Ihmiset ottavat 3:n rokotteen aivan turhaan!

Suoraan Thl:n sivuilta:
Milloin kolmannen annoksen voi antaa?

Voimakkaasti immuunipuutteisille suosittelemme kolmatta annosta, kun toisesta annoksesta on kulunut vähintään 2 kuukautta.

60 vuotta täyttäneille ja riskiryhmiin kuuluville kolmas rokoteannos voidaan antaa, kun toisesta rokotuksesta on kulunut 3–4 kuukautta.

Alle 60-vuotiaille, jotka eivät kuulu riskiryhmiin, kolmatta rokoteannosta voidaan tarjota 4–6 kuukauden kuluttua toisesta annoksesta.

Ketkä katsotaan voimakkaasti immuunipuutteisiksi?

Voimakkaasti immuunipuutteisiksi katsotaan henkilöt, joilla on jokin seuraavista sairauksista tai joille on tehty jokin seuraavista toimenpiteistä:

Elinsiirto

Ryhmään kuuluvat henkilöt, joille on tehty elinsiirto.

Kantasolusiirto

Ryhmään kuuluvat henkilöt,

jotka ovat saaneet kantasolusiirron enintään kolme vuotta sitten
joilla kantasolusiirto on tehty jo aiemmin ja joilla immunosuppressiivinen käänteishyljinnän estolääkitys jatkuu.
Vaikea tai keskivaikea synnynnäinen immuunipuutos

Ryhmään kuuluvat henkilöt, joilla on vaikea tai keskivaikea perinnöllinen immuunipuutos. Ryhmään kuuluvat esimerkiksi henkilöt, jotka sairastavat tavallista vaihtelevaa immuunipuutosta(CVID), rusto-hiushypoplasiaa tai DiGeorgen oireyhtymää.

Ryhmään eivät kuulu lievemmät, väestössä yleisemmät poikkeavuudet, kuten IgA-vaje tai -puutos, mannoosia sitovan lektiinin puutos tai komplementtitekijä C4:n osittainen vaje.

Älkää ottako turhaan noita piikkejä!
1272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ketkä katsotaan voimakkaasti immuunipuutteisiksi?
No ei ainakaan normaalia tervettä ihmistä voi kutsua sellaiseksi.

Äänestä

Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen mukaan (uutisissa sanottiin) juuri näitä immuunipuutteisia on kuollut rokotuksiin.
Että onko siinäkään sitten järkeä ottaa riskiä.

Äänestä
  • Immuunipuute aiheutuu rokotuksesta ja rokote aikaansaa immuunipuutetta.
    Mitä enemmän rokotteita, sitä huonompi vastustuskykysi tulee olemaan.

    Äänestä

  • Vai tehtiinkö se tutkimus persun perunakuopassa? Taidettiin tehdä ja tekijänä oli vähäpersu.

    Äänestä

Immuunipuutos luodaan piikeillä.
Sen perään voi lähettää ties mitä
sarssia, hiviä, millä nimillä niitä halutaan nimittää.

Oletetaan, että alkuperäistä koronaa ei ole.
Itse piikki on se juttu, jolla vahingoitetaan
ihmisen immuniteettiä ja aiheutetaan tukoksia,
infarktia, myrkytysoireita.

Sitten terveydenhuoltoa on kielletty kertomasta mitä siellä oikeasti tapahtuu,
ja poliitikot laitetaan myymään lisää piikkiä.

Malmille pystyytetään jo kylmäkonttia.
Eli piikittäjät kylvää ja korjaa.

Voiko tällainen olla mahdollista? Piikkimyyjä
käyttää maan systeemiä hyväkseen, kuin bugi, virus, loinen.

Miksi poliitikko ei pysäytä tätä? Kiristääkö joku niitä?
Ovatko ne tyhmiä? Eivät tiedä? Ovat jo niin omassa
vakuumissaan muutenkin? Vihaavat jo muutenkin ”hallittaviaan”?

Lakeja on rikottu, se on selvää. THLn kaltaista vispilää ei saisi olla olemassakaaan.

Eihän julkisessa terveydenhuollossa ollut alunperin mitään vikaa.
Ongelmaksi muodostui ihmisten asenne. se
miten työtä tehdään sen sisällä.

Kun kukaan ei uskaltanut puuttua henkilöstön vihamielisyyteen ja korruptioon,
se koko syteemi romutetaan ja myydään yrityksille.
Suomi on kehitysmaatiellä,
se pahin jenkkimalli mitä voi olla.

Jokainen lääkäri tietää mistä puhutaan. Lääkärit, hoitajat, esimiehet,
koko henkilöstö.

Äänestä
  • Näin on, ihmiset eivät edes lue, kenelle piikki on tarkoitettu. Eräs melkein 80-vuotias tuttuni kuoli 3 päivää 3:n rokotteen jälkeen sydäninfarktiin.
    Sai siis sydänkohtauksen, aiemmin sydämestä ei löydetty mitään vikaa.
    Tämäkö muka sattuumaa? En usko.

    Äänestä

Neljättä rokotetta odotellen. Jospa se olisi sitten siinä. Tosin sitten tulee rokote 4.1 ja 4.1 booster.

kolme kertaa vuodessa on pari seuraavaa vuotta varauduttava piikkiin. On tällä ainakin työllistävä vaikutus ja itselläkin tulee käytyä kunnallisen terveydenhuollon piirissä useammin kuin yhteensä 40 vuoden aikana. Neuvolaiän jälkeen käyntikerrat on olleet noin 1 krt /10 v.

Äänestä

Jarrua tässä tarvitaan.Ihmisten jo peloitteluksi mennyt viestintä on lopetettava.Elämälle asiat on avattava.Ei jatkuvien uhkien lisäämisellä päästä eteenpäin vaantuo lamaannuttaa koko kansan.

Äänestä

Pitää ajatella muutakin kuin itseään.

Äänestä
  • Onhan se tietty hyvä kun ajatellaan maapallon tulevaisuutta.

    Kamikaze lentäjät olivat esimerkiksi arvostettuja henkilöitä yhteisössään.

    Äänestä

  • ajatellaanko ”muutakin kuin itseään”
    ottamalla tuntematonta vihreää lientä piikeillä?

    Mitä sitten tapahtuu?
    Mitä siinä oli?

    Äänestä

Kannattaahan se ottaa, kun halavalla (ilmaiseksi) saa. Ne verorahat menisi muuten etelään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Suoraan Thl:n sivuilta:
Milloin kolmannen annoksen voi antaa?

Voimakkaasti immuunipuutteisille suosittelemme kolmatta annosta, kun toisesta annoksesta on kulunut vähintään 2 kuukautta.

60 vuotta täyttäneille ja riskiryhmiin kuuluville kolmas rokoteannos voidaan antaa, kun toisesta rokotuksesta on kulunut 3–4 kuukautta.

Alle 60-vuotiaille, jotka eivät kuulu riskiryhmiin, kolmatta rokoteannosta voidaan tarjota 4–6 kuukauden kuluttua toisesta annoksesta.

Ketkä katsotaan voimakkaasti immuunipuutteisiksi?

Voimakkaasti immuunipuutteisiksi katsotaan henkilöt, joilla on jokin seuraavista sairauksista tai joille on tehty jokin seuraavista toimenpiteistä:

Elinsiirto

Ryhmään kuuluvat henkilöt, joille on tehty elinsiirto.

Kantasolusiirto

Ryhmään kuuluvat henkilöt,

jotka ovat saaneet kantasolusiirron enintään kolme vuotta sitten
joilla kantasolusiirto on tehty jo aiemmin ja joilla immunosuppressiivinen käänteishyljinnän estolääkitys jatkuu.
Vaikea tai keskivaikea synnynnäinen immuunipuutos

Ryhmään kuuluvat henkilöt, joilla on vaikea tai keskivaikea perinnöllinen immuunipuutos. Ryhmään kuuluvat esimerkiksi henkilöt, jotka sairastavat tavallista vaihtelevaa immuunipuutosta(CVID), rusto-hiushypoplasiaa tai DiGeorgen oireyhtymää.

Ryhmään eivät kuulu lievemmät, väestössä yleisemmät poikkeavuudet, kuten IgA-vaje tai -puutos, mannoosia sitovan lektiinin puutos tai komplementtitekijä C4:n osittainen vaje.

Älkää ottako turhaan noita piikkejä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu