        Olet oikeassa, noin kuuluisi tehdä, mutta kun pirttimme on toiminut kauan ja aina viesteissä ilmi tuodaan nämä aiheemme rikkaudet, juuri siitä elämästä mitä nyt elämämme, ikäihmisinä.
        Voisi otsikko olla "Kahvipirtti, kerrontaa arjesta", olisiko sekin puutteellinen?

        Ehkä ei aihekeskustelua löydy mistään keskustelusta, aina rönsyjä esiintyy.

        Jokainen taaplaa tyylillään, on vanha sanonta, jota saa kyllä hiukan miettiä. "Taaplaa"? Oletan, että kyse on haloista tai laudoista, jotka kasataan talteen. Miten monta tyyliä on olemassa?
        Samaan voi verrata näitä hyvänpäivän viestejä pirtissä. Joku muistaa mainita ilman laadun, joku kävelemänsä kilometrit. Vuosien mittaan tutuiksi on tultu.
        Joukkoon tulin minäkin käymään varmaan hiukan ennen kuin pirtti siirtyi tänne 80 palstalle.

        Lunta on tullut. En oikein todeksi uskoisi, kun on monta vuotta miltei lumeton talvi täällä ollut. En lunta kaipaa. Se hyvä puoli on, että ei ole niin säkkipimeää iltaisin, kun lumi heijastaa. Taivas on tänään pilvessä.

        Rajoitukset ja karenssit ovat taas kireinä meillä päin. Oppiikohan sitä enää ollenkaan olemaan toisten ihmisten lähettyvillä, kun tämä joskus loppuu. Se hyvä puoli asiasta löytyy, että lähes tuntemattomat ihmiset eivät enää tule tervehtiessään halaamaan. Oli pelättävissä, että ranskalaisten poskisuudelmatkin kohta alkavat yleistyä härmäläisten keskuudessa, mutta nyt taitaa siihen mennä aikaa.
        Suomalaisella on aina ollut reviirinsä.
        Enkä muistanut kirjautua. Mkr.

      • Anonyymi
        SkillaN kirjoitti:

        Huomenta, lunta satoi melkoisen reippaasti eilisen aikaan ja nyt aura-autot ja puhdistusväki ahkeroi.
        Viime viikon lumikasoja pois ajettiin ja nyt kasat taas kertyi, asia mille ei mahda osaavinkaan ihminen mitään, on vain kestettävä.
        Turhaa eurojen kulutusta, mutta parkkipaikat on saatava autojen käyttöön, tiet ajokuntoon ja pihatkin osansa vaatii ja maksettava on kaikkien, olipa autoa tai ei;)
        En kapinoi, hyvä minun on aurattuja katuja kulkea linja-autojen aikataulut pitää, kun niitä odottaa, näin se menee, euroja joka paikkaan tarvitaan.
        Verokorttini tuli ja katselin, melkoinen on minun osuus veroista, eikä hyödytä pulinaa nostaa, maksettava on.
        Hyvin pieneksi jää hyötyni, mutta tyytyväinen veronmaksaja olen.

        Minun mielipide on noista vanhoista sanonnoista, että historiaa ovat ja kuuluu yleissivistykseen,( siitäkin kun aina välillä puhutaan), onhan joku sanonut, että ihmiskunta mikä ei tunne historiaansa, ei osaa elää, tai jotain siihen viitaten.
        Myös ärsytystä herättää tuo yleiseksi tullut nimien muuttaminen jollekin muulle kiellelle, miksi näin, suomalaisia olemme ja kai olisi suotavaa, että kaikki ymmärtäisivät asioida oikeassa paikassa nimen mukaisesti.
        Suomalaisuus on asia mistä voisimme olla ylpeitä, myös kieli on ainutlaatuinen, murteineen.

        Tuo Eliaanankin kysymys siitä, miksi tullaan puhumaan jopa ilkeyksiä, kun toivottu on monella suulla, että pysyttelisimme näissä asioissa, mitkä on meidän arkea ja elämää, meillä tarkoitan palstan otsikon mainintaa,
        Kaikilla on oikeus kirjoittaa miten ja missä haluaa, mutta miksi tämä yksiketju joka on tavallaan yritetty pitää, muistelujen ja arjen puheissa ei saa olla sellainen, miksi noita mollaamisviestejä aina vaan ilmestyy.
        Vakio otsikko ilmoittaa ketjun annin, helppo on ohittaa;)
        Anoina kirjoittajiakin on paljon, joilla halu osallistua tähän ketjuun, joko lukien tai viestejä laittaen ja myös heidän viestinsä yhteisten asioiden kertaamisessa on tervetulleet, tietenkin edelleen perään jotain nimimerkkiä perään, voisi selkeästi vastata jokaiselle, jos asia puhuttaa;)

        No nyt taas tältä päivältä riittää, ehkä jo aihetta vastauksiin tuli, jatkuvasti myönteisiä kannanottoja odotan; D
        Loppiaisenaattoa tänään eletään ja huomenissa sitten joulu unohdetaan, vaikka näinkin on sanottu, että Nuutti joulun pois vie, yksi vanha aihe tämäkin;)

        Nuutin päivää on Länsi-Suomessa aikanaan vietetty vähän rymistelevään sävyyn. Kylän poikamiehet saattoivat pukeutua Nuuttipukeiksi ja käväistä naapureissa vähän Halloweenin tapaan, tuoppi tai kepponen-linjalla.
        Meidän kotipaikkayhdistys järjesti monena vuonna Nuutin päivänä kuusenpolttajaiset, kun joulujuhlia oli pilvin pimein jo marraskuusta. Siirsimme oman joulujuhlamme joulun lopettajaisiksi, ja usein tulikin paljon osallistujia. Joku toi nurkkaan kuusen, joka oli jo typistetty oksistaan rangaksi, ja sitten siitä otettiin pätkä ja poltettiin peltipurkissa. Kamala haju ja juhlijat kakistelivat. Muuna ohjelmana oli mm. Nuuttipukki, joka jakoi osallistujien mukanaan tuomat lahjat. Lahja ei saanut olla hinnakas, mutta kaikkien piti yksi pikkupaketti tuomisenaan olla. Hulluja lahjoja ne sitten olivatkin.
        Seitsemänkymmentäluvulla oltiin enemmän yhteisöllisiä kuin tänään. Lähiö oli uusi, kaikki muualta muuttaneita, paikkaansa etsiviä. Yhdistys toimi vilkkaasti.
        Nyt ollaan taannuttu. Nuorilla on liian kiire, eivät he enää yhdistyksiin liity toimijoiksi.
        Hajamielinen Mkr.

      • Anonyymi
        SkillaN kirjoitti:

        Olet oikeassa, noin kuuluisi tehdä, mutta kun pirttimme on toiminut kauan ja aina viesteissä ilmi tuodaan nämä aiheemme rikkaudet, juuri siitä elämästä mitä nyt elämämme, ikäihmisinä.
        Voisi otsikko olla "Kahvipirtti, kerrontaa arjesta", olisiko sekin puutteellinen?

        Ehkä ei aihekeskustelua löydy mistään keskustelusta, aina rönsyjä esiintyy.

        Älä ota tosissasi noita ohjeita! Justiin oli juhlakausi ja siitä paljon puhutaan. Mikä pakko sen on arkista olla? Mistä vaan saa puhua eli täällä kirjoittaa!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Otsikko kertoo sen, että pitää puhua kahvipirteistä itsestään, eikä esim. ilmoista.

        "Otsikko kertoo sen, että pitää puhua kahvipirteistä itsestään, eikä esim. ilmoista."

        Kuinka sinä voit tulkita tuon noin, että vain Kahvipirteistä? Taidat olla hieman "saivartelija"?

        Kun minä menin harvoin ystävieni kanssa kahville silloiseen Primulaan, niin emme me keskustelleet siitä Primulasta, vaan päivän tapahtumista, kukin vuorollaan.

        Asiatkin rönsyili, ilmoista ihmissuhteisiin ja niitähän riitti silloin nuorena.

        Nyt olemme vanhoja ja ilmat ovatkin ne mielenkiintoisimmat sairauksien lisäksi, kuka mitäkin jaksaa vielä tehdä ja kuka ottaa jo kotiapua, vai sinnitteleekö itse.

        Oletan, että näitä juttuja kaivataan tänne 80 palstalle.

        Minulla on apuna tyttäreni, josta olen kiitollinen. Juuri äsken toi tilaamani ostokset, vaikkakin päivän myöhässä oletetustani, mutta nyt kauhukseni tuleekin luokseni myös siivoamaan, koska mies lapsien kanssa lähtee Himokselle laskettelemaan.

        Voi kauhistuksen kanahäkki, kun hän tulee sisälle asuntooni, sillä aina hänen ostoksia tuodessa olen vältellyt häntä korona peloissani ja nyt on tämä omikron, joka mukamas "liitelee" ilmassakin?

        No, "toinperään" en minä niin pelkuri ole ikäni puolesta, sillä joutaisinhan minäkin "täältä pois kuleksimasta", kuten mieheni kuolemasta todettiin.

      • Anonyymi
        Kristiina23 kirjoitti:

        Kuka oli se "toenperrään" kirjoittelija takavuosina? Hauskat jutut hänellä. Itseltä enämpi kirjoittelu jäänyt, mitä häntä joskus vielä ehtii ja viittii.
        Hokasin sopivan nimimerkin hakkerin tuhoamien tilalle. Rekisteröin sen pyhien mentyä.

        Ihan jokatalvinen riesani, lievä päiväkuumeilu jytää taas! Kehon jonkin osan tulehdustilasta se kertoo. Siihen määrätty lääkkeen, antibiootin kirjoittaminen torbetoitiin terveyskeskuksessa.
        Myös Parasetamooli vaivaa hiukan helpottaa. Ei ole varaa tutkituttaa tulehdustilan perussyytä...

        Kyllä ne terveyskeskuksessa selvän ottavat, kun pyydät päästä kokeisiin.
        Nythän vielä on vaalit tulossa ja terveyskeskukset saattavat joutua liittymään jonnekin pitäjän perälle toiseen terkkariin, Kyllä varmaan nyt ovat palvelualttiita varmuuden vuoksi.

    • Anonyymi

      Lunta on täälläkin tullut ihan joka päivä ja paljon, ihmeellistä, että mitä ilmat alkaa olemaan, niin sitä sitten kestää.
      Kävin autolla keskustassa asioilla, tie oli niin valkoinen, että aurauskepeistä täytyi ottaa suuntaa! Oli viel' vähän ollut autoilijoita, ettei ollut jäänyt raittiakaan.
      Mutta hyvin kaikki sujui ja tullessa oli jo kulkijoita ollut enemmä ja autojen jäljet näkyi.

      Amaryllistäni ihailin, jonka tyttäreni toi jouluna, se on tehnyt kolme isoa kukkaa ja toinen kukkavana nousee,
      on sitä ilo katsella!
      Luulen, että demeter on varmaan jo ollut leikkauksessa ja saanut lonkan kuntoon,
      näin toivon! Tuo korona nyt tahtoo hidastuttaa leikkauksiakin, mutta kai ne kiireisimmät tapaukset hoitaa.
      Loppiaispäivä huomenna, Neeasa toivottaa terveyttä kaikille!

      • Hyvää Loppiaisaamua, pimeää vielä, mutta pakkaspäivä luvassa voi vaikka aurinko pilkistää päivän mittaan.

        Tuota "toinperrään" kirjoittajaa en muista, mutta olisiko 18,43 Hurskainen jotenkin olen näin tuntevinani, olitpa kuka tahansa, kiva kun viestin laitoit, tule uuden nikkisi kanssa esittäytymään;)
        Kyllä tuo tutkimus olisi kohdallaan ja vaivaan lääkkeet löydettävä, laboratorio tutkimukset ei maksa täällä, lääkäri hieman yli 20 euroa terveyskeskuksessa.

        Makriina arveli terveyskeskusten karkaavan kauemmaksi, näin voi käydä, siinä tapauksessa olisi kyyti suunniteltava kohtuullisilla hinnoin.

        Kiitos Neeassa toivomuksesta, terveyttä sitä jokainen toivoo, aina ei onnistu, minä kuulun siihen ryhmään joka on saanut terveyteni kohtuuden hyvillä rajoilla olemaan, lääkäriä olen tarvinnut vähän, muuttuuko tulevaisuudessa, kokeissa nyt juoksen.
        Täällä autot ojaan ajelleet, lehdestä sain lukea, että syyttelivät aurausauton liian lähelle ojaa auranneen, vastauskin tuli heti, keppien väliin auraus tehdään.
        Taitoa vaatii ajajilta kuin jalankulkijoiltakin, tiet aika liukkaita.

        Noin on kuten Kristiina23 sanot, "saivarrella" voi kaikesta sen olen huomannut, kirjoittaminen, sanojen peräkkäin laittaminen on vaikeaa niin, että kaikille sanoma oikeana menisi.
        Varmaan joillekin on tärkeää saada näyttämään kirjoittelu tyhmänä, vaikka en sitäkään ymmärrä, jos asian ymmärtää eikös se tärkein juttu ole.
        Tuntuu, että useinkin monta kertaa tarkistettu teksti näyttäytyy väärin toisille.
        Eipä anneta masentaa, kirjoitellaan vaan;)

        Ano 12,06, totta puhut, kirjoittelu on asiasta toiseen sallittua, olen moneen kertaan sanonut senkin, että kaikesta taivaan ja maan väliin mahtuvista voi kirjoittaa, sekin usein tulkitaan ohjeistukseksi, kehotusta kirjoitteluun se tarkoittaa.
        Pirtin kirjoitteluun sopii monenlainen, sopua silti aina viesteistä toivoo.

        Tuo" taaplaus" on juuri niin kuin arvelit Makriina, lautapinot taaplattiin, täällä joskus aikoinaan oli noita lautapinoja tehtaan varastot täynnä ja uloskin niitä tekivät.
        Kuljin aikoina näiden pinojen välistä työhön ja pelkäsin, että joku paha kimppuun hyökkää, oikaisi työmatkaani siksi rohkeuttani keräsin;)
        Monenlaisia tapoja ja uskomuksiakin Loppiaisen viettoon ennen kuului, nykyään ei muisteta paljonkaan näistä, joten tässäkin on tarpeen historiaa kertoa.

        Minulla kiehumassa hernesoppa ja lettutaikinan teko odottaa, kutsuin kälyni ja ystäväni ruokailemaan, joskus oli tapana lapset kutsua joulun lopettajaisiin, kun kinkun tähteistä soppaa keitin, nyt ei lapset jouda omilta puuhiltaan.
        Perinteitä pyrin mukanani kuljettamaan ainakin jossain määrin.
        Oikein mukavaa Loppiaisen viettoa, nautitaan tästäkin, arki koittaa, juhlinnat jäävät vähiin;)

      • SkillaN kirjoitti:

        Hyvää Loppiaisaamua, pimeää vielä, mutta pakkaspäivä luvassa voi vaikka aurinko pilkistää päivän mittaan.

        Tuo hernesoppa herätti ruokahaluni heti aamusta. Muutaman kerran vuodessa se pitää keittää, ei noista kaupan keitoista mihinkään ole. Tämä vuonna ei minulla ollut kinkkua ollenkaan, mutta pitää napata savupotka lihatiskistä. Siitä tulee hyvä keitto.
        Olen jo kesällä luvannut pojanpojalle ja hänen kavereilleen soppakestit, mutta tämä korona ei salli ruokavieraita, joita en oikein tunne. Mutta en ole unohtanut.
        Pääkaupunkiseudulla ovat tartunnat kaksinkertaistuneet lyhyessä ajassa. Nyt täytyy taas sulkeutua neljän seinän sisään.
        Kaupassa käynti pikkubussilla käy kyllä juohevasti, kun usein olen ainoa asiakas, eipä ole tartunnoista juuri pelkoa.
        Minunkin amaryllikseni avautui vihdoissa viimein. Nätti punainen, neljä isoa kukkaa. Jouluksi sain perhosorkidean, mutta taisi kauppias vähän sahata ostajaa silmään, sillä kukat alkoivat kuihtua heti paikalla. Oli se niin hyvässä pakkauksessa, että ei ainakaan kylmää ole saanut.
        Minun Loppiaiseni sujuu samaan tahtiin kuin muutkin torstait. En ole mikään joulujuhlija. Vain aatto on juhlista jaloin.

        Hyvää päivänjatkoa!

      • SkillaN kirjoitti:

        Hyvää Loppiaisaamua, pimeää vielä, mutta pakkaspäivä luvassa voi vaikka aurinko pilkistää päivän mittaan.

        Tuota "toinperrään" kirjoittajaa en muista, mutta olisiko 18,43 Hurskainen jotenkin olen näin tuntevinani, olitpa kuka tahansa, kiva kun viestin laitoit, tule uuden nikkisi kanssa esittäytymään;)
        Kyllä tuo tutkimus olisi kohdallaan ja vaivaan lääkkeet löydettävä, laboratorio tutkimukset ei maksa täällä, lääkäri hieman yli 20 euroa terveyskeskuksessa.

        Makriina arveli terveyskeskusten karkaavan kauemmaksi, näin voi käydä, siinä tapauksessa olisi kyyti suunniteltava kohtuullisilla hinnoin.

        Kiitos Neeassa toivomuksesta, terveyttä sitä jokainen toivoo, aina ei onnistu, minä kuulun siihen ryhmään joka on saanut terveyteni kohtuuden hyvillä rajoilla olemaan, lääkäriä olen tarvinnut vähän, muuttuuko tulevaisuudessa, kokeissa nyt juoksen.
        Täällä autot ojaan ajelleet, lehdestä sain lukea, että syyttelivät aurausauton liian lähelle ojaa auranneen, vastauskin tuli heti, keppien väliin auraus tehdään.
        Taitoa vaatii ajajilta kuin jalankulkijoiltakin, tiet aika liukkaita.

        Noin on kuten Kristiina23 sanot, "saivarrella" voi kaikesta sen olen huomannut, kirjoittaminen, sanojen peräkkäin laittaminen on vaikeaa niin, että kaikille sanoma oikeana menisi.
        Varmaan joillekin on tärkeää saada näyttämään kirjoittelu tyhmänä, vaikka en sitäkään ymmärrä, jos asian ymmärtää eikös se tärkein juttu ole.
        Tuntuu, että useinkin monta kertaa tarkistettu teksti näyttäytyy väärin toisille.
        Eipä anneta masentaa, kirjoitellaan vaan;)

        Ano 12,06, totta puhut, kirjoittelu on asiasta toiseen sallittua, olen moneen kertaan sanonut senkin, että kaikesta taivaan ja maan väliin mahtuvista voi kirjoittaa, sekin usein tulkitaan ohjeistukseksi, kehotusta kirjoitteluun se tarkoittaa.
        Pirtin kirjoitteluun sopii monenlainen, sopua silti aina viesteistä toivoo.

        Tuo" taaplaus" on juuri niin kuin arvelit Makriina, lautapinot taaplattiin, täällä joskus aikoinaan oli noita lautapinoja tehtaan varastot täynnä ja uloskin niitä tekivät.
        Kuljin aikoina näiden pinojen välistä työhön ja pelkäsin, että joku paha kimppuun hyökkää, oikaisi työmatkaani siksi rohkeuttani keräsin;)
        Monenlaisia tapoja ja uskomuksiakin Loppiaisen viettoon ennen kuului, nykyään ei muisteta paljonkaan näistä, joten tässäkin on tarpeen historiaa kertoa.

        Minulla kiehumassa hernesoppa ja lettutaikinan teko odottaa, kutsuin kälyni ja ystäväni ruokailemaan, joskus oli tapana lapset kutsua joulun lopettajaisiin, kun kinkun tähteistä soppaa keitin, nyt ei lapset jouda omilta puuhiltaan.
        Perinteitä pyrin mukanani kuljettamaan ainakin jossain määrin.
        Oikein mukavaa Loppiaisen viettoa, nautitaan tästäkin, arki koittaa, juhlinnat jäävät vähiin;)

        Huomenta!
        Joo...kyllä lautoja taaplattiin, lienen monta taapeliakin tehnyt. Enemmän
        tein metsässä propsitaapeleita. Ne taaplattiin siksi, että paremmin
        kuivuivat. 15 vuotisena menin metsätöihin jo yksinänikin, harjoittelu
        isän kanssa aiemmin. Muutamia vuosia tein, mutta en alalle jäänyt.

        Eilen kirjoitin tänne pienen jutun. Se on häipynyt, vaikka ketjun
        lopussa on ilmoitus, että poistoja ei ole tehty. Eipä sillä, että hyvä
        olisi hävinnyt:) Kirjoittamiseni on muutenkin hiipumaan päin, joten
        jos loppuu, niin loppukoon! Hyvää jatkoa teille!

      • Anonyymi
        ynnämuu kirjoitti:

        Joku on jäänyt elämään 100 vuotta taaksepäin kirjoittaessaan "punaisesta politiikasta".
        Aletaanko sen vastapainoksi kirjoittaa myös (valkoisista) lahtareista niin oltaisiin samalla tasolla asioissa ?

        Aiotko äänestää lahtareita aluevaaleissa ?

      • Anonyymi
        SkillaN kirjoitti:

        Hyvää Loppiaisaamua, pimeää vielä, mutta pakkaspäivä luvassa voi vaikka aurinko pilkistää päivän mittaan.

        Tuota "toinperrään" kirjoittajaa en muista, mutta olisiko 18,43 Hurskainen jotenkin olen näin tuntevinani, olitpa kuka tahansa, kiva kun viestin laitoit, tule uuden nikkisi kanssa esittäytymään;)
        Kyllä tuo tutkimus olisi kohdallaan ja vaivaan lääkkeet löydettävä, laboratorio tutkimukset ei maksa täällä, lääkäri hieman yli 20 euroa terveyskeskuksessa.

        Makriina arveli terveyskeskusten karkaavan kauemmaksi, näin voi käydä, siinä tapauksessa olisi kyyti suunniteltava kohtuullisilla hinnoin.

        Kiitos Neeassa toivomuksesta, terveyttä sitä jokainen toivoo, aina ei onnistu, minä kuulun siihen ryhmään joka on saanut terveyteni kohtuuden hyvillä rajoilla olemaan, lääkäriä olen tarvinnut vähän, muuttuuko tulevaisuudessa, kokeissa nyt juoksen.
        Täällä autot ojaan ajelleet, lehdestä sain lukea, että syyttelivät aurausauton liian lähelle ojaa auranneen, vastauskin tuli heti, keppien väliin auraus tehdään.
        Taitoa vaatii ajajilta kuin jalankulkijoiltakin, tiet aika liukkaita.

        Noin on kuten Kristiina23 sanot, "saivarrella" voi kaikesta sen olen huomannut, kirjoittaminen, sanojen peräkkäin laittaminen on vaikeaa niin, että kaikille sanoma oikeana menisi.
        Varmaan joillekin on tärkeää saada näyttämään kirjoittelu tyhmänä, vaikka en sitäkään ymmärrä, jos asian ymmärtää eikös se tärkein juttu ole.
        Tuntuu, että useinkin monta kertaa tarkistettu teksti näyttäytyy väärin toisille.
        Eipä anneta masentaa, kirjoitellaan vaan;)

        Ano 12,06, totta puhut, kirjoittelu on asiasta toiseen sallittua, olen moneen kertaan sanonut senkin, että kaikesta taivaan ja maan väliin mahtuvista voi kirjoittaa, sekin usein tulkitaan ohjeistukseksi, kehotusta kirjoitteluun se tarkoittaa.
        Pirtin kirjoitteluun sopii monenlainen, sopua silti aina viesteistä toivoo.

