Jono päivystykseen ollut jopa 68 tuntia

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008523866.html

Hus alueella. Pahenee taas viikonlopuksi.

Nyt ei parane saada mitään akuuttia vaivaa tai joutua onnettomuuteen. Eläkää varovaisesti.
558
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

CASTRÉN SANOO, että hänen tiedossaan ei ole, että odotusajat päivystykseen olisivat koskaan aikaisemmin venyneet näin muhkeiksi minkään syyn takia. Hänen mukaansa tilanne on paitsi sairaanhoidon kannalta, myös inhimillisesti hyvin hankala ja ikävä.

Äänestä

Moni kokee kammottavan tuskaisen kuoleman sairaalan käytävällä rukoillen, myös koronaa sairastamattomat sairaat jotka apua tarvitsisivat.

Koronan takia sairaalassa on vain rokottamattomia. He ovat syyllisiä kaaokseen.

Äänestä

Tämä on sitä Sipilän ja Orpon haluamaa palvelujen tehostamista keskittämällä ns. palvelut muutamaan tehoyksikköön. Sipilän lemmikki Berner uusi vielä taksilainkin niin, että taksin saaminen on kiven takana jonoon pääsemiseksi. Hätäkeskukset keskitettiin jo aiemmin. Ambulanssin saattaa saada, mutta senkin henkilökunta haastattelee ja mittailee kärsivällisesti odottaen potilaan viime henkäystä.

Äänestä

Olisko mitään syytä noissa Hus alueella asuvissa bilettäjissä ja suvakeissa ?

Äänestä

Mitäs pelottelivat ihmiset uskomaan että tämä yskä on vakava sairaus. Nyt kaikki luulosairaat tulevat pienistäkin oireista päivystykseen, vaikkei heilä ole mitään hätää. Johtajien kuuluu rauhoitella ihmisiä eikä pelotella, varsinkaan tyhjän takia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008523866.html

Hus alueella. Pahenee taas viikonlopuksi.

Nyt ei parane saada mitään akuuttia vaivaa tai joutua onnettomuuteen. Eläkää varovaisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu