Hesari tarttuu tänään 8.1. kankaanpääläiseen pöhlöyteen, kun se selvittää Teuvo Puskalan ajatuskulkua FB:ssa. Tämä Puskala on yksi Kankaanpään perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu, joka väittää terrorismista epäiltyjen ja vankeudesta vapautettujen mutta edelleen epäiltyjen juippien tulevan torille kuin Suomen jääkiekkoilijat Globenin maailmanmestaruuden jälkeen. Juhlittuna sankareina! Tämä on sitä oikeata ja aitoa pöhlöpersuilua, jota pitää kavahtaa. Sen verran Roskalalla on vielä sätinyt, että on poistanut ajatuksensa FB:stä, mutta se ei ole jäänyt huomaamatta Suomen suurimmalta sanomalehdesltä. Tästä voi päätellä, että perussuomalaisia pidetään luupin alla. Kaikki heidän älyttömyytensä kerrotaan kansalle.
Menee loppukin maine tällä töppäilyllä
Anonyymi
521670
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 52
Vanhimmat
Roska sakkia koko porukka roskala mukaan lukien teuvo saisi keskittyä myymään gay lehtiä kaupallansa
Kyllä mä luulen että Teuvo sulle gay lehden kauppaa jos varmasti ostat
En muistaisi, että kenenkään muun puolueen kunnallispolitiikassa olevien edustajien face-päivitykset olisivat saaneet yhtä suurta julkisuutta. On totta, että ketään ei ole vielä tästä kyseessä olevasta tapauksesta tuomittu, muista jutuista kylläkin, mutta siltikin. Mielestäni tässä ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin kyseisen henkilön poispotkiminen puolueesta.
Ette te kai nyt kiihotu itseänne vastaan rasistisesti?
Puhut monikossa, ymmärrät varmaan, että vain yksi henkilö voi tänne kirjoittaa kerrallaan. Mauttomuudet ja töykeydet ovat niitä yksittäisen sanojan mielipiteitä ja puoluekannasta riippumattomia. Jos olet eri mieltä, niin sittenhän tästä soppa syntyisi, kun jokaisen pikkupoliitikon mielipide edustaakin kunkin puolueen arvoja.
Pois puolueesta, olen olen antanut koskwlalle ääneni viimeisissä vaaleissa, mutta en enään jos kyseinen herra saa jatkaa
Juu minäkin äänestin Viljasta viime vaaleissa mutta en enää jos kulkutautia tietoisesti levittävä some-Sanna saa jatkaa.
puolustaa punikkien faseen tekemien trollausten uhreja niin pitääkin tehdä
pitäjässä josta lähdettiin laittamaan punikkiterrori kuriin 1918 nyt pitää
laittaa viherterrori kuriin
punertava vihreys valtaan!!!
Persuja todella pidetään silmällä ja heidän möläyttelynsä saatetaan kansa tietoisuuteen kuten sen vihtiläisen aluevaaliehdokkaan mainos, jossa tämä sanoo kuuluvansa HUS:n luottamusjohtoon, mutta se oli valetta. Ja lisää paljastuksia persuporukasta on tulossa. Näin toimii demokratia ja vapaan maan lehdistö.
HS omistaa paikallisläpyskän, jonka sontajuttu laukaisi kiihottamisen Roskalaa vastaan.
Minä ymmärtäisin että tämä Roskala on se kiihoittaja tai mikä lie kylähullu, kuinka siellä asiat nykyään hoidetaan jos tuollaisia on luottamustoimessa jos ei ole tyhmä kuin saapas niin se pitää vielä kaikelle kansalle julistaa, oma tyhmyys.
Parasta on nykytiedon välitys ja media varsinkin kun kaikki toilailut ja sanomiset leviää kaikille , huonoa persuille ja ovat sitten sitä vastaan että itse luovat sisältöä eli paskaa jota jakaa.
kakki sitä joskus on kännipäis töpänny... heittäkööt ekan kiven, joka ei ole!!
juu ja sydän on oikealla, väittää orpana. yrittääkö se oikeasti valehdella vielä tuollastakin.
Kankaanpään Seutu on valpas paikallislehti, joka vahtii vallankäyttäjiä ja kertoo myös heidän töppäilyistä. Se on lehden tehtävä.
Eikö saa olla muuta mieltä kuin parin kolmen tunkkalehden toimittajan mielipiteet?
Oletko unohtanut kopling-Kaken ja valtakunnanoikeuden?
Kyllä pitää ihmetellä miten tämä ROSKALA, tuollIsella järjenjuoksulla hoitaa kaupugin asioita valtuustossa, jäähylle koko ukko
viherpunikkien trollauskirjootusten takia poliitttinen poliisi manipuloitui joten
torille nyt kunnon vapautuisjuhlat punikkien kiusaksi
Roskala ajatteleekin asioita maalaisjärjellä,eikä katso punavihreiden lasien takaa.
Ei Roskala mitään ajattele, hän järjellään möläytellään.
Jokos siellä kyläkaupalla on myynissä matolääkettä ? Jonot varmaan huikeat kun kaikki persut hamstraa ne heti .
Kyllä maineen on vienyt jo ajat sitten esim. Kake,Hietaoja ja Demarit.