        Tuo" taaplaus" on juuri niin kuin arvelit Makriina, lautapinot taaplattiin, täällä joskus aikoinaan oli noita lautapinoja tehtaan varastot täynnä ja uloskin niitä tekivät.
        Kuljin aikoina näiden pinojen välistä työhön ja pelkäsin, että joku paha kimppuun hyökkää, oikaisi työmatkaani siksi rohkeuttani keräsin;)
        Monenlaisia tapoja ja uskomuksiakin Loppiaisen viettoon ennen kuului, nykyään ei muisteta paljonkaan näistä, joten tässäkin on tarpeen historiaa kertoa.

        Minulla kiehumassa hernesoppa ja lettutaikinan teko odottaa, kutsuin kälyni ja ystäväni ruokailemaan, joskus oli tapana lapset kutsua joulun lopettajaisiin, kun kinkun tähteistä soppaa keitin, nyt ei lapset jouda omilta puuhiltaan.
        Perinteitä pyrin mukanani kuljettamaan ainakin jossain määrin.
        Oikein mukavaa Loppiaisen viettoa, nautitaan tästäkin, arki koittaa, juhlinnat jäävät vähiin;)

        Skillanin viestissä mainittu "toenperrään" jäi mietityttämään, tarkoittaako se samaa kuin "totta puhuakseni", jota olen kuullut paljon ainakin ennen käytettävän. M-e.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Skillanin viestissä mainittu "toenperrään" jäi mietityttämään, tarkoittaako se samaa kuin "totta puhuakseni", jota olen kuullut paljon ainakin ennen käytettävän. M-e.

        Eikös ihmiset pääsääntöisesti puhu totta? Valehtelijoitten pitää sanoa erikseen, jos puhuvat totta, "tottapuhuakseni".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joku on jäänyt elämään 100 vuotta taaksepäin kirjoittaessaan "punaisesta politiikasta".
        Aletaanko sen vastapainoksi kirjoittaa myös (valkoisista) lahtareista niin oltaisiin samalla tasolla asioissa ?

        Punaisista hyvin ikävät muistot.

    • Anonyymi

      "Punaisista" kirjoittavilta kysyn, jos demareista saa kirjoittaa "punaisina" eikö silloin tasavertaisuuden ja sananvapauden nimissä kokoomuksesta saa käyttää ilmausta lahtari tai IKL:läinen että oltaisiin samalla tasolla asiassa ?

      • Anonyymi

        Eikö sotatermit silloin vuonna 1918 olleet: punikki ja lahtari.
        Lahtari oli venäläisten bolseviikkien suomalaisille Leninin sotureille kouluttama sotatermi.
        Jotkut, ovat kai sitten punikkeja, käyvät tuota sotaa vieläkin ja nimittelevät joitakin lahtareiksi.

        Punaiset ja valkoiset.
        Muistat vähän pieleen.

    • Huomenta. Olen ollut niin lannistunut noista tutkimustuloksistani, etten ole arvannut/jaksanut tännekään viestejä laittaa. Ja tietysti siitäkin syystä, että jos on valmiiksi ikävä fiilis ei oikein jaksaisi näitä naljailuja säälipisteiden keruusta ja pitkistä viesteistä. "Tyhjää puhetta, turhia sanoja", niinhän se palaute viimeksi meni ?

      No. Tätäpä muutkin saavat osakseen harva se päivä, SkillaNkin. Vaikka miten moneen kertaan yrittäisi sanojaan selvittää, viesti ei mene perille. Esitetty toive tahdotaan nähdä vaatimuksena ja komenteluna ja se Oma Oikeus kirjoittaa miten ja missä vain on maailman tärkein asia, siitä sopii taittaa peistä loputtomiin.

      Hyvin kirjoitit Kristiina tuosta kahvipirtin sisällöstä ja hengestä. samoin olen sen itsekin mieltänyt. Turha saivarrella ja keksiä tikusta asiaa, mielestäni, vaikka se nyt olisi "maantapa", somessa.
      Kiitos Neeasa muistamisesta. MInäkin olen hiljaisesti odottanut kuulumisia sinulta siksikin, kun sanotaan, että erityisesti joulu, perhejuhla, ottaa lujille tuossa uudessa tilanteessa. Olen myös muistanut sinua noilla päivittäisillä "pyörälenkeilläni". sinähän niistä minulle muistutit..))
      Ja Makriina, kiitos tuosta loppiasperinteen kuvauksesta. Meillä päin ei loppiaiasta mielestäni erityisesti noteerattu, kunhan vain joulukuusesta luovuttiin. Vai oliko niin vain meillä ?
      Miaelina muistaa aina näillä rakentavilla viesteillä. Niilläpä sitä itsekin itseään ruokkii: runot, aforismit, sananlaskut, kyllä mellä riittää "aineistoa"..)) Ja tietysti mieltä virkistää (parhaimmillaan) myös tämä kirjoittelu, mukana olo.

      Tänään oli telkkarissa ohjelma suomalaisesta iskelmämusiikista, vähän loppua näin ja ilahduin tietysti kun suomalaista iskelmää ja sen mollivoittoisuutta analysoitiin samaan tapaan kuin sen itse näen: ei syventämään meidän murhemielisyyttä vaan helpottomaan sitä, auttamaan tunteiden työstämisessä. Tuure Kilpeläinen näki asian jopa niin, että jos meiltä puuttuu tuo sielun murhe, kaipaus, kaiho, meiltä puuttuu sielu.
      No. Minähän olen aina vierastanut tätä amerikkalaistyylistä draivia ja "positiivisuutta" ja pitänyt sen trendiytymistä vain pinnallisuuden muotona.

      Makriina ottikin esille tuon koronatilanteen täällä pääkaupunkiseudulla. Nyt alkaa olla minullakin jo tilanne, että koronatartuntoja on tuttujen keskuudessa. Eipä juuri sovi tapaamisia suunnitella. Kylätalkkari ja taksikuskit ovat taas niitä ainoita eläviä kontakteja, mitä on tarjolla, olosuhteiden pakosta. Samanlaista korona-angstia podetaan kyllä muuallakin, puhelinviestinnästä päätellen. Yhä enemmän näyttää siltä, että tuurista kaikki on kiinni, niin arvaamatonta ovat tuon viiruksen liikkeet.

      Lunta on nyt sitten tarjolla vähän joka puolella Suomea. Pirkanmaalta sain viestiä, jalkakäytäviä ei ole aurattu eivätkä rollaattorilla kulkijat pääse lumessa liikkumaan. Minäkin olen pihalla rähmentinyt ihan ulkoilun vuoksi, mutta kyllä kyllätalkkari teki isommat työt.
      Minunkin Amaryllikseni availee neljättä kukkaansa ja muutkin joulukukat voivat hyvin. Kovasti pitää tuota jouluruusua kastella..))
      Minäkin toivon, että ynnämuu sinnitelee joukossa mukana. Paljon mukavia muistoja olet täällä jakanut ja omalla olemuksellasi olet vaikuttanut ketjun vakauteen.

      Tänään taidan keskittyä Erakkokirjallisuuteen. Tarinat kiinnostavat nyt ja niitähän me tietysti itsekin täällä tuotamme..))

      Hyvää loppiaista kaikille,
      demeter1

      • Anonyymi

        Toivottavasti helpotti kun sait vähän paasattua.....

      • Anonyymi kirjoitti:

        Toivottavasti helpotti kun sait vähän paasattua.....

        Helpotti kyllä, Ano 11.18. Varmasti sinuakin kun sait taas kerran tuota "rakentavaa" viestintääsi harrastaa.
        Tulipa mieleeni Helena Anhavan runo:
        "Kun tapaa katkeroituneen vanhuksen joka näykkii kaikkia eikä hyväksy mitään,
        tuntuu kuin elämälle olisi käynyt erehdys.
        Miettii: mitä tuolle on tehty tai tekemättä jätetty,
        olisi itkenyt enemmän, edes salaa,
        ollut vähemmän sisukas, ainakin itsensä edessä,
        helppohintainen resepti, se vasta akrobatiaa kysyy että hauras lujittuu vaan ei kovetu,
        herkkyys käännetään voimaksi".

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Kiitos, Demeter, sinun viestisi ei milloinkaan tuota pettymystä,
        mieliala on aina kohonnut sen luettuaan. M-e. Taas tuntuu hyvältä kuulua joukkoon!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Älä ollenkaan lannistu. Minulla oli kaputnekroosi lonkassa. Sain uuden nivelen. Leikkaus meni hyvin. Jalka toimii heti, mutta kaksi viikkoa on rajoituksia. Kolmantena päivänä leikkauksen jälkeen pistettiin sairaalasta kotiin, mitäpä siellä turhaan makoilemaan. Normaali toipuminen. Ei juurikaan kipulääkkeen tarvetta ollut, mutta otin kun lääkäri oli määrännyt.
        https://www.terveyskyla.fi/niveltalo/mihin-sattuu/lonkka/lonkkakipu/nivelpinnan-alainen-luukuolio

        Kiitos rohkaisuviestistäsi Ano 13.54. Ja tuosta linkistä. Siitä muistuikin, etten ole terveyskylässä ja niveltalossa vähään aikaan käynyt..))
        Ja varmasti sopii onnitella tuosta hyvästä toipumisesta sinua ja tietysti meitä kaikkia, jotka vielä saamme liikuntakykyämme takaisin meidän hyvän terveydenhuollon ansiosta.
        Kunhan sinne saakka päästään..))

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos, Demeter, sinun viestisi ei milloinkaan tuota pettymystä,
        mieliala on aina kohonnut sen luettuaan. M-e. Taas tuntuu hyvältä kuulua joukkoon!

        Ei sinunkaan, M-e (viestisi koskaan tuota pettymystä)..))

      • Anonyymi
        demeter1 kirjoitti:

        Kiitos rohkaisuviestistäsi Ano 13.54. Ja tuosta linkistä. Siitä muistuikin, etten ole terveyskylässä ja niveltalossa vähään aikaan käynyt..))
        Ja varmasti sopii onnitella tuosta hyvästä toipumisesta sinua ja tietysti meitä kaikkia, jotka vielä saamme liikuntakykyämme takaisin meidän hyvän terveydenhuollon ansiosta.
        Kunhan sinne saakka päästään..))

        Miten suhtautuisit polvileikkaukseen ? Useimmat eivät pidä sitä hankalana juttuna.
        No, lonkkaleikkauksesta toipuminen on helpompaa kuin polvileikkauksesta.
        Lonkkanivel on pallonivel ja se toimii omassa nivelkupissaan.

        Polvessa on enemmän liikkeeseen osallistuvia osia kuin lonkassa. Polvea pitää pystyä ojentamaan ja koukistamaan, siinä on kiertoa ja keinumista. Polvessa on myös nivelsiteitä yllättävän paljon.

        Hyvää infoa, Ano 17.06. Onneksi minun vaivani on lonkka..)) Ainakin tällä hetkellä...
        Olen ymmärtänyt että polvileikkauksia ei edes kovasti suosita,kun katsotaan, että niistä ei ole aina saatu kovin hyviä tuloksia - kivusta ei välttämättä päästä eroon. Näin ainakin ortopedi Antti Heikkilän mukaan ja kai niitä on asetettu kyseenalaisiksi yleisestikin.

    • Paasaaminen edes täällä palstalla tekee hyvää näinä karenssiaikoina. Sitä ei tarvitse yhtään ihmetellä. Samaa toivon kuin D. ja Sk. ja ynnämuut, että kirjoitettaisiin päivän kulusta ihan tasaiseen tahtiin. Itselle ei vaan tapahdu sen vertaa, että kannattaisi mainita.
      Kesällä näkee tuttuja, kun askartelee pihatöissä ja naapuri aidan takana puuhastelee samoissa hommissa, mutta talvella ei naapuri näe edes vilaukselta, lumityöt on tehty ja ovien takana ollaan.

    • Anonyymi

      Eikös sosialidemokraattien lippu ole punainen - siis aateen väri punainen.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Oletpa yksinkertainen.

    • Onpa kirkas ja aurinkoinen loppiaspäivä. Se jo antoi intoa ulkoiluun, joten koiran kanssa tehtiin melkein viiden km:n lenkki, ei tuntunut yhtään pahalta talvinen kävely. Icebugit jalassa ei tarvinnut pelätä liukastumistakaan, vaikka lumen alla oli jäätä ihan riittämiin. Paljon oli reippailijoita lenkillä, eipä ihme, kun kuntosalit on kiinni, joten sauvakävelijöitä oli monia. Minäkin olen parina päivänä sauvakävelyä harrastanut, koira on saanut kotona lämpimässä makoilla, ja kun kotioven olen avannut, siellä se jo innoissaan kotiintulijaa tervehtii.

      Kukkia minulla on kotona nyt paljon, amaryllis kukkii komeasti, joulukaktus korissa on puhjennut täyteen kukoistukseensa, maljakossa krysanteemit loistossaan, ruusukimppukin vielä hyvänä ja joulun alla hankkimani muut kukatkin vielä hyvin voivat. Mikäs tässä kodin lämmössä on istua ja ihastella kasvien kauneutta.
      Kyntteliköt vielä tämän päivän saavat illalla tunnelmaa luoda, huomenissa ne otan pois ikkunoilta, iltasella sitten saa tuikkukynttilät valoa antaa pimenevään iltaan.

      Kunhan taas tulisi normaali olotila ja voisi kylissäkin käydä niin kuin ennen, nyt useimmiten vain puhelimitse ystäviä tervehtii, mutta joutaisi tuo koronakurimuksen jo hiipuvan, että tavalliseen tapaan voisi taas elellä.
      Mutta näin eletään tätä päivää, hyvää loppiaispäivän jatkoa ystävät ja kylänmiehet!

    • Niin kaunis on kuusi, että ei meinaa raaskia pois viedä, vaan kaipa se aika on.
      Ennen kyllä kotona maalla se oli Nuutinpäivään.
      Onneksi täällä ei kovin montaa tartuntaa ole todettu, kun on tälläinen pieni paikka.
      Eiköpähän se koronakin hellitä, onhan ne kamalat taudit ennenkin laantuneet aikanaan.
      Josko sitten saataisiin seesteisempää aikaa, ennenkuin seuraava iskee.
      Ehdin juuri viikkoa ennen saada kolmannen rokotteen, ennen vaaleja.
      Itsellä alkuvuosi on hiljaisempaa eloa.
      Huilaaminen tekee hyvää, kun toinen puoli vuodesta on touhua minkä vaan kerkiää ja jaksaa.
      Hyvä juttu, että kirjasto on auki, sieltä sitä ajankulua saa.
      Tsemppiä Demeterille, toivotaan parasta.

      Mukavaa loppiaisiltaa itse kullekin.🍀

      • Kiitos Eliaana..)) Pienet kunnat selviävät paremmin koronasta, näin olen minäkin päätellyt, Eliaana.
        Toivotaan että Omikrontietous pitää paikkansa, ettei ole niin hankala kuin delta. Kolmasti rokotettuhan täälläkin jo ollaan, tässä ikäluokassa.

      • Anonyymi
        demeter1 kirjoitti:

        Kiitos Eliaana..)) Pienet kunnat selviävät paremmin koronasta, näin olen minäkin päätellyt, Eliaana.
        Toivotaan että Omikrontietous pitää paikkansa, ettei ole niin hankala kuin delta. Kolmasti rokotettuhan täälläkin jo ollaan, tässä ikäluokassa.

        Huomenta arkeen ja nyt sitä sitten riittää pitkäksi aikaa;)
        Onhan siellä väliin ystävänpäivää, laskiaista sun muuta muistettavaa, mutta pidemmät pyhät sitten huhtikuun puolissa välin.
        Tänään keräilen joulusta muistuttavat tavarat kaapin ylähyllyyn, mitä onkaan se aika, kun ne alas taas otan, vai otanko?
        Tyttäreni sairaslomalla, kuumeeton keuhkokuume, pahaksi ehti mennä, puhuessa jo henki meinaa loppua, kun nyt pystyisi lepäämään, yöt on mennyt yskien.
        Voimaton olo, kun ei pysty mitenkään auttamaan, hänellä on ollut harmia, harmin perään terveytensä kanssa.

        Nuo koronarokotukset on päivän puheenaihe, koululaisia nyt aloittavat rokottamaan, näin radio kertoi.
        Ei loppua näy koronan suhteen, nyt Ranskassa jo uusi muunnos löytynyt, mutta kuten Eliaana totesit, vakavia tauteja on voitettu aiemminkin, kai tämäkin.

        Demeterillä sitkeä vaiva, jospa parannus tulee, minulla ei mitään hätää vaivoineni, kun pakotusta ei ole, leikkausta en enää itsekään halua, jos näinkin selviäisin.
        Ikäni huomioiden vähällä olen päässyt, jos ainainen pakotus olisi kumppanini, en varmaan jaksaisi.
        Hyvän runon laitoit, noin voisi ajatella, jotain on elämässä mennyt pieleen, jos näille kymmenille on päässyt ja vain katkeruus mielessä elää.
        Muistot joiden mukana kuljemme soisi kaikilla elämisen parempia asioita mieleen tuovan.
        Muistot kultaantuu, niinkin on sanottu ja omalla kohdallani sen voin todeta toteutuneen, ikäviä vähemmän mieleen tulee.
        Tämä nykyinen eläminen tahtoo mielen masentaa, kun kaikesta saa osakseen arvostelua, vaikka itse pyrkisi muunlaiseen kanssakäymiseen.

        Makriina kirjoitit hyvin, kehotat kirjoittamaan omista asioista, siitä mikä mielessä pyörii, samaa olen minäkin ajatellut, mutta miksi aina vaan hyökkäyksiä meihin kohdistuu ja miten jaksavatkin aina vaan virheitä olostamme löytämään.
        Jokainen elämänvaihe tuo omat ongelmansa, jos se 80:ten kohdalla virheeksi luetaan, kun menneitä muistelee ja haluaa vertaistukea olemiseensa.
        Olemme eläneet sodanjälkeisen rakennusvaiheen ja helpolla ei silloin päästy, elämänparannuksissa on koko ajan mukana oltu ja nyt sitten kaiken opin itse ammentaneena pystymme nykytekniikkaakin joten kuten hallitsemaan, emme saisi kirjoitella siitä mikä meistä hyvältä tuntuu.
        Tämä on meille tarkoitettu palsta, miksi arvostelu näinkin suuresti viestittelyymme kohdistuu.

        Kukat antavat iloa silmälle ja mielelle, miksihän sitä aina niin kovin kauneutta vaan haluaakin nähdä, kuten fiinufammukin kerroit.
        Kyllä mielen täyttämä hyvän olon tunne antaa iloa jokaiseen päivään, joskus miettii noita yleisönosaston kirjoituksia lehdissä, miten tyytymättömyys elää melkein joka viestissä, niin näillä palstoillakin, jospa tämä ketju saisi olla rauhassa ja jakaa hyvää mieltä ja toistemme hyväksymistä.

        Miaelina noinhan se on, totta puhuen se asia noin menee, jossakin murteessa kaiketi tuo toenperrään , samaa tarkoittaa;)

        Jokainen valitsee värinsä, minä en pysty en haluakaan mihinkään vaikuttaa, mutta omani tiedän ja tuuliviirinä en elä.
        Noita lukuisia neuvoja joita olen saanut, en myöskään aio toteuttaa, kirjoitan ja pidän ketjun sellaisena, miten se on toiminut hyvin pitkän ajan ja kiitos menneistä ei paljonkaan vastaväitteitä saaneena.
        Mikä ihme nykyistä kirjoittajaväkeä vaivaa, miksi ei jokainen voi omalla tyylillään kirjoittaa, eihän se estä kenenkään toimia oikein ja haluamallaan tavalla.
        Kysymyksenä voinen esittää, missä olen ylemmyyden tai johtajan merkkejä näyttänyt ja viestejäkään tuskin suuria määriä löytyy, missä olisin loukannut ketään.
        Tämä jääköön tältä osin tähän.

        Nyt toivotan hyvää viikonlopun alkua, saunakin huomenna, lenkkisauna oli peruttu.
        En määrä aikaan ehtinyt taaskaan viestiä laittaa, aikaa vie kun yrittää sanansa oikein laittaa, että sen kaikki ymmärtäisi oikein, tässä tulos hidas SkillaN

        "Tämä on meille tarkoitettu palsta, miksi arvostelu näinkin suuresti viestittelyymme kohdistuu."
        Anteeksi nyt vaan. Kyllä tämä on julkinen palsta.

        Talvista huomenta!
        Skillan kirjoitti mm. "Jokainen valitsee värinsä, minä en pysty en haluakaan mihinkään vaikuttaa, mutta omani tiedän ja tuuliviirinä en elä". Minusta hyvin sanottu.
        En minäkään enää katso olevani tarpeen osallistua juttuihin ja "heittoihin"
        politiikasta. Otan oikeuden omiin käsiini ja jättäydyn pelistä pois. Ikäkin jo
        ratkaisee: ne tohut olen läpi käynyt ja joku oppi on jäänyt. Neuvoja en tarvitse,
        varsinkaan täältä. Äänestämässä käyn, eikä minun tarvitse ilmoittaa ketä ja
        mitä.
        Hyvin näyttää siltä, että viestini poistettiin asiattomana (yksi poisto tehty).
        Mitäpä tuosta, kerta se on ensimmäinenkin. Siitä sitä oppia tulisi ottaa.
        Katsotaan nyt. . . Olen yrittänyt pitää hallinnassani sitäkin, että täällä
        kirjoittamiseni pyssyy hallinnassani, eikä riippuvuutta synny. Kun
        elämäni on jo monintavoin rajoittunut, on höpelyyttä sitä vähentynyttä
        esim. täällä kovin tuhlailla. Siksipä olenkin aina väliin täältä poissa, jos on
        muuta mukavampaa ja parempaa ajankäyttöäni:)
        Hyvää jatkoa teille itsekullekin tavallaan!
        Tämän toskasi ynnämuu.

        ,

        Ano 10,06 , tiedän hyvin, että avoin palsta kaikille ja suurin osa taitaa olla eri ikäryhmän kirjoittajia, mutta ylhäällä lukee Ikäryhmät/ 80 näin oletan, että meillä on oikeus myös kirjoitteluun;

        Ynnämuu tuo poisto ei ollut sinun viestisi, se on ollut jo kauan, joten eikun pistäydy vaan silloin, kun aikasi riittää ja haluja myöskin kirjoiteluun syntyy.

        Huomenta y-m.
        En tietenkään tiedä, millainen kirjoituksesi on ollut, mutta sen olen omalla kohdallani huomannut, että joskus tekstini ei lainkaan ilmaannu ketjuun. Ensinnäkään se ei löydy läheltäkään sitä kirjoitusta, johon se on vastaukseksi tarkoitettu, ja saattaa olla, ettei se ole mukana ollenkaan. Olen ottanut sen filsofisen asenteen, että suojelusenkelini on pitänyt kirjoitelmaani turhana, ja siksi en yleensä kirjoita sitä uudestaan. Tyydyn asiaan.
        Välillä sitä vaan tuntee itsensä Nummisuutarin Eskoksi, jonka mielestä omakin puumerkki pitää pumaagasta löytyä.

      • Anonyymi
        SkillaN kirjoitti:

        Ano 10,06 , tiedän hyvin, että avoin palsta kaikille ja suurin osa taitaa olla eri ikäryhmän kirjoittajia, mutta ylhäällä lukee Ikäryhmät/ 80 näin oletan, että meillä on oikeus myös kirjoitteluun;

        Ynnämuu tuo poisto ei ollut sinun viestisi, se on ollut jo kauan, joten eikun pistäydy vaan silloin, kun aikasi riittää ja haluja myöskin kirjoiteluun syntyy.

        Kiitos Skillnille ja Makriinalle selvityksistä viestini katoamiseen.
        En nyt enää sitä "kadonnutta" märehtimään jää. Kuten jo aiemmin
        sanoin, että eipä tuossa hyvä hävinnyt:)
        Nyt on himmatin kiire. Kävin pitkällä kauppareissulla ja nyt syötyäni
        täytyy painua ettoneelle, muuten uuvahdan pöytäni ääreen. Heippa!
        ynnämuu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Tämä on meille tarkoitettu palsta, miksi arvostelu näinkin suuresti viestittelyymme kohdistuu."
        Anteeksi nyt vaan. Kyllä tämä on julkinen palsta.

        Pitäisi kuule oppia väistelemään kalikoita. Ettei ne aina osuisi.
        Turhaan kuitenkin anteeksi pyytelet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Tämä on meille tarkoitettu palsta, miksi arvostelu näinkin suuresti viestittelyymme kohdistuu."
        Anteeksi nyt vaan. Kyllä tämä on julkinen palsta.

        Älä turhaan pyytele anteeksi. Osallisu vaan keskusteluun.
        Mkr.

    • Anonyymi

      WHO, Maailman Terveysjärjestö kertoo, että: Omikron näyttää olevan deltamuunnosta lievempi etenkin rokotetuilla, mutta se ei tarkoita, että se pitäisi luokitella lieväksi,

      Aiempien muunnosten tapaan omikron vie ihmisiä sairaalaan ja tappaa ihmisiä. Rokotetut näyttävät selviävät lievemmällä taudilla.

    • Tuntuu jotenkin turhalta mainita uutisissa päivittäin sairastuneiden lukumäärä, mutta ei sanota kuinka suuri prosentti heistä on rokotettuja.

      Virus tuntuu löytävän oikeat tiet myös rokotettujen elimistöön. Ei taida 3 rokotusta riittää.

      • Anonyymi

        Kahdesti rokotettujen rokotusten teho ehti laskea ennen kolmannen rokotuksen saamista,
        heitä on sairastunut ja myös yhden rokotuksen saaneita.
        On todettu jo viime vuoden lopulla, että nyt on menossa rokottamattomien pandemia.

        Lukumäärä olisi mielenkiintoinen asia tietää, mutta sen kertominen ei kertoisi selkeästi asiasta. Rokotettuja on yli 80 % eli enemmistö väestöstä eikä rokote ole 100 prosenttinen,
        se on kerrottu, että rokote ei anna kaikille immuniteettia.

        Kun rokotettu saa tartunnan, se on yleensä ns. läpäisyinfektio.

        Koska rokottamattomia on vähemmistö heidän sairastuvuuslukunsa voi siksi olla pienempi
        kuin rokotettujen ja antaa erheellisen käsityksen rokotuksen tehosta.

        Joka tapauksessa rokottamattomalla on suuri riski sairastua vakavaan tautimuotoon.

        Luvut rokottamattomien ja rokotettujen tartunnoista eivät olisi vertailukelpoisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kahdesti rokotettujen rokotusten teho ehti laskea ennen kolmannen rokotuksen saamista,
        heitä on sairastunut ja myös yhden rokotuksen saaneita.
        On todettu jo viime vuoden lopulla, että nyt on menossa rokottamattomien pandemia.

        Lukumäärä olisi mielenkiintoinen asia tietää, mutta sen kertominen ei kertoisi selkeästi asiasta. Rokotettuja on yli 80 % eli enemmistö väestöstä eikä rokote ole 100 prosenttinen,
        se on kerrottu, että rokote ei anna kaikille immuniteettia.

        Kun rokotettu saa tartunnan, se on yleensä ns. läpäisyinfektio.

        Koska rokottamattomia on vähemmistö heidän sairastuvuuslukunsa voi siksi olla pienempi
        kuin rokotettujen ja antaa erheellisen käsityksen rokotuksen tehosta.

        Joka tapauksessa rokottamattomalla on suuri riski sairastua vakavaan tautimuotoon.

        "Kun rokotettu saa tartunnan, se on yleensä ns. läpäisyinfektio."

        Sitähän se läpäisyinfektio just tarkoittaakin, kun rokotettu saa tartunnan.
        Omikron tarttuu jopa kolme kertaa rokotettuihinkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kun rokotettu saa tartunnan, se on yleensä ns. läpäisyinfektio."

        Sitähän se läpäisyinfektio just tarkoittaakin, kun rokotettu saa tartunnan.
        Omikron tarttuu jopa kolme kertaa rokotettuihinkin.

        Läpäisyinfektio on lievempi.
        Rokotetut sairastavat taudin yleensä lievempänä kuin rokottamattomat.

        THL:n tilastojen mukaan läpäisyinfektioita on todettu alustavissa selvityksissä 0,056 %:lla rokotetuista

        Lohdullista kuultavaa. Ei ole suuri määrä.
        Tässä iässä tauti veisi mennessään meikäläisen, siksi olen kyllä varovainen. Vaikka en voikaan lähtöäni määrätä, toivoisin sen onnistuvan vähemmän karmaisevalla tavalla kuin koronan tappamana.

      • Anonyymi
        Makriina kirjoitti:

        Lohdullista kuultavaa. Ei ole suuri määrä.
        Tässä iässä tauti veisi mennessään meikäläisen, siksi olen kyllä varovainen. Vaikka en voikaan lähtöäni määrätä, toivoisin sen onnistuvan vähemmän karmaisevalla tavalla kuin koronan tappamana.

        Yleensä niin onkin, mutta poikkeuksia on aina. Siksi tunnollinen suojautuminen on jatkuvasti tarpeen.Suuri vääryys, että ravintoloissa ja juottoloissa voi käydä melko vapaasti, niissä ne virukset muhii ja leviää kulovalkean tavoin. Suut on ammollaan kaiken aikaa kun lapetaan ruokaa sisään ja ryypätään pitkin iltaa. Lisäksi sylkilentää kun hölötetään ja kailotetaan toisiaan päin. Samat vessat lisäksi ja kokki on voinut yskiä annokseen.

        Minkä tasoisissa paikoissa kirjoittaja mahtaa käydä? Tuollaiset juottolat on syytä sulkea kokonaan.
        Jos ja kun ihmiset ennen korona-aikoja menivät ulos syömään, valittiin tasokas paikka, jossa on hyvä ruoka. Emme elä enää niitä aikoja, jolloin käytiin syömässä nakkeja ja muusia pensa-aseman kuppilassa ja keskaria päälle.

        Ravintolassa ruokaileminen on yleistynyt viime vuosina ja ruuan laatu korkea, ainakin pääkaupunkiseudun alueella.
        Minun nuoruudessani ravintolassa ei juuri käyty. Oli liian hinnakasta, ja monissa paikoissa ruokailu oli sivuseikka, kun tarkoitus oli vain ryypätä. Ruuan ystäville oli raittiusravintoloita, joissa meno oli hillittyä. Muistan ainakin Kestikartanon ja Karjala-talon, näin äkkiseltään.

    • Iltaa. Koneeni tilttasi aamulla. . Ei totellut käskyjä. Ehdin jo tilata apuakin, mutta pitänee perua kun vanha konsti tepsi: kaikki piuhat irti ja kone hetkeksi lepäämään.

      No. Sainpahan hoitaa kontakteja..)) Opiskelukaverini kanssa pidetään harvakseen yhteyttä ja asiaa kertyy sen vuoksi runsaasti. Kirjojen kuluttajia ollaan molemmat ja pähkäillään, mitä tehdään kirjoillemme, kun kukaan ei enää lue..))

      Muistelimme yhteisiä tuttujamme, opiskelutovereita, joihin hän on pitänyt enemmän yhteyttä kuin minä. Meidänkin ikäisissä on jo edesmenneitä tai sitten muuten kipuilevia, tervetullut muistutus minullekin.

      Maarit Kallio, meidän julkkispsykologi, kirjoitti Hesarissa omasta koronaan sairastumisestaan ja siitä, miten haavoittuvaksi ihminen tulee, kun joutuu olemaan riippuvainen toisten avusta. Siitä on tullut kokemusta. Ellei nyt satutetuksi tule, ainakin nokkiintuu helposti.

      Ikävä kuulla SkillaN tuosta tyttäresi sairastelusta. Siinäkin joutuu kohtaamaan tuota omaa avuttomuuttaan, kuten sanoit. Eivätkä äidit koskaan taida päästä huolen kantamisesta. Kyllä tämä aika koettelee meitä kaikkia, nuorempiakin.
      Ovatkohan sota-ajan kokeneet sittenkin paremmin varustautuneita tälläiseen kriisiaikaan ?

      Hyvä kuitenkin, että muualla Suomessa voidaan elää hiukan huolettomammin.
      Lankomieskin saatettiin lepoon parinkymmenen hengen voimin. Kotona, tuttujen kesken, pidetiin muistotilaisuus. Kun oma veljeni kuoli pari vuotta sitten, voimassa oli kymmenen hengen rajoitus, eivätkä pitkämatkalaiset muutenkaan arvanneet saattamaan lähteä. Paljon merkittäviä ja voimaannuttavia yhdessäolon hetkiä jää kokematta, koronan vuoksi.
      demeter1

      • Lauantaiaamu valkenee pakkasella, kyllä pöpöt saavat kyytiä parvekkeella, jo yöksi vuodevaatteet ja matot sinne laitoin.
        Jouluvalot ikkunoilta kadonneet, vielä kuitenkin valo köynnöksiä näkyy, kohta nekin turhiksi koetaan, kun päivän valo alkaa voittamaan.
        Nuo korona tiedotukset alkaa mennä korvasta toiseen, lukuja ei jaksa edes seurata, nyt kuitenkin omalla paikkakunnalla on tauti nostanut lukemia ja kieltoja tulee aina vaan lisää, rokotukset täällä kuitenkin on mittavissa lukemissa, taisi olla jo yli 80% ja lisää luvassa.
        Omalla kohdallani en usko koronankaan tarttuvan, niin vähän liikun, ikkunasta vaan elämää seurailen ja lenkit yksin tallustan;)
        Tuo ikkunasta huomioimisen olenkin huomannut sisältöä elämääni tuovan, ihmisiä en tunne, mutta kasvotutuiksi on moni tullut.

        Aivan kuin demeter sai ystävän kanssa jutella, minä teen havaintoja ikkunasta katsellen.
        Naapuritalossa asuu iäkäs pariskunta joilla on pieni koira, sen kautta rapsutuksen ohessa muutaman sanon olen rouvan kanssa vaihtanut.
        Rouva kulkee rollaattorilla ja hän kertoi miehellään olevan dementian, kuulo huono ja näkökin melko heikko.
        Koira on henkireikä miehelle, sen kanssa ulkoilee monta kertaa päivässä, kun juttelin rouvan kanssa, oli mies lepopaikalla, rouvalle muutama lepopäivä ja koiran ulkoiluttaminen.
        Hymyilyttää tämä oma minäni, kun valoja ei heidän ikkunasta näy, olen melkoisen levoton, onkohan kaikki hyvin, aamuisin vuoteeseeni näen heidän ikkunansa ja samoihin aikoihin heräämme, nimeäänkään en tiedä, mutta jo vuosia näkötuttuina huolen saavat aikaan.
        Toinen mieltä lämmittävä asia on, kun näen äidin ja aikamiespojan lenkillä, tämä näkymä usein keittiön ikkunasta.
        Heilläkin oli koira jonka silittelyn seurauksena muutaman sanan vaihdoin.
        Nyt koiraa ei ole, mutta poika äitinsä seurana kulkee, hyvin huonosti äiti liikkuu ja huomaan pojan sivusta tarkkaan seuraavan äitinsä askellusta ja apua antaa, kun sitä tilanne vaatii.
        Ensimmäinen kotimme oli naapuritalossa ja jo pienestä pojasta lähtien olen kasvotuttu ollut,
        nimeä en tiedä vieläkään..
        Nyt mieheni kuoleman jälkeen taas naapureita ollaan ja tämän lämpimän suhteen heidän välillään ikkunasta pystyn aistimaan ja hyvän mielen minäkin siitä saan.
        Vielä on ihmisiä joilla kyky elää ja huolehtia toisistaan.
        Kunpa tämä huolen pito laajentuisi ja ihmiset kohtaisivat toisensa empaattisin kyvyin, rohkeina apua tarjoamaan ja vastaanottamaan kun sitä tarvitsee.
        Olen sitä mieltä, että sodan ja sen kauhut, puutteet kokeneena, ketokykymme on vahvistunut ja näemme asiat laajemmalti, ei vain oman nenän edestä, ehkä myös yksinäisyyden ja hädän huomaamme herkemmin.

        Makriina ihmettelit viestien häipymisistä, minulla kone myös alkaa kenkkuilemaan ja hitaaksi kirjoittaminen usein käy.
        Puumerkki kuitenkin on esiin saatava ja sitkeyttä riittää yrittämiseen.
        Useinkin voisi viesti kadotakin, mitään kuolematonta ei näissä ole, mutta itsekkäästi vaan naputtelen, kun huomaan siitä virkeyttä ajatuksilleni saavani.
        Ajatukset saavat vauhtia jo ikkunasta katsellen, tuntemattomien elämääkin osaa elää myötä kulkien;)

        Jospa tätä arkea ja aina vaan uusinnaksi tulevaa siivousta jatkaisi, hyvän päivän toivotukset vielä ja viesti lentoon;)

      • SkillaN kirjoitti:

        Lauantaiaamu valkenee pakkasella, kyllä pöpöt saavat kyytiä parvekkeella, jo yöksi vuodevaatteet ja matot sinne laitoin.

        Huomenta. Kun SkillaN kuvaili tuota omaa havainnointiaan, ikkunasta seurailua, muistin, miten siskoni, joka edusti tätä "marttalaatua" oli huolissaan miehestään, koska tämä "ei muuta tehnyt kuin katseli ikkunasta ulos"..))
        Uskon, että lanko sai tuosta katselemisesta samanlaista elämänsisältöä, mitä SkillaN kuvasi. Hyväntahtoinen kiinnostus toisista ihmisistä, sehän voi toteutua näinkin, hiljaisesti, siitä numeroa tekemättä, kuin rukous toisten ihmisten puolesta. Enkelten puuhaa..))

        Niin, että taas tulee muistutetuksi siitä, miten paljon meillä sittenkin on, kun meillä ei näyttäisi olevan muuta kuin uusia rajoituksia ja oman elämänpiirin kaventumista.

        Kriisi on myös mahdollisuus, on sanottu, ja uskon siihen. Moni on jo löytänyt tiiviimmän yhteyden luontoon, läheisiinkin, ja ehkä itsestäänkin sellaista, mitä ei runsaan ulkoisen tapahtumisen keskellä ole löytänyt.
        Tietysti voi löytyä muutakin, sellaista mikä alkaa tuntua ylipääsemättömältä, mielenterveysongelmien lisääntymisesta uutisoidaan ja tilastot puhuvat siitä omaa karua kieltään.

        Itseämme isomman tapahtumisen sisällä kuitenkin nyt elämmme miten parhaiten taidamme ja tietysti toivoisi että tietoisuus siitä auttaisi meitä "katsomaan korkeammalta", tekemään toisten ihmisten, kokonaisuuden, hyväksi sen, minkä voimme.
        Toistan siis SkillaNin mietteitä ja muistutan taas lähinnä itseäni..))

        Hyvää pakkaspäivää kaikille.

        Kuinka ollakaan, tuli heti mieleen
        Heini Kilpamäen kirja "Suomalaisen tyhmyyden ylistys" :
        "Tyhmä tyhmää ylistää"

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kuinka ollakaan, tuli heti mieleen
        Heini Kilpamäen kirja "Suomalaisen tyhmyyden ylistys" :
        "Tyhmä tyhmää ylistää"

        Heh, Ano 11.14. Heti tuli mieleen suomalainen sananlasku: "se tyhmä on, joka toista tyhmäksi sanoo" ..))
        Ja uuttakin tuotantoa löytyy: Matti Mäkelän aforismi: "Sanotaan, että viisaus on vähenemässä maailmasta/ Ei se niin ole/ Sitä on yhtä vähän kuin ennenkin, mutta eri muodossa: hulluuden näköisenä". Tuonhan voisi tyhmäkin sovittaa itseensä..))

        Mutta vakavasti: etkös sinä Ano voisi suuressa viisaudessasi antaa hiukan osviittaa siitä, mikä noissa parissa kirjoituksessa nyt oli erityisen tyhmää. Voisi syntyä keskustelua vai riittääkö sinulle vain tuo hetkellinen mielenylennys, jonka ilmeisesti saat omasta nokkeluudestasi ?

        Jospa vain keskittyisit oman tekstisi tuottamiseen. Turha aina ratsastaa muiden teksteillä ja aforismeilla. Kyllähän niitä osataan itsekin etsiä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jospa vain keskittyisit oman tekstisi tuottamiseen. Turha aina ratsastaa muiden teksteillä ja aforismeilla. Kyllähän niitä osataan itsekin etsiä.

        Jaa, Ano 13.07. Siinäpä se onkin. Kun minä olen aina tykännyt kuunnella itseäni viisaampia, tavoittaa enemmän kuin mihin oma vajavainen ymmärrykseni yltää. Eikö kaikessa keskustelussa ole tuo tavoite: ymmärtää enemmän ?
        Joillakulla tietysti voi olla muitakin tavoitteita: sanoa sattuvammin kuin toinen, lyödä toiselta luu kurkkuun, jopa nolata tai halventaa toista. Sekö sitten kelpaa paremmin, palvelee enemmän ?
        Tuon moitteen olen kuullut ennenkin, että "ratsastan" muiden teksteillä. Olen monesti sanonutkin, että kuljen lainavaloilla. En ollakseni enemmän vaan "valaistakseni" enemmän, asiaa, en itseäni. Olin aika ilahtunut kun tuolla toisessa ketjussa ainakin pari kirjoittaa näytti ymmärtäneen tuon. Uskon heitä olevan enemmänkin..))

        Ja taas - nyt haen vahvistusta Jouko Tyyriltä, joka katsoi, ettei ihminen voi omaksua itselleen täystin vierasta ajatusta, hänessä täytyy olla tartuntapintaa sille.

        Ja kuka lopulta pystyy sanomaan, mikä täällä on "omaa" ? Meitä ympäröi kaiken aikaa ihmiskunnan yhteinen viisaus, miksi emme siihen tarttuisi, käyttäisi sitä ? Jopa niinkin suurella kirjailijalla kuin Mika Waltarilla oli nöyryyttä tunnustaa, että hän sai Sinuhen lahjaksi. Millä hänkin mahtoi silloin "ratsastaa" ?..))

        Vähäiseen hengenravintoon tyytyvillä ei ole onnea nauttia viisaitten oivalluksista,
        (joita me toki itsekin oivallamme, mutta joku osaa sanoa/kirjoittaa sen osuvammin)

        Kirjottelet taas viisaasti Demeter, maailman viisaus on yhteistä,
        mutta joillakin on taito kiteyttää viisaudet lauseiksi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kirjottelet taas viisaasti Demeter, maailman viisaus on yhteistä,
        mutta joillakin on taito kiteyttää viisaudet lauseiksi.

        Pelastitte päiväni, Anot 14.09 ja 14.26. Tulla ymmärretyksi ja jakaa osallisuutta ihmiskunnan yhteisestä viisaudesta, voiko enempää enää toivoa..))

        Meillä on kaikilla tuo sama viisaus tavoitettavissa, mutta ei varmasti ole pahaksi, jos muistutamme siitä toisiamme aika ajoin..))

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jospa vain keskittyisit oman tekstisi tuottamiseen. Turha aina ratsastaa muiden teksteillä ja aforismeilla. Kyllähän niitä osataan itsekin etsiä.

        "Tiedossa oleva" ano 13:07, Demeterin ei tarvitse niitä "etsiä" eikä siteeraminen ole muitten teksteillä ratsastamista,
        mutta hengenlahjasi eivät tule koskaan riittämään sen asian ymmärtämiseen.

        Paljonko lyödään vetoa että en ole sinun tiedossasi oleva ano? Luulotella voit maailman tappiin saakka mutta minua et tunne. Pitäisit tuollaiset möläytykset omana tietonasi, antaisit itsestäsi fiksumman kuvan.

        Terveisin se sinun tietämäsi ano! Pyrsk

        Jaaha. . . "viisauksista" keskustelu nämmä päättyi vedon lyöntiin. Enpä
        tunge itseäni tuohon joukkoon. Sen voi tulkita niin, että olen vähemmän
        viisas, ja eipä siinä erehdystäkään tapahdu:)
        Skillan kirjoitti aika laajasti ja hyvin ikkunasta katselustaan ja niistä näkymistä
        syvällisemmin. Demeter käsitteli samaa myös eri "näkökulmista." Ei
        siinä sen kummallisempaa tapahtunut. Demeter on myös mainio kirjoittaja.
        Mielestäni siitä alkoi turha nokittelu. Näin vähemmän viisaan katsomana.

        Myös minä kaytän ikkunaa hyväkseni, kun se on kerran siihen tehty.
        Joskus aiemmin kerroinkin, että katselin ikkunasta lähinnä paikalliset
        säätiedot ja lisänä on siinä läpömittari. Myös kulkijat antavat lisää vinkkejä.
        Kuinka he ovat tukevasti vaatetettuja, kuinka reippaasti he kävelevät.
        Siitä näkee kelin liukkauden. Ja kaiken kukkuraksi minulle näkyy" tuulimittari".
        Se on n. 80 metrin päässä hyvin hoikkarunkoinen, pitkä kuusi. Heikko
        tuulikin sitä taivuttelee. Näistä minä voin tehdä arvion ja päätöksen,
        lähdenkö ulos vai pysynkö sisähommissa. No aikaisemin kertomaani
        joku anonyymi irvaillen tarttui, vaikka vain mainitsin katselevani ikkunasta.

        Tänään olikin pölyimurin talutuspäivä ja sauna tulee heti puoliin seuraavaksi.
        Mainitsen nämäkin, vaikka se jotain viisasta kiusaa:))
        Hyvää jatkoa teille, kyllä se siitä!

        "Pitäisit tuollaiset möläytykset omana tietonasi, antaisit itsestäsi fiksumman kuvan."

        Miten meistä "kasvottomista" anoista kukaan voi antaa fiksumman kuvan?

        Sinäkin häviät massaan vaikka olet niin fiksu. Kuten minäkin, sivustaseuraaja, häviän siis massaan.

      • Anonyymi
        demeter1 kirjoitti:

        Pelastitte päiväni, Anot 14.09 ja 14.26. Tulla ymmärretyksi ja jakaa osallisuutta ihmiskunnan yhteisestä viisaudesta, voiko enempää enää toivoa..))

        Meillä on kaikilla tuo sama viisaus tavoitettavissa, mutta ei varmasti ole pahaksi, jos muistutamme siitä toisiamme aika ajoin..))

        Oooho tulin tänne lueskelemaan mitä kirjoittajat ovat päivän aikana touhunneet. Mutta täällähän joku guru pitää esitelmää ihmiskunnan viisaudesta. Sillälailla.

        Siirrynkin kiinnostavampiin ketjuihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oooho tulin tänne lueskelemaan mitä kirjoittajat ovat päivän aikana touhunneet. Mutta täällähän joku guru pitää esitelmää ihmiskunnan viisaudesta. Sillälailla.

        Siirrynkin kiinnostavampiin ketjuihin.

        Siirry vaan, kade ano 20:02 ei se ole sinua varten, kun et viisaudesta tajua mitään
        etkä opi tajuamaan.

      • Anonyymi
        demeter1 kirjoitti:

        Heh, Ano 11.14. Heti tuli mieleen suomalainen sananlasku: "se tyhmä on, joka toista tyhmäksi sanoo" ..))
        Ja uuttakin tuotantoa löytyy: Matti Mäkelän aforismi: "Sanotaan, että viisaus on vähenemässä maailmasta/ Ei se niin ole/ Sitä on yhtä vähän kuin ennenkin, mutta eri muodossa: hulluuden näköisenä". Tuonhan voisi tyhmäkin sovittaa itseensä..))

        Mutta vakavasti: etkös sinä Ano voisi suuressa viisaudessasi antaa hiukan osviittaa siitä, mikä noissa parissa kirjoituksessa nyt oli erityisen tyhmää. Voisi syntyä keskustelua vai riittääkö sinulle vain tuo hetkellinen mielenylennys, jonka ilmeisesti saat omasta nokkeluudestasi ?

        Huomasinpa Demeter sattumoisin, että kommentin "tyhmä tyhmää ylistää" on joku (kk?) kopioinut muualta tänne vastaukseksi sinulle manipuloidakseen palstaa. Ei se ole sinulle tarkoitettu ollenkaan alunperin, mutta kopioija kai tarkoitti ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oooho tulin tänne lueskelemaan mitä kirjoittajat ovat päivän aikana touhunneet. Mutta täällähän joku guru pitää esitelmää ihmiskunnan viisaudesta. Sillälailla.

        Siirrynkin kiinnostavampiin ketjuihin.

        Siirryt siis sinne vuokraisännän rapun alle leikkimään nukeilla kateudesta vihreänä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oooho tulin tänne lueskelemaan mitä kirjoittajat ovat päivän aikana touhunneet. Mutta täällähän joku guru pitää esitelmää ihmiskunnan viisaudesta. Sillälailla.

        Siirrynkin kiinnostavampiin ketjuihin.

        Niin se on. Ei fiksu, mutta tekosi on fiksu, kun poistut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jospa vain keskittyisit oman tekstisi tuottamiseen. Turha aina ratsastaa muiden teksteillä ja aforismeilla. Kyllähän niitä osataan itsekin etsiä.

        Sinäkö (kk?) olet se hyvä etsijä,
        joka manipuloit tätä ketjua anona
        kopioimalla jonkun toisen kommentin
        ("tyhmä tyhmää ylistää")
        toisesta ketjusta
        kommentiksi Demeterille ?

      • ynnämuu kirjoitti:

        Jaaha. . . "viisauksista" keskustelu nämmä päättyi vedon lyöntiin. Enpä
        tunge itseäni tuohon joukkoon. Sen voi tulkita niin, että olen vähemmän
        viisas, ja eipä siinä erehdystäkään tapahdu:)
        Skillan kirjoitti aika laajasti ja hyvin ikkunasta katselustaan ja niistä näkymistä
        syvällisemmin. Demeter käsitteli samaa myös eri "näkökulmista." Ei
        siinä sen kummallisempaa tapahtunut. Demeter on myös mainio kirjoittaja.
        Mielestäni siitä alkoi turha nokittelu. Näin vähemmän viisaan katsomana.

        Myös minä kaytän ikkunaa hyväkseni, kun se on kerran siihen tehty.
        Joskus aiemmin kerroinkin, että katselin ikkunasta lähinnä paikalliset
        säätiedot ja lisänä on siinä läpömittari. Myös kulkijat antavat lisää vinkkejä.
        Kuinka he ovat tukevasti vaatetettuja, kuinka reippaasti he kävelevät.
        Siitä näkee kelin liukkauden. Ja kaiken kukkuraksi minulle näkyy" tuulimittari".
        Se on n. 80 metrin päässä hyvin hoikkarunkoinen, pitkä kuusi. Heikko
        tuulikin sitä taivuttelee. Näistä minä voin tehdä arvion ja päätöksen,
        lähdenkö ulos vai pysynkö sisähommissa. No aikaisemin kertomaani
        joku anonyymi irvaillen tarttui, vaikka vain mainitsin katselevani ikkunasta.

        Tänään olikin pölyimurin talutuspäivä ja sauna tulee heti puoliin seuraavaksi.
        Mainitsen nämäkin, vaikka se jotain viisasta kiusaa:))
        Hyvää jatkoa teille, kyllä se siitä!

        Olipa hyvä kuulla "järjen ääntä", ynnämuu, siis eiliseen viestiin viittaan.

        Sanotaan mitä sanotaan, mutta kyllä mies näkee kokonaisuuden ja säilyttää oman suhteellisuuden tajunsa paremmin kuin nainen. Eikä lähde luomaan draamaa tyhjästä, päteäkseen.
        Ehkä me naisetkin vielä opimme, jos siperia tarpeeksi kouluttaa..)).

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huomasinpa Demeter sattumoisin, että kommentin "tyhmä tyhmää ylistää" on joku (kk?) kopioinut muualta tänne vastaukseksi sinulle manipuloidakseen palstaa. Ei se ole sinulle tarkoitettu ollenkaan alunperin, mutta kopioija kai tarkoitti ?

        On se omituista yksinkertaisten ihmisten yksinkertaista käytöstä että kaikki vähänkin omasta ajatusmaailmasta poikkeavat kommentit pistetään kk_n piikkiin.

        Koittakaa nyt tollot vähitellen tajuta että täällä on muitakin kirjoittajia kuin kk.
        Menikö perille?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Huomasinpa Demeter sattumoisin, että kommentin "tyhmä tyhmää ylistää" on joku (kk?) kopioinut muualta tänne vastaukseksi sinulle manipuloidakseen palstaa. Ei se ole sinulle tarkoitettu ollenkaan alunperin, mutta kopioija kai tarkoitti ?

        Huomasin kyllä, Ano 21.17, että samaa viisautta kierrätettiin..)) Toinenkin kirjoittaja Ano 21.36 huomasi saman. Tarkkoja tyttöjä ollaan...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oooho tulin tänne lueskelemaan mitä kirjoittajat ovat päivän aikana touhunneet. Mutta täällähän joku guru pitää esitelmää ihmiskunnan viisaudesta. Sillälailla.

        Siirrynkin kiinnostavampiin ketjuihin.

        Happamia sanoi kettu . . . . . jota ei ketjuun huolita.

    • Päivän satoa lueskellessani tuli mieleeni heti yksi viisaus.
      Lainattu siis: Ei mitään uutta auringon alla. En kyllä tiedä, kuka sen ensiksi on sanonut ja milloin.
      Eikö elämänsä iltapuolta voisi käyttää viisaammin, kun ainaiseen sättimiseen toisten kommenteista.
      Istuskelin äsken saunan lauteilla, juttelin saunatontun kanssa.
      Kysäisin siltä, mitä mieltä hän on siitä, kun joku sanoo toisen kirjoitelleen tyhmiä.
      Vastasi siihen, että siitä on viisaus kaukana.
      Jatkoin, mitä mieltä hän on siitä, kun toista sanotaan tyhmäksi.
      Vastasi hän, siitä on viisaus vielä kauenpana.
      Jos yksin seisoisit maan päällä, mitä mieltä siinä olisi.
      Yritetään suvaita toisiamme. Entä jos tietoisesti sanoisi hyvän sanan pahan sijasta.🍀

      • Anonyymi

        Kun sanoo hyvän sanan toisesta, rynnii kk ja/ tai plma paikalle ja syyttää nuolemisesta ja/tai manipuloinnista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun sanoo hyvän sanan toisesta, rynnii kk ja/ tai plma paikalle ja syyttää nuolemisesta ja/tai manipuloinnista.

        Kateudestako vihreänä (?) he väittävät, että toisten kehuminen olisi jonkun mutkan kautta
        jotain heitä kohtaan suunnattua mielenilmaisua ? He uskovat itsekeskeisinä, että heitä ajatellaan koko ajan. Anteeksi vain, ettei heitä ajatella. Ei voi ymmärtää sitä kieroa ajatuksenkulkua. Sen verran tyhmä olen.

        No mutta ajattelethan sinäkin heitä näköjään. Olethan sinä tyhmä jos et sitä huomaa.

        Vain pakosta, jos kommentissa heistä on mainittu enkä mitään myönteistä,
        koska he itse eivät aihetta.

        Miksi muuten he eivät koskaan anna aihetta ajatella heistä jotain myönteistä ?
        Ei vahingossakaan.

      • Jopas ansan laitoit saunatontulle.
        Eikö sinua huvittanut, kun saunatonttu putosi kuoppaan ja pitämään toisia vähemmän viisaina (tyhminä).
        Kaikenlaiset mietteet sitä muuten voi ihmisellä ollakin saunan lauteilla. En muista, että minulle siellä olisi koskaan edes tullut mieleen miettiä arvostelevasti toisten palstakirjoittelua Suomi24:ssä.

        Se oli muuten Saarnaaja (luultavasti Salomo, joka on kirjoittanut myös Sananlaskut ja Laulujen Laulun Raamatussa) melkein tuhat vuotta ennen Kristuksen syntymää.

        Saarn. 1:1-11
        ""Kaikki on turhuutta ja iäti yhtäläistä. Myöskin pyrkimys viisauteen on tuulen tavoittelua.
        Saarnaajan sanat, Daavidin pojan, joka oli kuninkaana Jerusalemissa.

        Turhuuksien turhuus, sanoi saarnaaja,
        turhuuksien turhuus; kaikki on turhuutta!
        Mitä hyötyä on ihmiselle
        kaikesta vaivannäöstänsä,
        jolla hän vaivaa itseänsä auringon alla?
        Sukupolvi menee, ja sukupolvi tulee,
        mutta maa pysyy iäti.
        Ja aurinko nousee, ja aurinko laskee
        ja kiiruhtaa sille sijallensa, josta se jälleen nousee.
        Tuuli menee etelään ja kiertää pohjoiseen,
        kiertää yhä kiertämistään,
        ja samalle kierrollensa tuuli palajaa.
        Kaikki joet laskevat mereen,
        mutta meri ei siitänsä täyty;
        samaan paikkaan, johon joet ovat laskeneet,
        ne aina edelleen laskevat.

        Kaikki tyynni itseänsä väsyttää, niin ettei kukaan sitä sanoa saata. Ei saa silmä kylläänsä näkemisestä eikä korva täyttänsä kuulemisesta.
        Mitä on ollut, sitä vastakin on; ja mitä on tapahtunut, sitä vastakin tapahtuu. EI OLE MITÄÄN UUTTA AURINGON ALLA. Jos jotakin on, josta sanotaan: "Katso, tämä on uutta", niin on sitä kuitenkin ollut jo ennen, ammoisina aikoina, jotka ovat olleet ennen meitä. Ei jää muistoa esi-isistä; eikä jälkeläisistäkään, jotka tulevat, jää muistoa niille, jotka heidän jälkeensä tulevat.""

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi muuten he eivät koskaan anna aihetta ajatella heistä jotain myönteistä ?
        Ei vahingossakaan.

        Miksi heitä ylipäätään on syytä edes ajatella? EVVK.

      • Tellukka kirjoitti:

        Jopas ansan laitoit saunatontulle.

        Merkitse mistä lainasit, Minulle tulee Sinuhe mieleen.

      • Makriina kirjoitti:

        Raamatusta.
        Johan sen kirjoitin. Voit tarkistaa itse omastasi, jos sinulla sellainen on.
        (Yleisen Kirkolliskokouksen vuonna 1933 käyttöön ottama suomennos)
        Saarnaajan 1.luku, jakeet 1-11

        Sinuhe egyptiläinen on Mika Waltarin kirjoittama melkein 3 000 vuotta myöhemmin kuin mitä Saarnaaja (Salomo) kirjoitti sen saman.

      • Viisas tonttu sinulla, Eliaana. "Vakka kantensa valitsee" ..))

      • Anonyymi
        demeter1 kirjoitti:

        Viisas tonttu sinulla, Eliaana. "Vakka kantensa valitsee" ..))

        Tonttu tontun tuntee.

      • Anonyymi
        Tellukka kirjoitti:

        Jopas ansan laitoit saunatontulle.
        Eikö sinua huvittanut, kun saunatonttu putosi kuoppaan ja pitämään toisia vähemmän viisaina (tyhminä).
        Kaikenlaiset mietteet sitä muuten voi ihmisellä ollakin saunan lauteilla. En muista, että minulle siellä olisi koskaan edes tullut mieleen miettiä arvostelevasti toisten palstakirjoittelua Suomi24:ssä.

        Se oli muuten Saarnaaja (luultavasti Salomo, joka on kirjoittanut myös Sananlaskut ja Laulujen Laulun Raamatussa) melkein tuhat vuotta ennen Kristuksen syntymää.

        Saarn. 1:1-11
        ""Kaikki on turhuutta ja iäti yhtäläistä. Myöskin pyrkimys viisauteen on tuulen tavoittelua.
        Saarnaajan sanat, Daavidin pojan, joka oli kuninkaana Jerusalemissa.

        Turhuuksien turhuus, sanoi saarnaaja,
        turhuuksien turhuus; kaikki on turhuutta!
        Mitä hyötyä on ihmiselle
        kaikesta vaivannäöstänsä,
        jolla hän vaivaa itseänsä auringon alla?
        Sukupolvi menee, ja sukupolvi tulee,
        mutta maa pysyy iäti.
        Ja aurinko nousee, ja aurinko laskee
        ja kiiruhtaa sille sijallensa, josta se jälleen nousee.
        Tuuli menee etelään ja kiertää pohjoiseen,
        kiertää yhä kiertämistään,
        ja samalle kierrollensa tuuli palajaa.
        Kaikki joet laskevat mereen,
        mutta meri ei siitänsä täyty;
        samaan paikkaan, johon joet ovat laskeneet,
        ne aina edelleen laskevat.

        Kaikki tyynni itseänsä väsyttää, niin ettei kukaan sitä sanoa saata. Ei saa silmä kylläänsä näkemisestä eikä korva täyttänsä kuulemisesta.
        Mitä on ollut, sitä vastakin on; ja mitä on tapahtunut, sitä vastakin tapahtuu. EI OLE MITÄÄN UUTTA AURINGON ALLA. Jos jotakin on, josta sanotaan: "Katso, tämä on uutta", niin on sitä kuitenkin ollut jo ennen, ammoisina aikoina, jotka ovat olleet ennen meitä. Ei jää muistoa esi-isistä; eikä jälkeläisistäkään, jotka tulevat, jää muistoa niille, jotka heidän jälkeensä tulevat.""

        Täällä pitäisi yhtyä tyhmän ylistyslauluun tullakseen hyväksytyksi,
        mutta onneksi ei hae eikä tarvitse "vähemmän viisaitten" hyväksyntää.

        Ei saunatontulla kuoppaa ole.
        Kysehän oli siitä mitä sanotaan, siis mielipiteen viisaudesta, ei kenenkään persoonasta itsestään.
        Mielipiteensähän aina voi muuttaa toiseksi, jos haluaa.
        Minun pienet mietteeni saunan lauteilla mitään ole, siihen verrattuna, että kansakunnan kohtaloitakin siellä on ohjailtu. Näin meille on kerrottu.

        Tuttua tekstiähän tuo Raamatun lainauksesi oli, jonnekin muistin lokeroihin jäänyt.

    • Anonyymi

      Palsta on mennyt oudoksi. Joskus kirjoittelin tänne, itsekeskeisyyden kuplassani mutta en tunne enää tarvetta uskotella olevani tasa-arvoinen ikäisteni seurassa.

      Hyvää jatkoa palstan vetäjäkonkarille ja kirjoittajillekin!

      • Anonyymi

        Ettet vain ole itse syrjäyttänyt itseäsi ? Katso varmuudeksi peiliin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ettet vain ole itse syrjäyttänyt itseäsi ? Katso varmuudeksi peiliin.

        Hyvää sunnuntaiaamua, pimeää vielä ja kylmääkin, sen huomaa noista kimalteista lumessa, kun taas kerran ikkunasta kurkkaan;)
        Hymyilytti demeterin lausuma siskonsa aviomiehestä joka vain ikkunasta katsoi.
        En varsinaisesti ikkunasta katsele, koneeni on yhden ikkunan edessä ja siitä ohikulkijoita vilkuilen ja työpöytä keittiön ikkunan edessä, siinäkin puuhastellessa ulos katselen.
        Äkkiä ajatellen voisi joku uteliaaksi minut nimetä, sitä en myönnä ja demeter et sinäkään niin ajatellut, sen tiedän;)
        Talossani on 30 asuntoa, varmaan viiden asukkaan nimen tiedän, en jaksa kiinnostua.

        Nuo sanonnat ja aforismit on mielestäni rikkautta ja sanomisia vahvistavia, monasti vielä niin sanottujen "viisaiden" ihmisten sanomia.
        Tuo viisauskin on laaja käsite, sitä tarjoillaan monen suuntaisena jopa professoritasoiset väittelevät tästä viisaana olemisesta.
        Elämänkokemuksista opittua on viisauteni ja sillä en pysty väittelemään, mutta uskon kelpaavani tyhmänäkin ja itsepä tyhmyydestäni kärsin, jos kärsin;)

        Tellukka toit esiin viisauksia, mitkä jo aikojen alusta on tajuttu, kaikki paraskin on turhuutta, tärkeimmät henkilöt pääsevät historiaan, mutta nykyinen suuntaus taitaa olla, että historiasta ei saa edes puhua, joten sinne unohtuvat kirjojen sekaan.
        Elämä on tarkoitettu elämistä varten, viisaille kuin tyhmillekin, kuka mitenkin aikansa elää.
        Kohtuullisena yritän syntitaakkani pitää, ikävä on jos paljon pahaa jälkeeni jää ja siinä onkin jo tehtäväkenttää tarpeeksi.

        Eliaana tonttujen kanssa saunoi, se on mielenrikkautta mitä toivoisi ihan jokaiselta löytyvän, siinä suhteessa minä olen onnellinen, osaan antaa mielikuvituksen lentää.
        Uskon aivotoiminnan vireyteen myös tällä asialla olevan vaikutusta, aina ajatus lentää aamusta alkaen silmäni auettua.
        Ikkunaani vilkaisen jo vuoteesta ja jos huomaan naapuritalon neljännen kerroksen ikkunassa valon, hyvä olo tulee, koska tiedän elämän sielläkin sykkivän.
        Olemattomia asioita joidenkin mielestä, minulle tärkeitä. en edes sukunimeä tiedä, mutta jo vuosia olen tätä huomioinut.
        Nautin vuoteessa lojumisesta jonkun aikaa, katselen taivasta ja ajatukset syntyy;)

        Nuo ivaamiset menee jo kauan niitä kokeneena olan yli, "ei haukku haavaa tee, jos ei koira purra saa" näin uskon sinunkin kohdalla olevan ynnämuu;)
        Ei ehkä aikamme enää kovin kauan kestä joten kestetään ja kestäkööt.

        Mitenkähän tuo Pyrsk tuntui niin tutulta, no enpä arvaile, kai hänelle nimimerkki, kuka lieneekään?

        Demeter olet saanut paljon ystäviä kirjoituksillasi, siis ohita mielipahat ja jatkoa vaan ketjuun.
        Luen mielelläni minäkin, sillä sinulla on aina jotain miellyttävää viesteissäsi, totuutta ja vaatimattomuutta, toiset huomioon ottavaa, kiitos siitä;)
        Makriina on nyt aivan meidät unohtanut, onko kaikki kuitenkin hyvin?
        Brinkkalaakaan ei ole aikoihin näkynyt?

        Tänään päiväkahville kälyni luo, vuoroin vieraissa voisi kohdallamme sanoa. iloa päiväänne;)

        Kyllähän se pientä patistusta vaatii tai mainintaa kuinka on "seuraan" kuuluvat muistaneet olla aktiivisia.

        Heh, tuosta ikkunasta katselusta tulikin monenlaista juttua, SkillaN. En todellakaan kuvitellut sinun kurkkivan verhojen raosta ja tekevän havaintojasi..)) Ynnämuu katselee myös ikkunasta (koska se nyt on olemassa !) ja tekee havaintoja, joita voi käyttää hyödykseen, kuten miten ottaa säätilan huomioon kun lähtee ulos..))

        Makriina tuolla jo ehti kutsua kollegat aamukahville. MInulle vain maistuu, kun yöuni jäi vähän lyhyeksi. Viisi tuntia syvää unta, loput torkahtelua. Pitänee katso Areenalta tuo uniohjelma, jossa Leeni Peltonen ja Minna Huotilainen olivat Anne Flinkkilän haastattelussa. Sellaista kuulin toisella korvalla, että uniakin on hyvä nähdä. Itse en niitä juuri enää näe. Olen tulkinnut sen niin, että kun kelaan päivällä tapahtumia riittävästi, ne eivät enää tule uneen.
        Monilla ikätovereilla vähäunisuus on vaivana. Jollakulla on todettu uniapnea, joku käyttää nukahtamislääkkeitä, joku mielialalääkkeitä, joku melatoniinia. Itse olen huomannut, että liiallinen tapahtuminen verottaa minulta unta. "Tylsä elämä" taitaa olla paras unilääke minulle..))
        SkillaN otti jossakin aikaisemmassa kirjoituksessa esille musiikin mielialan kohottajana.
        Olen alkanut käyttää sitä mielen rauhoittamiseen nukkumaan mennessä. Toimii hyvin. Yleensä nukahdan ennenkuin levy menee loppuun. Sammuu sitten itsestään.

        Vaikka ei tahtoisi korona pakkaa hallita ajatuksia päivälläkin. Huolena, kun kaikki omat nuoret ovat "eturintamalla", sosiaalipuolen työntekijöitä. Toinen miniäkin, vastavalmistunut sairaaanhoitaja, tekee työtään täysissä suojavarustuksissa isossa vanhainkodissa, kotona perhe ja kolme lasta.
        Myös täällä "kotirintamalla" aletaan väsyä. Ne ystävät, jotka aina ovat kantaneet huolta muista, olleet muiden tukena, näyttävät nyt uupuvan itse. Näillä vuosin voimat ovat kuitenkin rajalliset ja kai se vain täytyy hyväksyä, avun antajana ja avun saajana.

        Elämänkokemus on meillä kuitenkin kaikilla jaksamisen tukena, kuten SkillaN kirjoitti.
        Ja kai se "viisastelukin" siihen elämänkokemukseen voi sisältyä..))

        Niin, kiitos vielä yhteisesti kaikille niille ystäville, joilta olen täällä saanut tukea silloin kun minut on tahtomattani vedetty mukaan johonkin draamaan, vaikka olen mielestäni tehnyt selväksi, etten tahdo olla mikään "palstapersoona" vaan vertainen, kirjoittaja muiden joukossa. Ehkä olen sittenkin kirjoittanut liikaa ja kun kirjoittaa tunnistettavana "kiusaus" tulee liian suureksi ja kutsuu näitä, jotka tahtovat etsiä virheitä, huomautella milloin mistäkin. Ikäväähän se taitaa olla kaikille rekatuille, että meidän katsotaan olevan vapaata riistaa, joita sopii riepotella mielin määrin - kuin julkkiksia ikään.

        No. Onhan meillä mahdollisuus kirjoittaa Anoina. Turha valittaa. Itse vain näen sen muuttavan vuorovaikutuksen laatua, kun itse pidän tunnistettavuutta arvossa, lähinnä jatkuvuuden kannalta. Vaikka onhan sitäkin sanottu, ettei tämä palsta ole mikään tuttujen tapaamispaikka vaan se "yleinen, kaikille avoin keskustelupalsta".
        Niin, että paras pysyä hissukseen täällä...))

        Hyvää pakkaspäivää kaikille,
        demeter1

    • Piti ihan skrollata takaisin ylös ja tarkistaa, olenko Kahvipirtissä.
      Kyllä olen.
      Miten olisi kollegat, kaadetaanko kahvia? Vai onko täällä yhtäkään tuttua, jolle kahvi maistuu?

    • >> saattavat kiihtyä, << KIRJOITIT ???

      Minä kiihdyn siitä kun ajattelen miten monet kiihtyvät vasta helvetissä kun ei kahvipöydässä on sanottu heille . Kuule sä olet vanha ja nä on viimeiset hetket pelastua helvetistä ja tässä sä puhut jonnen joutavia joka ei auttaa ketään .. Te Parannusta !!!!

      • Anonyymi

        Kuka muu täällä kiihtyy? Ihan ystävällisiä ihmisiä täällä puhumassa tavanomaisia, ítseään kiinnostavia ajatuksia toisista kirjoittajista. Tämä palstakirjoittelu on monelle päivän tärkein asia, ja toisten kirjoitusten mollaaminen elämän sisältö.
        Älä sinä sitä alenna jonnen joutavaksi.

    • Ps. 4:2

      (4:3) Te miehet, kuinka kauan minun kunniaani pidetään pilkkana, kuinka kauan te rakastatte turhuutta, etsitte valhetta? Sela.

    • Korona ryntää nyt täydellä voimalla, niin että pitää varoa jo omaa varjoaankin.
      Yhä lähemmäs se on tullut, viereen jo iskee, joten yhteydenpito ystäviin ja sukuun on käytävä vain puhelimen kautta,
      Onneksi pirtissä ei tarvita etäisyysmittauksia, ja voimme sitä paitsi muuttua kaikki anoiksi, niin emme altistuta ketään.
      Poika kävi kaupassa ilman maskia - hajamielisyys kun periytyy suvussamme - ja sai kimppuunsa sorretunvoimaa nauttineen kanssakulkijan, joka potki pojan ostoskärryä ja uhkasi vetää turpaan, Onneksi paikalla oli rauhoittelijoita sen verran, että mielipiteen ilmaisu jäi vain huutamisen asteelle.

      Näköjään pirtin tunnelmaa kohottaa nyt Saarnaajan vakavat viestit. Kuuntelemme vaiti ja mietiskelemme sitten itse tykönämme sanomaa.

      Hyvää sunnuntaipäivän jatkoa. Tänään tulee Eurosportilta snookeria.

      • Niin todella korona ja uusi versio omikro ryntää. Asiantuntijat ovat
        sitä mieltä, että lähiviikkoina terveyshuolto joutuu koville. Näihin tässä
        joutuu elämänmenossa varautumaan.
        Makriina kertoi kaupassa tapahtuneesta kohtauksesta. Olen huomannut,
        että ärtyneisyys on kaupan asiakkaiden kesken lisääntynyt.
        Huomauttelijoita on mm. välimatkojen (2m ) pitämisestä. Muutaman
        kerran on kassajonossakin tapahtunut paheksuntaa, kun on liian lähellä
        toisia. Hiukan noloa on, jos huomautus koskeekin pariskuntia. Siitä ärtyy
        jo kohdekin ja vastaus tulee "perkeleiden"kanssa.
        Juu. . . tuohan on ratkaisu, . . . " ja voimme sitäpaitsi muuttua kaikki anoiksi . . .
        Tästä tuli mieleeni, että Ano Turtianen on aito ano. HS käsitteli tänään tämän
        Anon toimia 5 sivun verran. Hyvä juttu, en tästä sen enempää.
        Hyvää jatkoa teille!

    • Mukavaa huomata Neeasan vierailleen palstalla, antakoon alkanut vuosi kaikkea hyvää. Muistelen Sinun kertoneen RSO:n konserteista, samoin minä nyt telkkarista olen korona-aikaan seurannut taltiointeja, varsinkaan kun paikan päälle ei ole ollut mahdollista mennä. Ostimme itsellemme joululahjaksi retrosoittimen, jossa on CD-, kasetti- ja levysoitin sekä radio, voi kuunnella nostalgisia levyjäkin taas, edes jotain korviketta kuihtuneelle korona-ajan kulttuurielämälle.

      Monet pyöreät synttärit on jäänyt juhlimatta, sisaruksia on ollut tapana tavata niissä merkeissä, ja jopa siskonpojan häät pidettiin ihan pienellä joukolla. Vakavasti sairastunutta lankomiestä ei ole voinut käydä tervehtimässä. Lukupiirimme eräs jäsen sairastui koronaan kahdesta rokotuksesta huolimatta, sekin toiminta on nyt tauolla. Nuoria ja koululaisia on paljon lähipiirissä, opintielle ja harrastuksille aika on ollut haastavaa. Moni on muuttanut kotiinsa opiskelupaikkakunnalta, kun korkeakouluissa kaikki tapahtuu etänä. Yhä enemmän alkaa olla sukulaisissa ja tutuissa altistuneita ja tartuntojakin, sairaaloissa ja terveydenhuollossa työskentelevät nääntyvät - eikö tämä ikinä lopu! Yleensä olen hyväntuulinen ja koetan löytää aina valoisia puolia, mutta tämä pandemia on niin käsittämättömän laaja, eikä itse ei voi juurikaan vaikuttaa muuta kuin parhaansa mukaan suojautumalla. Meillä eläkeläisillä ei ole työssäkäynnin vaatimuksia, mutta mekin olemme sosiaalisia olentoja, kaipaamme muutakin kuin lämmintä ja ruokaa.

      Ulkoilu sentään ainakin toistaiseksi sallitaan, siitä olenkin ottanut ilon irti, näin postikorttimaisen ihanassa talvessa lumityötkin ovat virkistäviä, varsinkin kun minulle jää kevyt osuus. On ajettu vähän kauemmaskin, katseltu vanhojen ruukkialueiden talvi-ilmettä ja taivallettu eväitten kanssa kauniilla ulkoilualueilla. Kamera on vakiovaruste, sen avulla löytää ihastuttavia yksityiskohtia, kuten metsänväen jalkiä ja piiperryksiä, lumitykyt ovat kuin muumihamoja, ja valo on joka päivä erilainen. Taidan elvyttää taas pihan kenttäkeittiöni, jatkaa kuuman glögin tarjoilua.

      Naapurit tärkeä ovat osa elämänpiiriä, ainakin täällä omakotialueella ovat samat perheet viihtyneet kauan, suurin osa samoihin aikoihin pian 20 vuotta sitten rakentanut. Varsinkin kesällä kun ihmiset oleilevat puutarhoissaan, jutellaan aitojen yli , piipahdetaan toistemme pihoja katsomaan, vaihdetaan kasveja ja kuulumisia, juodaan joskus kahvit. Kun oli vielä koira, tutustui lenkeillä ja koirapuistossa myös etäämpänä asuviin, ja heidät tunnnemme vieläkin Bellan, Lunan Santun tai Oton porukoina. Täytyy tunnustaa, että kun nuorina asuimme 14 perheen paritaloyhtiössä, yhtä vanhempaa pariskuntaa kutsuttiin Herkkälöiksi, koska he olivat allergisia lasten äänille ja naapurien kukille, ja tietenkin koirien haukahduksille ja karvoille.
      Naapurien silmälläpito ei suinkaan ole aina kyttäämistä, vaan lähimmäisestä välittävää seuraamista, syttyykö esimerkiksi vanhukselle valot ja pursuuko postilaatikko.

      Valoa kohti kuljetaan sentään, kevääksi ja kesäksi viruskin on yleensä laantunut. Kyllä tämä taas tästä. Mietittiin juuri, säilytetäänkö joulukuusta vajan takana ja viedään keväällä vesien auettua mökin kalavesille turoksi, ahvenille kutupaikaksi.

    • Anonyymi

      Tapani Ruokanen haastattelee tänään klo 17 Alfalla Jukka Soisalon-Soinista,
      joka on kirjoittanut kirjan Mannerheimin Puolan vuosista.
      Kirja oli mielenkiintoinen täydennys Mannerheim-historiikkiin.
      Ohjelma voi olla uusinta ? En ole itse nähnyt sitä, odotan kiinnostuksella,
      Mannerheim ihaili kauniita puolattaria ja hänellä oli läheinen ja pitkä suhdekin.

      • Anonyymi

        Erosiko Mannerheim koskaan venäläisestä vaimostaan ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Erosiko Mannerheim koskaan venäläisestä vaimostaan ?

        Oliko hänellä venäläinen vaimo ? Puhutaan kaikenlaista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliko hänellä venäläinen vaimo ? Puhutaan kaikenlaista.

        Mannerheim avioitui rikkaan venäläisen perijättären kanssa 1892,
        erosi epävirallisesti 1902, virallisesti 1919.
        Hänen vaimonsa ja kaksi tytärtään jäivät hänelle etäisiksi.

    • Anonyymi

      Paljon näkyy olevan voimakkaita mielipiteitä, samoin eriäviä ajatuksia, samat vanhalta vuodelta uusiutuen taas. Minäkin omiani, vain yksinkertaisia havaintoja tänne pölisen. Pakkanen vielä koronan lisäksi, kumpaakaan ei kannata ajatella.Aivan ensimmäiseksi, huolehtiminen silmälasien kannosta, helpottaisi huomattavasti elämää. Kun joutuu korjaamaan jatkuvasti, omapa on syy, vai koronan. Yksi harmitus lisäksi, täällä on lähes samanlaisella nimmarilla, siksi anona vain. Ei ole persoona tärkeä, vaan asia.
      Kannattaa tehdä oma korona testi, ne ovat alle 5 euroa/kpl. On todella mitätön summa saadusta huojennuksesta. Ostin useamman, koska taudin leviäminen on tiedossa, enkä halua olla levittäjä tietämättäni, en sairastuakaan.
      Polven vaikeuksista oli jotain kokemusta, kaikilla vaivat ovat erilaisia. Kuitenkin ihmettelen tähystysleikkauksiin kielteistä suhtautumista. Kulumiin sillä ei voida vaikuttaa, koska vaatii suurempaa operaatiota. Nivelsiteen repeämään tähystysleikkaus toi täyden parantumisen, vaati kuitenkin yksityislääkäriä.
      Pakkanen paukkuu ja korona jyllää, kun pyhien pakkopullasta on päästy eroon, ei kadoteta edes vähäistä toivoa paremmasta. Päivä on jo pidentynyt tunnin ja viikon päästä Lapin kaamos alkaa hellittämään. MIelikuvitus jumppaa, ettei liikaa rasitu, Tv:tä katselllen, siinä loppuillaksi tekemistä. Hyvää yötä, virkistävää unta !

      • Anonyymi

        Minulle tehtiin kulumien vuoksi tähystysleikkaus 10 vuotta sitten ja sen jälkeen ei ole
        polvi ollut vaivana. Jotain "rustopiikkejä" hiottiin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Minulle tehtiin kulumien vuoksi tähystysleikkaus 10 vuotta sitten ja sen jälkeen ei ole
        polvi ollut vaivana. Jotain "rustopiikkejä" hiottiin.

        Huomenta viikonalkuun ja pakkaspäivään, 20 asteen tietämissä lukemat.
        Herätessä jo päätin, tänään lenkille, mutta hirvittää tuo kylmyys, vaikka lukema aivan talven lukemia näyttää ja ei mitään uutta suomalaiselle pitäisi olla.
        Kai sitä aristuu, kun paljon sisällä tulee istuttua, huono omatunto tästäkin saamattomuudesta tulee.
        Nyt ikkunanäkymä näyttää kauniin koivurykelmän, huurre puut peittää tehden niistä henkeä salpaavan kauniita, kirkkaita valoketjuja siellä, täällä, muuten aivan hiljaista, joku autoili varmaan työpaikkaan ohitse ikkunan hurahtaa.

        Ihastelen kun jaksatte noita asiaohjelmia katsoa, minä en jaksa kiinnostusta tuntea oikein mihinkään mikä saattaisi tietoakin lisätä, en liioin koronankaan jatkumista tykkää kuunnella.
        Olen jo niin vanha varmaan, että en jaksa enää innostua , syy voi olla siinä, että niin monia asiantuntijoita on kertomassa ja kaikilla eriävät puheet.
        Sekoittavat vanhan pään, ei tiedä mihin uskoisi, vai ei mihinkään.
        Oma häpeänihän se on, kun en avarra mieltäni ja kuuntele viisaampia.
        Luen kyllä aika paljon elämänkertojia kuvalehdistä, juurikin aamukahvia juodessa luin Ruotsin kuninkaallisten elämää ja samoja ongelmia on heillä kuin meillä tavan ihmisilläkin, ei mitään uutta taivaanalla;)
        Minua kiusaa, kun nimiä ei voisi mainita kirjoittajista, kaikki pahaksi luetaan, vihjailu on minusta huonompi vaihtoehto.
        Demeter mainitsit tuon musiikin, siitä minä nautin, radio aamusta alkaen päällä ja sieltä musiikin lomassa joitain tietoiskuja ammennan.
        Jos kaipailen kirjoittaja kavereita, sekin leimataan asiattomaksi.

        Tuota Makriinan ja ynnämuun mainitsemaa ärhentelyä en kauppareissuillani täällä ole huomannut, ehkä se koronan pienempänä lukuina meillä ei vielä hermoja niin koettele.
        Arvailu siitä missä voi kokoontua ja montako ihmistä saa olla läsnä hieman aiheuttaa puhetta, lenkkisaunammekin on peruttu.

        Tuon uskonnon jätän omaan arvoonsa, koska mielestäni se on jokaisella omanlaisensa,
        minulla lapsenuskon kaltainen, kohtaan asian omassa mielessäni ja omana uskonani.
        Raamatusta löytyy asiaa, jota jokainen tarvitessaan voi lukea ja omassa uskossaan olla onnellinen.

        Ramoona kerroit ostaneesi soittimen, millä levyjä voi kuunnella, niin tein minäkin.
        Ostin radion lehden mainoksen mukaan ja pettymys oli aikamoinen, ensiksikään kierrosluvut ei sopineet, Cd- levyjä saatoin soittaa, pienen ajan kesti ja sitten virta ei enää radioon löytänyt, nyt koristeena pöydällä seisoo, no lohtuna on, että vanhanajan radiolta näyttää;)
        Ei se kovin kallis ollut, mutta euroja kumminkin, voi olla pienikin vika, mutta en korjaajaa osaa etsiä.

        Nyt taas pituutta tuli melko turhasta, mutta tätähän tämä on, joskus elämäkin;)
        Nyt saattaa nenää ulkona nipistää, pakkasta kai koko maassa, vaatetta vaan kerroksittain ja ulkoilemaan;)

    • Huomentapäivää. Pakkasta tarjolla täälläkin ja kaunis talvimaisema "silmäin eessä" heti kun rullaverhon kelasin ylös. Lunta on sopivasti, ei ole vielä pakko mennä sitä lapioimaan.

      Minäkin olin viettänyt niin monta tupapäivää, että oli ihan pakko lähteä eilen ulos. Testaamaan, pystynkö kirjastoautolle saakka menemään silloin kun sinne tulee asiaa.
      Olin yllättynyt kulkuni sujuvuudesta ja tietysti innostuin liikaa. Ylpeys kostautui. Niinpä tänään oli aamukankeuden lisänä kipuileva ja oikkuileva jalka. Liike ei taaskaan ollut lääke..)) Onneksi muita ruumiinjäseniä on vielä käytössä ja uusi rollaattori kyynärsauvojen lisäksi. "Yhteiskunta" pitää mummoista huolen..))

      SkillaN otti esille tuon kiinnostuksen puutteen näihin ajankohtaisiin asioihin. Olen huomannut samaa. Hesaria en jaksa joka päivä lukea, silmäillä vain, telkkarin ajankohtaisohjelmat jätän monesti väliin ja tietysti monet muutkin ohjelmat, etenkin kun niitä tarjotaan useaan kertaan..))
      En jaksa itseäni tästä kovasti moittia, ehkä näin kuuluu ollakin ? Tietämisen aika jää taakse, alkaisiko siitä jotakin uutta ? Vaikka myötätunnon aika ? "Tieto paisuttaa, rakkaus rakentaa". Taisi olla Paavalin puhetta..))
      Myötätuntoa nyt kuitenkin tunnutaan hakevan itsekeskeisyyden ja kilpailuhenkisyyden vastapainoksi, jos olen ajan merkkejä oikein tulkinnut.
      Ja jos olen viisaita oikein tulkinnut, vanhuus voisi olla sitä aikaa, jossa saamme elämänymmärryksen myötä myötätunnon lahjan. Omalla kohdallani siihen taitaa vielä olla matkaa, mutta hyvä jos suunta on selvillä..))
      Meniköhän taas "guruvaihde" päälle ?..)) Siitäkin tuli jo palautetta.

      No. Tässä eristyksessä nyt ei oikein muuta voi, kun hakea viristystä oman päänsä sisältä, kelata "vanhaa aineistoa" kun uutta on kovin vähän tarjolla. Nyt kun tutut sosiaaliset kuviot on rajoitettu. Anna mun kaikki kestää..))

      Ai niin se musiikki ! Ei muuta kuin pelit soimaan ja jalalla koreasti - ainakin sillä toisella..))
      Nuorena kuuntelin paljon klassillista musiikkia, nyt taas ihan tavallista kevyttä musiikkia. Nuorista artisteista ei kovin moni enää kolahda, eikä heidän musiikkinsa, mutta onneksi on tätä "vanhaa aineistoa" tallessa silläkin saralla: Olavi Virtaa, Kari Tapiota, Carolaa, Seija Simolaa, Lea Laveinia. Edesmenneitä suurin osa heistäkin.

      Siedettävää päivää kaikille. Kyllä se tästä.
      demeter1

      • Anonyymi

        Toivotan teille Hyvää huomenta, SkillaN ja Demeter! Ihana oli lukea tekstinne.

        Toivoisin tunnelman taas olevan kestävää kuten vanhassa Kahvipirtissä!

        Kaksi Anonyymiä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Toivotan teille Hyvää huomenta, SkillaN ja Demeter! Ihana oli lukea tekstinne.

        Toivoisin tunnelman taas olevan kestävää kuten vanhassa Kahvipirtissä!

        Kaksi Anonyymiä.

        Kiitos Anot ! Minä olen peesaaja, perässäkulkija..)) Ja lainavaloilla sielläkin.
        Mutta "yhdessä olemme enemmän " lukijat ja Anot mukaanlukien...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivotan teille Hyvää huomenta, SkillaN ja Demeter! Ihana oli lukea tekstinne.

        Toivoisin tunnelman taas olevan kestävää kuten vanhassa Kahvipirtissä!

        Kaksi Anonyymiä.

        Minustakin Skillanin ja Demeterin tekstit on ihan huippua, muitten ihan puppua. Muut ei ansaitse edes hyvän huomenen toivotusta.

        Minä monien puolesta

      • Anonyymi kirjoitti:

        Minustakin Skillanin ja Demeterin tekstit on ihan huippua, muitten ihan puppua. Muut ei ansaitse edes hyvän huomenen toivotusta.

        Minä monien puolesta

        Ei kai nyt sentään, Anot ? Että huippua ja puppua..)) Itse katson, että tärkeintä on se yhteys, mikä voi syntyä lukijan ja kirjoittajan välille. Se ei synny kaikkien kesken ja olemme siinä onnellisessa asemassa, että väkisin sitä ei tarvitsekaan yrittää synnyttää.

        Huippua on myös arvostelu tältä osin - vai onko ?"muitten ihan puppua. Muut ei ansaitse edes hyvän huomenen toivotusta. "

    • Anonyymi

      Voi jeesus, kun on paljon asiaa kerralla näillä kahdella.
      En ainakaan jaksa lukea.

      • Sanos muuta, Ano 12.24. "Sydämen kyllyydestä suu puhuu"..))

        Mutta kuten tietät, lukupakkoa ei ole.

      • Anonyymi

        Tuleehan sitä sepustukselle mittaa kun kaikki vääntämiset ja kolotukset pitää luetella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuleehan sitä sepustukselle mittaa kun kaikki vääntämiset ja kolotukset pitää luetella.

        Niin, ja tarkasti

      • Anonyymi

        Ei ole pakko lukea ano 12:24 , lue vain omia juttujasi ihaillen, uudestaan ja uudestaan niinkuin aina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, ja tarkasti

        Voittaa jopa korppiksen sairaskertomukset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voittaa jopa korppiksen sairaskertomukset.

        Sinäkö kk tässä anona kieroilet vai onko joku toinenkin noin kade Demelle ?
        Kateellisille riittää kadehdittavia, maailma on täynnä ihania ihmisiä,
        joista muut saavat nauttia (ja kateelliset kärsiä :)

      • Anonyymi kirjoitti:

        Voittaa jopa korppiksen sairaskertomukset.

        Ja sinä, vai te ? - Anot 16.04, 12.41 ja 12.44 - tahdotte pilata päivänne lukemalla tekstiä joka tuottaa teille harmia ..))
        Anteeksi nyt, mutta eiköhän pallo ole teillä ?
        Maailma on täynnä erilaista tarjontaa, viihdyttävää ja hauskaa, miksi tyydytte muuhun ?
        Lukemaan jonkun mummon pitkää ja tylsää tarinointia...))

    • Lumi narskui jalan alla mukavasti , kun runsaan 3 kilometriä taivalsin pakkasilmassa. Henkeen ei pakkaslukemat vielä ottaneet, mutta kun pariinkymmeneen asteeseen päästään, jo tuntuu pakkasen purevuus.

      Musiikista minäkin pidän, jokapäiväiseen elämääni se sisältyy, nykyään soi useasti levylautasellani Ravellin Bolero, samalla cd-levyllä myös Vivaldin, Bramsin ja monen muun kuuluisan säveltäjän ikimuistoisia sävelmiä.
      Mutta kaikkein eniten olen hurahtanut panhuilumusiikkiin. You Tubesta olen löytänyt Leo Rojaksen videoita, joissa voi samalla katsella upeita maisemia, vesiputouksia, ja mahtavia vuoristomaisemia . Näinollen tulee sekä näkö-että kuuloelimille nautintoa samalla kertaa.
      Minä tarvitsen joka päivä mieluummin instrumenttimusiikkia kuultavaksi, sanoja ei tarvitse, kun pelkkä musiikki vie mennessään. Näin voi kotitöitten lomassa tuntea, kuin jossain konsertissa olisi, työtkään ei tunnu tylsiltä mieluisan musiikin lomassa.
      No, kuuntelen kyllä myös radiosta nostalgista kotimaisten vanhojen solistien esittämää musiikkia, mieli silloin palaa nuoruusvuosiin.

      Muisteluissahan jo tämän ikäinen useimmiten elää, varsinkin näin koronakurimuksessa ollessa. jotain mielen virkistystä on saatava, ja musiikki sitä antaa.

      Mukavaa päivää kaikille!

    • Anonyymi

      Yli 23000 uutta todettua tartuntaa ilmoitettiin tänään ja onkohan edes kaikki tilastossa mukana viikonlopulta ?

    • Anonyymi

      Että on hyvä maku jälkimaku. Keitin kahvit ja söimme Runebergin tortut
      kostutettuna tilkkasella rommia. Sopii kuin naula päähän. Rommi torttuun ja torttu meille. Arrakkipunssi sopisi myös ja ruokakaupassa myytävä rommiesanssi.

    • Talvi se on, ei kissakaan muuta, kun haistoi ilmaa parvekkeen ovella ja tuli äkkiä sisälle.
      20 astetta, mutta pienen lenkin tein. Sitten lättyjä iltapäiväkahvin kanssa.
      Musiikista juttua ollut. Tuli mieleeni, että hyllyn nurkassa on gregoriaanista kirkkomusiikkia pari CD:tä.
      En ole aikoihin kuunnellut, mielen hiljentävää soitantoa ja laulantaa.
      Mikä se on, kun ajaa ihmisen vielä vanhalla iällä karsinoimaan kanssaihmisiään jyviin ja akanoihin.
      Suurin osa elämäntiestä meillä on takanapäin, eikö jo olisi aika antaa henkistä tilaa erilaisille mielipiteille, ilman toisen ihmisen vähättelyä ja mitätöimistä.
      Jos joku kirjoittaa pitkästi, ei se ole mikään vika.
      Se, että on erilaisia ilmaisutyylejä, on rikkaus. Sisältö ratkaisee, kuka mistäkin tykkää.
      Itsekin näen sellaisia tekstejä, joista en tykkää, mutta ohitan ne.
      Illanrauhaa.🕰

      • Noin juuri, Eliaana. Pallo on meillä..)) Minullakin taitaa olla pari kasettia tuota gregoriaanista. Fiinufammu mainitsi noita klassikoita, ehkä olisi otollinen aika syventyä vähän vakavampaankin musikkiin, vaikka en kevyttäkään väheksy,
        Viimeksi kun Valamossa vieraili Konevitsa-kavartetti miellyin mieskuoroesityksiin. Kyllä ihmisääni on ihmeellinen instrumentti.

