Eläinsatu mistä ehkä voi oppia jotain

Koska salaliittouskovaiset eivät ymmärrä suoraa kieltä niin ehkä he ymmärtävät sadun kautta miksi heidän jatkuvaa metelöintiään kukaan ei ota todesta.

-Poika joka huusi sutta-

Pienessä kylässä suurten vuorten keskellä olevassa laaksossa asui eräs pieni poika. Poika oli jo pitkään halunnut päästä oikeisiin töihin paimentamaan lammaslaumaa läheiselle niitylle. Eräänä aamuna pojan toive toteutui: hän sai jäädä yksin kaitsemaan koko laumaa.

Vanha lammaspaimen opasti pojan vuorella olevan lauman luo ja lähti sitten takaisin kylään tekemään muita töitä. Poika oli innoissaan ja ajatteli: ”Lopultakin minuun luotetaan ja saan näyttää taitoni.”

Poika olikin taitava lammaspaimen. Hän osasi pitää lauman koossa ja aina välillä laski, että ihan jokainen lammas oli tallessa. Aurinko nousi korkealle taivaalle ja lämmitti mukavasti. Poikaa alkoi väsyttää ja pitkästyttää. Hän päätti ajankulukseen juksata kyläläisiä. Poika huusi kovalla äänellä: ”Susi, susi! Täällä on susi, tulkaa auttamaan!”

Kaikki kyläläiset lähtivät juoksemaan vuorelle pojan avuksi. He juoksivat niin nopeasti kuin pystyivät.

Kyläläiset saapuivat vuorelle ja ihmettelivät: ”Missä se susi on?” Poika nauroi heille: ”Eikös ollutkin hyvä juttu, minä juksasin teitä.” Mutta kyläläiset eivät olleet iloisia. He olivat vihaisia ja kertoivat pojalle, että ei saa turhaan kutsua.

Kyläläiset palasivat takaisin töihinsä jutellen: ”Olipa kuitenkin hyvä, että lammaslaumaan ei ollut hyökännyt susi. Jos susi olisi syönyt lampaamme, me olisimme jääneet ilman villaa emmekä voisi valmistaa talveksi lämpimiä vaatteita.”

Aika kului ja poika paimensi lampaita. Iltapäivällä hän oli aivan kyllästynyt yksin olemiseen ja päätti huutaa uudelleen: ”Apua, täällä on susi! Tulkaa auttamaan!”

Jälleen kyläläiset jättivät työnsä ja juoksivat pojan avuksi niin nopeasti kuin pystyivät. Saapuessaan lauman luo he harmikseen huomasivat, että poika oli puijannut heitä toistamiseen. Harmissaan he palasivat laaksoon työskentelemään.

Poika jatkoi paimentamista. Ilta saapui ja aurinko painui mailleen. Kuu nousi taivaalle ja oli hämärää. Poika siristeli silmiään ja mitä hän näkikään! Suden! Susi hiipi hämärässä kohti lampaita.

Poika alkoi huutaa minkä jaksoi: ”Tulkaa äkkiä auttamaan, täällä on susi!” Kyläläiset kuulivat pojan huudon, mutta ajattelivat, että taasko poika yrittää puijata heitä. Niinpä kukaan ei lähtenytkään enää poikaa auttamaan.

Poika huusi uudelleen: ”Auttakaa, täällä on susi!” Kyläläiset jatkoivat puuhiaan ja poika joutui katselemaan miten susi söi lampaan toisensa jälkeen.

-Loppu-

Mitä siis opimme tästä sadusta?
476
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Muistan hyvin tuon sadun ja iloitsen että nälkiintynyt susi parka sai kerrankin syödäkseen. Susi on kuitenkin paljon karismaattisempi kuin typerät lampaat jotka luoja onkin luonut ainoastaan syötäviksi.

Toistan tähän lyhyemmän sadun jossa sudelle ei käynyt yhtä hyvin.

Olipa kerran 3 possua.
Kaksi niistä luottivat Jumalan varjelukseen ja rakensivat mökkinsä risuista ja oljista jotka susi puhalsi nurin.
Kolmas possu luotti vain itseensä ja rakensi talonsa tiilistä. Nuo kaksi tyhmää possua juoksivatkin tuon kolmannen viisaan possun taloon turvaan.
Susi yritti sisään savupiipun kautta, putosi valmiiseen kiehuvaan pataan ja pikku possut söivät suden makoisiin suihinsa.