Niikon käyttämä loislääke on nimenomaan lanseerattu persuille.
Teillä on siellä harvoja suomessa valtakunnan oikeudessa tuomittuja.On kepun edustaja ja te tollot äänestitte uudelleen eduskuntaan.Ei isänmaan petturit sinne eduskuntaan kuulu vaan siperiaan.
Että olekaapa hiljaa kepun urpot.Pitäkää oma pesä puhtaana. En puolustele persuja.Ovat nekin töppöilleet riittävästi,mutta ei valtakunnan oikeuteen asti.
Kepu pettää aina.
Anna kuolleiden olla rauhassa.
Kyllä Kankaanpään maineen ovat vieneet Demarien naiset. Nyt jo kuitenkin nämä pahimmat lähteneet muualle. Soihtulan jälki tuuletuksessa menee monta vuotta.
Älkää ny, joku niistä syö karkkiakin ainoastaan uunna vuonna.
Sukunimi on kylläkin Roskala.
Roskalalle pitäisi hakea kunnallisneuvoksen arvo!
Aluevaalit lähestyvät. Äänestämällä ei-perussuomalaista ehdokasta voitte mahdollistaa sen, ettei Kankaanpään maine ole mennyt lopullisesti. Ehkä jotain on vielä tehtävissä.
Joo, se on parempi sitten äänestää persuja, vähämielisten vinkkeihin kannattaa toimia juuri päinvastoin.
Hesari ja Seutu kirjoitelkoot mitä tykkäävät, ketään ei kiinnosta
Niin mikä maine!!
Mutta onneksi kunnia on jäänyt...
Kaiken maailman viherpimpelipompelit rupee tänne kirjotteleen!
Ei sunkaan se Roskalan vika ole jos idiootit on sen valtuustoon äänestänyt...
Nykymailmassa ei ole enään näköjään huumorille sijaa kun noin tosissaan tuon uutisen otatte. Minä alunperin ymmärsin sen letkautukseksi, tilanteen värittämiseksi, vakavan asian kevennyttämiseksi..
Valtakunnan oikeus.Tuomittu kansanedustaja kepulainen.
Ja kirjoituksen aloittaja on ilmiselvä kokoomusaktiivi, joka aina kokee oikeudekseen mollata muita. Ollaan muka niin yleviä. Joka itsensä ylentää se alennetaan. Ikinä en äänestä sekoomusta, demareita, vassareita tai vihreitä!!
Sinunkin sydämmesi on oikealla t:petturi torpo, vai mikä se oli...
"Ei sunkaan se Roskalan vika ole jos idiootit on sen valtuustoon äänestänyt..."
Ei pidä vetää mutkia suoriksi. Se miksi jokin epäkelpo ehdokas tulee valituksi voi johtua monestakin syystä. Uskoisin suurimman syyn löytyvän hyvien ehdokkaiden puuttumisesta, vajavaisesta markkinoinnista ja alhaisesta äänestysprosentista.
Jonkin verran on äänestäjiä jotka tahallaan haluavat aiheuttaa hämmennystä, tai eivät oikeasti ymmärrä mitä ovat tekemässä. Jos näillä äänillä tulee valituksi, on se vain osoitus demokratian heikosta lenkistä. Mikään järjestelmä ei ole täydellinen.
Onneksi tulee uusia vaaleja joissa tilanne voidaan korjata. Pitää vain saada tarjolle parempia ehdokkaita joiden tavoitteet tulee saada selkeästi esille ja äänestäjien tietoon. Ja olettaen äänestykseen oikeutettujen kansalaisten olevan keskimäärin ihan fiksuja ihmisiä, niin äänestysaktiivisuuden noustessa myös lopputuloksen laatukin nousee.
hesari on viherpunikkilehti
Demokratia on idioottien ylivaltaa, näkeehän sen jo hallituksestakin.
Kepu ja demarit on k:pään maineen pilannut, Eikä Teuvo. tosin oli siä yksi kaunis demarinainen, jonka nimeä en vaan pahus saa mieleeni, mut se jos laitto asiaksi, ni sitten tapahtu.
Nyt mä muistin... se oli kujanpään katri... siinä on nainen...
Antoivat sitte Teukalle potkut!
Omat ristiin naulitsivat Teuvon. Tämä mediassakin revitelty varoitus tuli kylläkin jo edellisellä vaalikaudella.
Erottajat samat kun silloin ennenkin.
Eikö mennä suremaan nyt sinne torille?! Saunan jälkeen olisin ihan vapaalla eli yhdeksältä rotesti päälle.
Vittu! Teukka on kyläpäällikkö, joka pitää aina omiensa puolta!! ottakaa oppia saatana!!!
Kappas vaan Teukka Toope erotettiin ! Onhan sielä vielä jollain munaa ku saivat sen Tontun
sivuun ainakin vähäksi aikaa kunnes taas kännipäissään jotain möläyttää.
Torilla tavataan!
Roskala valle roskat
Kankaanpäässä on tapana et töppäilyt ei uudelleenvalintaa estä. Taitais Roskalalle olla Anon puolue sopivampi valinta. Siellä saa vapaasti möläytellä.