      • demeter1 kirjoitti:

        Noin juuri, Eliaana. Pallo on meillä..)) Minullakin taitaa olla pari kasettia tuota gregoriaanista. Fiinufammu mainitsi noita klassikoita, ehkä olisi otollinen aika syventyä vähän vakavampaankin musikkiin, vaikka en kevyttäkään väheksy,

        Nuoruuden aikaisi kappaleita tulee toisinaan kuunneltua, vanhoilta CD:ltä ja You tubestakin.
        Joitain klassillisiakin CD:llä on, joskus niitäkin kuuntelen.
        Kesäillassa mökillä löylytauoilla pistän terassin pöydälle kännykästä jotain hetkeen sopivaa.
        (noniin, kesän haikailuakin jo tuli)
        Valamossa on tullut käytyä pari kertaa, samoin Lintulassa. Siitä on tosin aikaa.
        Pallo tosiaan, syntyi mielikuva pallosta, jota täällä heittelemme toisillemme.
        Itse kuitenkin päätämme millaista viestiä lähetämme.

      • demeter1 kirjoitti:

        Noin juuri, Eliaana. Pallo on meillä..)) Minullakin taitaa olla pari kasettia tuota gregoriaanista. Fiinufammu mainitsi noita klassikoita, ehkä olisi otollinen aika syventyä vähän vakavampaankin musikkiin, vaikka en kevyttäkään väheksy,
        Viimeksi kun Valamossa vieraili Konevitsa-kavartetti miellyin mieskuoroesityksiin. Kyllä ihmisääni on ihmeellinen instrumentti.

        Illan hämyssä.
        Tulin lukasemaan myös tänne tulleet jutut. Monenlaistahan on. Muutamassa
        jako johon sijoitettiin " vain puppua" kirjoittavat. Siihen tässä jaossa ilman-
        muuta sijoudun. Ei se mitään, kun valitsin nimimerkkini ynnämuu, se juuri
        tarkoittaakin sitä toisarvoista, vähän merkittävää :)) (ano 12.43)
        Niinpä ei "suksi luistanutkaan", kuten vertauskuvallisesti sanotaankin.
        Kirjoitin päivemmällä jutun ja se taas katosi. Ajattelinkin pitää taukoa,
        mutta enpä malttanutkaan olla tulematta tänne, kun jo olin koneella
        hakemassa tietoja.
        Tulipahan ilmoittutumiseni. Hyvää jatkoa teille!

        Huomenet tällekin aamulla, pakkanen paukkuu ja lumi jalan alla narskuu, kuten fiinufammukin totesi.
        Lenkkini ei kovin pitkäksi eilen eestynyt, mutta hyvän mielen siitä sain;)
        Nyt meno labraan, vävy tulee viemään, ilman kahvia tässä nyt istun ja kirjoitan, kun ilman ravintoa nauttimatta koe otetaan.
        Arvailua hengen ahdistuksen vuoksi testataan, puhalluksia olen tehnyt jo monta kertaa, hidasta on selville saanti.

        Näistä pitkistä viesteissä on nyt harmia ollut monelle, voi sentään, noissa kahden rivin lukuhommissa ei ainakaan lukutaito edisty;)
        Demeter ja toisetkin on kehottanut hyppäämään yli, miksi sitä ei voi tehdä, kiitos teille joilla aina jotain kannustavaa sanomista löytyy vastapainoksi.
        Olemme monella suulla yrittäneet selvittää miksi näitä kirjoittelemme, oma ilo ja iloa tulee takaisin, kun saa lukea toisten elämän kulusta monisanaisesti, ei vaan tokaisten.
        Saa huomata että elämää on toisillakin ja vielä myönteistä suhtautumistakin toistemme viestittelyyn.

        Musiikki on yksi rikkaus elämässä ja monella meillä vanhoilla vie muistot nuoruuteen, tämä nykymusiikki ei kyllä minulle ainakaan anna nautintoa, melua tyhjästä, mutta tykätköön jokainen omansa kuuntelusta.
        Tuo pallon heittely onkin kohdallaan Eliaana, kun viestejä laitamme;)
        Valamoa ja sen elämää sivuan kälyni kautta, hän maalasi ikoneita aiemmin ja ne siunattiin Valamossa, kirkkomusiikki pieniltä osin myös mieleen tarttunut, anoppini lauloi kirkkokuorossa.
        Lähellä on Valamo/Lintula, useammin voisi käydä mielen rauhaa hakemassa.

        Yksi ketju voi olla vaikka "puppua" kuten ynnämuu totesit ja ei onneksi mitään kirjoituskilpailuja pidetä, viisaasta tyhmään kirjoittelemme omiamme ja se meille suotakoon.
        Palsta on mielestäni sekava, jos jonkunlaista aloitusta, mutta siinäpä sitten olisi jokaiselle jotain, ehkä mieleisiäkin löytyy.

        Minulla vielä joulutorttuja maistelussa ja kohta jo Runebergin torttujen maistelu ajankohtainen, aikaisin muuten kauppoihin tulevatkin.

        Olisiko nyt sopivaa lopettaa, pakko ainakin on, kun kohta kyyti oven edessä, joten jaksakaa pakkasessa, huomenissa jo lauhtuu;)

        Meitin mittarissa on -18. Luntakin riittää ihan kinoksiin asti.

        Minä en ole talvi-ihminen alkuunkaan. Eivät hohtavat hanget ja huurteiset puut minua sykähdytä, jos joudun niitä ulkona katsomaan. Kammarin ikkunasta ne kyllä silmää miellyttävät.
        Pääkaupunkiseudulla omikron on laajenemassa kaikkialle. Pysyttelen itsekseni, en ota tartuntaa vapaaehtoisesti. Eihän minulla mitään kiireistä menoa ole.
        Sen vuoksi päiväni kuluu kovin hiljaisesti ja arkisesti, ei minulle tapahdu mitään mainitsemisen arvoista.
        Hyvää tiistaipäivää ja kaikille villasukat jalkaan!

      • Hei Ano 8,53, tämä julkisuus on pakko, jos aion mukana kirjoitella, silti en keskimääräistä enemmän tänne ole tuppaamassa, lupa on minulla kuin sinullakin kirjoittaa.

        Valittaminen on jo minun ikäiselle suotua, vaikka en mielestäni kovin usein valitellut ole, mielipiteeni palstan tilasta laitoin, koska sekava on.

        Tokaise sinäkin hieman selkeämmin, missä virheeni on ja poisko minua palstalta haluaisit?

      • Älä sinäkään Ano 8.53 (aina valita)..))
        Julkisuus ? Et kai nyt ole tosissasi ? Tämä on yksi ketju yhdellä kirjoitusalustalla kymmenien - vai satojen? - samankaltaisten joukossa, joten tuskin täällä nyt kovasti "julkisuutta" on tarjolla. Ja "julkinen" on myös tuo sinun osallistumisesi, eikö ?
        Taidan itse tulla hankkimaan "julkisuutta" vähän myöhemmin. Ilman en pärjää, surkimus kun olen..))

      • Suomi24 ei ole kovin yleisesti tunnettu foorumi. Ei tänne kirjoittavat ole julkisuuden henkilöitä. Suurin osa on jopa niin vaatimatonta, että kirjoittaa anonyymina.

    • Anonyymi

      Ettei vain ano 8:53 olisi itse juuri se eniten julkisuuden- ja huomionkipeä ... ja kade ...
      muitten suosiosta . ...? Ei kannata yhtään välittää. Myötätuntoa tuntee häntä raukkaa kohtaan, kun hän voi henkisesti niin huonosti.
      Kiitos kirjoituksistanne Deme, SkillaN ja muut mukavat kirjoittajat !

    • Anonyymi

      Hyvää iltapäivää!
      Pilvistä, -4, täällä Lounaassa.

      Tammikuu miltei puolessa välissä ja päivät pitenee. Minä seuraan ikkunasta auringon nousua joka aamu. Se on aina erilainen. Joskus nousen ylös ennen kukon laulua. Olen pistänyt merkille erään huoneiston ikkunasta kajastavan tv:n sinisen valon. Lohdullista, että joku toinenkin on hereillä. En yhtään tiedä huoneiston asukkaasta/asukkaista, lämpimän ajatuksen sinne aina lähetän.

      Minusta on tullut oman elämäni "Pavlovin koira". Olen ehdollistanut itseni lenkille joka päivä ennen ruokailua, joskus kaksi kertaa päivässä. Ruokaa menee enemmän ja känsälaastareita täytynee ostaa ;)

      Ryhmäharrastukset siirtyivät etänä pidettäväksi. Eilen oli ensimmäinen ja onnistuihan se niinkin, vaikka se ilmapiiri ja ryhmädynamiikka jäi vajaaksi.

      Tuota viisautta ja tyhmyyttä voisi pohtia ja keskustella pitkäänkin, vaan tulisiko "hullua hurskaammaksi".
      "Dostojevskin Idiootti", siinäpä teos. Ei mitään "puppua" nimestään huolimatta.

      Voikaahan hyvin "julkkikset ja tavikset" ;))

      brinkkala

    • Anonyymi

      Kiitos virtuasiseurasta Ramona, radion sinfoniaorkesterin konsertit yleensä katson, ja ne ovatkin niin hyviä, luulisi, että on oikein jossain oikeasti kuulemassa ja näkemässä!

      Musiikki on muutenkin sydäntä lähellä aina ollut, se antaa voimia ja rauhoittaa, jos on murheita.
      Usein iltaisin laulan tuttuja lauluja ja virsiä. Miten ne sanatkin pysyvät mielessä , kun kouluaikaiset virret niin tuttuja ovat.
      Musiikki nuorentaa joku sanoi, totta varmaan!

      Olin siellä brinkkalaan maastossa välipäivinä lähiprheen luona lomalla viikon verran.
      Mukava oli tavata ja halatakin uskalsimme, koska kaikki oli rokotukset saaneet, niin
      oli se läheisyys hyvää.
      Täällä on hyviä kirjoittajia paljon, usein luen kaikkien kirjoitukset, demeter on niin läheisen tuntuinen, kait olemme samalla aaltopituudella!
      Skillan kirjoittaa aina asiaa ja rauhoittaa palstan, se on hyvä; ei sekamelska ole kenellekään kivaa! Neeasa toivottaa kaikille oikeinhyvää yötä!

      • Hyvää huomenta, edelleen hyvin kauniista näkymästäni ikkunasta, lunta hieman heittelee ja pakkanen antaa periksi;)
        Ennakkoäänestyspäivä ja aion heti kohta lähteä suorittamaan tämän velvollisuuden, koskaan en ole väliin jättänyt.
        Ajattelen, että ääneni on tärkeä ja ainakin ainut tapa saada se ehkä vaikuttamaan johonkin.
        Verikokeet sain ajallani eilen, mutta vielä on sekoilua uuden Aaltosairaalan toiminnoissa, siis asiakkailla, kaikki eivät tiedä, että vain ajanvarauksella vastaanotot toimii.

        Tuota minäkin olen miettinyt, että miten monen virren kuin myös koululaulujen sanat on mieleen jäänyt, sitä Neeassakin ihmettelit.
        Virsiä lauloi äitini paljon, kai siitä minullekin tarttuivat.

        Ilon lämpimän ailahduksen tunnen minäkin, kun naapurin valot näen, kerroinkin jo aiemmin, niin pienestä se hyvä mieli tulee brinkkala, tänä aamuna juuri katselin kahvipöydästäni toisen talon ikkunoita ja ihmetellen totesin, että koko talon väki nukkui;)
        Kai ei työhön menijöitä, eläkeläiset joutavat pidempään nukkumaan, jos unta riittää;)
        Peruttu on meiltäkin kerhot, saa nähdä selviääkö huhtikuulle, meillä olisi lomaviikko Huhmarissa.

        Kiitos kiitoksista Ano 11,28, onhan tässä joutunut mieltään kovettamaan ja jopa sivuuttamaan nuo harmilliset viestit.

        Totta haastat Makriina, julkisiksi ei näiltä sivuilta pääse, kohta parikymmentä vuotta on kulunut, kukaan ei ole kadulla pysäyttänyt;)
        Samaa mieltä on demeterkin, ei edes nimimerkin omistava julkiseksi pääse ja anona et mitään mahdollisuutta saa tästäkään tokaisusta;)
        Makriina ikkunasta minäkin mieluummin ihastelen talvista näkymää, kuin 30 asteen pakkasesta, mutta henkeä salpaa nuo näkymät, vai johtuneeko epäilystä astmasta;)

        Luin viestini ja en valitusta huomannut, joten onkohan jotain muuta, no oli mitä oli, viettäkää kiva päivä ja kauppareissulla ääni antakaa.

      • SkillaN kirjoitti:

        Hyvää huomenta, edelleen hyvin kauniista näkymästäni ikkunasta, lunta hieman heittelee ja pakkanen antaa periksi;)

        Huomentapäivää. Vaihteeksi suojakeli. Tänään saatan jo vähän päästä pihamaalle hengittämään raitista ilmaa. Ylellisyyttä kai sekin on, "kaiken maailman" ilmansaasteilla mitaten. Panadol ja sauva kaveriksi ja ei muuta kuin menoksi.

        Eilen tuli vähän jobinpostia lähipiiristä ja lupasin osallistua leipomalla, erityisruokavalion tueksi. Pähkäilin verkkokauppatilauksen kanssa "koko illan", mutta tunnuksia en saanut asetetuksi ja toimimaan. Tuttu ongelma minulle: se mikä muille on helppoa, on minulle vaikeata (ja mikä muille on vaikeata on minulle helppoa? ) Outoon järjestykseen ovat piuhat päässäni asettuneet, tyhmäksi saa itsensä tuntea tämän tästä. Ristinsä kullakin.

        Kiva kuulla brinkkalasta ja Neeasasta ja teidän löydöistänne, siitä, miten "uutta arkea" eletään. Minäkin olen harrastanut tuota yksinlaulua (kun kukaan ei kuule..)) ja kuten kerroin, muutenkin yrittänyt ottaa arkeeni enemmän musiikkia mieltä keventämään.
        Löysin itseltäni hengellistä musiikkia, aika monet tunnetut artistit ovat sitä levyttäneet ja kun tutut virret saavat modernimman säestyksen tuekseen ne tuntuvat avautuvan uudesti, menettämättä silti koskettavuuttaan. Ja mikä vielä tärkeämpää: ne viestivät siitä, että jatkumolla elämme, emme vain "hetkessä", jatkuvien muutosten maailmassa
        jonka kaaoottisessa todellisuudessa pakkaa kadottaa itsensäkin.

        Muutenkin koen, että tämänhetkisessä maailmantilanteessa kun suurten vaikeuksien ja uhkien kanssa kamppaillaan, on jo pakko nähdä ihmistiedon vajavuus ja luottaa siihen, että on olemassa jokin ihmistä isompi voima ja järjestys - millä nimellä sitä sitten kutsuukin - johon meidän on pakko luottaa ja toivomme asettaa.
        Näin ainakin itse vajavaisena, pienenä ihmisenä koen. Ja se "isompi voima" voi ilmetä myös toisten ihmisten kautta, siksi rakentava kanssakäyminen on välttämätöntä, minulle ainakin ja oikeastaan - sen toinen kirjoittaja jo otti esillekin - minäkin suren niiden ihmisten puolesta, joilla tuo väylä ei ole auki, jotka tahtovat linnoittautua oman pätevyytensä taakse ja nähdä itsensä vahvana ja haavoittamattomana (ja muut heikompina!) Vaikka Paavali jo aikanaan opetti "Heikoissa Hän on väkevä"...))

        SkillaN kertoi eilen joulutortuista..)) Minäkin sain siitä kimmokkeen kaivella joululeivonnaiseni pakastimesta. Kun suklaarasiatkin on kohta syöty..)) En yleensä ole kovin perso makealle, mutta alavire kyllä kiihdyttää makeannälkää. Painossa sen huomaa, enkä tahtoisi sitäkään kasvattaa. Leikkaushaastattelussa kysyttiin painoa ja tiedän tuttuja, joita on kehotettu laihduttamaan ennen leikkausta, jopa asetettu leikkauksen ehdoksi.
        Mukavaa keskiviikkoa kaikille. Niin ne viikot vierivät..))

        "minäkin suren niiden ihmisten puolesta, joilla tuo väylä ei ole auki, jotka tahtovat linnoittautua oman pätevyytensä taakse ja nähdä itsensä vahvana ja haavoittamattomana (ja muut heikompina!)" Ihanko oikeesti suret?

        Kyllä suren, tarkemmin kun ajattelen. Arjessa tietysti voi ohittaa asian sen kummemmin sitä miettimättä, todeta vain, että ollaan eri laatua ja kukin elää elämänsä miten parhaaksi katsoo. Kokonaisuutta jos miettii niin kyllä soisi yhteyden löytyvän myös eri laatuisten ihmisten välille vastakkainasettelun sijasta.

        Itse siinä jaottelet laatuihin, vaikka loukkaannut kun takariviin ja eturiviin joku jaottelee.
        Onko sinulle ihmiset joko priima laatua tai sekundaa?

        Elämässä on todellisia suremisen aiheita. Ilmastonmuutos, sodan-ja avaruuden uhat, nälänhätä, naisten asema, lastenlapsiemme tulevaisuus.
        Olet vaatimaton, introvertti joku on eloisa ekstrovertti. Kannattako surra?

        Sinäpä sen sanoit: ei kannata surra, "luonne on kohtalo", sanotaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Itse siinä jaottelet laatuihin, vaikka loukkaannut kun takariviin ja eturiviin joku jaottelee.
        Onko sinulle ihmiset joko priima laatua tai sekundaa?

        Tuohon kuulusteluun en nyt oikein jaksaisi lähteä, etenkin kun tuntuu, että haluatkin tulkita sanomiseni väärin. Sitä tarkoitan eri laaduilla, en sitä että olla parempia tai huonompia.
        Siis, Ano 13.19

    • Anonyymi

      Äänestäkää rehtiin kilvoitteluun ja sen hyväksikäyttöön ohjaavia puolueita.
      Se on hyvän kehityksen varmin tae.

      • Jokainen puolue nyt tietenkin osoittaa olevansa se rehdein jne. kehittyvä puolue.
        Vaalimainosten mukaan pitäisi olla paljon enemmän ääniä, että voisi kaikkia tukea.
        Sen nyt ainakin tiedän, että edustajaehdokas, joka pyrkii voittoon Vantaan ratikan avulla, on väärissä vaaleissa ehdokkaana.

        Pakkanen on taas osoittanut minulle, että kaukolämpölaitetta ei saa jättää yksin jumpsuttamaan. Sille pitää olla kiltti ja kertoa, kuinka tärkeä se on.
        Minun lämpölaitteeni pillastui, kun olin sen hyvittelyn unohtanut. Rupesi sirisemään yhä kovemmalla äänellä. Perjantaina valitin isännöitsijälle, ja tänään tuli huoltomies katsomaan masiinaa ja sanoi, että kuulee juu, että se sirisee. Hyvä, että tuki epäilyjäni. Meni pois ja sanoi kertovansa isännöitsijälle. Sillä lailla ne asiat sujuvat tässä miehisessä maailmassa.
        Joitakin vuosia sitten lämpölaite lämmitti huusholliani liikaa, ja sitä kävi katsomassa isännöitsijän lisäksi maahantuoja ja kaukolämmön edustaja, ja putkiliikkeen asentaja, joka loppujen lopuksi sitten sanoi, että kai toi takana oleva venttiili pitää avata ja vaihtaa, se vaan on niin hankalassa paikassa. No, vaihto osoitti, että venttiili oli ihan pilalla ja tiivisteet kadonneet. Kolme kuukautta siihen meni. Ja minä sen lämpölaskun maksoin.
        Katsotaan nyt, kauanko sirinää pitää kuunnella.

      • Makriina kirjoitti:

        Jokainen puolue nyt tietenkin osoittaa olevansa se rehdein jne. kehittyvä puolue.

        Heh, Makriina. Valta on asiantuntijoilla, vastuu meillä..)) Kyllä asiantuntijoita tarvitaan vahvistamaan se, minkä tiedämme, tai ainakin aavistamme..)) Toivotaan pikaista apua sinulle.
        Minusta tuo Vantaan ratikkahanke on vain yritys kohentaa kaupungin julkikuvaa. Raideliikenne on nyt suosiossa, mutta "vastahan" Kehärata saatiin ja sen varrelle rakennettiin ja houkuteltiin uusia asukkaita, joille luvattiin paljon sellaista mille ei ollut katetta. Hyvä jos infra saatiin.
        Persut näkyivät tehneen uusista vaaliehdokkaista listauksen, jossa näki kuka kannatti kuka vastusti ratikkaa. Minun ehdokkaani tietysti vastusti (ei kyllä ollut persu)...

    • No nyt on käynyt niin, että priimaa vaan pukkaa, eikä muuta voi. 😋😍

      Nääs, se on nyt niin, että tämä mummo juuri tuli 3:n tunnin hemmottelusessiosta. Ensin spa-jalkahoito, sitten hemmotteleva kasvohoito, sitten vielä rentouttava päähieronta, ja nyt on olo taivaallinen, käynti kuin kuningattarella ja askel höyhenen kevyt.

      Ja mistä moinen? No, tietysti syntymäpäivälahjaksi saamani lahjakortin käytin justiinsa tämän vanhan mummon hemmotteluun. Ihanat lapseni lahjaksi sen minulle järkkäsivät,
      On siitä jo parikymmentä vuotta vierähtänytkin , kun viimeksi kasvohoidossa olen käynyt, jalkahoidossa sentään useammin.
      Mutta nyt on mummo hehkeä kuin heinäkuinen päivä, tyytyväinen ja onnellinen olo. En olisi uskonut, miten nykypäivän hoidot koin nyt vielä paremmiksi kuin ne edelliset. Rauhoittava meditatiivinen musiikki soi taustalla, hyvä etten siihen nukahtanut, kaikenkaikkiaan uskomaton olotila.
      Nyt jaksaa taas pitkän aikaa tätä tavallista arkea, enempää en enää kehu, ettette kadehtimaan ala!🤗
      Joten, hyvää päivän jatkoa kaikille!

      • Anonyymi

        Minullakin on PIIIP euroa maksanut joululahjakortti, joka on voimassa kesäkuun 15. päivään asti.
        Olen saanut lapsilta samanlaisen aikaisemminkin, ja olo oli kiitollisen hyvä sen jälkeen. M-e.

        Heti sait peukun, on tuo vaan niin hieno viesti. Mikä olikaan rekattu nimmarisi.....

      • Anonyymi kirjoitti:

        Minullakin on PIIIP euroa maksanut joululahjakortti, joka on voimassa kesäkuun 15. päivään asti.
        Olen saanut lapsilta samanlaisen aikaisemminkin, ja olo oli kiitollisen hyvä sen jälkeen. M-e.

        Nyt olen kyllä kade teille, fiinufammu ja M-e..)) Mutta päätän ohjata kateuteni siihen, että hakeudun itse vastaaviin hoitoihin. On pitänyt hakeutua jo kauan, mutta kun tämä korona..))

        Viimeksi sain jalkahoidon kotiin. Koronan aikaa se oli. Täytyy ihailla ja ihmetellä sitä arsenaalia, mitä jalkahoitaja kuljetti mukanaan - kaikki yhdessä paketissa ja homma hoitui. Kyllä meillä osataan.

        Pitkä työpäivä sinulla ollut taas palstalla päivystämässä. Meinaatko tehdä vielä yövuoronkin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitkä työpäivä sinulla ollut taas palstalla päivystämässä. Meinaatko tehdä vielä yövuoronkin?

        Jaa, täällä on palstan vartija kellottamassa osallistujia.
        Miten saat anojen osallistumisajat kellotettua? Itsesikin? Laskwtko myös peukutukset? Sinulla on yksi tuossa kommentissasi? Laitakko minullekin 😊

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitkä työpäivä sinulla ollut taas palstalla päivystämässä. Meinaatko tehdä vielä yövuoronkin?

        Tuo oli hyvä!!!!

      • demeter1 kirjoitti:

        Nyt olen kyllä kade teille, fiinufammu ja M-e..)) Mutta päätän ohjata kateuteni siihen, että hakeudun itse vastaaviin hoitoihin. On pitänyt hakeutua jo kauan, mutta kun tämä korona..))

        Viimeksi sain jalkahoidon kotiin. Koronan aikaa se oli. Täytyy ihailla ja ihmetellä sitä arsenaalia, mitä jalkahoitaja kuljetti mukanaan - kaikki yhdessä paketissa ja homma hoitui. Kyllä meillä osataan.

        Kyllähän nyt ihan yllytetään kadehtimaan! Mutta kun ei tehoa kehu
        jalkahoidoista:) En ole koskaan ehtinyt niihin hoitoihin...en edes tiedä
        onko kadehtimista.
        Olin sittenkin kerran toisen jalkani hoidossa, siitä on aikaa lähes 70 vuotta.
        Kaivoin ojaa suoalueella ihan palkkatyössä. Teräväksi hiottu kukokka oli
        hyvä väline leikata turvetta tulevan ojan paikalta. Niinpä sitten sattuikin
        maatunut juurrakko, josta kuokka lipesi jalkaani. Eipä muuta kun poleksin
        pyörällä 10 km sairaalaan. Siellä sain jalka "jalkahoitoa" pesun ja haavan
        ompelun. Kyllä se arpi vieläkin näkyy.
        Demeter ja ano keskustelivat sisään päin tai ulospäin suuntautuneista
        luonteenpiirteistä. Enpä tiedä onko sopivaa minun sekaantua keskusteluun.
        Minä kai lienen jonkunlainen introvertti. Jotkut tutkijat ovat sitä mieltä,
        että voi olla myös niin, että samassa ihmisessä yhtyy molempien ääripäiden
        luonteenpiiteitä. Embiverttejä olisikin enemmistö. Kuitenkin kaikki
        luonteenpiirteet auttavat toinen toistaan . Tiedäpä häntä, en tietenkään
        ole mikään asiantuntija:))
        Kauppareissu tuli tänään tehtyä, kuntoilu, ulkoilu ja elintarvikkeiden hankinta.
        Näin monta homaa hoituu kuin huomaatta. Hyvää jatkoa teille!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitkä työpäivä sinulla ollut taas palstalla päivystämässä. Meinaatko tehdä vielä yövuoronkin?

        Yritä hillitä itseäsoi ano kk 16:27, teet itsesi aina vain naurettavammaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo oli hyvä!!!!

        Kk anona 17:00 kehuu itseään 👺hahhahhaaahehhee

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitkä työpäivä sinulla ollut taas palstalla päivystämässä. Meinaatko tehdä vielä yövuoronkin?

        Sinähän täällä päivystät ja yökötät, poistuit hetkeksi rekatusta kuvastasikin. Onko kristallipallo pesty, saat anotkin kirjanpitoosi?

      • ynnämuu kirjoitti:

        Kyllähän nyt ihan yllytetään kadehtimaan! Mutta kun ei tehoa kehu
        jalkahoidoista:) En ole koskaan ehtinyt niihin hoitoihin...en edes tiedä
        onko kadehtimista.
        Olin sittenkin kerran toisen jalkani hoidossa, siitä on aikaa lähes 70 vuotta.
        Kaivoin ojaa suoalueella ihan palkkatyössä. Teräväksi hiottu kukokka oli
        hyvä väline leikata turvetta tulevan ojan paikalta. Niinpä sitten sattuikin
        maatunut juurrakko, josta kuokka lipesi jalkaani. Eipä muuta kun poleksin
        pyörällä 10 km sairaalaan. Siellä sain jalka "jalkahoitoa" pesun ja haavan
        ompelun. Kyllä se arpi vieläkin näkyy.
        Demeter ja ano keskustelivat sisään päin tai ulospäin suuntautuneista
        luonteenpiirteistä. Enpä tiedä onko sopivaa minun sekaantua keskusteluun.
        Minä kai lienen jonkunlainen introvertti. Jotkut tutkijat ovat sitä mieltä,
        että voi olla myös niin, että samassa ihmisessä yhtyy molempien ääripäiden
        luonteenpiiteitä. Embiverttejä olisikin enemmistö. Kuitenkin kaikki
        luonteenpiirteet auttavat toinen toistaan . Tiedäpä häntä, en tietenkään
        ole mikään asiantuntija:))
        Kauppareissu tuli tänään tehtyä, kuntoilu, ulkoilu ja elintarvikkeiden hankinta.
        Näin monta homaa hoituu kuin huomaatta. Hyvää jatkoa teille!

        Tuo kai oli sitä pärjäämistä, mitä meillä ei enää ole, ynnämuu, ei tehty tapaturmista numeroa, nyt syynätään jokaista naarmua. varotaan, hoidetaan ja seuraillaan. Ainakin itse teen niin..))
        Muistan vanhemman veljeni kertoneen vastaavasta tapauksesta. Hän oli metsässä lyönyt kirveellä jalkaansa, kävellyt kotiin ja tyhjentänyt saappaan verestä, putsattiin ja sidottiin haava tietysti, mutta siinä se hoito oli. Ennen oli miehet rautaa..))
        Kyllä kai se ihminen kääntyy vuoroin sisään, vuoroin ulospäin, tilanteen mukaan, harva kai jompaankumpaan pysyvästi asettuu.
        Palautteista päätellen olen ainakin itse ollut tänään ulospäinsuuntautunut...))
        Keskustelupalstalla ei kai saisi keskustella..)) Ainakaan monisanaisesti. Tuntui vain että täällä nyt oli...

      • Anonyymi kirjoitti:

        Pitkä työpäivä sinulla ollut taas palstalla päivystämässä. Meinaatko tehdä vielä yövuoronkin?

        Sanos muuta, Ano 16.22. Kyllä minä yövuoron mielelläni luovutan valppaille kollegoille.
        Ties mitä kivaa vielä keksivät..))

      • demeter1 kirjoitti:

        Tuo kai oli sitä pärjäämistä, mitä meillä ei enää ole, ynnämuu, ei tehty tapaturmista numeroa, nyt syynätään jokaista naarmua. varotaan, hoidetaan ja seuraillaan. Ainakin itse teen niin..))
        Muistan vanhemman veljeni kertoneen vastaavasta tapauksesta. Hän oli metsässä lyönyt kirveellä jalkaansa, kävellyt kotiin ja tyhjentänyt saappaan verestä, putsattiin ja sidottiin haava tietysti, mutta siinä se hoito oli. Ennen oli miehet rautaa..))
        Kyllä kai se ihminen kääntyy vuoroin sisään, vuoroin ulospäin, tilanteen mukaan, harva kai jompaankumpaan pysyvästi asettuu.
        Palautteista päätellen olen ainakin itse ollut tänään ulospäinsuuntautunut...))
        Keskustelupalstalla ei kai saisi keskustella..)) Ainakaan monisanaisesti. Tuntui vain että täällä nyt oli...

        ...tilaa, sana jäi puuttumaan, mutta eiköhän niitä jo tarpeeksi tullutkin..))

    • Anonyymi

      Lumet taitaa nyt ainakin aleta, jos ei tyysti sula, lämpöasteita on ja huomiseksi luvattiin vesisadetta.
      Minun täytyy kertoa vielä tuosta amarylliksestä, jonka sain jouluna tyttäreltäni,
      nimittäin, en ole koskaan nähnyt noi runsain kukin kukkivaa kukkaa ja kukat suuria,
      mittasin mielenkiinnosta, niin kukan leveys 18 sm. niitä on kolme.

      Nyt uusi kukkavarsi on kasvanut noiden yli ja alkaa myös avaamaan kukiansa, no lopuksi katsoin ihmeissäni, kun sipulista alkaa työntymää kolmas kukkavarsi !
      On se ihmeellinen ja ilo silmille, mukava seurata, aina aamuisin ensimmäiseksi katson sitä.
      Hyvää vointia ,tv. Neeasa

    • Anonyymi

      Tarkoitin," kukkiansa", kiireessä tippuu kirjaimiakin!

      • Anonyymi

        minne sulla on kiire

      • Anonyymi kirjoitti:

        minne sulla on kiire

        Tuulisesta Savosta huomenet huutelen, melkoista puhuria on yö ollut.
        Jotain hyötyä on tuulesta ollut, lumet on pudottanut puiden oksilta ja näin sähkökatkoja hieman pienentää.
        Eilen kävin äänestämässä, hyvä aika oli käydäkin, ei paljon väkeä, kauppakierroksen tehtyäni oli jo jono ilmaantunut.
        Leivoin sienipiirakan ja kun uuni lämpeni laitoin perunalaatikon ja riisipuuron samaan syssyyn, niistä kaikista pienet kupilliset vein kadun yli kälylleni maistiaisena, hyvin oli maistunut;)

        Paljon on keskustelun aiheita löytynyt ja demeter saanut "ystäviä" monenlaisia.
        Kyllä se ihmetyttää, kun liian pitkiä viestejä kirjoittaa, jos siten joku lyhyempi, niin silloin päivystää koko päivä, yönkin., eipä oteta harmia kaikkia ei voi miellyttää.
        Olet paljon saanut kannustustakin, se mielen nostaa ja nuo harmittelut unohtuu ja mukava on viestejäsi lukea;)

        Makriina lämpöpumppuaan hellii, minä jääkaappia potkaisen, kun innostuu ääntä pitämään, varmaan epätasainen alusta ja näin joskus innostuu kovemmin ääntelemään.
        Kyllä nuo "miestentyöt" joskus aika hitaasti edistyy, jos apua joutuu tilailemaan, kun meikäläinen ajattelee että hujaus vaan ja kaikki hoituu.
        Kaikki hommat ei käy kuin lampun vaihto, joskus työkalujakin on monta kertaa etsittävä.
        Onhan se uskottava, että vaikeuksia on, kun hankalat ja usein ahtaat paikat on kohteena.

        Fiinufammu hyvän olon tunteesta kerrot, tuon olen joskus kokenut minäkin ja vaikka ei juurikaan muutosta ulkonäköön tule, on se hellimisen tulos niin mukava, että useastikin siitä nauttisi.
        Tuo lahjakortti homma onkin hyvä keksintö, voi itse päättää ostot ja hoidot kohteessa mihin lahja on maksettu.
        Miaelinakin kerroit tämän kokeneesi.

        Niin ne oli ennen miehet rautaa, ei pienistä säikähtäneet, voi kuvitella mikä tapaus tuo ynnämuun kertoma oli, ihmeen hyvin kuitenkin vaivat parani, vaikka kauan meni avun saantiin.
        Erilaisista luonteenkuvistakin olette keskustelleet, en osaa sanoa muuta, kuin tämä oma luonteeni on joskus hankala, totesin taas kerran, kun kälyni piirakkatarjoilun laittoi, piti tietysti tuoda joku kielteinen asia esiin, tokaisin, että suolaa vähän liikaa.
        Hänen piirakat on kuuluja hyvästä maustaan, niin eikös pitänyt mieltään pahoittaa, toki pyysin anteeksi ja koetin virheen korjata, mutta näistä tokaisuistani olen aiemminkin kärsinyt.
        Rehellisyyttä kannatan, mutta miettiä pitäisi mitä sillä joka kohdassa voittaa, ehkä häviöksi muuttuu.

        Hyviä on tämän vuoden joulukukat olleet, minullakin vielä vaan amaryllis kukkii, jospa saisi ensi vuona kukkimaan samasata mukulasta, olen aiemmin yrittänyt, ei ole onnistunut.
        Neeassa kerrot lumien ehkä sulavan, täällä meillä ei pelkoa, jos nyt ei viikkosodalla leutoa pidä, liukkaudesta varoitellaan.

        Katselin hetken illalla vaalikeskustelua ja nukahdin tuoliin, sen verran kiinnostusta enää riittää, ei vaaleihin ei koronaan.
        Tuli mieleen tuosta pienten paikkakuntien lääkäripalveluista, olisiko järkeä aloittaa kunnanlääkärin vastaanotot, kuten aikoinaan oli, siitä sitten ohjaus terveyskeskuksiin jos tarve olisi sitä luokkaa.
        Nyt uskon kielteiset puheet esiin nousevan, tämä oli vaan minun typerä ajatus, sen paremmin miettimättä.
        Ei pelkoa kai sen joku viisaampi jo olisi keksinyt, jos se pätevä olisi;)

        Nyt sitten päivän valkenemista odottamaan, pilvinen päivä, ei taida kovin valoisaksi ehtiä.

    • Anonyymi

      Jo on pitkäpuheisia mummoja täällä.
      Siinä ei varmaan ukot kotona helpolla puheenvuoroa saa - jos ovat kestäneet moisen sanavyöryn.

      • Siitä kai johtuukin puheliaisuus, kun sitä ukkoa ei ole, vaikka en muista mieheni puhumiseeni kyllästyneeni:)

      • Pitäisi varmaan avata uusi ketju otsikolla "Arvostelupalsta".
        Sinne voitaisiin kerätä kaikki nämä huomautukset, ohjeet ja arvioinnit, joita kahden lauseen heitolla saamme lukea joka ketjussa. Anot osaavat tiivistää sanottavansa. Kun on lyhyet puheenvuorot, niin useampi voi sanoa samat asiat kipakasti. Samanmielisyys yhdistää.

        Minä olen yrittänyt seurata vaalipaneeleita, ja ihan hereillä olen pysynyt, :) En kuitenkaan ole tullut hullua hurskaammaksi, sillä nythän on aiheena hyvinvointi.
        Puolueiden on äärettömän vaikea tuoda uutta näkemystä keskusteluihin, sillä kaikkihan ponnistelevat nimenomaan samaan tavoitteeseen, eli kansalaisten hyvinvointiin.
        Ilman paneeleitakin osaamme sanoa, että terveyden huoltoon lisää resursseja, potilasjonot lyhyemmiksi, apu akuuttiin tarpeeseen nopeammin, vanhuspalvelu paremmaksi, kotihoidontuki jne.... Pelastuspalvelusta eivät osaa sen kummempia sanoa, kuin että tulipalon sattuessa pitää palokunnan tulla 10 minuutissa.
        Kaikesta ollaan samaa mieltä. Niin että nyt ei varmaan ole pelkoa, että äänestää väärää puoluetta.
        En kuitenkaan lähde ennakkoäänestämään, ennen kuin olen kaikki paneelit kuunnellut. Voihan joku yllättävä ja kannatettava idea putkahtaa esiin. Ehdokkaista en tunne ensimmäistäkään, pelkkää arvailua sekin sitten äänestyskopissa.

        Mittarissa on 5 . Minulle sopiva talvisää. Lumet sulaa, kiitos ja ylistys. Pihan pensaat olivat vielä eilen lytyssä tykkylumen painosta, mutta nyt ovat oksat taas vapaat lumesta. Eilen panin haikein mielin joulukoristeet kaappiin. Mietin, vieläkö niitä ensi vuonna tarvitsen. Talvimasennus on iskenyt.

        Hyvää päivänjatkoa.

      • Makriina kirjoitti:

        Pitäisi varmaan avata uusi ketju otsikolla "Arvostelupalsta".

        Kerrassaan mainiota kommentointia taas Makriinalta, tästä palstakirjoittelusta ja aluevaaleista ! Ei sinulle turhaan ole täällä virtuaaliruusuja annettu, on nähty tuo tasapuolisuus ja rauhantahto mitä mielestäni täällä edustat, ainakin jotkut ovat sen nähneet..))

        Väsymätön oman linjasi edustaja ja puolustaja olet, vaikea on ulkopuolisen nähdä sinussa masennuksen merkkejä, eivätköhän ne voi olla vain akunlataushetkiä ja kohta on taas uutta virtaa käytössä..))

        "Puolueiden on äärettömän vaikea tuoda uutta näkemystä keskusteluihin, sillä kaikkihan ponnistelevat nimenomaan samaan tavoitteeseen, eli kansalaisten hyvinvointiin."

        No, Kokoomus ei ainakaan. Kokoomus ajaa yksityisten lääkäriasemien etua, koska on yrittäjien etua ajava puolue.

        Yksityisille lääkäriasemille saa palveluseteleitä ja kunta ostaa niiltä palveluita. Joku maksaa aina julkisetkin palvelut, nimittäin veronmaksaja.
        Sehän on vain hyvä, että varakkaat käyttävät yksityisiä palveluita, jää enemmän yhteiskunnan rahaa köyhien palveluihin julkisella puolella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Puolueiden on äärettömän vaikea tuoda uutta näkemystä keskusteluihin, sillä kaikkihan ponnistelevat nimenomaan samaan tavoitteeseen, eli kansalaisten hyvinvointiin."

        No, Kokoomus ei ainakaan. Kokoomus ajaa yksityisten lääkäriasemien etua, koska on yrittäjien etua ajava puolue.

        En ole Kokoomuksenkaan puolelta huomannut, että se ajaisi yksityisten lääkäriasemien asiaa. Yhteisestä hyvästä nekin vaan puhuvat. Mitä vikaa muuten olisi siinä, että osa asiakkaista kävisi yksityisellä puolella. Jäisi enemmän tilaa ja aikaa muille. Uskoisin, että kaikille lääkäreille työtä riittää.

      • demeter1 kirjoitti:

        Kerrassaan mainiota kommentointia taas Makriinalta, tästä palstakirjoittelusta ja aluevaaleista ! Ei sinulle turhaan ole täällä virtuaaliruusuja annettu, on nähty tuo tasapuolisuus ja rauhantahto mitä mielestäni täällä edustat, ainakin jotkut ovat sen nähneet..))

        Väsymätön oman linjasi edustaja ja puolustaja olet, vaikea on ulkopuolisen nähdä sinussa masennuksen merkkejä, eivätköhän ne voi olla vain akunlataushetkiä ja kohta on taas uutta virtaa käytössä..))

        No jopas näit hyvää minun kommentissani. :)) Suosittelisin ketjun avaamista, koska joka aiheellehan tulisi olla omat avaukset, vai mitä sanot.

        Olet varmasti samaa mieltä kanssani, että ei uutta ole kuultu vaalipuheissa.
        Katsoin tämän illan vaalikeskustelun. No niin, tuliko uutta? Mitä mä sanoin!

        Kiitos kannustuksesta. Apealla mielellä yritän kyllä ladata akkuani, mutta tuntuu jotenkin karmealta, kun koronarengas kiristyy ympärillä ja lähenee joka päivä. Alkuaikojen kauhistus alkaa taas vaivata, vaikka kolme rokotusta onkin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Puolueiden on äärettömän vaikea tuoda uutta näkemystä keskusteluihin, sillä kaikkihan ponnistelevat nimenomaan samaan tavoitteeseen, eli kansalaisten hyvinvointiin."

        No, Kokoomus ei ainakaan. Kokoomus ajaa yksityisten lääkäriasemien etua, koska on yrittäjien etua ajava puolue.

        Yrittäjillä saa ja pitää olla puolestapuhujansa. Kyllä tämä koronaruljanssi koettelee nimenomaan pienyrittäjiä, ravintoloitten pitäjiä, kivijalkakauppoja, ja varmasti myös hammaslääkäreitä ja muita erityislääkäreitä ynnä muita terveydenalan yrittäjiä.
        En yhtään pidä pahana, että heidänkin asiansa ovat jonkun puolueen mielessä.
        Soteuudistuksessa on turha torjua yksityiset lääkäriasemat, sillä resurssipula on valtava. Miksi ei niiden ammattitaito kelpaa, vaikka lääkärit ei olekaan kunnan virassa? Samat tutkinnot on kaikilla.

    • Huomenta. Näyttää tulleen "palstantapa" tuosta puheenvuorojen mittaamisesta. Joka lyhyemmin osaa asiansa tokaista, saa korkeimmat pisteet, vai miten ?

      Omasta puolestani koen, että pitkä puheenvuoro tarjoaa tilaisuuden astua hetkeksi toisen maailmaan ja jos siellä on ystävällinen vastaanotto niin mikä on viihtyessä ?
      Minäkin tunsin päässeeni mukaan SkillaNin ja kälyn kahvihetkeen piirakoita maistelemaan ja sainpa vielä kimmokkeen uuniruokien valmistamiseenkin...)) Vähän niinkuin kirjojen kautta voi elää monta elämää, saman voi myös tehdä hyvän kertojan matkassa.

      Eivät nuo SkillaNin kuvaamat tokaisut minullekaan veraita ole ja samalla tavalla harmittelen niitä jälkeenpäin. Jostakin "viisasten kirjasta" luin, että kun ihminen haavoittaa toista, hän haavoittaa samalla myös itseään ja eiköhän tuo katumus ja pahoittelu ole se hinta, minkä tuosta tokaisusta maksamme ?
      Ja joutuuhan siinä taas kerran nöyrtymään, ainakin itsensä edessa: "sitä pahaa mitä minä en tahdo, minä teen..". (Paavalin puhetta).
      Minäkin katselin hetken tuota vaalikeskustelua ja kauhistelin tietysti sitä, että digipalvelujen varaan lasketaan tulevaisuudessa noin paljon. Vanhakantaisena ajattelen, että ihmistä ei nillä voi korvata, mutta kai pitää oppia tavoittamaan ihminen niiden takaa ja ottamaan hoito vastaan uutta väylää pitkin. Lujille tulee ottamaan..))

      Kai tämä omalääkäri-idea oli yritys korvata sitä meidän kunnanlääkärijärjestelmää, jossa lääkäri tunsi kaikki potilaansa, tiesi elämisen puitteet, perheen ja suvun. Minun omalääkärini vaan on vaihtunut vuosittain. Ei ole ehtinyt omaksi tulla..))

      Ai niin. Tuosta Amarylliksestä, Neeasa näyttää nyt saaneen "lottovoiton", että toinen ja kolmaskin kukkavarsi pukkaa esille ? Minulla on neljä muhkeata kukkaa, mutta ainoa kukkavarsi on pitkä ja vino kuin Pisan torni. Tuskin on mitään odotettavissa nykyisen kukinnan jälkeen. Mutta hyvä näin, paljon iloa aamuun on tullut näistäkin...

      Mukavaa päivää kaikille,
      demeter1

    • Viisi astetta plussalla, sulavassa lumessa häivähdys kevään tuoksua, puut pääsivät lumikuormastaan. Aurinko paistaa, ei tässä nyt huurteita oksilla kaipaa.
      Kävimme äänestämässä jalkaisin, ja koska jalkakäytävät ovat kaljamalla, icebugit jalassa, niiden lukuisat teräspiikit pureutuvat kunnolla jäähän. Mutta eipä tultu ajatelleeksi, että eihän niillä sisätiloissa pärjää. Vaalihuoneistossa on kivilaattalattia, olisi kuulemma piikit kestänyt, mutta eipä olisi ehkä pystyssä pysytty. Ei muuta kuin riisuttiin kengät ja sukkasillaan äänestettiin, kuin pyhemmässäkin toimituksessa joisain uskonnoissa. Omat hygieeniset kynätkin oli mukana, kaikkeen pitää varautua. :)

      Jalkahoidot, hieronnat ja muut hemmottelut ovat minustakin ihania lahjoja, kaikkea tavaraahan alkaa olla tämänikäisillä liiankin kanssa. Jalkaterissäkin on valtava määrä lihaksia, jotka voivat mennä jumiin ja kuormittua, kyllä hoito siivittää askelet, tuntee ihan Leinon runon muusan tavoin, että "kulkevi kuin yli kukkien, käy kuin sävelten siivin."

      Luonnon jalkahoitoa alkaa pikkuhiljaa kaipailla, astelua hienohiekkaisella rannalla, tepastelua tuoreella pehmeällä nurmikolla, paljain jaloin. Tosin kukkivalla apilanurmella kannattaa varoa amppareita ja taitavat punkitkin lymyillä heinikossa.

