Järjestetäänkö uusi tiedotustilaisuus Kankaanpään terroristien

Anonyymi

vapauttamisesta. Tuomioistuin on vapauttanut ja todennut, että samasta asiasta ei voi uudelleen vangita sellaisen seikan nojalla, joka ollut tiedossa edellisen vangitsemisen yhteydesssä. On se hyvä, että joku on lukenut pakkokeinolain, kun erikoistutkijat askartelevat poliittisten mielipiteiden jahtailussa.

20

1099

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mitkä terroristit? Montako puukotettu ja huudettu Allahin suuruutta?

      • Anonyymi

        Onhan ne ilmoittaneet suhtautuvansa kriittisesi maanmuuttoon ja ovat siis toisinajattelijoita, jotka täytyy laittaa uudelleen koulutukseen. Ovat vielä saaneet mökkimurrosta haltuunsa toimimattoman haulikonrisan ja tapelleet pari vuotta sitten ravintolan edessä. Erikoistutkijan mukaan on kysymyksesä ihan uusi järjestäytyneen fasistisen liikkeen toimintatapa, josta kotouttamisguru SM:n mukaan on syvästi huolissaan.

      • Anonyymi

        Nämä natsit eivät levitä aatettaan huutelemalla someen tai torinkulmalla pönöttäen. Kyseessä on valokeilaan joutunut Kankaanpään viisikko, joka on viettänyt aikaa väkivaltaisia tuhmuuksia suunnitellen. Tommi ja Kimmo Nieminen, Aku Mäkinen, Markus Jaakkola ja Jere-Matias Niittyvirta ovat 23-26-vuotiaita kankaanpääläisiä. Vuosina 2019 ja 2020 he keskittyivät paikallisten vähemmistöjen vainoamiseen ja pahoinpitelyihin, kunnes he vetäytyivät maan alle valmistelemaan terrori-iskua.

        Heillä ei ole tunnettuja yhteyksiä muihin Suomessa näkyviin äärioikeistoliikkeisiin, esimerkiksi Pohjoismaiseen Vastarintaliikkeeseen tai sen perillisjärjestöihin. Sen sijaan he vaikuttavat olevan tiiviisti kansainvälisen siege-alakulttuurin vaikutuspiirissä. Tämä natsisuuntaus, jonka tunnetuin edustaja on yhdysvaltalainen Atomwaffen Division, kannustaa yksittäisiin terroritekoihin. Tavoitteena on yhteiskunnan romahduksen kiihdyttäminen – yhteisnimitys erilaisille tätä tavoitteleville ideologioille on “akselerationismi”.

        Romahduksesta seuraavassa sekasorrossa siegeistit uskovat uuden fasistisen järjestyksen nousevan. Kankaanpään viisikko olikin kuuliaisesti rakentanut ase- ja pommivarastoa terroristisessa tarkoituksessa. Siege painottaa myös liittoumista ja kompromisseista kieltäytymistä. Seurauksena on Kankaanpään ryhmän kaltaisia eristäytyneitä yksiköitä. On todennäköistä, että vastaavia ryhmiä on Suomessa muitakin, edelleen maan alla. Tämä tekee akselerationistisesta fasismista arvaamattoman ja eräällä tavalla pelottavamman ilmiön kuin se näkyvämpi yhteiskunnallinen työ, jota esimerkiksi Perussuomalaiset ja Pohjoismainen Vastarintaliike harjoittavat. Toki nämä suuntaukset ovat linkittyneitä, sillä julkinen fasismi ja rasismi kylvävät siemeniä, joista osa voi juurtua siegen kaltaisiin kasvualustoihin.

        Tiedon hankkiminen ja levittäminen on välttämätöntä Kankaanpään natsien kaltaisten ryhmien torjumiseksi. Karmea viisikko vältti laajemman julkisuuden ja sai sen turvin suunnitella väkivaltaista iskua, vaikka oli monelle tuttu näky kotikuntansa kaduilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis ilman minkäänlaisia seuraamuksia saa...m

    • Anonyymi

      Pitäähän kaivamalla kaivaa jotakin muuta kuin muslimiterroriuhkaa.

      • Anonyymi

        Höh, poliisi toimii vain ohjeistuksen mukaisesti: Syyttömiä ei ole, on vain huonosti tutkittuja...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höh, poliisi toimii vain ohjeistuksen mukaisesti: Syyttömiä ei ole, on vain huonosti tutkittuja...

        Tässä tapauksessa poliisit ovat syyllisiä. Terroristijuttu lässähti kokoon, kuten jo etukäteen tiedettiin. Muslimit ehtivät tekemään monta valkoisen kantasuomalaisen ryöstöä ja pahoinpitelyä sinä aikana, kun huo jampat oli kiinniotettuina.

    • Anonyymi

      Entä ne muslimiterroristit joita leireiltä haettiin? Sanotaan että poliisi seuraa , mutta miten? Ei kai ne koko ajan perässä kulje varjostamassa mitä puuhaavat. Puuronkeittäjä äideille varmaan ostettu ompelukoneet valtion piikkiin. Kun eivät muuta osaa kuin puuroa keittää ja pommiliivejä ommella.

    • Anonyymi

      No oliko ne terroristeja vai eikö ne ollut?

      • Anonyymi

        Kansalaisaloitteessa on poistoaloite. Sananvapaus. Kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

    • Anonyymi

      Pojilla oli nallipyssyt :)

      Jat ritsat!

      Kiviä taskuissa...

    • Anonyymi

      Aloittaja on varsinainen satusetä. Oikeus ei ole todennut mitään, koska oikeudenkäyntiä ei ole ollut. Kankaanpään pojat on vapautettu tutkintavankeudesta odottamaan oikeudenkäyntiä. Se on Suomessa tapana, kun rikoksentekovälineet on takavarikoitu, eikä todisteiden hävittämisen mahdollisuutta enää ole. Eiköhän näitä poikia tarkkailla vähintäänkin toisella silmällä.

      • Anonyymi

        Ettei kävis niinkuin Turun terroristille, sekin oli kiinni ja vapautettiin.
        Nämähän saataa hajottaa vaikka bussikatoksen, kuka maksaa?
        Kysyn vaan.

      • Anonyymi

        Kun kerran vapautettiin, noin pitkä vangitseminen oli turhaa. Siihen syyllistyneiden politrukkien nimet esiin.

      • Anonyymi

        Oikeus on todennut, että edellytyksiä vangittuna pitämiselle ei ole. Perusteluista käy ilmi, että esiin ei ole tuotu uusia seikkoja, jotka eivät olisi olleet poliisin tiedossa jo pari vuotta sitten tapatuneen vangitsemisen yhteydessä. Jos tämä ei mielestäsi kuvasta jutun vesittymistä niin sille minä en voi mitään.

        Poliittinen tutkinta lässähti. Vähintäänkin odotettiin poliisilta tai syyttäjältä jotain konkreettista terrorismiin viittaavaa.

        Vaalit lähestyy ja tutkintavankeuden lopettaminen vaikeuttaa poliittisen pisteiden keruuta. Punikit ovat raivoissaan.

        Terrorismiin osallistuneita alholin leiriläisiä on tuomittu ja asetettu syytteeseen ympäri Eurooppaa. Suomen poliittinen järjestelmä ja suomalainen ”oikeusvaltio” ei löydä alholista rahdattuista isisläisistä mitään tutkittavaa.

        Osana tutkimattomuutta on, että suomalainen tutkija ei osaa vinkuintiaa, eikä tutkija löydä edes alholin leiriä, saatika kykenisi tutkimaan isisin murhaamia ja kiduttamia ihmisiä todistajina, joihin isisuskoinen tulkkaus tuo vielä omaa maustetaan.

        Terrorismirikos auki kirjoitettuna, antaa ainakin tällaiselle ei poliittiselle ja ei laintuntialle kuvan, että Suomessa on viimeisen kymmenen vuoden aikana lisääntynyt rikolliset teot, jotka lähentelee terrorismia. Tutkinta on kuitenkin vaikeaa koska tutkijat eivät osaa vinkuintiaa ja poliittisesti on rajattu, että kyseessä on tuhansia yksittäistapauksia.

    • Anonyymi

      Eli terroristisen iskun suunnittelu ei ole Suomessa rikos.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      ja tollaset päästetään vapaaksi?....

    • Anonyymi

      Höpö höpö . Siellähän ovat leivättömän pöydän ääressä 8/24.

      Koko kansakunta näkee mitä Kankaanpäässä harrastetaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      53
      2434
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      29
      1817
    3. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      73
      1511
    4. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      266
      1420
    5. Mitä haluat sanoa kaivatullesi?

      Onko ikävä? Milloin näitte viimeksi?
      Ikävä
      138
      1230
    6. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      13
      990
    7. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      11
      983
    8. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      23
      978
    9. Nainen, mulla olisi sulle pari vinkkiä

      Kerro vain ongelmasi niin annan siihen vinkin. :/
      Ikävä
      65
      965
    10. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      953
    Aihe