Enneuni?

Näin kauhistuttavan unen, jossa (otto)isäni vanheni joksikin tunnistamattomaksi, todella kaamean irvokkaaksi olennoksi! Uni loppui kauhun kirkaisuuni.

Kaikista pahinta on, etten ikinä pitänyt hänestä tai vanhemmistani kumminkaan. Unessa muistan ottoäitini valittaneen, miksi en halua käydä heillä enempää?

Minä en vain pidä heistä. He tekivät elämästäni helvetin adoptoimalla minut. Paljon mielummin olisin vain kuollut. En tiedä kuinka suhtautua uneen. Ehkä hän ansaitseekin sen kohtalon, mutta sitä minä en ole oikeutettu sanomaan. Olen sulkenut mielestäni pois paljon, joten en enää muista kaikkea...
1303
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Niin no, unesi muistutti sinua ainakin kaiken pysymättömyydestä. Älä takerru menneeseen, älä huolestu myöskään tulevasta. Elä tätä päivää ja
tee siitä mahdollisimman hyvä. Ei adoptiovanhempia ole pakko tavata, ellet halua, mutta miksi unessa olet asiasta huolestunut?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vaeltaja kirjoitti:

Näin kauhistuttavan unen, jossa (otto)isäni vanheni joksikin tunnistamattomaksi, todella kaamean irvokkaaksi olennoksi! Uni loppui kauhun kirkaisuuni.

Kaikista pahinta on, etten ikinä pitänyt hänestä tai vanhemmistani kumminkaan. Unessa muistan ottoäitini valittaneen, miksi en halua käydä heillä enempää?

Minä en vain pidä heistä. He tekivät elämästäni helvetin adoptoimalla minut. Paljon mielummin olisin vain kuollut. En tiedä kuinka suhtautua uneen. Ehkä hän ansaitseekin sen kohtalon, mutta sitä minä en ole oikeutettu sanomaan. Olen sulkenut mielestäni pois paljon, joten en enää muista kaikkea...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu