USA:ssa 1.12. todettiin tartuntojen määrästä vain n. 1% verran omikronia. Kolmen viikon kuluttua ilmoitettiin, että omikronia on 73% tartunnan saaneista. Delta-variantti lähes katosi kuin itikan itku Itämereen.
Muita kummallisuuksia: Norjassa ennustettiin omikronin leviämisvauhdiksi teoreettisesti yli 3 tartuntaa sekunnissa. Koko harvaan asutun maan jokainen yli viidestä miljoonasta asukkaasta saisi siis tartunnan teoreettisesti reilussa kahdessa viikossa, kun normaalisti tartuntanopeus on ollut virallisten tietojen mukaan muutamia prosentteja yhdessä tai kahdessa vuodessa. Briteissä pistettiin vielä paremmaksi: jopa yli 11 tartuntaa sekunnissa!
Samalla kun omikron-tartunnat ovat "silmänräpäyksessä" nousseet huimiin lukemiin, on yhtä nopeasti aiempi valtavirus lähes hävinnyt. Muiden virusten kanssa on ihan eri säännöt. Esim. muita koronaviruksia, joita on n. 200 eri tyyppistä, esiintyy jatkuvasti, eikä ne mihinkään yhtäkkiä katoile, eivätkä syö toisiaan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Seuraa rahaa...
Ei tuollaisia asioita saa huomata, yrität selvästi tuhota koronauskovaisten hyvät hysteriat. Ei vastuullinen, X kertaa rokotettu, terveysturvallisesti käyttäytyvä, muita ihmisiä pelkäävä käsidesin lotraaja näe mitään ristiriitaa missään koronauutisoinnissa.
Sellainen vaatii jokapäiväisen kauhuskenaarionsa, muussa tapauksessa alkaa epäilemään hyödyttömien koepiikkien tykittämisiä kehoonsa. Enemmän prosentteja ja epämääräisempiä määriä, niistä he tykkäävät.