Mitä siis me opimme juuri tästä sadusta ?

Äänestä
  • Näin se oikeasti meni:

    - Possuja oli useita kymmeniä ja yksi niistä pelkäsi mörköä
    - Useat kymmenet possut olivat viisaita ja rakensivat tiilitaloja
    - Tyhmä possu teki parhaansa särkeäkseen muiden possujen tiilitalot koska ei itse halunnut rakentaa
    - Talvi tuli ja tyhmä possu jäätyi hengiltä koska viisaat possut jättivät hänet ulos kylmään
    - Susi söi tyhmän possun raadon

    Äänestä

Se satu on tosi eikä be sudet syöneet lampaita vaan sen typerän pojan.

Äänestä
  • Siat söivät sotien aikana kaatuneiden raatoja.
    Kauhia rouske kävi kun ne vetivät majurin, alikessun ja korpraalin sisuskaluja makoisiin suihinsa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Koska salaliittouskovaiset eivät ymmärrä suoraa kieltä niin ehkä he ymmärtävät sadun kautta miksi heidän jatkuvaa metelöintiään kukaan ei ota todesta.

-Poika joka huusi sutta-

Pienessä kylässä suurten vuorten keskellä olevassa laaksossa asui eräs pieni poika. Poika oli jo pitkään halunnut päästä oikeisiin töihin paimentamaan lammaslaumaa läheiselle niitylle. Eräänä aamuna pojan toive toteutui: hän sai jäädä yksin kaitsemaan koko laumaa.

Vanha lammaspaimen opasti pojan vuorella olevan lauman luo ja lähti sitten takaisin kylään tekemään muita töitä. Poika oli innoissaan ja ajatteli: ”Lopultakin minuun luotetaan ja saan näyttää taitoni.”

Poika olikin taitava lammaspaimen. Hän osasi pitää lauman koossa ja aina välillä laski, että ihan jokainen lammas oli tallessa. Aurinko nousi korkealle taivaalle ja lämmitti mukavasti. Poikaa alkoi väsyttää ja pitkästyttää. Hän päätti ajankulukseen juksata kyläläisiä. Poika huusi kovalla äänellä: ”Susi, susi! Täällä on susi, tulkaa auttamaan!”

Kaikki kyläläiset lähtivät juoksemaan vuorelle pojan avuksi. He juoksivat niin nopeasti kuin pystyivät.

Kyläläiset saapuivat vuorelle ja ihmettelivät: ”Missä se susi on?” Poika nauroi heille: ”Eikös ollutkin hyvä juttu, minä juksasin teitä.” Mutta kyläläiset eivät olleet iloisia. He olivat vihaisia ja kertoivat pojalle, että ei saa turhaan kutsua.

Kyläläiset palasivat takaisin töihinsä jutellen: ”Olipa kuitenkin hyvä, että lammaslaumaan ei ollut hyökännyt susi. Jos susi olisi syönyt lampaamme, me olisimme jääneet ilman villaa emmekä voisi valmistaa talveksi lämpimiä vaatteita.”

Aika kului ja poika paimensi lampaita. Iltapäivällä hän oli aivan kyllästynyt yksin olemiseen ja päätti huutaa uudelleen: ”Apua, täällä on susi! Tulkaa auttamaan!”

Jälleen kyläläiset jättivät työnsä ja juoksivat pojan avuksi niin nopeasti kuin pystyivät. Saapuessaan lauman luo he harmikseen huomasivat, että poika oli puijannut heitä toistamiseen. Harmissaan he palasivat laaksoon työskentelemään.

Poika jatkoi paimentamista. Ilta saapui ja aurinko painui mailleen. Kuu nousi taivaalle ja oli hämärää. Poika siristeli silmiään ja mitä hän näkikään! Suden! Susi hiipi hämärässä kohti lampaita.

Poika alkoi huutaa minkä jaksoi: ”Tulkaa äkkiä auttamaan, täällä on susi!” Kyläläiset kuulivat pojan huudon, mutta ajattelivat, että taasko poika yrittää puijata heitä. Niinpä kukaan ei lähtenytkään enää poikaa auttamaan.

Poika huusi uudelleen: ”Auttakaa, täällä on susi!” Kyläläiset jatkoivat puuhiaan ja poika joutui katselemaan miten susi söi lampaan toisensa jälkeen.

-Loppu-

Mitä siis opimme tästä sadusta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu