En oikein tiedä, olenko vahva, heikko, tyhmä vai mikä ongelmani on. Mutta kun en osaa ilmaista tunteitani. Minulla on nuoresta asti ollut enemmän tai vähemmän itsetunto ongelmia, masennusta, täyttä toivottomuuden tunnetta jne. En ole koskaan hakenut apua kun en ole osannut, en myöskään ole puhunut perheelle tai ystäville vaikka toki tiedostan että läheiset ovat pahimpina aikoina huomanneet että kaikki ei ole hyvin, mutta kun olen lähes agressiivisesti kieltäytynyt puhumasta tai että mitään ongelmia olisi niin mitä he olisivat voineet tehdä... yksin ollessa kaikki paha olo sitten purkautunut ja istunut monta tuntia pimeässä kämpässä vain itkemässä ja huutamassa, vihaten itseäni ja elämääni. Ollut poissa töistä ja kouluista vain koska en ole pystynyt menemään mihinkään, ollut ilman ruokaa koska en ole päässyt edes kauppaan itseinhon ja vihan vallassa ja sen pelossa että joku huomaa miten huonosti voin.
Nyt minulla on ollut taas pidempi kausi kun olen voinut todella huonosti, kaikki tuntuu olevan väärin elämässäni, nukun huonosti, olen itkuherkkä ja hermot koko ajan kireällä ja tunnen yksinkertaisesti täyttä toivottomuutta. Tänään taas mieheni oli huonolla tuulella ja sitten sain kuulla rankkoja asioita sukulaisesta ja tuntui että kaikki romahtaa. Istun tässä parin metrin päässä miehestäni, ja koko kroppani vain valtasi sellainen käsittämätön tunne ettei se enää kestä. Hampaat irvessä yritän silti hymyillä, ettei toiselle vaan tulisi pahempi mieli ja koska en uskalla näyttää että paha olla. Tuntuu kuin koko kroppa tärisisi sellaista mikrotärinää, hengitys värisee ja pinnistän ihan kaikkeni etten vain alkaisi itkeä.
Tuntuu että silloin nuorempana vaikka voinkin ehkä paljon huonommin kuin nyt, niin sain silti purkaa sitä pahaa oloa yksin itkemällä ja huutamalla. Silloin olisin kaivannut toki tukea, toisen ihmisen kuuntelemaan, ja silti en halunnut. Nyt tuo mies on tuossa vieressä, mukana elämässäni, jolle voisi kertoa surut ja pahat olot. Mutta en pysty... ja koska olemme lähes aina yhdessä kotona, ei minulle jää sitä tilaa itkeä ja huutaa pahaa oloani pois. Se vain velloo ja kasvaa sisälläni. Enkä oikrasti tiedä olenko kohta romahtamassa, vai jaksanko todella vain jatkaa tätä.
Romahduspisteessäkö
2
116
Vastaukset
- Anonyymi
Tunnistan tuosta tunne lukot jotka voi olla ihan sieltä lapsuudesta asti juontuvia. Jos ei ole saanut tai osannut ilmaista tunteita niitä on vaikea myöhemminkään mutta onneksi sekin on ihan opeteltavissa. Anna itselle myötätuntoa ja armoa, jos et pysty puhua tunteista ota selvää kuinka muuten voisi rentoutua kehollisesti, hengitys harjoitus, jooga, meditointi, luontokävely tms. Läheisellänikin on juuri vastaavaa ja ollaan yritetty löytää keinoja tunteiden ilmaisuun. Kääntää kiukun sisäänpäin ei näy päälle mitä ajattelee mutta kärsii yksin. Tuntuu pahalta mutta tsemppiä sulle, meitä on muitakin ns. yli kilttejä.
Hei,
Hyvä, että kirjoitit tänne ja pohdit tilannettasi.
On olemassa monia matalan kynnyksen auttavia tahoja, joista voi saada tukea, kun omat voimavarat ei riitä. Niistä voi saada neuvoja ja tukea myös muuhun avun hakemiseen. Tässä tiedoksi muutama paikka, joista saa sekä ammattimaista tukea että vertaistukea. Näihin voi ottaa yhteyttä anonyymisti ja matalalla kynnyksellä.
- Tukinet.net - Tukipisteesti netissä https://tukinet.net/
Tukinetistä saa itselleen tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken mistä tahansa hankalasta elämäntilanteesta tai mielessä olevasta huolesta. Tukihenkilö löytyy esimerkiksi Mieli Tukisuhteesta. https://tukinet.net/teemat/mieli-tukisuhde/tukisuhteet/
Lisäksi maanantaista torstaihin klo 15-19 on aikuisten kahdenkeskinen Solmussa-chat, jossa voi jutella päivystäjän kanssa mistä tahansa elämän ongelmatilanteesta.
Tukinetissä on myös monenlaisia ryhmächattejä ja keskusteluryhmiä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja.
Tukinetin kaikki palvelut saa käyttöönsä rekisteröitymällä palveluun anonyymisti. Osaa palveluista voi käyttää ilmankin reksiteröitymistä.
Keskusteluapua on mahdollista saada matalalla kynnyksellä myös seuraavilta tahoilta:
- Valtakunnallinen kriisipuhelin
Jos soittaminen tuntuu omimmalta vaihtoehdolta, niin valtakunnallinen kriisipuhelin päivystää24/7 numerossa 09 2525 0111.
- Kriisikeskukset
Ympäri Suomea toimii myös kriisikeskuksia, joihin voi mennä keskustelemaan paikan päälle. Myös etävastaanotto on mahdollista osassa paikoista. Kriisikeskusten yhteystiedot löytyvät mm. MIELI Suomen Mielenterveys ry:n nettisivuilta: https://mieli.fi/tukea-ja-apua/keskusteluapua-kriisivastaanotoilla/
Ystävällisin terveisin
SOS-kriisikeskus/Kata
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit
mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte1362669Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa
Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli1082148Persujen vaalilupaus oli euron bensa
Nyt puhutaan jo kolmen euron bensasta. Kyseessä on Suomen historian törkein vaalipetos.411783Maataloustuet perittävä korkojen kera takaisin
Yrittäjiltä jotka ovat myyneet tuotantoaan ulkomaille. Veronmaksajan kustantama tuki on tarkoitettu elintarvikkeiden hi401619Kyllä mies pakit kestää
Herranen aina nyt poijat! 😃 Jos pelkäätte pakkeja noin paljon niin hamekangasta hakemaan. Oon ite saanut useammatkin n601516Palomestari sytytti tulipalon Kankaanpäässä
Kankaanpää ei yllätä koskaan. Oukarinkadulla syttyi rivitalossa tulipalo toukokuussa 2024. Nyt sen sytyttäjää syytetään311244Kuka on Farmi Suomi Riiko?
Farmi Suomi -realityssä Riiko Sakkinen on saanut paljon tv-aikaa. Riikon ajatuksia ja toisten nokittelua sekä lopulta pe121173Topi osti Askon
Hieno mies. Pelastaa työpaikkoja. Kiitokset myös emännälleen, joka pitää isännän virkeänä. https://www.is.fi/taloussan591154Vastuuhenkilöt
Ketkä ovat Lapuan Kotiasunnot-yhtiön tili- ja vastuuhenkilöt? Nimet kehiin, julkista tietoa.631116Pelataanko sivistyslautakunnan päätöksissä reilua ja avointa peliä?
Huomasin, että sivistyslautakunta on tehnyt viikko sitten isoja miljoona päätöksiä lastemme koulukuljetuksissa ja kaup33782