      Sydäntalvea eletään vielä. Vaikka vuodenaikojen vaihtelu on rikastuttavaa, saisi talvi olla lyhyempi ja kesä pitempi. Ehkä ilmastonmuutos suosii siinä mielessä meitä, mutta kytkeytyykö siihen myös säiden ääri-ilmiöitä, niistähän maailmalla kärsitään jo. Pitää tässä vaan keskittyä pysymään koronalta suojassa, ei voi enää rokotussuojaankaan luottaa. Mutta näköjään poikkeusaika tuottaa kannustavia, pitkänpuoleisia kahvipirttikirjoituksia, minuakin nämä kanssakirjoittajien aatokset ja sattumukset ilahduttavat ja lohduttavat. Samassa veneessä olon tunnelmaa on.

      • Anonyymi

        Tuuliset huomenet, puuskainen tuuli edelleen puhaltelee, pakkasta ei paljon, hyvä ulkoilu sää tällekin päivälle ja kadutkin hiekoitettu.
        Taas tilasin kaksi kuvalehteä, vaikka olen luvannut itselleni olla tiukka näille myyjille, eipä onnistu.
        Toisaalta kai ajatus siitä, että lukutaitoni ei tyystin katoaisi, kun kuitenkin tykkään lukea näitä lehtiä, keskittyminen näin lyhyitä juttuja lukien vielä toimii.
        Harmina kuitenkin se, että pitkien tilausten kohdalla usein kestotilaus, pitää muistaa katkaista.
        No omia itse aiheuttamia harmeja nämä ovat.

        Makriina pohtii aluevaaleja, osaltani on se läpikäyty, katselin eilen pätkän vaalikeskustelua ja puhetta kaikilta riitti, yhtä mieltä olivat puutteista mitkä terveydenhoidon tiimoilla pyörii, kukaan ei ratkaisu ehdotusta osannut antaa.
        Tuosta hoitajien ja lääkäreiden työpaineesta ja jaksamisesta olivat samaa mieltä, mutta mistä henkilökuntapuutteista kärsivää terveydenhoidon väkeä lisää saa.
        Olisiko niin, että kaksinkertaisesti ansioita nostettaisiin, tulisiko voimia lisää?
        Raha taitaa olla kimmoke tänä päivänä, ainahan se on ollut, mutta nyt tuo korona on tehnyt työn monin verroin raskaammaksi, asiaa ei korjaa palkkaus vaan henkilökunnan lisäys.
        Mistä työvoimaa otetaan, kun halukkaita ei löydy, muualta tulevia on apuun löydyttävä.
        Eihän yksityisessä terveydenhoidossa mitään vikaa ole, jokainen tilanteidensa mukaan lääkärin valitsevat, mutta kyllä verorahoilla maksettu terveydenhoito olisi sillä mallilla oltava, että kaikille hoitoa taataan, olipa maksukyky vaikka nolla.
        Miten sitten terveyskeskuslääkärit paikkansa täyttävät, olen kuullut puheita, että mene yksityiselle, apu löytyy.
        Itse haluaisin uskoa, että apu vaivoihin löytyy näistä laitoksista, mitä verorahoin ylläpidämme, rahan puute ei terveyden hoidon saamista voi estää.
        Noista aloituksista, niitä vaan tekemään, sopiihan palstalle ja kirjoittajiakin löytyy;)

        Omalääkäri olisi ollut hyvä idea, mutta ainakaan täällä meidän ympyröissä se ei toteutunut, nykyään saa aina erilääkärin, kun apua tarvitsee.
        Turhauttaa potilaan kuin lääkärinkin, kun aina on alusta asti selvitys annettava,
        Olen ihmetellyt lääkäreidenyhteistyötä, onko sitä lainkaan. kun tyttäreni juoksi lääkärissä yskänsä vuoksi, lääkkeitä aina uusittiin, tytär kysyi keuhkokuvien määritteistä, lääkäri totesi, että se on keuhkolääkärin asia, mutta konsultointia ei kuitenkaan tehnyt.
        Nyt lopulta tytär pääsee astmapuhaltamaan, mutta ensin on yskä saatava pois, kun ei pysty puhaltamaan.
        Asiassa viivyteltiin ja hankalaksi asia tehtiin, toivottavasti tulevaisuus hoidon ja oikeat lääkkeet antaa.
        Näin tietokonemaailman aikaan luulisi yhteyttä helpostikin saavan myös sairaiden hoidossa lääkäreiden välillä.

        Ramoonan kerrontaan noista itsensä hellimisistä olen samalla kannalla, pitäisi useammin vain itsekäs olla ja euroja hyvinvointiinsa uhrata.
        Aina ei näinkään hyvin tilanne ole ollut, perhe vei ne itselleen suotavat rahavarat.
        Lapseni useinkin muistuttaa, että elä ja nauti, mutta, kun aina on pitänyt tarkka olla, ei vaan meinaa itseensä euroja upottaa.
        Tiedäpä häntä jos senkin ehtii oppimaan;)

        Ehkä pituutta on jo tässäkin rimpsussa, joten jääköön tähän, huomenissa lisää, jos voimia riittää, voikaa hyvin ja iloitkaa viikonlopun alkamisesta;)
        Taas kirjautuminen katosi, harmittelee skillan

    • Anonyymi

      Noh, pirttiakka varmaankin valmistelee vielä puhettaan.

      • Oikeassa olit,,,, sillä akalla on nimimerkki, mikä onkaan noin rohkealla kirjoittajalla nimimerkki?

      • Anonyymi

        Ano 8.51
        Törkeätä on käyttäytymisesi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ano 8.51
        Törkeätä on käyttäytymisesi!

        Joku vaan mainitsi taannon ukko-nimikettä. Eikö akka ole samaa luokkaa?

      • Anonyymi

        Niin, täällä ilmeisesti sallitaan vain tosikoita, ei veitikoita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, täällä ilmeisesti sallitaan vain tosikoita, ei veitikoita.

        Veitikka ei ymmärrä jos itseään kritisoidaan asiasta, muita saa kyllä hän solvata ”huumorilla” ja metafoorilla. Kuten haistattaa haravanvarren pituista paskaansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Veitikka ei ymmärrä jos itseään kritisoidaan asiasta, muita saa kyllä hän solvata ”huumorilla” ja metafoorilla. Kuten haistattaa haravanvarren pituista paskaansa.

        Aivan, "vetäjä" vaatii ilmeisesti sen takia nimimerkkiä, jotta saataisiin tämä nimimerkki teidän, hänen "kaaderianojensa", hampaisiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan, "vetäjä" vaatii ilmeisesti sen takia nimimerkkiä, jotta saataisiin tämä nimimerkki teidän, hänen "kaaderianojensa", hampaisiin.

        Onneksi olkoon, anot, heti aamusta hauskoja kommentteja, joita me tosikot otsa kurtussa saamme lukea.
        Nyt ei ole meikäläisellä enää pelkoa talon jäähtymisestä, kun lämpölaitteen huoltaja kävi vaihtamassa jonkun pumpun ja tiivisti useampia venttiilejä. Kyllä nyt kelpaa.
        Teeveestä tulee Pokka pitää sen seitsemäntenä uusintana. Saa nähdä, jaksanko ruveta sitä enää seuraamaan. Nyt ei ainakaan sytyttänyt, mutta olikin kiinnostavampaa kuunnella hyväntuulisen putkimiehen pulinoita, kun hän opetti minulle lämpölaitteen toimintatapoja. Hahhah. Kokonainen kaapillinen putkien sekamelskaa, mittareita, venttiilejä ja siriseviä katkaisijoita. Ei taida oppi päässä pysyä. Kävi muuten ilmi, että laite on niin monipuolinen, että pitää etukäteen tietää, mikä on vialla, koska eri laitteen osia käsittelee eri koulutuksen saaneet korjaajat. Niinpä on tiedossa uusi käynti ensi viikolla, kun jokin toinen osa vielä pitää vaihtaa.
        Mukavaa päivää kaikille, lauhkeaa säätä ja aurinkoa luvassa.
        Hajamielinen Mkr.

      • Anonyymi

        Korppis kirjoittaa näin.

        "Olen alkanut kirjoittamaan viestit ensin omaa muistiooni, jossa työstän tekstiä ja
        lauserekenteita."

        Siis, mitä? Jäikö joku korjaamatta? Ja nyt hyökkäät tänne moittimaan SkillaN, nia. Häpeä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi olkoon, anot, heti aamusta hauskoja kommentteja, joita me tosikot otsa kurtussa saamme lukea.
        Nyt ei ole meikäläisellä enää pelkoa talon jäähtymisestä, kun lämpölaitteen huoltaja kävi vaihtamassa jonkun pumpun ja tiivisti useampia venttiilejä. Kyllä nyt kelpaa.
        Teeveestä tulee Pokka pitää sen seitsemäntenä uusintana. Saa nähdä, jaksanko ruveta sitä enää seuraamaan. Nyt ei ainakaan sytyttänyt, mutta olikin kiinnostavampaa kuunnella hyväntuulisen putkimiehen pulinoita, kun hän opetti minulle lämpölaitteen toimintatapoja. Hahhah. Kokonainen kaapillinen putkien sekamelskaa, mittareita, venttiilejä ja siriseviä katkaisijoita. Ei taida oppi päässä pysyä. Kävi muuten ilmi, että laite on niin monipuolinen, että pitää etukäteen tietää, mikä on vialla, koska eri laitteen osia käsittelee eri koulutuksen saaneet korjaajat. Niinpä on tiedossa uusi käynti ensi viikolla, kun jokin toinen osa vielä pitää vaihtaa.
        Mukavaa päivää kaikille, lauhkeaa säätä ja aurinkoa luvassa.
        Hajamielinen Mkr.

        Iltapäivää ! SkillaN ja Makriina ottivatkin jo vastaan pirttiin tulleet uudet tervehdykset. Tutut tuulet puhaltavat taas. Ja me tosikot jatkamme pitkiä puheitamme..))

        Aluevaalikeskustelut näyttivät tosiaan menneen niinkuin Makriina ennusti. Puolueita ei juuri toisistaan erottanut, tilannekuva yhteinen, tavoitteet myös. Pieniä eroja painotuksissa, mutta se kai kuuluu asiaan ?

        SkillaNin kuvaus läheisen hoitopolusta kertoi minusta hyvin tämän päivän todellisuudesta. Liian monta tahoa asiaa hoitamassa ja tiedon kulku takeltelee.
        Itse koen saavani tarpeetontakin informaatiota, tämän tästä pitää tarkentaa viestejä ja puhelimitse yrittää saada selvyyttä niihin. Ehkä vika on sitten omassa ymmärryksessä, vaikka digitalisaatiota syytän.
        Ostokseni sain nyt kuitenkin tehtyä, puuteellisesta digiosaamisesta huolimatta, mutta ostosten toimitusaika oli nyt neljä päivää ! Ilmeisesti moni muukin on joutunut siirtymään tällaiseen asiointiin.

        Eilen oli taas ihan pakko päästä vähän jaloittelemaan ulos, vaikka yritän nyt kirjaimellisesti noudattaa tämänhetkisiä ohjeita.
        En pitkää lenkkiä tehnyt, mutta pari naapuria sattui tulemaan vastaan ja pitihän siinä kuulumiset vaihtaa. Koronaväsymystä potivat hekin ja raportoivat myös lähipiirinsä voinnista, eivät olleet mieltäylentäviä nekään raportit.
        Jälkeenpäin huomasin, että kukaan meistä ei käyttänyt maskia ! Ulkona oltiin ja etäisyyttä pidettiin, mutta sessiot venyivät 15 minuuttia pitemmäksi. Tartunta tästä vielä puuttuisi.
        SkillaN kertoi lehtien tilaamisesta. Lehtiasiamiehet ovat tainneet jo vetää ruksit nimeni yli, kun heistä ei ole kuulunut. Naapurit antavat luettavakseni Hesarin, Seuran ja ET-lehden. Ne riittätävät minulle hyvin, aina en "ehdi" niitäkään lukea. Hyvin toimitettuja lehtiä ovat kaikki, mielestäni, virikettä ja mielen virkistystä nekin varmasti antavat jos vain osaa ottaa vastaan..))

        Siivousta olisi tänään tarjolla. Kotisiivouksesta tuli mainostarjous, neljäkymppiä viikossa ei ole paljon (sis.kotitalousvähennyksen) mutta pitäisi löytää sellainen toimija jonka jälkeen ei tarvitse itse siivota..))

        Viikonloppu edessä ja samaa "lusimista" tarjolla. Joskus on näitä pikkuisia niin ikävä, että sattuu. Jää niin paljosta paitsi kun ei saa heidän elämäänsä osallistua, etenkin kun tietää, että heilläkin on ikävä.

        Samassa veneessä kuitenkin ollaan, kuten Ramoona kirjoitti, jokaisen täytyy jonkinasteiseen elämän typistymiseen sopeutua, miten pitkään, jää nähtäväksi..

        Yritetään pärjätä !

        Mikä tuolle on tullut?? ????Ihan kuin ei tajuaisi enää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mikä tuolle on tullut?? ????Ihan kuin ei tajuaisi enää.

        Tajuaisi mitä?

        "Siivousta olisi tänään tarjolla. Kotisiivouksesta tuli mainostarjous, neljäkymppiä viikossa ei ole paljon (sis.kotitalousvähennyksen) mutta pitäisi löytää sellainen toimija jonka jälkeen ei tarvitse itse siivota..))"

        Tutultani lähtee kaikki hyvät siivoojat. He eivät kestä sitä, että heidän perässään kuljetaan
        kyttäämässä "Tuleeko se työ nyt varmasti hyvin tehdyksi vai pitääko itse siivota perässä?"

        Kotisiivous on kevyttä viikkosiivousta. Ei ole tarkoituskaan kuurata ja jynssätä.
        Suursiivous pitää tilata erikseen.

    • Nollassa ollut mittarin näyttö, nyt tuo kuu tuolla möllöttää, että varmaan pakastuu.
      Aluevaalit nyt ovat tapetilla.
      Ehdokas on valittuna, menen vaalipäivänä äänestämään. Vaalithan ovat tärkeät, jokainen varmasti jotain tuon alueen palvelua tarvitsee elämässään, kertaa montakin.
      Kaikki resurssit pitää ottaa käyttöön, myös ne yksityiset, mutta toissijaisesti.
      Täällä meillä on ollut kaupungin ja yksityisen yhteinen terveystoimi, ainakaan minulla ei valttamista, vaikken kovin paljon ole tarvinnutkaan.
      Silti kerron yhden esimerkin: Noin kolme vuotta sitten molemmat polveni kipeytyivät niin, että kulkeminen sattui joka askeleella.
      Menin siis terv.keskukseen. Lääkäri tutki, sanoi toisessa polvessa olevan bursan, joka paranee ajan kanassa. Toisessa epäili kulumaa.
      Sanoi mene tuota käytävää röntgeniin ja tule sitten tänne takaisin.
      Pääsin saman tien kuvaan ja saman tien lääkäri kuvan katsoi.
      Koko homma meni nopeasti kerralla, olin tyytyväinen saamani palveluun.
      Saa nähdä kuinka sote sitten vaikuttaa.

      Elämä on lppujen lopuksi lyhyt, kuin huokaus tuulessa.
      Kannattaako sitä kuluttaa päivästä toiseen, kanssaihmisten tölvimiseen.
      Meillä on maailman paras maa ja ainakin valtaosa ihan kunnon ihmisiä.
      Katsokaa mihin suuntaan vaan tällä pallolla, emme me tyhjästä ole saaneet maailman onnellisimman kansan titteliä.😄

      • Tavallista iltaa!
        Pienehköissä ympyröissä "omalääkäri" kyllä on toiminut ja sama lääkäri
        on viihtynyt pitkään. Siinä en juuri se etu, että lääkäri tuntee alueen ihmiset
        ja paikkakunnan olosuhteet. Taisi demeter näistä mainitakin.
        Ei täälläkään terveyskeskuksessa ole erikoislääkäriä, esim. silmälääkäriä.
        Kohtuullisen hyvin olen apua saanut, silloin kun olen tarvinnut. Joskus
        on hämminkiä, että sairaala on lähettänyt kutsun tulla seurantatutkintaan
        ja kuinka ollakaan lähes samaan aikaan ja samaan asiaan myös terveyskeskus
        lähettää kutsun. Sattuuhan sitä tekijöillekin:)
        Tosikkona minäkin anojen tekstinväläyksiä luen. Kaipa tajuntani ja ymmärrykseni
        on hyvinkin puutteellista. Ikäni kai pitää tökätä selitykseksi asialle. Onhan
        se hienoa, että osaisi tiivistää asian yhteen sanaan tai lauseeseen:)
        Näillä eväillä sitä on minun mentävä. Koska olen myös hidas kirjoittaja, pyrin
        aluksi näin keskimittaisiin juttuihin. Eipä kyllä ole paljon asiaakaan. Heippa!

      • ynnämuu kirjoitti:

        Tavallista iltaa!

        Yhtenä iltana katselin Alfatv:ltä vaalikeskustelua.
        Päivi Räsänen, siinä kertoi, kun oli nuorenpana lääkärinä, niin kävi potilaiden luona kotona.
        Ehdotteli samansuuntaista ajatusta tähän uuteen soteen.

        Putkahti tuossa mieleeni. Lapsuuden kotikunnassani oli ihmislääkärin nimi Valtimo, eläinlääkärin nimi Härkönen ja pappi oli Kalmanlehto.

      • Eliaana kirjoitti:

        Heh, Eliaana, tulihan se pieni iloinen hetki tällekin päiväälle, nauratti nuo nimet..))

        Työelämässä, vientiteollisuuden (puunjalostus) palveluksessa kun olin, verkostoon kuului vientipäällikkö Aaltonen, metsänhoitaja Oksanen ja valtameren takana oli isompi johtaja Haikala. Nimi on enne, sanottiin...

    • Olen ollut hieman varautunut näiden "heittojen" kun mikään ei kelpaa, kirjoitat mitä hyvänsä, niin aina se on väärin.

      Mutta nyt on aika antaa kiitos kotihoidolle, jonka piirissä en ole, mutta olivat huomanneet, että olin kaatunut pihalla, koska jäätikön päällä oli tämä lumi, ja jäljistä huomasivat liikkumiseni.

      Mielestäni oli aivan upeaa/hienoa, että huolehtivat näin asukkaansa hyvinvoinnista.

      Jokaisella on aikansa kuolla, kuka milläkin tavalla ja minun kaatumiseni voisi olla se viimeinen kaatuminen. Kaksi sukulaistani on saanut sellaisen aivovamman kaatumisesta , että kuolema siitä seurasi.

      Tänään kutenkin menin vihdonkin saunaan, jota olen vältellyt tuon koronan vuoksi ja sen kunniaksi laitoin puhtaat lakanat ja tuuletin petivaateeni ulkona. Oi, mikä ihanuus, johon pian uppoudun.

    • Anonyymi

      Jos vain mahdollista, älkää antako jonkun pidäkkeettömän anon "heittely" häiritä.
      Saatte ihan vapaasti kirjoittaa mitä haluatte ja niin pitkiä juttuja kuin haluatte,
      vaikka yksi (?) ano haluaa heitellä kapulaa rattaisiinne. Jollakin vaan on pakkomielle
      manipuloida, anona tai rekattuna, kun ei pääse irti luonteestaan.

    • Anonyymi

      Eliaana kertoi oikeaa asia, kukaan ei tiedä eteenpäin päiviensä määrää, siksi kannattaa ajatella, ettei tölvi ketään asiattomilla puheillaan.
      On mukavempi elää nämä päivät hyvällä mielellä, sillä se hyvä mieli tulee siitä, että on sovussa läheisten ja ympärillä olevien ihisten kanssa.
      Kävin autoilemassa ja huomasin, että "tiekarhuja" ei ole tien hoidossa käytetty, oli niin raittiset tiet!
      No, tulipa äänestettyä kuitenkin, eilen jo olin aikeissa mennä, mutta täällä oli oikein myrsky, ettei hotsittanut minnekään mennä.
      Amaryllikseni on innokas kukkimaan, nyt on toisen kukkavarren vuoro, onkin kasvanut pitkäksi ja siinä on kaksi lautasen kokoista kukkaa! aivan ihania!
      Kolmas kukkavarsi kehittyy hyvin, on jo noin 35 sm. pituinen ja kasvattaa kukkanuppuaan. On siinä jännittävää tarkastelemista aamuisin!
      Muuten, demeter, olen laittanut tukikepin ja nauhansitonut kukan varteen, koska se on niin pitkä!
      Eilen huomasin yllättäen, että Speden vanhoja sketsejä tuli TV:stä, oli tosi hauskoja,
      oikein sai kunnolla nauraa!
      Neeasalta Hyvää vointia, nautitaan talvesta!

    • Anonyymi

      Näyttää siltä, että täällä kaikki anojen kirjoitukset menevät Korppiksen piikkiin, lukuun ottamatta kai niitä, jotka näin väittävät. Tai mistä senkään tietää.

      On saman tapaista kuin kuulemani mukaan ennen armeijassa. Alokas, kun oli saanut sen käsityksen opetuksesta, että vihollinen tulee idästä, kysyi: Entäs sitten jos vihollinen tuleekin lännestä. Johon kouluttaja vastasi: Niin, voi se niinkin kiero olla.

      • Anonyymi

        Korppis lähti täältä, sanoi tekevänsä kaikille palveluksen. Anohan ei ole kukaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Korppis lähti täältä, sanoi tekevänsä kaikille palveluksen. Anohan ei ole kukaan.

        Moni rekattukaan ei ole kukaan eikä mikään.

        Rekisteröityminen ei tee kommnenttia arvokkaammaksi. Ei se nosta kommentin tasoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moni rekattukaan ei ole kukaan eikä mikään.

        Itsensä rekisteröinyt kirjoittaa usein Anona.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itsensä rekisteröinyt kirjoittaa usein Anona.

        Enpä usko, että kirjoittavat usein. Kuinka tuo usein määritellään?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Enpä usko, että kirjoittavat usein. Kuinka tuo usein määritellään?

        Uskosi ei heihin vaikuta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Korppis lähti täältä, sanoi tekevänsä kaikille palveluksen. Anohan ei ole kukaan.

        Toisin sanoen korppis jätti nimimerkkinsä ja alkoi kokonaan Anoksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toisin sanoen korppis jätti nimimerkkinsä ja alkoi kokonaan Anoksi.

        Odottelee samalla hermostuneena, eikö kukaan häntä kaipaile ja houkuttele takaisin, siis nikillään taas kirjoittamaan. Onko nähty kaipaavia viestejä? Eikö ne lakeijat mitenkään reagoi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Odottelee samalla hermostuneena, eikö kukaan häntä kaipaile ja houkuttele takaisin, siis nikillään taas kirjoittamaan. Onko nähty kaipaavia viestejä? Eikö ne lakeijat mitenkään reagoi?

        Kyllä sinua harmittaa, jos Korppis esiintyy täällä anona. Et pääse hänelle irvistelemään.
        Ja paras se näin olisikin meidän kaikkien kannalta. Irvistelysi ei ketään miellytä - tuskin Skillaniakaan.

    • Anonyymi

      Missäs pirttimummo luuraa? Pirtti käy kylmäksi näin pakkasilla.

    • Anonyymi

      Luin jokin aika sitten lehdestä, että 1700-luvulla Euroopassa oli käytäntö, että leskinaisille annettiin kapakanpitolupa. Nähtiin silloin sosiaalisena toimena.

      • Anonyymi

        Vai niin. Kapakassako sitä nyt pyöritään - siellä varmaan juttu luistaa.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuilla ja Saksi-Riikalla meni sitten pornon levittämiseksi koko touhu.

      Onko kenellekään yllätys?
      Perussuomalaiset
      184
      1981
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      52
      1888
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1578
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      143
      1458
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1194
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1175
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1143
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1118
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1109
    Aihe