Romahduspisteessäkö

En oikein tiedä, olenko vahva, heikko, tyhmä vai mikä ongelmani on. Mutta kun en osaa ilmaista tunteitani. Minulla on nuoresta asti ollut enemmän tai vähemmän itsetunto ongelmia, masennusta, täyttä toivottomuuden tunnetta jne. En ole koskaan hakenut apua kun en ole osannut, en myöskään ole puhunut perheelle tai ystäville vaikka toki tiedostan että läheiset ovat pahimpina aikoina huomanneet että kaikki ei ole hyvin, mutta kun olen lähes agressiivisesti kieltäytynyt puhumasta tai että mitään ongelmia olisi niin mitä he olisivat voineet tehdä... yksin ollessa kaikki paha olo sitten purkautunut ja istunut monta tuntia pimeässä kämpässä vain itkemässä ja huutamassa, vihaten itseäni ja elämääni. Ollut poissa töistä ja kouluista vain koska en ole pystynyt menemään mihinkään, ollut ilman ruokaa koska en ole päässyt edes kauppaan itseinhon ja vihan vallassa ja sen pelossa että joku huomaa miten huonosti voin.

Nyt minulla on ollut taas pidempi kausi kun olen voinut todella huonosti, kaikki tuntuu olevan väärin elämässäni, nukun huonosti, olen itkuherkkä ja hermot koko ajan kireällä ja tunnen yksinkertaisesti täyttä toivottomuutta. Tänään taas mieheni oli huonolla tuulella ja sitten sain kuulla rankkoja asioita sukulaisesta ja tuntui että kaikki romahtaa. Istun tässä parin metrin päässä miehestäni, ja koko kroppani vain valtasi sellainen käsittämätön tunne ettei se enää kestä. Hampaat irvessä yritän silti hymyillä, ettei toiselle vaan tulisi pahempi mieli ja koska en uskalla näyttää että paha olla. Tuntuu kuin koko kroppa tärisisi sellaista mikrotärinää, hengitys värisee ja pinnistän ihan kaikkeni etten vain alkaisi itkeä.

Tuntuu että silloin nuorempana vaikka voinkin ehkä paljon huonommin kuin nyt, niin sain silti purkaa sitä pahaa oloa yksin itkemällä ja huutamalla. Silloin olisin kaivannut toki tukea, toisen ihmisen kuuntelemaan, ja silti en halunnut. Nyt tuo mies on tuossa vieressä, mukana elämässäni, jolle voisi kertoa surut ja pahat olot. Mutta en pysty... ja koska olemme lähes aina yhdessä kotona, ei minulle jää sitä tilaa itkeä ja huutaa pahaa oloani pois. Se vain velloo ja kasvaa sisälläni. Enkä oikrasti tiedä olenko kohta romahtamassa, vai jaksanko todella vain jatkaa tätä.