Kokoomusopiskelijoiden mukaan keskustalaiset tuntuvat elävän edelleen Neuvostoliiton aikaisessa YYA-Suomessa.
– Itä-Euroopan kiristynyt tilanne on vauhdittanut Suomessa käytävää turvallisuuspoliittista keskustelua. Samalla kun muiden puolueiden edustajat ovat kasvavissa määrin valmiita näyttämään vihreää valoa Suomen Nato-jäsenyydelle, keskustalaiset tuntuvat elävän edelleen Neuvostoliiton aikaisessa YYA-Suomessa, toteaa Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja Nea Nättinen.
Hän toteaa tiedotteessaan, että keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko on asettunut vastustamaan puolustusliitto Naton jäsenyyttä ja haluaa säilyttää jäsenyyden mahdollisena optiona.
– Vanhalle YYA-puolueelle kannanotto ei ole yllättävä, mutta ei myöskään kunniakas. (Urho) Kekkosen aikainen suomettumispolitiikka tulee jättää syvälle historian kirjoihin ja nähdä maailma rohkeasti 2020-luvun silmin, sanoo Nättinen.
Kokoomusopiskelijoiden mielestä Suomen tulee varautua alati kasvaviin hybridiuhkiin sen vaatimalla tavalla ja seurata monien muiden länsimaiden jalanjälkiä varmistaakseen turvallisuutensa.
– Ainoa oikea ratkaisu Suomen turvallisuuden ja itsenäisyyden turvaamiseksi on sotilasliitto Nato. Paras aika hakea jäsenyyttä on jo kaukana historiassa, mutta vielä ei ole liian myöhäistä, Nättinen sanoo.
Hänen mukaansa Saarikon esittämät puolustuskeinot eivät riitä turvaamaan Suomen valtion itsemääräämisoikeutta ja kansallista koskemattomuutta.
– Euroopan unionin puolustuspolitiikka nojaa pitkälti kriisinhallintaan sekä yhteisen kaluston ylläpitämiseen, mutta sotilasliitoksi siitä ei ole. Puolustuksemme ei voi nojata ainoastaan uskomukseen muiden tuesta ja avunannosta konfliktitilanteessa, ilman mustaa valkoisella, Nättinen jatkaa.
Kokoomusopiskelijat katsoo, että Suomen ei tule nyt eikä tulevina vuosina suostua toimimaan ulkopolitiikan marionettinukkena.
– Suomi tarvitsee vahvaa puolustuspoliittista johtamista sekä puoluerajat ylittävää, kauaskatseista päätöksentekoa Nato-jäsenyyden eteenpäin viemiseksi. Alistuminen uhkaavalle etupiiripolitiikalle ja Venäjän vaikutusvallan kasvun hiljaa vierestä seuraaminen ei ole vaihtoehto.
Nättisen mukaan maassamme vallitseva demokratia, suomalainen yhteiskuntajärjestelmä ja itsenäisyytemme tarvitsee nyt puolustajiaan.
– On surullista seurata vierestä, kuinka keskusta ummistaa silmänsä faktoilta eikä kykene näkemään ympärillään muuttuvaa tilannetta. Nyt on aika lunastaa tämä pitkään puhuttu “Nato-optio”, ennen kuin on liian myöhäistä, hän toteaa.
https://www.verkkouutiset.fi/toivomus-keskustalle-haudatkaa-jo-yya-historianne/

Vastaukset 14
Vanhimmat
Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja Nea Nättiseltä mainio kannanotto. Kekkosslovakia on ollut kuolleena ja kuopattuna pitkään. Suomi on kiinteästi osa länttä ja nyt on tullut NATOn aika. 🙂
Suomi on maailman onnellisin ja absoluuttisesti SUOMETUNEIN maa maailmassa.
Emme tarvitse riidanhaastaja Natoa mihinkään. Samaa mieltä oli Sauli Niinistö.
Natoko riidanhaastaja??? Et taida juurikaan uutisia seurata muualta kuin Venäjän virallisten uutistoimistojen kautta?
Sinulle tekisi hyvää kuunnella Niinistön puhe ja katsoa vaikkapa Suomen lähihistoriaa esittelevä ohjelmasarja ’Kylmän sodan Suomi’. Se löytyy Areenasta.
Uskoisin noiden näkyvän myös Venäjällä suoraan ilman sensurointia, jos pystyy ylipäänsä katsomaan Suomen TV:tä. En tosin tiedä....
Edelleen suomettuneet itänaapuriamme imelöivät selkärangattomat ovat kansallinen häpeämme. Buahahahaa.
Mitä sitten on NATOa imelövät NATOloiset
Uudenlaisella YYA-SOPIMUKSELLA OLISI HYÖTYÄ SUOMELLE.
Olisihan se mutta EUjäsenyys ei sitä salli
Varmasti olisi
Pahoittelen, tuossa Saarikon sanomisen kommentoinnissani oli nolo kirjoitusvirhe, luonnollisesti oli tarkoitus kirjoittaa "kokoomusnuorilla"...
Eikä Saarikko tuossa ollut Nato-vastainen edes, komppasi presidentti Niinistöä, eli elääköhän Niinistökin Kokoomusopiskelijoiden mielestä YYA-ajassa?
Ei varmaan, kyseessä on todennäköisesi kokoomusopiskelijoiden tahallinen väärinymmärrys, ei ne noin tyhmiä voi oikeasti olla. Tai jos on, niin sitten Kokoomuksella on edessä aika heikkotasoinen tulevaisuus.
Keskustan maatilalliset haluaa myydä juustoa, lihaa, turkiksia ym venäjälle. Venäjän vastaisten pakotteiden vuoksi myynti on pysähtynyt. Siinä syymiksi keskusta haluaa nuolla Putlerin saappaat. Ymmärrän tuon. Pidän kuitenkin parempana että etsisivät markkinat muualta, olo on kuin vankilassa kun pelaa venäjän peliä.
Koska Suomi on länsimainen demokratia eikä käytännössä kukaan halua tänne venäläistä yteiskuntajärjestelmää, olisi varsin luonnollista liittyä Natoon.
Keskustaa tulen äänestämään koska he eivät halua natoon, ei haittaa vaikka viljelijöille lisää rahaa menee ja muitakin lehmäkauppoja tulisi.
Ainoa Euroopan tilannetta kiristävä voima on USA NATO ja mielenkiintoista on että 2. Maailmansodan jälkeen Saksa on suomettunut suhteessa USAan enemmän kuin Suomi konsanaan NLoon. Suomella on nyt sama prosessi menossa kuin Saksalla. Keskustalla on vielä järki päässä suhteissa Venäjään ja NATOon.
Suomettunut Kepu vetelee viimeisiään.
Osaa tulevat nuoret kepulaiset sentään lukea toisin kuin kokoomusopiskelijat ja ovat ne kuitenkin Niinistön linjoilla Nato-asioissa, toisin kuin kokoomusopiskelijat jotka pitävät Niinistön linjaa YYA-linjana. Niinhän tuossa aloituksen lainauksessa lukee.