Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Kaikki muu on epäoleellista Kristusta kirkastettaessa.

Anonyymi

Oleellista on kohdata syntisiä ihmisiä, joille voi kertoa Jeesuksesta joka pelastaa syntisiä.

Nyt on käynyt niin, että synnittömiksi itsensä mieltävät henkilöt kiertävät tikun kanssa näitä palstoja, löytääkseen syntisiä kiristittyjä, joita voi panetella ja joiden elämästä voi valehdella vapaasti julkisella nettisivulla.

Jeesus ei valitettavasti voi synnittömiä auttaa, he ovat näet tukkineen tien Jeesukselta, elämällä valheessa omasta synnittömyydestään.

Syntisten osa on hyvä, Jeesus tuli juuri meitä syntisiä pelastamaan. Hän tekee sen pesemällä meidät puhtaisi viattomalla verellään ja sovittamalla meidät Jumalan kanssa kuolemalla meidän puolestamme.

Tämä on se ilosanoma, jota jokaisen kristityn velvollisuus on julistaa. Tämä Jumalan sana kaikkinen lupauksineen ei tyhjänä palaa, se joko parantaa, taikka pahentaa.

Sinä joka tänään huokaat synneistäsi murheellisena, pelkäät ettei Jeesus tällaisia kuitenkaan ota vastaan. Piru saarnaa omassatunnossasi, paremmaksi sinun pitää tulla. Jumalan sana kuuluu syntejään katuville, tule juuri sellaisena kun olet, Jeesukselta et voi mitään kuitenkaan peittää, vaikka häpeän ja syyllisyyden vuoksi haluaisit osa elämästäsi piilottaa häneltä.

Ilm. 22:17 Ja Henki ja morsian sanovat: "Tule!"
Ja joka kuulee, sanokoon: "Tule!"
Ja joka janoaa, tulkoon,
ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi.

Ilm. 22:18 Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan;
Ilm. 22:19 ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aamen!

      • Anonyymi

        Miten uskovaiset suhtautuu siihen kun käännytettävä yllättäen tarjoaakin käännyttäjälle tietoa järkiinsätulon mahdollisuudesta ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten uskovaiset suhtautuu siihen kun käännytettävä yllättäen tarjoaakin käännyttäjälle tietoa järkiinsätulon mahdollisuudesta ?

        Paljon on ihmisiä, jotka ovat tulleet järkiinsä, mutta se ei heitä pitkälle auta.
        Usko Kristukseen auttaa - auttaa tässä elämässä ja auttaa tulevassa - iankaikkisessa elämässä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten uskovaiset suhtautuu siihen kun käännytettävä yllättäen tarjoaakin käännyttäjälle tietoa järkiinsätulon mahdollisuudesta ?

        Kristinuskossa kaikki tapahtuu päinvastoin.

        Järjissään ollut, itseensä luottanut ylpeä ihminen tajuaakin yht'äkkiä oman rajallisuutensa, hän tajuaa pian lähtevänsä täältä.

        Hän alkaa pohtimaan, onko mitään tämän elämän jälkeen? Hän on jo sen verran nöyrtynyt, havaitakseen eläneensä väärin suhteessaan lähimmäisiinsä. Hän ole miettinyt onko Jumala kaiken luonut, sillä hän luulee olevansa tuo jumala itse! Kaikki hänen ympärillään olevaa hän on pitänyt itsestäänselvyytenä, sattumalta syntyneenä.

        Tapahtuu herääminen unesta, ja hänelle syötetyistä valheista todellisuuteen.

        Kristinusko on sellainen asia jota ei voi itse mistään ottaa. Sitä ei voi kenellekkään kukaan ihminen antaa.

        Jolle Jumala ei ole avannut tietä omien syntiensä tuntemiseen ja kaipuuseen armahduksesta, ei hänelle voi ulkopuolelta antaa uskoa Kristukseen, hän ei tarvitse Kristusta, ei hän tarvitse syntiensä ja väärintekojensa anteeksiantoa.

        Ikävä kuulla tällaisia todistuksia, joista huokuu vahva usko lapiolliseen multaa, tai nyrkilliseen tuhkaa. Mitä sanoo hän joka on luonut tämän ihmisen maan tomusta, antanut verensä vuotaa tällaisen ihmisparan syntien sovitukseksi ja valmistanut hänelle iankaikkisen elämän uudenlaisessa todellisuudessa, jota emme savisilmin vielä näe.

        Jumala joka on luonut maailmankaikkeuden sanallaan, on myös valmistanut näkymättömän todellisuuden, ja kertonut tästä tiettyjen ihmisten kautta, jotka on sitten kirjoitettu luettaviksi jo useita tuhnasia vuosia sitten, vanhimmat kirjoitukset.
        Tähän todellisuuteen me kristityt uskomme. Tämä näkymätön todellisuus on vuosikymmenien elämämme aika osoittautunut myös konkreettiseksi jo tässä ajassa monelaisten Jumalan siunausten kautta. 🧡✝

        Sairasta soopaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sairasta soopaa.

        Kysytäämpä asiaa vaitolta, eli onko soopaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysytäämpä asiaa vaitolta, eli onko soopaa?

        Jumalattomalle kaikki se mikä Jumalan on, on tietenkin soopaa. Tämä ylpeä oman Luojansa yläpuolelle asettuva asenne pitää kadotetun ja tuomitun erossa pelastuksesta, Jeesuksesta Kristuksesta. Näin piru pitää orjaansa liekanarussa, kunnes hänen ajallinen elämänsä päättyy ja karmea totuus paljastuu. Nyt on kuitenkin armon aika vielä sinulla, joka jumalattomana elät täällä, matkalla ikuista helvettiä. Voimme vain tovoa sitä, että tulisi pysähdys ja kysymys, kuinka minun käy, kun elämäni täällä päättyy. Jeesus on sinunkin syntisi sovittanut, hän tarjoaa sinulle puhtaita vaatteita, hänen vanhurskauttaan lahjaksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      81
      2077
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1788
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1654
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1480
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      65
      1413
    6. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      20
      1344
    7. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      76
      1338
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1292
    9. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1274
    10. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      11
      1245
    Aihe